Pelicansin Antti Tyrväisen taklaus Tapparan Juho Rautaseen 22.09.2018

Näin vain Telian kautta kerran pelitilanteena ja toisen kerran toistona, ilmeisesti Rautasen roppa oli irti laidasta ja pää heilahti? Kun Tyrväinen näytti Telialla hyppävän lopun (ryntäys) ja kyynärspää edellä (kyynärpäätakalaus) vielä?

Ennenhän näistä vahingoittamisista vastaavista tapauksista, puhuttiin vanhan kiekkoslangin mukaan nimellä “Porin juna tuli” ja sitten keräiltiin varusteita.

Molemmat Tyrväiset on hyviä pelureita, mutta tavallaan kun yhteiskunnalla ei ole naruja, niin he ovat vain “narujen puutteessa vapaalla”.

Ei sinällään mikään kaamea taklaus. Ei osu päähän. Eikä tossa mitään hyppyä ole. Mutta toisaalta kohde oli juuri kamppailutilanteessa vastustajan kanssa ja Tyrväinen tuli hivenen puskista kovalla vauhdilla. Nyt ei osunut päähän ja nyt ei sattunut pahemmin, nyt. Kuitenkin tällä kaudella kuulemma pitäisi tuomareitten rangaista enempi teoista, ei seurauksista… Saipa-Ilves pelin Eemeli Suomen “polvitaklauksen” 5+20 (kohde ei loukkaantunut mitenkään) perusteella tästäkin olisi voinut rankaista enempi.

Kyllähän taklaus päähän tuli, ei kahta kysymystä.

Rautanenkin voisi tietty katsoa tilanteen toistamiseen. En antaisi lisäseuraamuksia.

6 tykkäystä

Oli turhan kova taklaus. Ei mielestäni ainakaan mitenkään tahallisesti osunut päähän (tarkoitan taklauksen huolimattomuutta), mutta pitääkö Tyrskyn aina tulla tuollaisella vauhdilla, täysin vailla huolellisuutta, näihin tilanteisiin…
Ei voi arvostaa. En katso hyvällä näitä ryntäystilanteita, etenkään kun ei ollut Antilta todellakaan ensimmäinen kerta.

Täältä on tosin saanut myös lukea kaukalon ulkopuolelle henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja Tyrväisestä, joita en oikein ymmärrä. Ei tuo taklaus kuitenkaan Lehtivuori-caseen verrattavissa ole. Todella harmi sinänsä, jos taklauksesta tuli loukkaantuminen.

18 tykkäystä

Osu päähän taikka ei, niin liian kovalla vauhdilla vailla vastustajan kunnioitusta 5+20. Tuomarilla ei riittänyt kantti tuomita isoa rankkua.

3 tykkäystä

Jatkoaikaan joku oli laittanut:

https://streamable.com/sx2y0

1 tykkäys

Kyllähän tuosta jälkikäteen voisi vähän muistuttaa ihan vaikka edes ottelun huililla. Vaikkei se varmaan mitään auttaisi, taparikollisen tapauksessa.

1 tykkäys

Ei se ainakaan ole mun mielestä “tahallisesti päähän kohdistettu”. Eka kontakti rintaan. Pää ei retkahda yhtään (vaikka ei sitä tästä nää hyvin). Taitaa päähän se isoin hitti tulla pleksistä?

Aika lujaa se sieltä juoksee ainakin. Ihan en ehdi nähdä, miten hyvin osuu päähän.

Rautasen asentokaan ei tietty onnekkain ole, mutta -.

Lisäksi päähän kohdistuneena taklauksena pidetään taklauksia, joissa ensimmäisenä vartaloon kohdistuvan taklauksen jälkeen taklaus kohdistuu myös taklatun pelaajan päähän.

Mitä itse yritin paussata tuota klippiä, niin vähintään lainaamani kohta täyttyy.

Jos nyt muistelee millaisista taklauksesta esim. viime kaudella annettiin pelikieltoja, ja muistetaan Tyrväisen rikehistoria, niin kallistun veikkaamaan, että Tyrväinen pelaa seuraavan kerran vasta lokakuussa.

Pistää vihaksi tän jätkän touhut kentällä, että mietin asioita mitä ei voi tässä sanoa, ettei irtoo liputusta taas.

Ihan käsittämätöntä miten toi voi vuodesta toiseen häärätä ilman seuraamuksia kentällä. Yleensä löytyy se isompi kaveri jossai kohtaa joka vetelee kylmäksi, mutta sitä ei vielä taida löytyä…

Liigan kurinpidolla on ollut tapana jaella pelikieltoja seurauksista.
Odotan siis jonkinlaista sanktiota tästäkin tapauksesta.

1 tykkäys

Aika tyypillistä Tyrväistä, ylikovaa/huolimattomasti tilanteeseen ja vastustaja lasarettiin.

Video ei näy…Saisko linkkiä…

Toki. Kokeile Streamablen sivuilla: https://streamable.com/sx2y0

4 tykkäystä

Taklaus oli puhtaanlainen. Osui ylös. Vauhti ryntäyksen omainen.
Rautanen ei ollut valmis taklaukselle, vaikka laidassa kiinni olikin. Tyrväinen näki tilanteen ja tapansa mukaan ei kunnoittanut vastustajaa ja taklasi ylikovaa. 2+10 hyvä vihellys tuomarilta.

1 tykkäys

Saisko klippiä Elorinteen muistutuksesta.

Tänä vuonna on vaihdettu painotus seurauksista itse tekoon ja erityisesti siihen, onko teko piittaamaton toista kohtaan. Toinen yleinen linjaus on, että taklauksen tarkoitus on irrottaa pelaaja kiekosta. Tyrväisellä meni vähän ohi kiekosta irrottaminen, eikä ylikova taklaus ollut vastustajaa kovinkaan kunnioittava teko. Veikkaan kahden pelin pannaa. Yksi taklauksesta ja toinen entisyydestä, koska Tyrväinen. Toinen pelaaja olisi säästynyt pelikiellolta.

2 tykkäystä

Elorinne vääntää Tyrväisen siltaan ja jäänpinnassa kuiskuttelee mukavia korvaan.

2 tykkäystä

Toinen pelaaja säästyisi pelikiellolta on vähän heikko argumentti, koska harvoin näitä nähdään muilta pelaajilta.

Jos pelaajat näitä haluaisi viljellä välittämättä toisesta, niin sittenhän noit olisi helppo viljellä ja koheltaa vain toista kohti vauhdilla, vaikka vähän kamppailisi toisen kanssa kiekosta. Huolehtii vain ettei osu päähän niin kovat lätkä-äijät on tyytyväisiä.

1 tykkäys