Jos sopii niin jatketaan tässä ketjussa 
En odotakaan, että löydämme toisiamme tästä keskustelussa ja sinulla on varmasti pointtia ja totuutta siinä, mitä sanot. Olemme kuitenkin ns. perusasioiden äärellä nyt ja nyt haluan keskustella tästä erikseen.
On totta, etten voinut riittävällä tarkkuudella katsoa Tappara-Lukko -sarjan kaikkia pelejä, mutta kolme niistä katsoin hyvin tarkasti. Tappara oli ainoastaan yhdessä pelissä hyvä - sarjan toisessa pelissä. Kaikissa muissa se oli kaikessa jäljessä sellaisella tavalla, jota en ikinä toivoisi oman suosikkijengini olevan. Tapparan mahdollisuudet olivat siinä, että pelit saadaan pidettyä pienimaalisina. Tältä osin viime kauden Tapparalle olisi ollut ammattivirhe yrittää pelata playoffeissa Lukkoa vastaan jotain muuta. Olisiko Lukko ollut “nihilistisemmällä pelaamisella” kaadettavissa? Tuskinpa olisi ollut. Tappara sai pelin juuri sellaiseksi kuin halusi ja hävisi silti. Pelilliset hienoudet - ja sitä myöten sarjan lopullinen voitto, puolestaan tulivat Lukolle jopa helposti.
Se, mikä mielestäni on tässä “trap” vs. “ei trappia” -keskustelussa se pihvi on se, että minun on hyvin vaikea ymmärtää sinun näkökulmaasi enää nykyään. Ymmärtäisin tuon “passiivisessa trapissa roikkumisen”, jos olisi kausi 2017-18. Silloin se oli Tapparalla voittava pelitapa ja Rautakorpi lähti kieltämättä voimakkaasti muuttamaan peliä silloin. 2016-2017 olisi ehkä voitu mehustaa yksi mestaruus lisää, mutta ei juurikaan sen enempää. Jääkiekko menee eteenpäin koko ajan ja se, mikä oli joskus jees ei enää nyt ole lainkaan jees tai se ei edes toimi. Lopulta nämä ovat määrittelyteknisiä kysymyksiä ja kauneus on usein jääkiekossa katsojan silmissä. Pelitapakin tulee aina listalla vasta pelaajien yms. kaiken jälkeen.
Kuitenkin tämä “trapista luopumisen leimaaminen voittamisella leikkimiseksi” on todella kummallinen ajatus, jota vieläkin viljellään todella paljon joidenkin Tappara-fanien keskuudessa. Ihmettelen sitä oikeasti. Minulle ajatus siitä, että passivoitetaan peliä ja keskitytään johonkin kaksivaiheeseen trap-pelaamiseen kuulostaa ainakin aika voimakkaasti siltä, että yritetään korjata kiinnileikannut moottori sen sijaan, että ostetaan kokonaan uusi menopeli ja moottori. Tapparallahan ei enää ole mitään menetettävää siinä, kun se luopuu hallitusti tuosta vanhasta identiteetistään, koska se peli ei kerta kaikkiaan enää tule tuottamaan mestaruuksia saati voittoja. Onko parempi kaatua hitaasti ja tippua ynnä muut osastolle vai yrittää oikeasti pysyä pelin aallonharjalla?
Pelin aallonharjalla tarkoittaa sitä, että pelissä pyritään aktiivisuuteen. Ainakin itselleni se sitä tarkoittaa. Pelissä on aina kaksi vaihetta - kiekollinen ja kiekoton. Yksi selkeä puute Tapparan pelitavan kehittämisessä on ollut, että Tappara ei ole juuri ikinä saanut hyökkäysalueen lähitukipeliä toimimaan. Tappara saa kyllä pelin pyörimään vastuksen hyökkäysalueelle, mutta pelilliset kuviot, joilla päästään hyökkäysalueella maalintekoon puuttuvat. Kun kiekko menetetään niin koko pelin virtaus kääntyy Tapparaa vastaan. Ainoa tapa estää tuollainen on se, että hyökkäysalueella tehdään yhteistyötä samoin kuin puolustuksessa. Siellä pitää olla syöttösuuntia ja lähitukea. Se, että Tapparalta on usein joukkueen rakennuksen vuoksi puuttuneet jalat toteuttaa tuota peliä - nyt näyttää ainakin joukkueen kokoamisen osalta, että sinne on nyt hommattu jalat, jotka ehtivät vielä kiekonmenetyksen jälkeen jonkinlaiseen takakarvaukseen ja laituritkin ehtivät tukemaan kulmakiekosta vääntävää pelaajaa.
Trap ja aktiivinen peli nähdään toistensa vastakohtina. Jonkinlainen “trap” tai puolustuspelisuunnitelma kiekottomana tarvitaan, mutta passiivista viiden miehen trappia ei jääkiekossa vuonna 2021 tarvita yhtään mihinkään. Tästä mielipiteestä en aio ottaa askeltakaan takaisin, koska näen koko ajan pelejä ympäri Euroopan ja maailman, jossa ei käytännössä ole mitään keskialueen passiivisen trapin vaihetta ja peli kulkee hyvin. Kuinka monta kertaa Lukko joutui playoffeissa ottamaan Tapparan hyökkäykset pois trapilla?