Palautetta palstan henkilökunnalle

Uskotko ihan oikeasti tuohon? Voihan se toki pitää paikkansa, mutta aika vahvasti epäilen ja minusta väite vaikuttaa vainoharhaiselta.

Multa hattu päästä palstan moderaattoreille, teette hyvää duunia! Minä en jaksaisi ottaa vapaaehtoistyöstä vastaan kaiken maailman kitinää turhista asioista, vaan penalttiboksi paukkuisi vähän väliä. On oikein hyvä, etten moderoi täällä! :sweat_smile:

6 tykkäystä

Kai mullakin välillä saa olla foliohattu? Eiköhän jokainen ole maineensa ansainnut. Kyllä minä monessa ketjussa saan ihan henkilökohtaista ohjausta, milloin olisi hyvä lopettaa keskustelu, milloin keskustelua pitäisi jatkaa ja tarvittaessa sitten laitetaan ketju lukkoon, jotta ei mene jaaritteluksi tai jankkaamiseksi.

Vainoharhaista? Ehkä. Kokemuksien hieno puoli on se, että kukaan ei voi sanoa toiselle, että ne ovat absoluuttisen oikeita tai vääriä. Toisaalta käyttäjätasolla (aka peterran tasolla) on ihan sama, onko kokema totta vai ei, jos minä kuitenkin koen, että näin on. On muutkin pitäneet sitä vainoharhaisena. Ehkä se karu todellisuus olisi vaan se, että minulle ei kannata antaa palautetta. Se kuitenkin tulkitaan väärin tai vastaan palautteeseen.

Jos kuitenkin jotain olen vuosien varrella oppinut niin paras asia tällä foorumilla on ehdottomasti se, että kannattaa oppia olemaan vastaamatta. Täällä nimittäin kasa sidosryhmiä (moderaattoreita ja kanssakäyttäjiä) pitävät typeränä sitä, että vastaa. Minusta se on kohteliasta. Minä vastaan aina, kun joku jotain kysyy tai perustelua pyytää. Ongelma on se, että täällä sitä ei pidetä hyvänä tapana. :slight_smile: Muualla se kyllä toimii.

Jos tiivistäisin niin asenne on vähän sama kuin se, mikä ala-asteen opettajilla oli koulukiusaamiseen. “Älä välitä.” :smiley: Kuten tiedämme, se ei toimi - ei täällä eikä koulussa.

InstaStoryt

Parlamentti on kutsuttu koolle ja päätös tulee taatusti nopeammin kuin Brexitissa.

4 tykkäystä

Kaikin mokomin :+1:

Tarkennatko vielä, että mitä/kenen asennetta tarkoitat?

P.s. kiusaaminen on aina pers**stä.

2 tykkäystä

Varmaan parempi, jos en tarkenna. Se olisi oikeasti ikävää.

Totuus on samaan aikaan sekin (ainakin omasta mielestäni), että Tapparan pelatessa näin vähäsen niin foorumeille (myös minulle) riipii helposti sellainen asenneongelma, että fokus uppoaa vääriin asioihin.

Puhuisin aina mieluummin Tapparaan liittyvistä asioista kuin mihinkään muuhun ja niiden kanssa ei tässä yhteisössä paljoakaan törmäyksiä tule.

2 tykkäystä

Vähän alkaa tuntumaan siltä, että tänne ei enää uskalla kirjoittaa yhtään mitään, koska: lisäarvo, väärä topic, tekijänoikeudet, väärä instagram, viive, liian iso kuvakoko jne.

16 tykkäystä

Onneksi ei sentään väärä joukkue!

4 tykkäystä

Lisäarvo: miksi kirjoittaa mitään, jos ei yritä kirjoittaa jotain edes suht järkevää? Osaan määkin heittää onelinereitä ja paskapostata, en vaan tee sitä täällä
Väärä topic: musta on ihan jees, että aiheet on rajattu jotenkin, ihan yleisestikin
Tekijänoikeudet: tähän ei oikein voi vaikuttaa, ja homma pahimmillaan kiristyy entisestään
Viive: tämä käsittääkseni käyttäjien toive
Liian iso kuvakoko: internetissä on kuvapalveluita, tämä palsta ei ole sellainen, kuten ei kuvapalvelutkaan ole jääkiekkopalstoja

19 tykkäystä

Vähän alkaa tuntumaan siltä, että tässä ei uskalla enää ylläpitää yhtään mitään, koska: Liian rönsyilevä, liian säännöstelty, liian moderni, liian vanhanaikainen, mitään ei voi kirjoittaa, kaikenlaista höttöä saa kirjoittaa, turhia kuvia, hienoja kuvia…

23 tykkäystä

Pitäkäähän kaikki tunkkinne tasapuolisesti.

11 tykkäystä

Onneksi sentään oikea joukkue!

3 tykkäystä

Mutta sekin pelaa huonosti, eikä tee maalia mistään :slight_smile:

3 tykkäystä

Noh, on se jonkun onnistunut tekemään kun ovat top kolmosessa…

1 tykkäys

Kiitokset henkilökunnalle. Isot kiitokset. Palsta toimii ja saadaan palautetta.

2 tykkäystä

Jatkakaa peleilyänne niin liputan kaikki! Onko tämä nyt sitä mukahauskuuttelua? :thinking:

Messin kanssa samaa mieltä. Itse kirjoitan tosi harvoin. Mutta luen palstaa hyvin paljon. Kymmeniä kertoja päivässä. Viime aikaista keskustelua seuratessa on tullut olo että pysyttelen jatkossakin pelkästään lukijana. Vaikka mielipiteitä ja kerrottavaa moneen asiaan olisikin.

2 tykkäystä

Mää en kyllä oikein ymmärrä, että miksi tänne pitäisi saada jakaa jotain mikä on tekijänoikeudellisesti epäsopivaa. Siis jos on.

Siitä syystä kun nyt sattuu pitämään siitä?

Ei kai se homma ihan niin toimi.

Edit: näemmä toisessa ketjussa kerrotaan linjanvedoista asian suhteen ja että ne on omalla vastuulla. Hyvä näin.

1 tykkäys

Näin tässä vilauksen sarkasmia. Mutta myös osatotuuttta, joka on tuolla jossakin.

2 tykkäystä

Juurikin näin. Parempi näin kuin pellossa. Siitä taitaa aika lailla kaikki olla samaa mieltä. Viime aikoina ei vain ole ollut enää kovin paljon sanottavaa. Paskastakin olen jättänyt puolet pois, joten kirjoittelen enää vain 50 prosenttia asiaa ja 25 prosenttia paskaa ja 25 prosenttia jää kirjoittamatta kokonaan. Näin se kalakulaattori tuon laskee. Ja vielä, kun pudottaa posi nuo kirjoittelut ja jappasut tuonne palautetta kanssakulkijalle- topiciin, niin määrä on enää 50 prosenttia kokonaisuudessaan.

3 tykkäystä

Yks vaihtoehto on postailla mitä postailee, ja jos tulee lippua tai ■■■■■■■■■ niin hyväksyy asian ja täts it. Tää on vaan internet, ei se oo niin vakavaa vaikka tekiskin virheen ja joku postaus katoiskin bittiroskikseen.

10 tykkäystä