Pelin viihdearvo vs. menestys

Ottelut ja peliesitykset
1

Tämä ketju keskittyy mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Voiko mestaruus olla “väärin voitettu”? Joidenkin mielestä esim. Karri Kiven U20-kultajoukkue pelasi liian taktista peliä, sillä kyseessä olivat junnukisat, joissa olisi tullut “antaa poikien pelata”. Varmasti Tapparankin viime vuosien pelitapaa on moni pitänyt pikemminkin konemaisena kuin viihdyttävänä. Mutta onko se vain yksinkertaisesti tyhmää olla hyödyntämättä esimerkiksi sallivaa tuomarilinjaa tai kilpikonnaträppiä, jos se toimii?
  • Onko maksavalla katsojalla oikeus vaatia runkosarjatuotteelta muutakin kuin 60 minuuttia kiekon neppailua päätyyn ja suorin jaloin kaartelua (vaikka silläkin tulisi tulosta)? Missä menee se raja, ettei (satunnaista) maksavaa katsojaa enää kiinnosta käydä peleissä?
  • Mitä ylipäätään on viihdyttävyys? Hyvin harvoin (jos koskaan) näkee kenenkään moittivan peliä viihdearvoltaan heikoksi silloin, kun Tappara on voittanut useammalla maalilla. Peli voi toki olla siinä mielessä tylsä, että se ei ole lainkaan jännittävä (esim. suurimaalinen voitto), mutta silti harva sanoo, ettei olisi viihtynyt kyseisenlaisessa pelissä. Toisin sanoen viihdyttävyydellä ja tuloksella (=maaleilla) vaikuttaa olevan selkeä korrelaatio, vaikka toki tappiopelikin voi olla äärimmäisen viihdyttävä. Pikkumukuloille luonnollisesti pelkkä Tapparan voitto minkälaisella pelillä tahansa riittää saamaan suupielet korviin.

Tapparassa linja on Rautakorven ja Tapolan aikana vaikuttanut selkeästi olevan tarkoitus pyhittää keinot eli kaikki tekeminen tähtää vain ja ainoastaan mestaruuteen. Se ratkaisee kaiken. Erityisesti pyritään siihen, että keväällä joukkueen kuntopohja on terästä ja sillä haetaan varmasti myös kilpailuetua suhteessa vastustajiin. Enkä kyllä muista, että Tapparan kuntopohja olisi koskaan keväällä pettänyt, joskin hopeakeväinä Kärppiä vastaan konkarien jalka alkoi selvästi painaa. Siitäkin kuitenkin opittiin ja joukkueessa ei enää kovin raskasjalkaisia pelaajia ole. Viime keväänä sekä Ilves että KalPa mielestäni lopulta väsyivät Tapparan kyydissä, joskin niiden materiaali oli kärjen osalta kapeampi. Myös loukkaantumisia on kirvesrinnoilla ollut häkellyttävän vähän moniin muihin joukkueisiin verrattuna.

IFK:n perinteisessä ns. “brändikiekossa” puolestaan viihdyttävyys on nostettu keskiöön osin varmasti menestyksenkin kustannuksella. On ajateltu, että katsojien on tultava joka ilta hallille viihtymään, sillä sitä kautta saadaan uutta kannattajapohjaa ja tuloja seuran kassaan. Kovat taklaukset ja tappelut on nähty osana tätä viihdettä.

Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, menestys vai viihdearvo? Onko se niin, että vain mestarit muistetaan ja millään muulla ei ole mitään väliä? En olisi rehellinen, jos sanoisin, ettei mestaruus olisi minulle se kaikkein tärkein asia. Ottaisin sata kertaa sadasta mieluummin mestaruuden hieman konemaisella pelillä kuin vaikkapa runkosarjan voiton iloisella päästä päähän -hyökkäyspelillä, näin kärjistetysti. Mutta jokainen meistä haluaa nähdä huippupelejä myös runkosarjassa. Eihän se niinkään voi olla, että runkosarja on vain jonkinlainen puolivillainen training camp kevättä ajatellen.

Näin yhteenvetona voidaan todeta, että Tapparassa on jo vuosia tehty erinomaista työtä ja mm. hopeakausien virheistä on pyritty oppimaan. Missään kohtaa ei olla jääty paikalleen, vaan aina on pyritty kehittämään toimintatapoja. Otetaan ihan kuriositeettina pieni esimerkki viime kaudelta: Moni ihmetteli, miksi ihmeessä Salosta peluutettiin sentterinä muutamassa runkosarjan loppupuolen matsissa. Jotkut ajattelivat, että Tapola haluaa jollain tavalla ajaa Salosta sentterinä sisään. Omasta mielestäni kyse oli ihan puhtaasti varautumisesta sellaiseen skenaarioon, että pleijareissa joku senttereistä tippuu rosterista pois, jolloin voitaisiin nostaa seiskapakki keskelle. Mielestäni Tapola halusi nähdä, miten ex-hyökkääjä Salonen suoriutuu sentterinä. Moni tuntuu aliarvioivan myös Rautakorven kykyä nähdä ne pelin ongelmat. Tätä kirjoitettaessa @Oijennus kiteytti asian niin hyvin, että siteeraan tähän:

