Oulun Kärpät kaudella 2018-19

Jep. Ja media saa nyt lisää vettä myllyyn. Varma mestarisuosikki. Nyt on hyvä hiipiä altavastaajana finaaliin ja saadaan haettua poika takasin kotiin.

8 tykkäystä

Jo nyt voinee sanoa että Kärpät on selkeä ykkösjoukkue ensi kaudella. Vähän kärjistäen, mikäs joukkue haluaa eniten hopeaa?

Ymmärtäisin Kärppien varmat mestaruudet, mikäli siellä olisi saatu pidettyä Junttilan ketju. He kuitenkin siirtyivät itään. Jollain tasolla heidät nyt korvattu, ei täysin. Kyllä siellä omista täytyy kasvaa jätkiä avainrooleihin ilman lisähankintoja.

Heh, aina kun joku kärkijoukkue julkistaa hyviä hankintoja kerralla, saa lukea tällaisia viestejä. Hyviä hankintoja ehdottomasti ja Kärppiä voi ennakoida kärkeen, mutta varmasta mestaruudesta on turha puhua.

IFK:kin julkisti tänään kuusi pelaajaa, joista osa varmasti kovia tekijöitä Liigaan. Eiköhän myös Tappara ja Jyp saa kovat miehistöt jalkeille. Odotellaan nyt vähän pidemmälle, ennen kuin sen enempää jaksaa edes voimasuhteita miettiä.

2 tykkäystä

Kärppien puolustus ja.moket ovat taas kunnossa. Kyllä hyökkäys tarvitsee vielä pelimiehiä. Liekköhän Leskinen jatkamassa sitte

Miksi en voisi olla tuota mieltä, kun katsoo tämän hetkistä joukkueiden pelaajatilannetta? Onhan Kärpillä ihan perustellusti nimilistaltaan kovin nippu tällä hetkellä. Toki tilanne tulee vielä muuttumaan moneen kertaan, ja pelaamallahan ne mitalit ratkaistaan.:wink:

1 tykkäys

Ei tuo niin kummonen ole. Enkä ihmettele paljoakaan että tuli Liigaan ja Ouluun. Rahaa riittää ainakin toistaiseksi enemmän kuin paljon. Toissa kaudella näistä juteltiin paljonkin, ja kärppäläisyyteen nyt liittyy tietty kotiseuturakkaus, jota toiset kutsuvat mammanpoikamaisuudeksi jne. Se on se ainainen kilpailuetu muiden lisäksi. Tietysti organisaation täytyy olla hyvässä kuosissa myös, ei nää muutoin sentään onnistu.

Paljon on Kärpillä paikattavaakin. Mutta vähän liikaa aina tuijotetaan tulijoita ja lähtijöitä, vaikka se mielenkiintoista onkin. Miten pelaajat löytävät ja omaksuvat, käytännössä toteuttavat pelitapaa, se on se kysymys. Luulen että hyvä on tuohon uusvanhana tai uutena Kärppänä tulla. Silti tuplamestaruutta ei tule.

Totta kai voit olla tuota mieltä. En kai sitä kieltänytkään? Toivottavasti kirjoitustyylini ei pahoittanut mieltäsi.

Ilmaisin vain erilaisen kantani asiaan. Olihan tuo viestisi kärjistys, kuten itsekin kirjoitit, mutta siltikin. Lähinnä ilmaisin huvittuneisuuden tuohon ilmiöön, että muutaman kovan pelaajajulkkarin jälkeen joku kirjoittaa “se ja se joukkue on selvä ykkösjoukkue”.

Vastaavia kirjoitelmia muistan lukeneeni monta kertaa Jatkoajassakin esimerkiksi Tapparan tehdessä pelaajajulkistuksia loppukevään tienoilla viime vuosina.

1 tykkäys

Ensi kaudella Kärpillä koossa superjoukkue, joka “ei häviä yhtäkään ottelua”. Sovitaan näin. :wink:

1 tykkäys

Onhan toisaalta tossa hyökkäyksessä vielä paikattavaa jos Ruohomaa, Junttila, Bertrand ja Mäenalanen on lähtijöinä ja tuossa tulijat. Pakisto kestää hienosti Hakanpään mahdollisen lähdön, jos ei lähde niim sitten se pakisto vasta kova onkin.

Onhan nuo hankinnat pirun kovia. Riskinä on se, että kovat nimet alisuorittaa niin kuin Tapparalla tällä kaudella, mutta paperilla erittäin hyvältä näyttää (ihan niin kuin Tapparallakin ennen kautta). Kuitenkin alisuorittamisen riskiä vähentää Pyörälän ja Ohtamaan Kärppä-sydämet.

