Palo-Pena

Joo, en kans kuulu Penan kannattajiin sen kummemmin. Päälimmäisen jääny oikeestaan mieleen kun käytävillä ruuhkassa tönii lapsia tieltään ja koputtelee ihmisiä selkään et hänet pitää päästää ohi. Toki kuuluu hallin kalustoon ja sinällään kuitenkin mulle se ja sama kun siä huseeraa. Käytöstapoja kuitenkin vois olla hänelläkin.

6 tykkäystä

Kaikkien kannattaa Penasta puhuessaan huomioida, että kyse on sairaasta ihmisestä, mikä varmasti vaikuttaa esim. tuohon käytöstapojen puutteeseen ja muutenkin oman käytöksen säätelyyn.

Tämä siis ei ole mitään jeesustelua, oonhan mä itekin postannut tähän ketjuun Palo-Penan edesottamuksista eikä siinä kai mitään väärää ole.

24 tykkäystä

Joo tiedostan ilmanmuuta Penan tapauksen kokonaisuudessaan, mut ei poista sitä että rasittavaa käytöstä siltä.

1 tykkäys

Itse en ole Penalta tuollaista nähnyt vaikka useasti hallilla tavannut :thinking:

1 tykkäys

11v oli kausari ja suunnilleen kaikki pelit paikanpäällä, joten kerkes monesti Penankin kohtaa ja kyllä tota näki useinkin. Ei se mitenkään mouhoomalla siä menny, kuhan “hoputti” hitaampia edessä, tai muuten vaan häiriötekijöinä olevia. Sitä en tiä miten nykyään käyttäytyy?

Mut nyt voin lopettaa Penasta jauhamisen, eihän se kai kuitenkaan mitään vahinkoo ole tehny kellekkään.

1 tykkäys

Pena nähty jääkiekkomuseossa. :smiley:

7 tykkäystä

Penan pitäisi olla osa näyttelyä, sen verran vahva hahmo on tamperelaisessa/suomalaisessa jääkiekossa! :smiley:

27 tykkäystä

Tämmöinenkin ketju osu silmiin. Pitääkin yksi muisto Penasta kertoa myös, kun melkein jouduin mennä Penaa vähän puolustaa. Se oli sitä kuuluisaa playoff kevättä, kun tamperelaiset iskivät yhteen. En nyt enää muista mikä peli se, muutakuin joku minkä Ilves voitti. No se ei tuntunut sinäiltana olevan Penalle oikeen mieleen ja se siellä pihalla taas huuteli tuttuuntapaansa niitä juttuja ja morkkas tietty Ilvestä. Eikös siellä jonkun isokokoisen nuoren Ilvesfanin tunteisiin uponnut hieman liikaa tää huutelu, vaikka meitä kaverin kanssa vaan nauratti ne jutut, että Pena taas vauhdissa. Kaveri ei selkeästi tuntenut Penaa ja tiennyt taustoja. Oli jo hyvää vauhtia matkalla antaan penalle selkään. Onneksi siihen sitten tuli joku “tyttöystävä” ja käski antaa olla ja tilanne meni ohi.

Hieno persoona kuitenkin Pena on, vaikka ehkä joskus maailman aikaan häntä ihan kylähullunakin olisi pidetty. Jääkiekko kuitenkin tuntuu olevan iso asia miehelle.

7 tykkäystä

Vitriinissä vai sen ulkopuolella?

8 tykkäystä

Penalle oma mausoleumi sitten aikanaan museon tiloihin.

4 tykkäystä

Tuo tuli kieltämättä mieleen tai ainakin vahanukke pitäisi tehdä tuonne.

2 tykkäystä

Jännää tää Penan jalustalle nostaminen. Itse kun oli kloppi ja päädyissä vielä oli jäät kulmissa niin siellä Penaa vähä sai pelätä kun oli vähän väkivaltainen töni ja huusi lapsille.

19 tykkäystä

Niinno. Eihän Pena taida ihan terveen papereilla kulkea älyllisesti. Millekään jalustalle en nosta, mutta onhan hän hahmo Tamperelaisessa kiekossa.

2 tykkäystä

Oon kyllä lindenin kanssa samaa mieltä. Hahmo varmaan on, mutta niin on Jammu myllypurostakin hahmo. Eli eipä kannattasi ”nostaa esiin” moisia.
Ja toisaalta jopa tv lähetyksissä avoin naureskelu Penalle.
Nyky loukkaantumisen aikakautena erikoista, että sairaalle ihmiselle saa nauraa. Onhan siellä yleisössä iso kasa ylipainoisiakin, joilla varmasti sydän ja verisuoni sairauksia.
Nauretaan ny niillekin.

3 tykkäystä

Jaaha, nyt @Olli-Patsas ymmärsi väärin. En ollut hetkeäkään naureskelemassa Palo-Penalle. Elämäni tehnyt töitä sairaiden ihmisten auttamiseksi, niin ei tulisi mieleenkään naureskella heidän vajavaisuuksille.

3 tykkäystä

En ymmärtänyt.
Mutta ehkä voisi kysyä miten tälläisiin ”hahmoihin” tulisi suhtautua.
Linden toi hyvin esille sen miten Pena pelottelee lapsia.
Oikeesti kiroo ja huutaa niille, ja joskus jopa käyny kiinnikkin. On mesonnu mun omillekin mukuloille ja syynä ihan vaan Tapparan paita.
Ei sillekään nyt nauraa kuuluisi ja palkita Lukon yms. paidoilla.
Vielä 90 luvulla Pena sai aika usein tauluunsa. Muistan yhdenkin fanipussi reissun missä Pena mesos aikansa kuinka paska Tappara on, kunnes etupenkistä nousi paha setä ja vetäs Penan levyks siihen bussin käytävälle.
Nyt ihmiskunta on selkeesti viisastunut, kun Penalle VAAN naureskellaan.
Mutta väärin lienee sekin.

7 tykkäystä

Se mua on itseäni myös ihmetyttänyt minkä Linden mainitsi jalustalle nostaminen…

Ei voi vaan ymmärtää. Ei käsittääkseni ole tehnyt mitään sellaista ellei Pikku lasten kiusaaminen ole sitä sitten…

Olen viisikymppinen kaveri ja muistan penan peleistä 30 vuoden takaa. Itse kunnioitan erilaisia ihmisiä, myös kehitys vammaisia ja kaikki ihmiset ansaitsevat arvostusta ja asiallisen kohtelun.

Jalustalle nostamiselle taas pitää olla jotain oikeita tekoja.

5 tykkäystä

No ei Pena ole Pena tekojensa vuoksi, vaan näkyvyytensä ja persoonallisuutensa vuoksi.
Huomaan, että täällä taas osa vajoaa kaikkien alapuolelle.

4 tykkäystä

Elämä olisi paljon tylsempää ilman persoonia. Jokaisella tulee varmaan mieleen useitakin erilaisia persoonia elämän varrelta. Palo-Pena on suuri Tamperelainen persoona ja harmiton sellainen. Ei siinä ole mitään väärää tai pahaa. Ihmisten asenteissa on suurempi ongelma.

1 tykkäys

En nyt ihan harmittomana pitäisi jos on käynyt lapsiin käsiksi.:point_up_2:t2::point_up_2:t2::point_up_2:t2:

1 tykkäys