Usko meinaa kieltämättä allekirjoittaneellakin aina välillä horjua sen suhteen, että saadaanko tuota peliä kevääksi huippuiskuun. Varsinkin kun koko kaudella on nähty viihdearvoltaan vain vähän todellisia huippumatseja, joissa hyökkäyspeli olisi ollut loistavaa. Kaudet eivät ole veljiä keskenään eikä mennyt tae tulevasta, mutta viitenä edelliskeväänä juna on kuitenkin saatu raiteilleen todella synkistä pelillisistä jaksoista huolimatta. Rekordi on sen suhteen todella kova… Joka tapauksessa aiemmat kaudet ovat opettaneet sen, ettei kirvestä kannata kovin äkkiä olla sinne kaivoon heittämässä, vaan pelit jatkuvat niin kauan kunnes ne todella ovat ohi. Kaikki tähtää tälläkin kaudella kevääseen ja mestaruuteen, sen on Rautakorpikin ääneen sanonut.

12 tykkäystä
2

Pelin pitää olla viihdyttävää ja samalla myös menestyvää. Tapolan kiekko oli sitä. Oli nousuja kahen kolmen maalin takaa jnejne…

3 tykkäystä
3

Viime kauden Tappara oli siitä hieno joukkue, kun pystyi luottamaan siihen, että oli tilanne mikä tahansa, niin katsoja sai katsella ainakin 60 minuuttia taistelevaa periksiantamatonta joukkuetta. Välillä otteluihin lähdöt olivat aivan surkeita, mutta täydet 60 minuuttia he käyttivät enemmän tai vähemmän huonon tilanteen kääntämiseen oikeanpäin. Tästä nykyisestä joukkueesta ei löydy samaa.

Eilenkin kahden nopean maalin jälkeen homma oli taputeltu, vaikka peliä oli vielä jäljellä. Nykyisen Tapparan viihdearvoa lisäisi taklaaminen jo pelkästään erittäin paljon. Nytkin meillä on pakistossa Mikkolan kokoinen mörssäri, mutta kuinka usein hänen on nähty antavan painavia taklauksia? Tapolalta löytyi silmää antaa pelaajille hieman vapauksia toteuttaa itseään ja antaa tunteen näkyä, mutta Rautakorpi ei jostain syystä ole ymmärtänyt noiden seikkojen arvoa, vaikka useamman vuoden on menestyksekkäästi valmentanut erilaisia joukkueita.

Rautakorvella kaikki perustaa siihen jauhamiseen ja toistamiseen mikä on hyvästä ja kuten nähtyä tuolla tavalla pärjää runkosarjassa hyvin, mutta sitten kun aletaan pelaamaan siitä lopullisesta palkinnosta, niin vastassa on yleensä kaksi joukkuetta jolla jääkiekon perusteet ovat sillä tasolla, että tunne ja yksilötaitojen viekas hyödyntäminen tekevät lopulta eron mestarin ja häviäjän välillä.

EDIT: Mielipiteet muodostettu television ja katsomon välityksellä ilman varsinaista kommuniikatiota mainittujen henkilöiden kanssa.

4

Nyt on hyvä kaikkien lukea uudestaan Tapolan kausien aikaista keskustelua ja kaikkia ei silloinkaan Tapparan pelitapa miellyttänyt tai viihdyttänyt.

Viestiketjua eteenpäin kelatessa huomaa pienen muutoksen viestien sävyssä…

Tässä muutama satunnainen lainaus Tapolan valmennusuraa käsittelevästä ketjusta (nimimerkit poistin koska kyse on vain esimerkeistä viestien sisällöstä):

En kyllä oikein osaa vieläkään arvostaa Tapolaa valmentajana kovinkaan korkealle. Lähinnä ärsyttää tuo heikko, tai oikeastaan olematon reagointi tilanteisiin pelien sisällä. Tällä kaudella ainoa mitä osannu tehä, on viltittää Dixon. Noilla konsteilla ei pitkälle pötkitä.
…
Ilmainen vinkki Tapolalle: Unohda kaikki, siis aivan kaikki mitä Rautakorpi on opettanut. Puolustuksen kautta ei jumalauta nykyliigassa voiteta sitten *ittu yhtikäs mitään.

