Ilveksessäkin kyllä osa tietää mitä pytyn nosto ja sarjojen katkaisu vaatii, löytyy nuoria mestareita ja Aalto. Ehkä yksi suurimmista Koivula ja puskumaali viime keväänä junnuissa. Uskon kyllä Tapparan vielä tämän kääntävän, vaikka sitten oltaisiin 1-3 tilanteessa.
Allekirjotan kaiken mitä sanot. Puolivuorokautta jäähtyneenä juuri näin.
Melkosta koomailua välillä sen kiekon kanssa omissa, tottakai se katsomoon näyttää helpommalta kun kentällä, mutta välillä tuntuu että helppo purku olis monesti parempi ratkasu kun yrittää kuljettaa/syöttää kiekkoa omille. Parempi joukkue rokottas paljon enemmän Tapparan oman pään virheistä kuin Ilves.
Ehkä katon enemmän peliä puolustuksen kautta ja nimenomaan oman pään lähtöjen kautta, johtuu kai peli historiasta.
Eihän me huonoja oltu omissa, yks päästetty, sillä yleensä voitetaan pelejä jos tehdään itse kaks
Luotan, toivon ja vaadin että maanantaina ketsuppi pullot räjähtää auki, apinat lentää selästä ja nähdään todella vapautunut Tappara. Ei pelätä pelata, siitä se lähtee!
Tapparan peli parantunut koko ajan ja näin ollen ei vielä huoleta. Eilen oli paikkoja vaikka kuinka paljon, mutta nyt vain tehdään Lehtosesta jumalaa. Omaan silmään pistänyt Tapparan huolimattomuus molemmilla siniviivoilla ja avaussyötöissä. Nooh, huomenna voitto niin keskiviikkona taas mukava könytä meidän kotiin katsomaan livenä playoffs kiekkoa. Kevät on mukavaa aikaa.
Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Bongaa Tappara! (yllättävässä paikassa)
Nähdäkseni Tappara tarvitsee huomenna sen 1-2 maalin johdon ensimmäiseen kahteen erään. Mitä pidemmälle mennään tasalukemissa, niin sen enemmän puristetaan ja sen voi ratkaista joku pomppu suuntaan tai toiseen.
Itse näen asian juuri samanlailla. Tappara olisi hyvä saada ensinmäiseen kymppiin se maali tai kaks. Veikkaan kyllä, että melkoisella sydämmellä ja sykkeellä tulee Tappara avauserään ja iskee sen maalin tai kaks heti.
Mistään mitään hyvää?!? Enkä kriitikot odottavat tässä sarjassa omiltaan paljon enemän. Tässä sarjassa ongelmien ratkaisu on heitetty aina seuraavaan peliin. Kyllä fani voi olla ja vieläpä tosifani, vaikka kritisoi omiaan. Joukkueeseen on tarttunut samanlainen ylimielisyys kun viimeaikoina tänne. Ennen sarjan alkua meidät piti kävellä Ilveksen yli. Samalla kentällä vaihtoaitio nauraa vastustajalle ja kohta kolahtaa omiin. Tulen aina olemaan Tappara fani vaikka kritisoin. Anteeksi siitä, jos se loukkaa jotain.
Tähän voi vielä lisätä sen kliseen että pessimisti ei pety.
Onhan sillä keltavihree paita, tarkoittaa siis sitä että ipalaiset lähtee golfaamaan
Ihanaa luottoa ja ylimielisyyttä sopivassa suhteessa. Antaa toivoo tähä harmaaseen sunnuntaihin. Täältä tullaan
En sanoisi, että täälä olisi mitenkää ylimielistä sakkia. Vai olivatko Kärppä fanitki ylimielisiiä 2013-2014? ja 2014-2015? Ainaki muiden mukaan oltiin, kun uskottiin tosissaan, että voitetaan mestaruudet. HPK:n piti pudottaa Kärpät heti 2013-2014 ja HPK fanit väittivät Kärppä faneja ylimieliseksi, kun sanottii Kärppien taputtelevan sarjan suoraa 4-0 ja miten kävi?
Kyllähän Tapparalla on erinomainen joukkue kasassa ja oletus on mestaruus, ei se ole ylimielisyyttä niinkää, jos uskoo vaikkapa Tapparan sen mestaruuden ottavan ja taputtelevan Ilveksen helposti lomille.
Niin, jotkut elää siitä kritiikin antamisesta. Tämä on ihan yli joukkuerajojen oleva ilmiö. Enkä minä suoraan sinua tarkoittanut vaan ihan yleisesti. Ihmettelen vain, kun minusta jääkiekon seuraamisesta pitäisi pystyä nauttimaan, vaikka tunteella mennäänkin.
Itsekin annan kyllä kritiikkiä, mutta silti omia kannustaen. “Oman” joukkueen rattaisiin ei kannata heittää hiekkaa, vaan pumpata renkaita ja kannustaa.
Haluan sen sanoa että vaikka täälä paljon tulee negaa niin sekin kuuluu asiaan. Kertoo mielestäni vaan sen että Tappara on kyseiselle henkilölle niin tärkeä fanituksen kohde että tekee yksinkertasesti pahaa kun joukkue taapertaa. Sen sijaan jos pelkästään haukutaan koko joukkue ilman perusteita ei ole mitään rakentavaa keskustelua. Kyllä täällä monet asioita hyvin analysoikin ei siinä mitään. Yhtä hyvin voi ajatella että tosi fani ei kestä omaa joukkuetta kritisoitavan ja siksi ei tykkää negailusta. Tappara on meille kaikille tärkeä ja jokainen varmasti toivoo täydestä sydämestä että mennään tänäkin vuonna päätyyn asti.
