Parhaat keikat ja keikkamuistot

Koko 1980 luku Yo-talo: Juice, Popeda, Eput

Vuosien odotuksen jälkeen
Rolling Stones kesäkuu 1995 Olympiastadion.
Leonard Cohen Hartwal areena 2008.

2 tykkäystä

Keikka muistoista semmoinen samalla harmittava ja samalla koskettava ja myös opettava, ainakin itselle.

Oltiin Rukalla ja Sirkesalo esiintyi siellä vuosituhanteen vaihteessa. Seuraavana aamuna satuttiin Akin kanssa vierekkäin lentokentällä lähtöä odotellessa. Kiittelin eilispäivän keikasta, joka oli hieno ja höpöteltiin niitä näitä, molemmilla pieniä muksuja, joten juttua riitti .

Aki kertoi, että kiva päästä taas perheen pariin ja samaa kerroin itsekin.

Järkytys tuli seuraavana uutena vuotena tsunamin muodossa. Itselle tämä oli herätys, että elä joka päivä vahvasti, kun koskaan ei tiedä milloin matka loppuu.

6 tykkäystä

Vuorovaikutusta artistien kanssa kesken keikan

Kaija Koo ja Tampereen Ilonan avajaiset 2011

Kaveri oli onnistunut saamaan jostain VIP-liput Tampereen Ilonan avajaisiin, jossa esiintyi Kaija Koo. Mentiin sitten eturiviin seisomaan ja oltiin aika tuiskeessa. Yleisön ja lavan välissä ei ollut minkäänlaista aitaa tms., vaan lava oli suoraan edessä. Keikka lähti normaalisti liikkeelle. Jossain vaiheessa biisien välissä tuli täysin hiljainen hetki ja huusin “KUKA KEKSI RAKKAUDEN”! Samassa Kaija Koo kumartuu puoleeni ja sanoo “Olet aivan oikeassa”. Ja biisi lähtee soimaan. :grin: Ajoitus meni aika nappiin.

Finntroll ja Sauna Open Air 2013

Finntroll ei ollut koskaan soittanut En Mäktig Här -kappaletta livenä, joka oli mielestäni heidän uuden levynsä paras biisi. Seison jälleen eturivissä ja keikka rullaa normaalisti. Tulee jälleen hiljainen hetki ja huudan biisin nimen. Laulaja Vreth katsoo minua hämmästyneenä ja sanoo mikkiin: Mistä helvetistä sä arvasit.

1 tykkäys

Oisko ne vetäny Paranoidin jos oisit huutanu?

5 tykkäystä

Satutko muistamaan, mikä Kamelotin keikka se oli, kun Roy Khan tuli yleisön sekaan ja veti ainakin jonkun biisin kokonaan kentältä yleisön joukosta? Olisiko voinut olla Tampere Metal Meeting tai Sauna Open Air.

*Edit. Kyseessä oli siis ulkoilmakeikka festareilla ja muistan yleisöä olleen odotettua vähemmän.

En kyllä muista tuollaista Khanin osalta…mutta olisikohan laulajana silloin jo ollut Tommy Karevik tuolla Saunassa.? Khanin ja Grillon olen joskus tavannut ihan henkilökohtaisesti silloin aikoinaan, kun ne kävi pakkahuoneella keikalla.

Casey Grillo on ihan törkeän hieno kaveri…varsinkin kun me molemmat ollaan rumpaleita, niin kemiat toimi. :grin:

1 tykkäys

Paras meininki - Saku Kuosmasen ja (joku) Blues Brothers tribute -orkesterin baarikeikka Cabare Oscarissa joskus ysärin alussa. Sattumalta löysin paikalle ja Ihan järjetön boogie!

Kovimmat unelmien täyttymykset - Prince Tukholman Globenissa 1992 ja Bruce Springsteen Bostonin Fenway Parkilla 2003. Järisyttäviä kokemuksia molemmat.

Suurin tuska, kun jäi näkemättä - Queen 1986 Tukholman Stadion. Mulle kävi sen kanssa kuin Jussi Raittiselle Ruisrokin kanssa. Sillä jäi Eput näkemättä ja mulla Freddie. Perkele, vieläkin pitää muistuttaa säännöllisesti isää asiasta :slight_smile:

4 tykkäystä

Tämä on mielenkiintoinen lähestymistapa parhaisiin keikkoihin. Mutta niin totta.
Myös tuolla äänestysketjussa jutellaan bändeistä yms. joiden keikalle ei koskaan päässyt.

Minnulla on kipupisteenä Ramones. En jumalauta ymmärrä miksen saanut aikaiseksi.
Bändi on ollut ihan Suomessa keikalla lukuisia kertoja. Myös niin, että olisi ollut aikaa, rahaa ja ajokortti:
27. elokuuta 1991 Helsingin jäähalli
19. kesäkuuta 1992 Nummirock
23. kesäkuuta 1994 Tavastia
24. kesäkuuta 1994 Nummirock

Bändiä kuuntelin ja arvostin yli kaiken kumminkin jo tuolloin. Että millä ihmeen logiikalla kävin kyllä Numirockissa mutta 1993…

Olis se Queen ollut hieno nähdä myös, mutta se ei ollut samalla tavalla “lähellä”.

3 tykkäystä

Nyt tajuan nimimerkkisi.

Tuo lisäksi kävivät provinssirockissa about 1987

1 tykkäys

Olisi voinut 24.maaliskuuta olla yksi parhaimmista keikoista, mutta ikävä kyllä Primal Fearin laulaja sairastui Norjassa, minkä johdosta joutuivat peruuttamaan keikat sekä Ruotsista ( Tukholma) että molemmat Suomen keikat. No, Baltian maissa pääsivät esiintymään.

Mutta, mutta ystäväni kanssa saunottiin hänen kotonaan Kauniaisissa, ja sieltä lähdimme Helsinkiin baariin nimeltään The Riff. Yllätys, yllätys ja siellä olikin lämppäribändin tyyppejä myös sekä Primal Fearin uusi kitaristinainen Thalia Bellazecca. Olikohan minulla ja hänellä sellainen 3 -4 minuutin keskustelu? No, sitten kysyin, että voidaanko selfie ottaa. Ja tottavie voitiin. Ja kun nykyajassa ei enää oikein uskalla mitään tehdä ex-tempore, niin kysyin, että saako halata. Ja sain luvan.

Keikka jäi siis väliin, mutta aivan valtavan upea muisto jäi.

14 tykkäystä

Hah. Mietin vielä hetki sitten, että harmi, kun Dragonforce on vielä näkemättä livenä. Ainoita bändejä bucket listillä. No, kun laitoin tämän soimaan, tajusin moshaneeni tämän tahdissa livenäkin.

Ja sieltähän se osuma tuli: Nummirock 2016. :man_facepalming:

2 tykkäystä

Eput pejantai-iltana Helsingin ex finnair stadionilla. Toimi

1 tykkäys