Lisäksi voisi asettaa ukaasin, että jokainen pelaaja joka ei päätä hyökkäystä MAALINTEKOYRITYKSEEN juoksee seuraavalla erätauolla munasilteen hallin ympäri. Josko se vähän vähentäisi riplailua.
…
Kuule Jussi, jos sanot joukkueelle että tänään ei pelata, niin olisi ihan kohteliasta ilmoittaa se faneillekkin! Olisi tänäänkin voinut tämän kolmisen tuntia käyttää paremmin. Leikkiä koiran kanssa, kasata pyörän moottoria tai vaikka rapsutella munia. Kaikki nuo olisi tuottaneet mielihyvää.
Nyt kun tän pelin katsoi, niin tappara onnistui tuottamaan pelkkää masennusta. Ei huvita mikään…jos ei olisi aamuvuoroa huomenna niin kai se kaljotteluksi menisi…
…
Mieletön seppä tässä. Uskonut omaan juttuunsa ja viime vuonna pystynyt tiukoista paikoista nouseen maalin päähän ja tänä vuonna näissä finaaleissa käänsi homman.
…
Jussi Tapola on ollut kaksi vuotta liigajoukkueen päävalmentajana. Saavutuksena hopea ja kulta. Ei ihan turha mies. Kaiken lisäksi fiksu ja hyvin käyttäytyvä. Hienoa Jussi, olet tehnyt kertakaikkisen mahtavaa työtä.
…
Jussiahan sitä potkittiin pihalle ( allekirjoittanut mukana ) puolitoista vuotta sitten. No, sehän siitä taas opittiin, että pitkäjänteisyys ( tilliliha ) kantaa Tapparaamme näköjään aina kuitenkin eteenpäin ja menestykseen. Niin pelaajiston, valmennuksen, kuin menestyksenkin suhteen. Joten, nöyrä anteeksipyyntöja ensi kaudella uudestaan, Kiitos Ja Syvä Kumarrus !

14 tykkäystä
5

Nyt voin melkein lyödä omaisuuteni vetoo että nykyinen Tappara ei miellytä ketään. Joo ollaan kolmansia, peliesityksiä kun kattoo nii pitäs olla 10.

6

Mutta eihän Tapolan kiekko varsinaisesti ollut viihdyttävää. Ei ainakaan, jos ajatellaan pelejä 60 minuuttisina ja puhtaasti joukkueen pelitavan kautta. Tappara tuli peleihin suorastaan sysi paskasti kovin usein. Se paskuus sitten johti maalin, kahden tai kolmen takamatkalle, jota kirittiin pelin toinen puolikas. Toki tuolla saatiin aikaan draaman kaari peleihin, mikä teki peleistä viihdyttäviä. Mielestäni sillä on kuitenkin varsin vähän tekemistä pelitavan viihdyttävyyden kanssa.

Jos vilkaiset mitään keskusteluja viime kauden Tapparan pelitavasta, niin ei-Tappara -fanit (+ aika moni omistakin) aika yksimielisesti jyräsivät tuon tylsänä. (Erityisesti IFK-fanien mielipiteet olivat kaunista kuultavaa.) Tapolan Tappara oli parhaimmillaan loistava joukkue puolustamaan, joka käänsi vastaan aivan järjettömän nopeina ja kliinisinä iskuina. Tapparan huippuyksilöt mahdollistivat sen tason kliinisyyden, että eihän Tappara tarvinnut useinkaan voittoon hirveästi maalipaikkoja. Tapparan peli oli viihdyttävää oikeastaan vain kolmansissa erissä, kun Tappara joutui pakotettuna hyökkäämään, kun oli ensin perseillyt itsensä tappiolle. Kun lisäksi muistelee vaikka suoritusta puolivälierissä, niin olihan se viihdyttävyys kaukana. Tapolan Tappara pelasi aina voittaakseen. Pelien viihdearvo syntyi siitä, että Tapparan käytössä ollut hyökkäyskoneisto pakotettiin hyökkäämään tasoitusta hakien. Ei Tappara sitä ns. normaalisti tehnyt…

Keskimäärin menestys lienee ainakin minulle olennaisempi asia. Totta on kuitenkin, että kyllä pelin viihdyttääkin pitää. Sitä viihdyttävyyttä on kuitenkin hankala arvioida vain yhden joukkueen kautta. Tappara on ollut ns. kone pelitavaltaan jo kauan. Silti esim. Sportia vastaan on syystä tai toisesta saatu varsin mielenkiintoisia hurlumhei -iltoja aikaiseksi kaudesta toiseen. Se toinen paikalla oleva joukkue vaikuttaa aika olennaisesti yksittäisen ottelun viihdyttävyyteen.

Pelitavan viihdyttävyys taas on paljon ongelmallisempi näkyvyys. Joku katsoja kaipaa taklauksia, tappeluita ja ylipäänsä fyysisyyttä ja ylipäänsä tunteiden näyttämistä. Toinen kaipaa yksilöiden kiekollista virtuositeettia. Kolmas syttyy pelikirjalla dominoinnista.

