Ja oikeasti ny, palstan henkilökunta ei varmasti sorsi ketään. Jossain vaiheessa jonkun olisi korkea aika katsoa peiliin, ja se ei ole henkilökunta. Tätä viimeisintä en edes tiedä, mutta jos minäkin todennäköisesti tiedän, kenestä kyse, vika löytyy peilistä. Vaikka toki kaikesta ei tarvitse provosoitua sekin on totta, mutta henkilökunta on siinä provosoinnin ja provosoitumisen välissä, eikä se ole varmasti ole helppo homma.
Altavastaaja voinee sitten miettiä, onko tämä hänelle lainkaan se oikea paikka kirjoitella.
No joo. Antaa olla.
Voin @Heka8835 vakuuttaa, ettei ketään sorsita. Mutta jonkun mukaan linjaukset on tehtävä, ja se on tällä kertaa se, että ollaan Tappara-palsta. House rules.
Olet siinä oikeassa, että liian moni lähtee tuohon provohumppaa, kun ei pitäisi. Mutta esim. seurantaankin kirjoitti sata käyttäjää ja yksi hämmensi muita. Totta kai sadasta löytyy niitä, jotka reagoi.
Itselle suurin pettymys oli ehdottomasti suunta, josta provoaminen tuli. Pitänyt käyttäjää kovassa arvossa näin meidän kesken.
Aamen. Mennään näillä. Hyvää työtä te siellä pääkeskuksessa teette ![]()
Vaikea sanoa tilanteista vajavaisin havainnoin. Telian uusinnat puuttuvat. Saikohan yksi oma pelaaja nyt hiljattain jotain 3000 vuotta bänniä siksi, että pelaajien arviointi on toistuvasti liian negatiivista luonteenomaiselta ilmaisultaan? Samalla kun esim. päävalmentajan ehtivä räkiminen on enemmänkin ihan yleistä, väsynyttä kulttuuria koko yhteisössä laajemmin…?
Säännöissä lukee: “Yhteisössä on käytössä vapaaehtoinen anonymiteetti. Jäsen voi halutessaan esiintyä omalla nimellään tai vapaavalintaisella nimimerkillä.”
Monikohan esiintyy tietämättään nimimerkin lisäksi omalla nimellään, kun on sen laittanut tietoihinsa kaikelle kansalle nähtäväksi? Kyllähän tuossa Nimi-kentässä lukee, että ei pakollinen, mutta eipä siitäkään ilmene että jos nimen laittaa niin tämäkin on julkista tietoa.
Olen näistä joskus pistänyt käyttäjälle viestiä. Joskus käyttäjät varmaan huomaa sen itse, kun ovat postanneet ja nähneet postauksensa.
Hyvä pointti. Tein tuohon pelkästään meidän sivustoon vaikuttavan käännösmuutoksen “ei pakollinen, näkyy kaikille”.
Tosiaan pahoittelut, jos aiheutin tarpeetonta pahaa oloa piikillä takaisin. Harvemmin itsellä menee tunteisiin, mutta tuo eräiden kirjoittajien mehuilu Polasekin kolaamisella sai ärsyyntymään, jonka vuoksi piikkiä lensi, kun Suomi ratkoi.
Tuo “kyynel” on mielestäni otettu aika reilusti irti kontekstista, kun vastasin tuolla kyseisellä viestillä viestiin “Kapteeninne on oksettava hakkaaja”. Toki tuossa tilanteessa olisi voinut olla kokonaan vastaamatta ja näin välttää turhaa suunsoittoa.
Tyylini tuossa tilanteessa ei ollut maltillinen, mitä se normaalisti on ja se harmittaa itseäni. Jäähy on nyt kuitenkin lusittu ja opiksi otettu.
Täällä palstalla on normaalisti hedelmällistä keskustelua ja siihen tahdon ottaa jatkossakin osaa. Pahoittelut vielä kerran ja palaillaan kun jotain sanottavaa on aiheesta nimeltä jääkiekko.
Jos joku on näin Suomesta kirjottanu, kyllä tommonenki viesti pitäis samantien vähintään liputtaa. Toivottavasti näin on käynykin. Hieno pelimies!
