Melkein voidaan olla varmoja, että ei ole. Eikä kyllä ole syytäkään olla.
Siis mitä ihmettä nyt. Grönborg on oletettavasti Liigahistorian kallein valmentaja. Hän sai edellisestä pestistään potkut kesken kauden ja tuli Tampereelle valmiiksi. Miten voi vuotta myöhemmin olla pettynyt pelaajamateriaaliinsa?
Eikö tiennyt, mihin lähtee? Eikö Tappara/Tuomenoksa päästänyt mukaan päätöksiin, miksei? Jos joku on sitä mieltä, että Grönborg on epäonnistunut jo kauden suhteen ja se johtuisi pelaajistosta, niin mikä hyöty miehestä on. Jokinen taikoo juttuja Jukureissa eikä lähellekään yhtä kallis.
Itse olen kyllä suunnitellut Tapolan tuohon palaavan 2 vuoden päästä, jo oikeastaan silloin viime keväällä, heti kun Grönborg alkoi varmistua.
A) Grönborg onnistuu ja viedään NHL:ään ennen 3-vuotisen sopimuksensa loppua.
B) Grönborg epäonnistuu ja saa potkut toisella kaudellaan. Joku väliaikainen valkku rallattelee sen ens kauden lopun.
Ekan kauden perusteella Tappara ei mitään potkuja anna. Se on ihan selvä. Sen verran meillä on kärsivällisyyttä ja organisaatiokulttuuria. Pitkänteisen työn vaatimuksia osataan arvostaa.
Ja mitä tulee Tapolaan, niin eihän se Jussikaan mikään sateentekijä viimeeksi takaisin tullessaan ollut. 4.sijalle päädyttiin, mikä on Tapolan surkein suoritus Tapparan valmennusajalta. Mutta siinä rakennettiin pohjia ja tarvittavia muutoksia tulevaan 2-vuotiseen dominointiin.
Annetaanpa sama rauha Grönborgille nyt.
Pelaajia on valmentajan turha syyttää, jos pelitapa on valittu väärin. Pelitavan pitää tukea pelaajia, ei pelaajien pelitapaa. Tämä menee koutsin piikkiin.
Grönborg on pääsarjatasolla varsin kokematon valmentaja. Tre Kronorissa hän touhusi erinomaisten vuosikertojen parissa ja seuraura alkoi tosissaan rajattomien resurssien Zurichissa. Nyt tilanne on hieman erilainen.
Valmennustiimin ratkaisuissa on muutamia erikoisuuksia, joista yksi on rajaton luotto Kontiolaan pelistä yksi, vaikka konkari oli keskenkuntoinen. Konna itse kertoi jossain Riken todenneen, että Tapparassa parhaat pelaa – nyt olisi aika alkaa tekemään kuten opettaa.
Keskenkuntontoiset ja muuten vaan alisuorittavat rotaatioon, haalarimiehet jäälle ja aletaan grindaamaan. Jos jollakin ei suju tai maistu, niin kierrätys.
Mitä jos sinne Konnan pahviin on kirjailtu klausuuleja jotka rajoittaa?
Luulisi että Grönborg on ainakin kesken kauden tulleiden pelaajien rekrytointiin osallistunut. Sopivatko Witkowski ja Kontiola jotenkin optimaalisesti tuohon pelitapaan sitten miehen mielestä.
Tai sitten Grönborg ja Tuomenoksa eivät ole puheväleissä ja aina joutuu Grönborg jännittämään onko uusia pelaajia ilmestynyt aamulla koppiin.
On varmasti jollain tapaa. Kesken kauden on kuitenkin aika haastavaa hankkia pelaajia. Isoimmat hankinnat tehdään muina aikoina ja ajoissa.
Eli aikajana kulkee niin, että jo viime vuoden puolella on rakennettu ensi kauden joukkuetta.
Ikävä kyllä meidän päävalmentaja ei ole varmaan liigan suurin taktisin velho, ei taida olla myöskään paras valmentaja kehittämään nuoria pelaajia mutta hän on kuitenkin meidän koutsi. On Rikardilla myös vahvuuksia.
Seura voisi miettiä voiko valmennuksen heikkouksia vahvistaa ulkopuolisella asiantuntijalla tai lisätä valmennukseen osaamista täyttämään sen puutteita.
Tietty jos on tunnistettu realiteetit ja nostettu kädet ylös niin sitten lasketellaan vaan ensi kauteen.
Ja tuo ihmetyttää, kun Juujärvi podissa kertoilee “Liedes-Somppi-Levchti ketju alkanut löytämään kemioita”, niin seuraava peli ja ketju räjäytetty. Minkälaista se vuoropuhelu on valmentajien välillä?
Jos tässä joukkueessa olisi selkeät roolit ja pelaajia oikeisiin ruutuihin, niin tätä ei tapahtuisi ainakaan tällä mittakaavalla. Tuo sekavuushan alkoi heti kauden alussa, kun laitureita pelasi keskellä.