Itselleni se toimiva kombinaatio olisi edes kohtuullinen menestys joukkueella, jossa on riittävän hyviä yksilöitä, pelikirjalla, joka antaa luovuudelle hyökkäyksessä tilaa. 2016 kevät on aika hyvä esimerkki. Pelikirja oli voittava, mutta samalla Laine/Kuusela kaksikko kykenivät yksinkin luomaan jotain maagista illasta toiseen. Toisaalta, tuskin ne Laineen vedot ylänurkissa olisivat yhtä paljon jaksaneet lämmittää, jos Kärpät olisi sen välieräsarjan voittanut. Viime kaudella Tapolan Tappara pelasi tiukalla pelikirjalla, jossa Haapala/Savinainen -kaksikon johtamalla hyökkäyksellä oli kuitenkin riittävästi taitoa ja vapauksia taikoa jotain maagista joka iltaan.

5 tykkäystä
7

Milloinhan viimeks Hifk on pelannut sitä ns. perinteistä “brändikiekkoa” ?

8

Me kannattajat osaamme tunnetusti olla vaativaa väkeä. Menestystä tuskin koskaan tulee riittävästi. Jos niin epätodennäköisesti kuitenkin kävisi, että menestyksen määrään voitaisiin olla tyytyväisiä, urputettaisiin siitä, että se ei tule riittävän viihdyttävällä tavalla. Jos niin äärimmäisen epätodennäköisesti kuitenkin kävisi, että menestystä tulisi ovista ja ikkunoista samalla viihdearvon ollessa tapissa, keksittäisiin joitakin muita kitinän aiheita.

Tyytyväisyys tappaa paitsi kehityksen myös kannattajan.

2 tykkäystä
9

Melkein 50 vuotta oon seurannut jääkiekkoa ja Tapparaa, välillä fanaattisemmin, välillä sivusilmällä, kun muut asiat ovat olleet pinnalla. En silti pysty sanomaan koska Tapparan peli sinällään olisi ollut viihdyttävintä. Koskaan en muista lähteneeni hallilta ajetellen että, no, Tappara hävisi, mutta ei se mitään kun oli niin viihdyttävä peli. Minä seuraan kiakkoa tunteella, ikimuistettavimmat ottelut ovat illeet Ilvestä ja Hifkiä vastaan. Hifkiä, koska ne sikailee ja häviää; Ilvestä, koska ne veetuilee ja häviää.

Minulle siis menestys vie viihteellisyyttä 100 - 0. Tunne taas on ihan eri juttu, tunnetta pitää olla ja sen puute minusta Tapparan peliä vaivaa, mutta säästellään sitä tärkeämpiin peleihin.

9 tykkäystä
10

Kun kerran on niin, että mestaruus alkaa olla jokakeväinen itsestäänselvyys, niin voisiko Tapolan johdolla ryhtyä kehittämään myös runkosarjasta kiinnostavaa. Tai sitten alentaa runkosarjalippujen hintoja, kun ne on vain testipelejä.

11

Minusta pelin viihdearvo on parhaimmillaan kun intensiteetti on suurin ja panos maksimissa. Näitä voi osua eri kohtiin kauden aikana mutta pudotuspeleissä ne ovat aika säännönmukaisia. Siksi pudotuspelit kiinnostavat aina ja viihdearvo on suurimmillaan loppuotteluissa - vaikka sitten hävittäisiin. Ikimuistettavia sarjoja hopeakeväät nimenomaan Kärppiä vastaan. Hyvin viihdyttäviä vaikka samalla kipeitä omalla tavallaan. Mutta olivat myöhemmän menestyksen esivaihe.

Runkosarjassa viihde liittyy sitten enemmän tilannetekijöihin, johonkin odottamattomiin asioihin vastustajassa, omassa pelissä (Tappara tällä kaudella esimerkkinä) tai tuomaritoiminnassa. Kaikki voivat hetkellisesti sytyttää intensiteetin aivan tappiin mutta eivät samalla tavalla pitkissä kaarissa kuin pudostuspeleissä.

Tiukat Kärppäsarjat ovat olleet ehdottomasti viihdyttävintä peliä Tapparan liigahistoriassa vaikka lopputulos tiedetään. Lähelle tulee sitten monia muita, mm. Ilves sarja erinomaisena taktisena näytelmänä ja etenkin dramaattinen Game 6. 80-luvun dynastia oli omalla tavallaan kiehtova mutta se totaalinen ylivoima - se voi olla hieman tylsääkin.

