Playoffs 2019, puolivälierät: Tappara - Lukko

Lyhyen lyhyt offtopic: eikös tässä jonain vuonna ensimmäinen Tapparan aloitus korreloinut lähes 100 % ottelun voittamisen kanssa? Ja nimenomaan ensimmäisen aloituksen häviäminen. :smiley:

Yhtä kaikki - tämä sarja on leimahtanut yllättävän nopeasti, koska tulos ratkaisee niin paljon playoffseissa. Perjantaina pelattiin sarjan eka peli ja lauantaina toka, mutta nyt ollaankin jo siinä vaiheessa, että sarjan kannalta pelataan todella tärkeä peli heti huomenna.

Sarja joko kavenee ja tämä avaa isoja uusia mahdollisuuksia Lukolle tai sitten sarja alkaa kääntyä kohti loppuaan, jos Tappara pystyy parantamaan. Playoffsit on kovaa aikaa fanille.

5 tykkäystä

Äkkiseltään ulkomuistista tämä on mielestäni ollut parasta puolivälierien Tapparaa pitkään aikaan. On tultu molempiin peleihin ihan oikeasti pelaamaan.

28 tykkäystä

Parasta sitten 2013. No -16 oli myös muistaakseni aika vahva lähtö, mutta katselin sen koko Lukko-sarjan vegasissa 40 asteen kuumessa, joten muistikuvat eivät ole täysin luotettavia.

1 tykkäys

Heitämpä ilmaan kysymyksen, ollaanko lähestytty eri tavalla koko pleijareita? Oli vastus kuka tahansa, niin tarkoituksella ei ole pumpattu rautaa maksimeilla. Ollaan mm enemmän hereillä, fressinä, jalkavana.

Jos tässä päästäisiin nopeasti seuraavalle stepille, voitaisiin tehdä jotain extraa välipäivinä.

Toki viimevuonna Tps sarjan jälkeen se ei tuottanu hedelmää. Mutta ainahan nämä 4-0/4-3 voitot ei mene käsi kädes. Enemmän se miten joukkue valmistautuu ja miten hyvin ollaan pelin sisällä. Myös taktiset osat ja miten niitä toteutetaan. Jos ollaan jäljessä, niin kiire tulee ruuvata peliä.

Ja olisi mielenkiintoista kuulla Saravon, Ikan mietteet siitä, miten lähdetään peliä muuttamaan, parantamaan - kun kuitenkin tiedetään, että vastustajakin siellä kehittää ja keksii kaikenlaista. Miten paljon siis voidaan tehdä ruuvauksia.

Tullaankin siihen, että ottaako Tappara huamen enemmän trappia, vai jatkuuko aktiivinen karvaus ja peli. Lähteekö Lukko luistelulla, vai enemmän ja enemmän oman alueen kiekottelua, vaiko laittaako he bussin ja iskee nopeilla vastaan.

3 tykkäystä

Näin telkusta vain kolmsnnen erän ja lopun 10min mielestäni aloitukset yhtä lukuunottsmatta Lukolle?! Näytti pahalta

Lukko-sarjassa on aloitettu 48 puolustuspään aloitusta, joista Tappara on voittanut tasan puolet eli 24.
Hyökkäysalueella aloitusten määrä 44 ja voittoa 17. Keskialueella aloituksia 40 ja voittoja 15

Puolustusalueella dominoi Jasu 26 aloituksella ja voittoja 16 (Voittoprosentti 61,5) Rauhala ja Malinen ovat yhteensä voittaneet puolustusalueella 3 aloitusta 15:ta.

Hyökkäyspäässä Malinen (45,5%) ja JMJ ( 36,4%) aloittavat eniten ja kummallakin 11 aloitusta.

6 tykkäystä

Sekin yksi voitettu jäi pyörimään Tapparan puolustusalueelle, kun ei saatu purettua pois.

