Erinomaisia kirjoituksia edellä, ja voi hyvinkin olla noin. Yksi asia kuitenkin itsellä haraa tässä vastaan, kun puhutaan “DNA:n” muutoksesta ja se on viihdyttävyyden ja tämän uuden pelitavan yhdistäminen yhdeksi ja samaksi asiaksi.
Esimerkiksi minulle kausi 2012-2013 oli viihdyttävää peliä. Toki siihen varmasti vaikutti edellisten kausien rämpiminen eli standardit eivät olleet korkealla, mutta peli oli kuitenkin viihdyttävää. Seuraavana kautena tuntui, että hieman kiristettiin ruuvia ja samanlaista säkenöintiä runkosarjassa ei nähty, ja pleijareissakin esim. Lukko-sarja oli melkoista vääntöä miltei vankilasäännöillä. Peli itsessään ei ollut viihdyttävää, mutta kun taistellaan finaalipaikasta niin viihtyvyys on taattu. Toisaalta Tapolan 1. kauden pleijareissa viides Lukko-peli on jäänyt muistoihin uskomattomana näytöksenä. En ole koskaan nähnyt missään pelissä sellaista hurmosta kuin sen pelin ensimmäisessä erässä, kun vastustajaa taklattiin päädyssä kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa.
Kuitenkin kun puhutaan viihdyttävyydestä, niin ehkä pitäisi pois sulkea pleijarit ja puhua vain runkosarjasta, koska Tapparan runkosarja on se “tuote”, jolla on ongelmia ainakin allekirjoittaneen kohdalla. 60 peliä on asia, johon Tappara ei voi vaikuttaa. Itse ottelutapahtumat ovat Tapparalla erittäin hyvin hoidettu viime aikoina, eli oikeastaan ainoa kipukohta on se jäällä tapahtuva osuus pelikellon juostessa.
En henkilökohtaisesti kaipaa mitään Kärppien kaltaista suurta pelin muutosta, jotta viihtyisin. Enemmän kaipaan suoraviivaisuutta (tavallaan pelitavallinen asia, tavallaan ei), siihen suoraan liittyen pelaajien tunnetta ja kiimaa maaleja / voittoa kohtaan sekä loppuun asti yrittämistä koko joukkueelta. Se riittää viihdyttämään minua.
Katsojana minulle on myrkkyä liian “turvallinen” pelaaminen, jota esiintyy tasatilanteessa ja etenkin kolmansissa erissä, joissa Tappara johtaa. Enkä nyt tarkoita, että mitään havaji-kiekkoa pitäisi pelata, mutta liika on liikaa. Tappara kuitenkin pystyy pelaamaan erittäin hyvin aktiivisena, joka näkyy taka-ajoasemassa. Pelkästään maalipaikkojen luominen on minulle viihdyttävää ja siinä mielessä tuo nykyinen trendi, jossa Tappara laukoo aikas harvoin, on huolestuttava. Sitten kun maaleja syntyy niin ne on Rautakorven sanoin niitä “ohhoh” maaleja.
Tiivistelmänä vielä totean, että nykyisten lippujen hintoja vasten riski ‘ohipeliin’ tai ei-niin-tapahtumarikkaaseen-peliin on ihan liian suuri satunnaiskatsojalle. Ja se satuttaa lajia, kun ei uskalla kavereita ottaa mukaan hallille tai katsoa matsia teeveestä sen vuoksi. Kilpailevaa viihdettä on kuitenkin kokoajan enemmän ja enemmän tarjolla, ja sen vuoksi Liigankin joukkueiden täytyy pyrkiä kehittymään ns. epäsuoraa kilpailua vastaan.