Pitkä odotus, se voi olla viihdyttävää. Paljon yksityiskohtia, dramaa ja siis viihdettä mahtui kevääseen 2013. Ja kuinka yksi pelaja-Raanta-voi voittaa joukkueen ja kuinka kaksi-Barkov ja Connolly-voivat olla tärkeitä menestyksen kannalta. Mutta se loppuottelusarja-se oli viihdyttävä ihan siitä hopeasta huolimatta.

Tämä kausi on ollut erinomaisen viihdyttävä siksi, että se on poikennut niin paljon ennakko-odotuksista. Niin monella tavalla. Se on paljastanut paljon sellaista, mitä ei herkästi tule huomanneeksi saati sitten ajatelleeksi. Peli ei ole viihdyttänyt, vielä, mutta kausi itsessään on. Hienoa runkosarjaa on Tapparan osalta tähän asti ollut seurata, paljon kiinnostavampaa kuin viimekaudella.

6 tykkäystä
12

Lisäksi ehkä muutama kiinnostava yksilö molemmissa joukkueissa. Ottelusarjan sisällä joukkueet reagoivat toistensa tekemiin taktisiin muutoksiin. Sarjan lopputulos on toivottu. Esimerkki: Tappara-Kärpät semifinaali 2016.

1 tykkäys
13

En pysty tähän keskusteluun, mutta kerrotaan nyt omatkin näkökannat asiaan. Paljon pitkiä viestejä, jotka tulen lukemaan vasta oman esseeni jälkeen, joten pahoittelen jo etukäteen mahdollista toistoa.

Kaikissa tällaisissa keskusteluissa on yksi aika massiivinen ongelma ja jonkin verran, kun on joskus käynyt jotain yliopistoa niin on pakko aina aloittaa esseensä siitä, että määrittelee jotenkin asioita. Aika paljonhan kuulee kommentteja, että halutaan viihdyttävämpää peliä, mutta kuitenkin aniharvoin kukaan varsinaisesti avaa, mitä se viihdyttävä peli olisi.

Ensin pitää palastia peliä pienempiin osiin ja miettiä, mitkä osa-alueet luovat ajatuksen, että ei ole viihdyttävää. Aika usein selitykseksi tarjotaan trappia, joka hidastaa peliä eli peli ei aaltoile vaan molemmat pyrkivät pitämään kiekon hallussaan. Kiekottoman joukkueen tehtävä on aina ja ikuisesti hidastaa tapahtumia, koska se on about ainoa tapa pelata.

Tarttumapinta viihdyttävyyteen syntyy siitä, että mitä elementtejä yleisö kaipaa, jotta peli on viihdyttävää. Yksi asia on se, että pitäisi osata tehdä maaleja. Ihmisellä on luonnollinen taipumus pitää nopeutta viihdyttävänä ja yleensä maalitilanne on nopea tilanne. Yleisö ei halua nähdä kiekkoa vaan yleisö haluaa nähdä sen, kuinka verkko pöllähtää maalivahdin takana. Se on yksi sellainen asia, joka on Suomessa ollut ongelma aina. Maalinteko on taito, jota ei ihan liiaksi meinaa löytyä ja niitä tulee peleissä aika vähän. Vastaavasti NHL:ssä maalipaikat ovat vähäisiä, mutta niistä syntyy maaleja ja siellä - kun on paremmat pelaajat - niin tuppaa olemaan niin, että maalipaikassa kiekko menee maaliin.

Toinen asia, mitä halutaan nähdä on pitkiä pyörityksiä, mutta pyörityksien pitäisi olla intensiivisiä eli niiden pitäisi johtaa siihen, että peli saadaan maalipaikkaan asti. Esim. Tappara kyllä myllyttää pitkiä hyökkäyksiä, mutta kun ei niistä synny maalipaikkoja niin aika vaikea peliä on pitää viihdyttävänä. Jonkin verran keskusteluun tungetaan myös puhdasta nostalgiaa, kuinka ennen lämäri jysähti joka kerta verkkoon, mutta kun ei se ennenkään niin mennyt vaan se on se asia, joka peleistä on jäänyt mieleen.

Lopulta viihdyttävyys kulminoituu lähes aina maaleihin ja siihen, tuleeko niitä vai ei. Se, mitkä asiat johtavat maaleihin on pelin kannalta aika sama, koska isoa massaa ei kiinnosta se, tuleeko maali pitkästä pyörityksestä vai nopeasta vastahyökkäyksestä, - kunhan tilanne tulee nopeasti.

Jos taas mietitään sitten ihan puhtaasti sitä, miksi esim. Tappara on monen mielestä tylsä - no se, että ensinnäkin rakennetaan puolustuksen ja kontrollin päälle. Se tarkoittaa sitä, että vastus ei pääse paljoakaan paikoille, joka typistää pelin maalimäärän pieneksi. Toisaalta tällä hetkellä se maksaa sitten meille oman hyökkäyspelin, jonka seurauksena meilläkään ei ole paikkoja.

