Kevyehkön puolustuksen laitan myös sille, että ei ko. topic ole ainoa topic, jossa asiavirheitä korjataan. ”Polven nivelsiteet” on lähes yhtä epäspesifi termi, kuin ”jalka”, joten sitä koitin nostaa esille. Ja mielestäni täällä muitakin epämääräisyyksiä pyritään korjaamaan/ korjataan.
Mum’miälestä tää oli hyvä ja aiheellinen piikki Kekeltä. Kevyempi viestintä liian arvuuttelun turhuudesta ei aikaisemmin ole vaikuttanut menevän perille. Itse siis koin, että listaus oli vain korostamaan mahdollisten vammojen kirjoa, ei niinkään pätemiseen. Enkä siis tunne ensimmäistäkään termiä.
Toki meitä on moneen junaan, mutta täältä tsempit @Vekki-Keke lle. Hyvin se meni.
Mun mielestä ei ollut paskaa fleksausta, vaan erinomainen muikkari kaikille, jotka siskommiähej jännevammasta kuultujen juttujen pohjalta spekuloivat asioilla. Koskee myös muita aloja kuin lääketiedettä, ja toki myös itseäni.
Ensimmäisenä vielä kerran hatunnosto @Vekki-Keke :lle, joka otti palautteen hienosti vastaan. Käsitin, ettei hän pitänyt palautetta mitenkään täysin perusteettomana. Pyrin itsekin pitämään tämän mielessä ja toimimaan samoin vastaavissa tilanteissa.
Viimeinen kommenttini tähän on se, että varmaankin on parempi edistää keskustelua kuin tulpata sitä. Jos tarkoitus on esitellä vaihtoehtojen moninaisuutta, se varmaan olisi syytä käydä läpi jotenkin muillekin ymmärrettävästi. Muuten se voi tuntua siltä, että lyödään vaan luu kurkkuun. Jotkut pitää siitäkin, tiedän. Mutta me emme toivoakseni yleensä tee niin.
Ollaanko me pian kaikki Ipan miehiä… Itsekin löysin kännykästäni jo neljä kuvaa, joissa Ilves nostaa Kanada-kannua. Hienoja kuvia kieltämättä. Yks Ilves-kaveri teetti ne tekoälyllä.
nöyrimmät kiitokset, saitte ytimestä kiinni. Olen omalle tyylilleni (eli ilmeisimmin liian pitkästi) aiemminkin koittanut linjata tiettyjä keskusteluja vammoista jne. johonkin suuntaan, välttyäksemme ”palstatotuuksilta”. No, se ei ole juuri koskaan auttanut, joten nyt tein sen terävämmin. Aikomus ei kuitenkaan ollut paha, kuten saittekin myös siitä kiinni.
Se ei silti poista @Hakkuri :n hyvää palautetta ja siitä otetaankin opiksi, kun myös @bastardo :n Jos fleksataan, fleksataan bulisti eikä paskasti
Eli siis @Hakkuri viestisi oli oppikirjaesimerkki siitä, miten erimielisyys kerrotaan rakentavasti. Ei siitä voi pahastua. Kaikki siis oikein hyvin
Jos tarkoitat minun kommentteja asia virheenä, niin hutiin menee. Kerroin oman näkemykseni miten näin Nurmen kommentoinnit tästä poikittaisista mailoista noin vuosi sitten. Joku näki kommentointini liputtamisen arvoisena, vaikka kerroin vain oman näkemykseni asiasta, outoa.
Yritä nyt ymmärtää, jos joku on toista mieltä asiasta, niin sinun näkökulmasi ei välttämättä ole se oikea näkemys, onko kenenkään? Välillä on vaikea ratkaista onko joku, oikeammassa kuin toinen? Siedetään nyt pikkusen toisten näkemyksiä.
Tarkoitin sinun kommentointia asian suhteen, ajankohta ei ollut pääasia. Ilmeisesti puhuttiin samasta performanssista. Oletan että tästä ei tämän enempää kannata keskustella, kovasti tsemppiä tuohon Nurmen kannattamiseen sinulle.
Olihan se, sun alkuperäsessä viestissäs. Ja en oo kyllä Nurmen kannattajaks kai julistautunut? Mutta hyvä on pelaan jääkiekkoo, siitä ei pääse mihinkään.
Tapparan sarja edennyt odotusten mukaan. Ilveksen ei. Jos olisi Tappara ollut 2-0 -tappiolla, ketju olis varmaan palstan historian pisin ja täynnä negatiivisia kommentteja.
Sivuhuomiona: kumma ettei Puhakka saa edelleenkään toisten mielestä ansaitsemaansa keskustelua. Vaikka asia erikseen muissa topiceissa mainitaan, ei mainitsijat saa tehtyä siltikään tinjsta asiaa arvostamalleen pelaajalle
Mitäköhän Puhakan pitäis tehdä, että se ketju menisi solmuun