Vaikka maalien osalta kaksi ensimmäistä peliä ovat olleet tiukkia, niin rehellisesti sanottuna Tappara on jokaisella osa-alueella ollut Lukkoa edellä. Lukko on tehnyt käytännössä jokaisen maalinsa Tapparan omien tyhmien virheiden jälkeen. Lukko ei selkeästi pysty tässä pelikuormassa haastamaan jalalla, joten pyrkivätkö tänään hidastamaan peliä?

Tapparalla on vielä napsun verran varaa kiristää ruuvia. Olisiko paikka ottaa neloseen lisää jalkoja tämän päivän peliin M.Järvinen <-> Lehtonen? Jasu voi hoitaa sentterin hommat.

Heljanko otti melkoisen niskalenkin Lukon hyökkääjistä viime pelin lopussa. Erinomaista työskentelyä!

14 tykkäystä

Ihan tarpeetonta kikkailua kahden voitetun matsin jälkeen heittää 30 pinnan hyvin aloittava, ylivoimallakin vastuuta saava sentteri pois rosterista jonkun muutaman pelin kaudessa pelanneen rotaatiolaiturin tieltä.

5 tykkäystä

Ns “normaalissa” tilanteessa ei M.Järvinen pelaisi nelosessa. Otteet eivät ole olleet niin hyviä etteikö pieniä viilauksia voisi yhteen peliin tehdä. Viime pelin loppu meni hankalaksi Järvisen tyhmän hyökkäyspään jäähyn takia. En tiedä miten valmennus tämän näkee. Jos Järvinen jatkaa, tulee hänen parantaa otteitansa paljon.

1 tykkäys

Jos tuo hyökkäyspään jäähy unohdetaan Massilta, niin tuo nelonen on ollut mielestäni todella vahva EJ ja Jasu laidoilla. Lähes aina saavat paineen Lukon päätyyn ja vahvaa kulmapeliä mikä väsyttää vastustajan pakkeja.

7 tykkäystä

Ainakin Lukkoa vastaan tämä uusittu nelonen on ollut hyvä idea. Erittäin kokenut ketju jossa on potentiaalia tuloksen tekoon. Viime pelissä Juntti petasi Jasulle one-timer paikan, mutta maalivahti veti pidemmän korren.

Mutta varsinainen nerous tulee siinä että koko kolmikko saa erikoistilannevastuuta, eli Tappara on lähtenyt tähän sarjaan (ennakkosuosikin asemassa) tasaiseen kuormitukseen pyrkien. Jäähymäärät ovat tosin pysyneet maltillisina molemmin puolin, mutta sitähän ei voi etukäteen tietää.

5 tykkäystä

EJ on muuten tiputettu ylivoimista? Hyvin on ylivoima toiminut nykyisillä koostumuksilla, molemmilla viisikoilla.

Ennen sarjan alkua allekirjoittaneella oli fiilis, että Lukko pystyisi joko yhden tai kaksi kiinnitystä ottaa. Nyt kahden ottelun jälkeen Tappara on ollut sen verran suvereeni monella osa-alueella, etten olisi yllättynyt, että sarja ratkeaa suorassa neljässä ottelussa. Ikävä todeta näin lukkolaisittain. Tapparalla on varmasti reserviä kiristää ruuvia koneistoissa. Taas pahoin pelkään, ettei Lukolla ole nostaa energiatasoja.

Tappara on ollut huomattavasti vahvempi molemmilla maalinedustoilla, erikoistilanteissa, maalivahtipelaamisessa ja on pystynyt ohjaamaan otteluiden kulkua enemmän. Kaksi ottelua on osoittanut, että Lukon pakistosta puuttuu vääntövoimaa ja taas sen sijaan Blood ja Vittasmäki ovat erottuneet eduksi. Lukon yv:llä on hienoa, että nuoret Reunanen ja Heinola ovat pyörittämässä peliä viivalla. Kolikon kääntöpuolena kummaltakin puuttuu vielä sen luokan laukaus, jolla esimerkiksi olisi lauantain ottelun 5-3 yv:llä tilanne käännetty tasoihin. Niskalaa tuli ikävä. Kun jossitelu on mukavaa, niin Niskalaa voisi peluuttaa 7. pakkina kuin Leimua pari kautta takaperin vain yv-vastuulla. Muutenkin Lukon valmennusjohdon olisi syytä ollut peluuttaa myös 7 pakkia, sillä pelaavan kuusikon kuorma on ollut kova. Erityisesti Tapparan 3. ja 4. ketjun kulmaväännöt ovat myrkkyä entisestään.