Onko noista rangaistuista olemassa mitään tietoa missään? Ei muuten, mutta ku tässäki ketjussa vihjaillaan, niistä ja sitte tavallisella kirjottelijalla ei oo mitään hajua, kenen viestit nyt on menny rajan yli ja kenen ei. Sitte jos säkällä osaa oikeen henkilön profiilia klikata, sieltä kuitenki näkee rangaistuksen keston ja syyn. Kun kerran se rangaistus ei oo mitään salaista tietoa, musta olis helpompi ku jostain vois aina tarkistaa, että ketkä nyt on hyllytetty, kun sanan säilä iskee joissain ketjuissa aika kovaa.
Rautakorven ketju kolmatta päivää lukossa. Täysin käsittämätöntä toimintaa palstan henkilökunnalta.
Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä.
Tällä foorumilla ei ole sananvapautta. Tällä foorumilla hyväksytään vain yhdenlaisia mielipiteitä, mitkä ovat Tapparaa ja sen toimintaa ylistäviä. Kaikki negatiivinen koitetaan lakaista maton alle.
Tappara on nyt kolmen ottelun tappioputkessa jäätävien sulamisten takia, mikä on ollut itse asiassa koko kauden trendi. Koko asia kulminoituu yhteen henkilöön, joka on meidän päävalmentaja, jota suojellaan täällä tiettyjen ihmisten toimista kuin jotain Messiasta. Tämä sama Messias on myös koko vuoden tahrannut Tapparan imagoa ja brändiä täysin käsittämättömillä kivikautisilla ulinoilla ja lausunnoilla kaikille julkisissa lehdistötilaisuuksissa.
Tämä foorumi on menossa pahasti kohti hautaa, jos mielipiteiden ilmaisu kielletään. Ymmärrän, jos joku ketju on lukittuna heti ottelun jälkeen hetken, kun ihmiset ovat suurten tunteiden vallassa, mutta tää nykyinen toiminta alkaa oleen jo ihan uskomatonta.
Hävetkää.
Avataan ketju, kun ymmärrät eron perustellun kritiikin ja muun paskan välillä. Eli ehkä ei koskaan.
Arvasinkin, että juuri sinä vastaat minulle ensimmäisenä. Noh, on se mukavaa, että jonkun ketjun aukiolo on kiinni minun ymmäryksen kehittymisestä
Näin rakennetaan kaikille yhdessä laadukkain ja paras keskustelupalsta.
Voisit viritellä lukkoja auki myös eräästä toisesta ketjusta, jonka aikanaan suljit ilman minkäänlaisia perusteita.
Ei ole henkilökunnankaan soveliasta mennä henkilökohtaisuuksiin, kun sitä ei muiltakaan suvaita.![]()
E: Yksityisviesti olisi ollut fiksumpi tapa hoitaa tämä.
Mun mielestäni on todella hyvä asia se, että tuo ketju on nyt hetken suljettuna. Jos ei ole muuhun kuin tuohon ketjuun antia, niin sitten voi miettiä, että missä on vika.
Mun mielestä väärin. Jos joukkueella menee huonosti, niin maksava asiakas saa mielestäni vaatia muutoksia ihan samalla tavalla kuin vaikka esimerkiksi ravintolassa. Jos sää saat mielestäsi huonosti paistetun pihvin, niin tottakai annat siitä palautteen. Erona vain se että ravintola yleensä pahoittelee asiaa. Täälä siitä saa liputuksen tai bännit. Tämä siis vain mun mielipide.
Tappara.co ei ole Tappara. Ja ainakaan minä en maksa mitään tämän palstan käyttämisestä.
Olet oikeassa, ei olekaan. Mutta ketju on varmasti sitä varten, että sielä saa antaa myös rapaa jos tilanne vaatii, vai onko tämä palsta vain sitä varten että kehutaan? ![]()
Eiköhän täällä saa kritisoida, mutta onhan tuo Rautakorven haukkuminen ja ajojahti mennyt jo aika pitkälle. Esimerkiksi viime lauantain pelin jälkeen oli tullut enemmän viestejä Rautakorven ketjuun kuin kuukaudessa tulee yhteensä viestejä otteluketjuihin. Olen tyytyväinen tähän ratkaisuun.