Tein tismalleen kaikki samat havainnot kuin sinäkin. Viime pelissä tuomaritoiminta oli huomattavasti parempaa kuin kahdessa ensimmäisessä pelissä. Ainoa, mikä jäi kaivelemaan, oli nuo Henkkaan kohdistuneet jatkuvat jäähynarvoiset rikkeet pelin ulkopuolella. Olen tosin sanonut jo siitä lähtien, kun Rantanen & Nyholm syyttivät Haapalaa filmaajaksi, että tuomarit ovat antaneet vastustajasta riippumatta kaikkien rikkoa Henkkaa melko huoletta. Aivan käsittämätön “anti-Mikke(Granlund)” ilmiö.
Päätyyn asti matkalla, mutta mennäänhän taas sinne vaikeimman kautta mennäänhän. Eihän se matka tunnu muuten miltään. Veitsi kurkulla kuukauden päivät, kyllähän se tunteita herättää puoleen ja toiseen.
Tästä nyt pitää rämpiä vaan yli, luotan viisaampien sanaan että ens pelissä räpsähtää. Nähdään maaleja, taistelua ja loppuun asti pelaamista.
Kannattaa pohtia miksi niin olisi. Viime vuosina kuitenkin kuntoa on ajoitettu oikein ja putki on pudotuspelien alun tahmailun jälkeen lähtenyt kulkemaan. Miksi nyt näin ei olisi?
Tervehdys “naapurista”. En ole tainnut tämän nykyisen palstan aikana kirjoittaa tänne kertaakaan, enkä ihan alun jälkeen lukenutkaan, koska tämä rakenne ei vaan tunnu toimivan minulle. Nyt kuitenkin sunnuntaipäivän kunniaksi selailin läpi koko tämän puolivälisarjaa koskevan viestiketjun ((j olihan siinä oikeasti paljon viestejä).
Oli mielenkiintoista nähdä, että varsin suuri joukko oli ennen sarjan alkua “4-0” tuulella. Oli toki monia, jotka varoittelivat, ettei tästä ehkä tulekaan mitään “paraatimarssia Uralille”. Itsekin pidin Tapparaa otteluparin selvänä suosikkina, mutta kauden paikallispelien ja Ilveksen viimeaikaisten esitysten perusteella pidin selvänä, että halvalla ei Ilves nahkaansa tule myymään.
Näinhän tässä sitten on käynytkin, eli vääntö on tiukkaa ja siinä otetaan miehestä mittaa niin kaukalossa, kuin aitioissakin. Itse olen arvostanut Karria aina (jo pelatessaan Ilveksessäkin) ja se arvostus on tämän kauden aikana vaan kasvanut. Tilanne on seuran taustakuvioiden vuoksi ollut haastava, mutta hän ei ole antanut niiden vaikuttaa tekemiseensä. Esiintymiset julkisuudessa ovat sekä asiallisia ja ammattitaitoisia, että sopivassa määrin hassuttelevia. Hän on selvästi myös uskonut omaan tekemiseensä ja saanut joukkueenkin uskomaan niihin asioihin.
Se, miten pelit ovat tähän mennessä päättyneet, on ollut pienien asioiden summia. Siinä missä Ilves sai eilen “ansaitsemattoman” voiton, samoin kävi Tapparalle torstaina. Ensimmäisessä pelissä Tappara sai ensin pari “pomppumaalia” ja Ilves pääsi mukaan Savilahden vahinkokakkosen aikana. Uskon ratkaisujen tulevan jatkossakin pienien asioiden seurauksena, eikä kumpikaan tule ottamaan mitään ylivaltaa kokonaisuutena. Jotkut olivat näkevinään Ilveksen kuntopohjan pettämistä eilisessä pelissä, mutta kuten eräät kirjoittajat ovat todenneetkin, niin Ilveksen pelaaminen kolmannen erän loppupuoliskolla ja jatkoajalla ei puolla tuota näkemystä.
Moni on täällä kirjoitellut, että Ipa pelaa jo maksimitehoilla, mutta Tapparassa on käyttämätöntä potentiaalia. Tapparassa varmaan onkin sitä enemmän, muta esimerkiksi D’Amigon 0+0=0 kultakypärä päässä kertoo, että on sitä Ilveksessäkin. Saas nähdä, kumpi puoli sen vaan saa paremmin kaivettua esille.
Eipä tässä tällä kertaa nyt muuta, kuin jäädään jännityksellä odottamaan seuraavaa koitosta.
Haapalan pitää vaan lisätä kierroksia. Kiekottomanakin tehdä se vastustajan roikkuminen mahdollisimman hankalaksi. Kyllä siinä vastapuolikin puutuu, jos Henkka kunnolla pörrää. Pitää lähteä siitä, että jäähyjä ei ilmaiseksi anneta. Kaikki peliin!!
Meidät profiilipelaajissa on käyttämätöntä potenttiaalia, vaikka jakaisi muillekkin. Miksi sitten tökkii? Onko syynä ketjulotto? Haapalakin pelasi kolmosessa. Iltasanomien sivuilla oli kolumni, jossa asiaa puitiin. Voisiko olla niin, että haluaisivat kantaa liian paljon joukkuetta omalla panoksellaan. Kun peli ei ole luistanut, niin iskee turhautuminen. Savinainen jäähyilee ja Haapala roikkuu vastustajissa. Minusta meillä muutenkin loppui bensa jatkoerässä, vaikka nyt pitäisi olla kuntohuippu. Ilves tippuu vain lisäämällä tempoa.
Sekin vaikuttaa, kun ei tule onnistumisia. Vellullakin eilen ainakin se yksi hyvä lämäri ja kerran lähellä onnistua maalin edestä. Lisää vaan hommia, niin kyllä se sinne menee.