Päävalmentaja Jussi Tapola ja valmennustiimi 2020-23

Luultavasti joukkuetta on kokoillut viime kauden urheilujohtaja Tapola, ei niinkään päävalmentaja Rautakorpi. Hyvä että luottoa kuitenkin riittää.

Ulkomaalaisissa on omat kysymysmerkkinsä ja haasteensa tietysti. Saa nähdä mihin asentoihin kääntyvät. Tällä hetkellä kuitenkin paljon muita ongelmia.

2 tykkäystä

Kyllä. Tämä on Tapolan kokoama joukkue.

1 tykkäys

Tapola ohi Rautakorven joukkueen kokoomiskuvio kuulostaa ehkä epäuskottavalta :wink:

Ei se ”kun muilta lähtee lainat on meillä helpompaa” kuulosta menestyvän joukkueen reseptiltä.

Ensinnäkin, jos lähtee. (Montako lähtee, tuleeko takaisin, jne)
Kyllä Tapparan pitää pystyä voittamaan pelejä, vaikka muilla lainoja on.
Mikäli ei pysty sen takia niin varmaan pitäisi vahvistaa sitten omaakin jengiä, kun käsittääkseni tavoitteet on siellä mestaruudessa kuten aiemminkin.

4 tykkäystä

Valmentajapotkuja muualla vs. valmentajapotkuja meillä ei oikeastaan kannata verrata toisiinsa. Jokaiset henkilöratkaisut ovat aina omia ratkaisujaan ja ne ovat onnistuneita vain tietyissä tilanteissa ja yleensä se on melkoista tuuria ylipäätään arpoa, milloin joukkueen vaste on tuollainen kuin Ilveksellä ja milloin se on jotain ihan muuta.

Jokainen muutos on riski sekä positiiviseen että negatiiviseen. Jos potkuja harkitaan johonkin hetkeen niin silloin se keskustelu lähtee sieltä joukkueesta ja sen joukkueen sisältä. Jos on selvää, että valmennus on menettänyt joukkueen luottamuksen ja joukkue ei enää seiso valmennuksen takana niin silloin on tietysti tehtävä niitä karuja ratkaisuja. En kuitenkaan usko päivääkään, että kyse olisi Tapparassa tällaisesta.

Täytyy muistaa Tapparasta keskustellessa (ei siis sinulle) vaan ehkä jälleen enemmän “note to self”, että Tappara on kipuillut pelitapansa uudistamisen kanssa useamman kauden. Se kantava ajatus ja tavoite on jäänyt kuitenkin viimeiset kolme kautta aika epäselväksi, vaikka joukkueet on välissä vaihtuneet aika paljon. Mielestäni sitä on tiivistetty jo monta kertaa, että se, mihin Tappara pyrkii niin on ollut hyvin vaikea nähdä se jäällä. Viime syksynä oli semmoinen hetki, kun hetken näytti, että se johtoajatus ja pyrkimys puski sieltä lävitse. Tappara latoi maaleja ihan mielettömästi ja pelistä paistoi ilo ja liike kauas. Tämäkin hyytyi viime kauden edetessä ja sen prosessin loppupistettähän ei nähty missään vaiheessa sillä joukkueella. Se jää nyt ikuiseksi mysteeriksi.

Nyt valmennus sitten Tapolan johdolla on selvästi jatkamassa tätä työtä ja istumassa siihen jatkumoon, mutta kuten @ljpp jo toi esille niin logiikka ei oikein avaudu. Yhtälö on x - y = z, mutta se miten x - y = z toimii ei oikein aukea kellekään.

5 tykkäystä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi noista lainapelaajista. Meillä on ihan yhtä hyvä materiaali tällä hetkellä, kun Ilveksellä jossa on lainapelaajia. Siellä ne kärkipelaajat vaan onnistuvat, kun taas meillä ei. Varsinkin maalilla meillä suuria ongelmia.
Jos peliä on todella pitänyt nopeuttaa, niin Vanhatalon voisi heti vaihtaa Lehtoseen.

1 tykkäys

Älkääs ny viittikö.
Katsokaa tuloksia tuskanne takaa.
Haistelkaa ja maistelkaa tulevaa tarinaa.
Tässä kaudessa haisee niin vahvasti kaikkien antikliimaksien äiti kun vaan olla ja voi.
Vaan ei meille. Eikä @Nuti :lle.
Kun talven syrjä alkaa taittua ja pelit koventua niin estradille astelee Tapola ja Manner joukkoineen.
Finaaleissa hierotaan 6-7 ottelua Tervakylä vs. Manse.
Jessus sitä porua mikä pääsee kun marraskuun mestarit ja Lukko sulaa.

19 tykkäystä

Näinpä.

Kausi on toivottavasti pitkä ja ollaan vasta alkutaipaleella. Nyt on Tapparalla vaikeaa, mutta ei välttämättä myöhemmin. Tänä kautena varsinkin saattaa homma muuttua jossain vaiheessa isosti. On niin paljon muuttujia.

1 tykkäys

Todellakin nolo temppu. Mannerkin kävi minuutin höpisemässä kameralle 1-7 tappion jälkeen. Otti tappion piikkiinsä ja onnitteli vastustajaa…thats it.

16 tykkäystä

Itse suuntaisin katseen tuonne Tuomas Tuokkolan suuntaan. Jos en ihan väärin muista niin kun Tuokkola ollut päävalmentaja liigassa niin isoin ongelma on ollut puolustus niissä joukkueissa. No nyt tämä herra peluuttaa meillä puolustajat ja aikamoista sekoilua on kyllä tapparan puolustus kun katselee tuloksia että paljonko on omissa soinut.

