Joo, onhan tää aika huvittavaa, että kaikista mahdollisista pakeista juuri tällä foorumilla scoutattu rightin YV-pakki (Lancaster) menee tuohon naapuriin Ilvekseen.
No, ei se mitään. Näkisin, että Tapparalla on silti parempi joukkue kokonaisuutena. Liigan tasoahan kovat pelaajat nostavat kuitenkin, kuten myös paikalliskamppailujen tasoa.
Lancaster on 100% arpa. Rantakarin ollessa kunnossa on ns. varmempi vaihtoehto, näyttänyt tasonsa, pelannut KHL,Sveitsi + EHT. Lancaster 26v ja ensimmäinen kausi ammattilaisena edessä. Viestien mukaan on omissa yhtä lähellä puolustajaa kuin kissa koiraa. Toki aikahan tuon näyttää että onko näin.
Eikä nuo ECHL statsit kerro vielä yhtään mitään miten Liigassa onnistuu eli ei mitään takeita “Hyvästä” YV pelaajasta tähän Liigaan.
Vielä kun Tappara saisi tasokkaan 7 pakin naarattua niin hyvältä näyttää. Hyökkäykseen en juuri haaveile, mutta kyllä tuonne yksi Savinainen menee vaikka se tietäisi jonkun tippumista pois rosterista.
Lancaster on klassinen pienen riskin ja korkean tuoton omaava kortti. Jos muistelee esimerkiksi Tapparassa käynyttä David Kolomatista, hän oli AHL:ssä takonut useita lähes 30 pinnan kausia ja itse asiassa vielä pari kautta ECHL:ssä päälle 40 pinnaa, niin oli ennalta paljon kovempi hankinta. Vaikka oli mainettaan parempi niin ei ihan sellainen kortti mitä tilattiin.
No katsotaan, jää nähtäväksi kumpi pelaa paremmin. Veikkaan, että ylivoimalla parhaita pakkeja Liigassa molemmat. Ei ollut siis tarkoitus vertailla Lancasteria Rantakariin tai arvostella Tapparan valintaa, totesin vaan että huvittavaa, kun oli täällä esillä ja sitten Ilvekseen. Voi olla, että Rantakari on parempi valinta kokonaisuutena. Pidän hyvänä hakuna Rautakorvelta/Vähä-Ruoholalta (+ Viivin Biisonimafia ja Pissis -videot on aika hauskoja.
Voisikohan tehdä jonkinlaisia juontohommia tai sisältöä Tapparallekin välillä, jos Areenan myötä tarvii porukkaa lisää noihin…).
Vaikkei Tapparalla tarvetta laitahyökkäjälle olekaan, nostetaan silti esiin tällainen Steve Savianon mitoissa oleva jenkkilaituri, joka on Oskarshamnista siirtymässä muualle.
Expressenin mukaan pelaaja neuvottelee sopimuksesta muualle SHL:ään, sekä Suomeen.
Tällä haavaa lopetan haaveilun tuon HPK-sopimuksen myötä. Jos sitten siirtorajalla. ![]()
Jesse Saarinen ilman pahvia vielä. 35v ikää, mutta tasaisen tappavaa tulosta vuodesta toiseen.
Menisi kivasti vielä monessa seurassa kakkos-/kolmosketjussa.
Toki hintalappu varmasti kohdillaan.
Mitähän Savinainen meinaa tehdä?. Omiin silmiin ei ainakaan ole tehnyt mihinkään sopimusta. Omaan Tapparaan kelpaisi hyvin…
Savinainen ja Enlund, Morley keskelle jakelemaan passeja.
Niin tämähän oli haaveiluketju.
Ei tästä haaveilusta voi olla tykkäämättä. Näkisin myös, että jos Tapparaan joku hankitaan se on juurikin koodinimi Savinainen.
Ei taida tänä vuonna tuo onnistua.
No vuonna 2022 sitten. Vaikka heti 1. tammikuuta.
Itse en toivo enää vahvistuksia, vaan sitä, että kaikki pysyisi jotakuin terveenä. Potentiaalia on nytkin ihan tarpeeksi. Niin ja ne joka vuotiset “treenijumit” sais jäädä historiaan.
Monet on kaipailleet vanhoja pelaajia takaisin(Palola, Kontiola, Jormakka). Kaikki olisivat tulleet takaisin, jos Tappara olisi halunnut. Tappara ei ota ketään sen takia, että on pelannut Täällä ennenkin. Tappara ottaa pelaajia tarpeeseen, esim Otso Rantakari tarvittiin. Joten hänet Tappara halusi hänet ja Otso palaa Kirvespaitaan…
Sen verran tiedän että ei saatu kaikkia.
Mutta ei se ongelma ole kun saatavilla on pelaajia.
Tämä puoltaa tätä.
Mielenkiintoista olisi tietää, että keitä tämä koskee.
Ei näitä kannata faktoina aina lukea. ”Kuulemani mukaan” kuulostaa siltä vekaroiden ketjukuiskaukselta, jossa juttu muuttuu kertojalta toiselle🤭.
No toki onhan joku noin voinut noin ajatellakin, mutta mitäpä siitä. Toisia tulee, toisia ei.
Mikähä Henrik Haapalan tilanne on Jokereissa, ei ilmeisesti ole pelannu vielä tällä KHL kaudella, Rautakorpi vois käydä hakemassa Henkka kotio, tuomaan maalintekoon apua.
Eikös se ole loukkaantunut ja ainakin alkukauden poissa tositoimista?
Juu just löysin jutun Jokereitten sivuilta, joskus olympiatauon jälkeen palaamassa.