Jos taas ajatellaan pelaajatasolla viihdyttävyyttä niin olisihan se viihdyttävää, jos pelaajilla onnistuisi joskus joku hieno suoritus, mutta ei kukaan pidä sitä viihdyttävänä, että koko ajan haetaan hienoa harhautusta ja menetetään kiekko. Esim. Ojamäki olisi tällä teorialla pirun viihdyttävä, mutta kun tuon kikat ei oo purrut kertaakaan vielä niin eihän se ole oikein viihdyttävää, kun ei onnistu.

Ja mitä pidemmälle kausi venyy niin sitä enemmän merkitystä on vaan sillä, että menestytään. Jos ajattelen Tapolan kausia niin ei Tappara mitään viihdyttävää kiekkoa pelannut, mutta järkevää se oli. Tappara hyydytti vastuksen maalipaikat aivan kokonaan ja itsellä riitti uskoa ja taitoa tehdä se yksi enemmän.

Viihdyttävyys ja menestys kulkevat käsi kädessä; hyvä peli johtaa siihen, että pelistä tulee viihdyttävää. Se vaatii joukkueen ja yksilöiden onnistumisia, mutta se on aina lopulta viihdyttävää. Runkosarjassa Tapparalla on jopa ylikorostunut se, ettei haluta viihdyttää vaan voittaa. Se taas on asia, joka menee enemmän asenteen puolelle: Tapparalle kelpaa huonona päivänä ennemmin 1 piste jatkoajalta kuin 0 pistettä varsinaiselta, jossa taistellaan loppuun asti.

2 tykkäystä
14

Tästä vahvasti erimieltä. <4 maalin kiekkomatsi voi olla tiukka ja intensiivinen. Nyt jos ulkomuistista pitäisi heittää tältä kaudelta hyvä peli, niin ensimmäisenä mieleen tulee syksyn 2-1 voitto Kärpistä, joka taisikin olla voittoputken avaus.

5 tykkäystä
15

Minä en pitänyt tuota Tapparan kotivoittoa Kärpistä kovinkaan viihdyttävänä. Viimeistä Raksilan peliä pidin sitten todella viihdyttävänä - lähinnä siksi, että Tappara taisi pelata siellä kauden parhaan pelinsä.

Makuasioita; jos ajattelen isoa yleisöä niin oma käsitys on se, että viihdyttävä = tulee paljon maaleja. Päälle tulee vielä ns. kerrannaisvaikutuksia siitä, kuka on vastassa. Odotusarvo pelistä luo perustan sille, mikä on viihdyttävää.

Esim. Tapparan nihkeä voitto KooKoosta tai Sportista on lähes aina 98,5 %:n mielestä peli, joka ei ole viihdyttävä. Viihdyttävyyskeskustelussa ei voi mitenkään ignorata sitä, paljonko etukäteismielikuvat vastustajasta vaikuttavat käsitykseen viihdyttävästä.

1 tykkäys
16

Erinomaisia kirjoituksia edellä, ja voi hyvinkin olla noin. Yksi asia kuitenkin itsellä haraa tässä vastaan, kun puhutaan “DNA:n” muutoksesta ja se on viihdyttävyyden ja tämän uuden pelitavan yhdistäminen yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Esimerkiksi minulle kausi 2012-2013 oli viihdyttävää peliä. Toki siihen varmasti vaikutti edellisten kausien rämpiminen eli standardit eivät olleet korkealla, mutta peli oli kuitenkin viihdyttävää. Seuraavana kautena tuntui, että hieman kiristettiin ruuvia ja samanlaista säkenöintiä runkosarjassa ei nähty, ja pleijareissakin esim. Lukko-sarja oli melkoista vääntöä miltei vankilasäännöillä. Peli itsessään ei ollut viihdyttävää, mutta kun taistellaan finaalipaikasta niin viihtyvyys on taattu. Toisaalta Tapolan 1. kauden pleijareissa viides Lukko-peli on jäänyt muistoihin uskomattomana näytöksenä. En ole koskaan nähnyt missään pelissä sellaista hurmosta kuin sen pelin ensimmäisessä erässä, kun vastustajaa taklattiin päädyssä kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa.

Kuitenkin kun puhutaan viihdyttävyydestä, niin ehkä pitäisi pois sulkea pleijarit ja puhua vain runkosarjasta, koska Tapparan runkosarja on se “tuote”, jolla on ongelmia ainakin allekirjoittaneen kohdalla. 60 peliä on asia, johon Tappara ei voi vaikuttaa. Itse ottelutapahtumat ovat Tapparalla erittäin hyvin hoidettu viime aikoina, eli oikeastaan ainoa kipukohta on se jäällä tapahtuva osuus pelikellon juostessa.