7 tykkäystä

Itseäni ihmetyttää tämä ketjujen kokoaminen. Viime kaudella Tapparan vaarallisin ketju oli Levtchi - Virta - Bertrand ja tällä kaudella on kokeiltu kaikkea mahdollista, mutta ei tätä.

2 tykkäystä

Tappara on sijalla 11. tehdyissä maaleissa. Kenen piikkiin tämä menee?

Laitetaanko Tapolan piikkiin suurin osa ja loppu Rautakorven pitkään piikkiin?
Jos ei noihin mahdu, niin sitten loppu joukkueenjohtaja Näykin piikkiin.

1 tykkäys

Olihan silloinkin vaikeata, kun Tapola aloitti ekaa kertaa päävalmentajana. En tiedä miksi, mutta minulla luottoa riittää Tapolaan. Nyt pitää muistaa myös joukkueen suuri vaihtuvuus, ja se, ettei ole Garteigia maalissa.

1 tykkäys

Tämä oli hyvä nostaa esiin. Olen kanssasi samaa mieltä, nyt Tapolan olisi aika laittaa nämä herrat yhteen. Juki tsekkien kanssa ja Kuusela Malisen ketjuun.

En tiedä miksi Spacek oli poppareilla viime pelissä, mutta kyllähän siellä olisi pitänyt olla ennenmin esim Kuuselan. Maalinteossa ongelmia ja pelistä puuttui yksi eniten maaleja tehnyt ukko. No enhän tiedä tarkempia taustoja asian tiimoilta.
Minusta oli myös erittäin huono veto jäädä pois lehdistötilaisuudesta. Kertoo siitä, että pannu käy kovilla kierroksilla ja ongelmien käsittely vaikeaa. Eikös Rautakorpi jäännyt myös pois noista lehdistätilaisuuksista, mutta silloin taisi syy olla aina dumareissa.
Nyt pitää kasetti laittaa kuntoon niin valmennuksen kun pelaajienkin osalta. En usko, että esim Tapolan tai Kuuselan taidot mihinkään ovat hävinneet. Minusta ketjun elävät ihan liian paljon ottelusta toiseen.
Maalivahtipelin ei pitäisi olla ongelma ainakaan paperilla. Kun ongelmia tulee, niin ne usein leviävät koko joukkueeseen. Nyt tuntuu, että niihin pieniin palopesäkkeisiin käytetään liiaan paljion voimavaroja, kun pitäisi saada ne isot roihut sammutettua.

2 tykkäystä

Huom. kukaan ei tiedä, oliko Spacek poppareilla. Minusta vaikutti, että Spacek ei mahtunut lauantaina pelaamaan, mutta kukaanhan ei tiedä totuutta. Joukkueen sisällä on varmaan asioita, joista ei paljoa puhuta. Yleisö tietää vaan “pinnan”, Tapola yms. tietää loput. Penkittämällä saadaan harvoin pelaajilta parempia suorituksia eli ne ovat muutenkin vanhanaikainen tapa toimia. Ovat sitä Rautakorven - kuin ovat myös Tapolan osalta.

Joskus kuitenkin on hyvä antaa pelaajalle mahdollisuus katsoa tilannetta kauempaa ja silloin voi olla hyvä olla poissa pelaavasta kokoonpanosta. Minulla on joskus mennyt töissä vähän kuppi nurin ja pomo on passittanut loppupäiväksi kotiin miettimään. Tällaisella toiminnalla ei ole ollut minulle huonoja seurauksia, luulisi, että joidenkin pelaajien kohdalla vaste voi olla hyvä tällaiseen.

Huono veto jättää lehdistötilaisuus väliin, jonkun olisi ollut syytä käydä siellä jauhamassa jargonia.
En kuitenkaan pidä tätä huolestuttavana asiana; täysin mutuna veikkaan, että siellä on käyty pelin jälkeen keskustelua kopissa ja se on varmaan vähän venähtänyt. Näen selviä yhtymäkohtia Tapolan ekaan kauteen. Erona se, että nyt mediaa ei kiinnosta, joten kukaan ei uutisoi Tapparan ‘pitkäksi venähteneistä kriisipalavereista’. Seuraava steppi lienee se, että joku toimittaja erehtyy jälleen tiedustelemaan Peltolalta vieläkö valmentaja nauttii joukkueen luottamusta, Juki sanoo muutaman painavan sanan, käänne tapahtuu ja keväällä tehdään taas historiaa.

9 tykkäystä

Täällä nyt on paheksuttu tätä lehdistötilaisuutta kun väliin jätetty. En tiedä millanen kokemus näillä käyttäjillä on urheiluun kun pelataan huipulla. Omasta kokemuksesta sen voin sanoa, että tuo on pientä ja ymmärrettävää. Kun on vaikeeta ja tunteet ovat pelin jälkeen isoimmin pinnassa. Niin siinä ei paljon yksi lehdistötilaisuus paina, varsinkin kun tulos on nyt ollut mitä on. Ja sitten tämä, Tapparalla ollu aina Marraskuussa vähän vaikeaa, niin turhat itkemiset voi jättää pois. Kuten jotkut sanonut että asioita kokeillaan ja katsotaan mikä toimii mikä ei. Kun alkaa kevät paistaa niin Tapolan Tappara painaa raiteillaan.

Ei ollut vaarallisin ja ei toiminut tämä koostumus viime kaudella, eikä ole toiminut tällä kaudellakaan. Ojiksen kanssa tämä ketju toimi.