Kärppä-lähtöisten pelaajien laatu ja määrä kyllä herättää pientä kateutta eli hienosti on junnutoiminta tuottanut tappavan tasaisesti omia junnuja tärkeisiin rooleihin. Helpottaa kyllä joukkueen rakennusta, kun ei kauhean usein puhtaisiin palkkasotureihin tarvitse turvautua kärjen osalta.

Tuli tuosta @Luuseri mainitsemasta kotiseuturakkaudesta mieleen Jussi Jokinen. Mikäli ura ei big showssa jatku, niin taitaa olla aika varma Kärppien mies. Jossain ohjelmassa/jutussa - vaan kun en nyt kuollaksenikaan muista missä - puhui viimekaudella niin, että Kärpissä haluaa pelata, koska seura on niin tärkeä.

Omasta mielestä tässä ei ole mitään mammanpoikamaisuutta, vaan ihailtavaa sitouttamista Kärpiltä.

Olishan Jussi hieno nähdä vielä Liigassa.

3 tykkäystä

Kyllä Jussi tulee vielä Kärpissä pelaamaan, mikäli ura ei rapakon takana jatku. Jokinen omistaa myös osan Kärppiä ja varmasti haluaa uransa Kärpissä lopettaa.

3 tykkäystä

24 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Huhu: Jani Hakanpää: Kärpät vai NHL 2018–19?

2 tykkäystä

Vähän ketjulotolle aika. Itse lähtisin näin ja tiedettävästi sentteri ja laituri on vielä tulossa, sekä mihin menevät Leskinen ja Hakanpää?

Pyörälä-X-X
Lindsten-Lasu-Kupari/Leskinen
Koblizek-Kristof-Ikonen/Kupari
Sailio-Humaloja-Karvinen/Anttila

Ohtamaa-Hehska
Kivihalme-X/Hakanpää
Kukkonen-Niemelä
Ronkainen

Vehviläinen
Rynnäs

Ainakin huhujen mukaan Leskistä koitetaan saada Ouluun jäämään ja Hakanpää tilanne lienee selvillä Elokuussa viimestään.

1 tykkäys

Kuulostaa muuten hyvältä Kärppien tilanne taas, mutta tuo Hakanpään tilanne ei oikein optimaalinen ole.

Elokuussa? Aika kova pakki Hakanpää on. Ei tuon profiilin pelaajia liikaa markkinoilla ole enää tuossa vaiheessa. Toki on huomioitava, että kevään tasolla pelanneen Hakanpään tasoisen pelaajan naaraaminen Liigaan olisi vaikeaa joka tapauksessa.

Jos Hakanpää tuosta lähtee, niin hakeeko Kärpät automaattisesti korvaajaa? Vai annetaanko alkukaudesta Niemelälle/Ronkaiselle enemmän roolia ja haetaan vasta verorajalla jotain “isompaa kalaa” Hakanpään saappaisiin?

Tuo Kärppien ykköspari on niin kova, että lähtökohtaisesti alkukauden voisi vaikka hiukan heikommalla kakkosparilla vetää, jos luottaa kauden aikana sen kovemman kaverin helpommin löytyvän.

Hyvältä näyttää, mutta paljon on Kärpilläkin X:ien laadusta kiinni.

Lindsten on mielenkiintoinen seurattava. Saako itsensä kasattua taas vaisun kauden jälkeen? Parhaillaan ihan pelimies kyseessä.

Hakanpään tilanne aika paljon riippuu lähteekö mies rapakon taakse. Tietenki sopimus kuviot voi olla selvillä huomenna tai viimestään elokuussa, tätä ei kukaan vielä tiedä. Itse ainakin olen kuulut, jos Hakanpää lähtee niin korvaaja tulee ja korvaajahan voin vasta tulla siirtorajalla.

Omaan silmään myös ihan hyvältä näyttää ja ykköskorin jätkiä on ainakin kaksi kappaletta tulossa, koska Kärpät hamuaa myös CHL menestystä. Jussi Jokinen on yksi varteen otettavista nimistä, jos ei ura enää rapakon takana jatku. Ruohomaata ei ole vielä korvattu myöskään, sekä Leskinen ei ole päättänyt vielä mitä ensi kaudella tekee.

Hakanpään saappaisin tulee Ohtamaa. Miikka Koiviston lähtöä ei ole korvattu. Jos Hakanpää jää, niin puolustusosaaminen lisääntyy ja hyökkäysosaaminen paperilla heikentyy.

Eikö Taneli Ronkainen ole ihan potentiaalinen pelaaja?

Onko ura jotenkin tyssännyt?