En henkilökohtaisesti kaipaa mitään Kärppien kaltaista suurta pelin muutosta, jotta viihtyisin. Enemmän kaipaan suoraviivaisuutta (tavallaan pelitavallinen asia, tavallaan ei), siihen suoraan liittyen pelaajien tunnetta ja kiimaa maaleja / voittoa kohtaan sekä loppuun asti yrittämistä koko joukkueelta. Se riittää viihdyttämään minua.

Katsojana minulle on myrkkyä liian “turvallinen” pelaaminen, jota esiintyy tasatilanteessa ja etenkin kolmansissa erissä, joissa Tappara johtaa. Enkä nyt tarkoita, että mitään havaji-kiekkoa pitäisi pelata, mutta liika on liikaa. Tappara kuitenkin pystyy pelaamaan erittäin hyvin aktiivisena, joka näkyy taka-ajoasemassa. Pelkästään maalipaikkojen luominen on minulle viihdyttävää ja siinä mielessä tuo nykyinen trendi, jossa Tappara laukoo aikas harvoin, on huolestuttava. Sitten kun maaleja syntyy niin ne on Rautakorven sanoin niitä “ohhoh” maaleja.

Tiivistelmänä vielä totean, että nykyisten lippujen hintoja vasten riski ‘ohipeliin’ tai ei-niin-tapahtumarikkaaseen-peliin on ihan liian suuri satunnaiskatsojalle. Ja se satuttaa lajia, kun ei uskalla kavereita ottaa mukaan hallille tai katsoa matsia teeveestä sen vuoksi. Kilpailevaa viihdettä on kuitenkin kokoajan enemmän ja enemmän tarjolla, ja sen vuoksi Liigankin joukkueiden täytyy pyrkiä kehittymään ns. epäsuoraa kilpailua vastaan.

5 tykkäystä
17

Tietysti sitä aina toivoo ja odottaa, että kotipeleissä on joukkueen otteissa intohimoa ja hallissa tunnelmaa. Näkemisen ja kokemisen arvoisia edesottamuksia ja tapahtumia. Näitä tarjontoja voi (ja pitää) varmaan aina myös pyrkiä kehittämään.

Mutta tuota en kyllä ihan näe, miten vaikka Tapparan edullisemmat parin kympin (tai allekin) runkosarjaliput ovat nimenomaan satunnaiskatsojalle liian kalliita, suhteutettuna urheiluun aina kuuluvaan riskiin vaihtelevista suorituksista(?). Eivätkä nuo hinnat varsin törkeiltä vaikuta suhteessa muihinkaan viihdetapahtumiin anteineen ja mahdollisuuksineen - ennemmin päin vastoin.

Ei kyllä ehkä liity enää kovin selkeästi ja kiinteästi Rautakorpeen tämä kaikki… Toki onhan hänen kausinaan joukkue yleensä tarjonnut kuitenkin enemmän niitä hyviä esityksiä omille yleisöilleen kuin muulloin.

No - siltäkin kyllä vaikuttaa, että Tampereella ja Tappara-leireissä ovat ainakin joidenkin yleisönosien erilaiset vaatimukset ja odotukset peliesitysten ja -tapahtumien suhteen kasvaneet viime vuosina melkoisen kovaa tahtia. Ehkä senkin voi tuoda esiin ja pyrkiä huomioimaan näissä yhteyksissä.

1 tykkäys
18

No lipun hinta varmasti on erittäin subjektiivinen asia, ja siitä on turha tässä ketjussa jatkaa. Joillain on varaa, joillain ei syistä taikka toisista. Mutta ei katsoja käytä pelkästään rahaa vaan myös aikaa, joka etenkin työssäkäyvälle on se isompi investointi vapaa-ajalla. Ja kyllä yksi 0-4 tappio hengettömän esityksen jälkeen heikompaa joukkuetta vastaan vie halut tehdä tuo investointi uudelleen.

Viime kaudella tuli vielä seurattua teeveestä noin 30 ottelua runkosarjaa, mutta vielä ei ole se intohimo Liigaa kohtaan palannut, mikä kyllä harmittaa. Eikä tämä todellakaan ole Rautakorven syy, mutta toivon että myös katsojien viihtyminen runkosarjassa nousisi prioriteeteissa ylemmäs. Tällä hetkellä tuntuu olevan aika pohjalla.

2 tykkäystä
19

No mikähän tuossa on tässä ketjussa jatkettavaa asiaa, jos lipunhinta-aihe ei enää ole? :slight_smile: (Pitäisi varmaan siirtyä jonnekin muualle näissä aiheissa.)

Ei se lipunhinta oikeastaan ole subjektiivinen asia, kun näkökulmana oli nimenomaan yleiset hintatasot ja -kehitykset ja yleinen vertailu muihin tapahtumatarjontoihin. Kyseenalaistin siis luonnehdintojasi hintojen kalleudesta suhteessa noihin, en kenenkään subjektiivisia kokemuksia hinnoista.