Eikö Kontiolaa kannata nyt peluuttaa (ja treenata) kuntoon kevättä ajatellen? Varsinkin kun kuorma ei ole ollut liian suuri myöhäisestä tulosta - ja loukista johtuen. Parhaat pelaa varmasti playoffeissa.
Päin vastoin. 12 min per peli korkeintaan niin pelikin voisi rentoutua. Nyt ihan järkyttävää puristamista. Oivalle suurimmat minuutit, hän on sen ansainnut.
Miksi pakkipareja rikottiin Mikkelin otteluun… Leskinen - Juolevi esimerkiksi vaihdettiin pois ja ainoa pakkipari, mikä olisi pitänyt rikkoa oli 63 ja 4.
Oliko Ekberg sairas vai miksi Ahlroth oli pelaavassa ennen häntä?
Tanusta ja Levtchiä en enää toivo näkeväni samassa ketjussa, kun pihtaavat laukauksia…
Sitähän tässä annetaan. Kevättä odotan lähinnä uteliaana, en missään paniikissa.
Onneksi niitä mestaruuksia on tuoreeltaan plakkarissa. Jos nyt ei onnistu, niin ensi kaudella ollaan valmiimpia. Ja viimeistään seuraavalla. Kolmen vuoden projektihan tässä taitaa olla menossa.
Aivan mahdoton on kuitenkaan ostaa ajatusta; että Grönborg olisi jo marraskuun tapaamisessa 2022 sanonut, ettei ole yhtään väliä keitä joukkueessa silloin jo oli, keiden sopimus jatkuu ja keitä olisi hankittavissa tulevalle kaudelle. “Oli pelaajat keitä tahansa, minun pelikirjallani joukkue on voittava”. No, ehkä joku muu on tavannut moisen valmentajan.
Grönborgin kanssa on tehty ennen sopimuksen allekirjoitusta ainakin selvät linjaukset pelityylin vaatimista pelaajista. Jollei tuosta ole yhteisymmärrystä, niin uuden pelityylin joukkueen synnyttämistä ei ole vielä aloitettukaan. Pitäis sitten vielä menestyäkin, pelkkä uusi tyyli ei lyö leiville.
Oli kipeenä. Ja pakkohan niitä oli tasottaa, olis ollut muuten junnut pulas keskenään.
Kertaalleen eläköitynyt pelaaja sanelisi ehdot millä peliajoilla häntä tulee peluuttaa? Vaikea uskoa, että Tuomenonksa ihan niin tyhmä olisi, että tällaisen klausuulin suostuisi sopimukseen kirjoittamaan. Kontiolan ylenpalttinen peluuttaminen kertonee vain, että miehestä toivotaan edelleen sitä ykkössentteriä joka jäi hankkimatta vaikka ihan takariviin asti näkee, että nyt on niin vajavaista tekemistä ettei pitäisi olla asiaa kokoonpanoon.
Itseä vähän huolestuttaa, että pelaaja kertoo pystyyn hävityn pelin jälkeen ettei tarvitse pistää päätä puskaan ja ensi matsissa ollaan taas valmiita. Ai niinkuin olitte valmiita tähänkin matsiin?
Valmennukselta kaivataan nyt rohkeita otteita ja annetaan vastuuta niille jotka sen ansaitsee. Eli Keskinen pelaa koko matsin .
Tässä kun puhutaan Tappara 2.0 projektista ja koko systeemin uusimisesta niin ihan mielenkiinnosta kuulisin porukan mielipiteitä siitä, että millaista jatkumoa tässä rakennetaan? Itse hieman odottelin, että Rikardin alaisuuteen olisi tullut oppimaan filosofiaa tulevaisuuden päävalmentaja. En kuitenkaan oikein näe Juujärveä tällaisena(?).
Jos katsoo suomalaista valmentajatuotantoa niin ei Tapparakaan voine ottaa ihan untuvikkoa jatkamaan tuota prosessia, mutta onko markkinoilla näkyvissä tuohon pelifilosofiaan sopivaa meritoitunutta jatkajaa? Joku huuteli Tapolan paluuta, mutta eiköhän siinä tapauksessa mentäisi takaisin kohti Tapparan 1.0 pelitapaa? Ainakin käsittääkseni Tapola on jatkanut Bernissä pitkälti samalla kaavalla?
Tämä on varsin hyvä kysymys. Minkälaista jatkumoa voi odottaa jos lähes kaikki (tämän hetken tiedon mukaan) menee uusiksi ensi kaudelle?
Molemmat veskarit vaihtuvat, lähes koko pakistoa vaihtuu ja suurin osa hyökkääjistä.
Alkaako projekti varsinaisesti vasta ensi kaudella?
Tarvittaessa valmennukseenkin on mahdollista Juujärven sopimuksen myötä tehdä muutoksia, jos tarve sille nähdään.
Rautakorpea ei kärppämäisesti saa mukaan tänä vuonna kun tuli (suoja)työ kavereilta.