Myös ihmisten erilaiset ajankäytölliset ja muut tilanteet tietysti koskevat kaikkia muitakin kuluttamisia. Ja huono peli lienee pettymys erilaisille katsojille. Toisaalta se on myös aina kuulunut urheiluun riskinä, jota pitäisi myös sietää.

Yksilölliset kokemukset ovat sitten erikseen, niistä en nyt niinkään pyrkinyt keskustelemaan. Se on toki tullut palstalla varsin selväksi, että täällä vaikuttavista osa on kovin pettynyt pelaamisiin ja niiden seuraamiseen. Toki ymmärrettävää; huonoa tai vaisua peliä on usein ikävä katsoa. Samalla itse epäilen suoraan sanoen aika vahvasti, että pitkäaikainen menestys (ja sitä usein seuraava turtumus) on monilla kohdin nostanut erilaisia vaatimuksia ja tyytymättömyyksiä melko merkittävänä tekijänä.

En tiedä, miten tärkeällä osalla katsojien viihtymisen huomiointi Tapparan toiminnassa on - luultavasti aika tärkeällä, koska katsojat toimintaa merkittäviltä osin rahoittavat ja mahdollistavat. Varmasti viihtymiseen voi ja tulee panostaa lisää - ja onhan jatkossa uusi hallikin palveluineen tulossa tähän liittyen jne. Toisaalta näiden aiheiden miettiminen ei tosiaan varmasti ole joukkueen päävalmentajan vastuualueita.

1 tykkäys
20

Lippuasioihin uskoisin olevan omakin ketju, siksi ajattelin olevan parempi keskustella siitä siellä. Itse uskon hintojen kalleuden olevan subjektiivinen, koska 1) jotkut meistä maksavat yhden lipun, toiset koko perheelle, 2) tulotasot ovat ihmisillä erilaisia, 3) mistä ihminen saa ns. kicksinsä eroaa myös, jopa jääkiekon sisällä. Tottakai inflaatio kokoajan juoksee ja korottaa hintoja, mutta myös edullisempia vaihtoehtoja illalle jäähallilla / teeveestä matsin seuraamiseen on ilmestynyt (esim. Netflix kotona). Ja esim. keikkaliput voi olla samaa luokkaa, mutta harvoin se bändi jättää soittamatta tai tulee lavalle vetelehtimään. Jos tulisi, niin varmasti tulisi palautetta aiheesta.

Olet ehkä oikeassa, että liika menestys on nostanut viihdyttävyyden vaatimuksia osalla. Se on kuitenkin heidän oikeutensa ja hyvähän se on seuralle, että tietävät sielläkin, mikä osalla katsojista on se ongelmakohta.

Ne teistä, ketkä viihtyvät matseissa kaikinpuolin tälläkin hetkellä, ovat minusta onnekkaita. Ei se ole minulta pois, jos muilla on kivaa. Mutta koen, että on hyvä tuoda myös esiin, miksi oma into on tällä kaudella ollut kateissa.

Itselle se menestyminen ei ole vaikuttanut viihtyvyyden haluuni. Tietty on kivaa voittaa mestaruuksia, mutta sanoinkin että pleijarit pitäisi jättää tämän ulkopuolelle, ja tässä keskittyä noin 6kk jatkuvaan runkosarjaan. Olen Tapparaa seurannut aktiivisesti 2000-luvun alusta ja siellä on monia runkosarjoja, jotka oli viihdyttäviä, vaikka mitään ei voitettukaan. Eivät tulos ja “viihde” ole toisensa poissulkevia. Eikä jokaisen matsin tai edes kotimatsin kuulu olla viihdyttäviä, mutta metsään mennään jos pääsääntöisesti (kuten viime kaudella) harmistus on se päällimäinen tunne kun lähtee hallilta / sulkee vastaanottimen. Ja sitä tapahtui, vaikka Tappara voittikin.

Ja tuo viihdyttämisen alhainen priorisointi oli miltei suora lainaus Rautakorven ennen viime kauden alkua antamasta haastattelusta Jatkoajalle. Jäi mieleen melko hyvin, koska sotii omaa mieltymystä vastaan näin kuluttajana ja koska viime kauden rosteri (ennen kauden alkua) tuntui ylivoimaiselta eli tuntui, että olisi ollut varaa vähän viihdyttääkin. Tietty jälkiviisaana voi sanoa, että super-rosterit tuovat enemmän ongelmia kuin ratkaisevat, ja sen vuoksi hopea on erinomainen suoritus joukkueelta ja etenkin Rautakorvelta. Se kuitenkaan poista aikaisemmin mainittuja katsojan ongelmia syyskuusta 2017 maaliskuuhun 2018. :wink:

2 tykkäystä