On mielenkiiitoista tänään nähdä, lähteekö Lukko pelaamaan “omaa peliään” vai annetaanko aloite Tapparalle olemalla passiivisempia ja hakemalla iskupaikat vastahyökkäyksistä. Jotta Lukko olisi lähellä ensimmäistä kiinnitystä, Lehtisen on syytä pelata huippupeli, maalinedustoilla on oltava erityisen terävä, heti ensimmäinen yv-tilaisuus hyödynnettävä ja kokeneiden pelaajien noustava esiin, erityisesti Sopasen ja Koivisto. On mielenkiintoista nähdä, palaako DeFazio kokoonpanoon ja onko sisuuntunut.

6 tykkäystä

Voittavaa ei vaihdeta:

67 Tomas Záborský – 28 Jarkko Malinen – 71 Kristian Kuusela
76 Anton Levtchi – 44 Jan-Mikael Järvinen – 20 Niko Ojamäki
68 Joona Luoto – 42 Otto Rauhala – 26 Jere Karjalainen
74 Antti Erkinjuntti – 11 Matti Järvinen – 61 Juhani Jasu

33 Veli-Matti Vittasmäki – 4 Teemu Suhonen
24 Ben Blood – 13 Valtteri Kemiläinen
15 Toni Utunen – 18 Tuukka Mäntylä
37 Elias Fälth

30 Christian Heljanko
(32 Niklas Bäckström)

Lukolla merkittävin muutos maalivahti ja DeFazion paluu.

Lukon kokoonpano

19 Janne Keränen – 75 Arttu Ilomäki – 22 Toni Koivisto
24 Brandon DeFazio – 17 Justin Danforth – 15 Vili Sopanen
25 Antti Saarela – 71 Tapio Laakso – 9 Heikki Liedes
92 Aaro Vidgren – 31 Eetu Koivistoinen – 47 Manuel Ganahl

36 Jakub Krejcik – 18 Rony Ahonen
67 Roni Sevänen – 14 Ville Heinola
11 Tarmo Reunanen – 43 Miska Kukkonen
38 Simo-Pekka Riikola

32 Oskari Setänen
(30 Lassi Lehtinen)

20 tykkäystä

Lukko on muuttanut kokoonpanoaan:

Keränen-Ilomäki-Koivisto
Krejcik-Ahonen

DeFazio-Danforth-Sopanen
Sevänen-Heinola

Saarela-Laakso-Liedes
Reunanen-Kukkonen

Vidgren-Koivistoinen-Ganahl
Riikola

Setänen
Lehtinen

Ketjuja on siis muokattu. Nyman putoaa, DeFazio kokoonpanoon. Riikola Aukin tilalle 7. pakiksi.

3 tykkäystä

Setänen jatkakoon siitä mihin viime keväänä Tampereella jäi. En oikein ymmärrä vaihdosta pelkän vaihdoksen vuoksi, kun ei tuo touhu Lehtisestä ole ollut kiinni Lukon puolelta.

1 tykkäys

3 Antti Boman Päätuomari
6 Mikko Kaukokari Päätuomari
Samuli Niskanen Linjatuomari
72 Joni Pekkala Linjatuomari

1 tykkäys

Fälth on muuten ollut hyvä liikkeeltään ja parantanut paljon runkosarjaan verraten. Elorinne ei toisi mitään vahvistusta kulmarumban luistelukisoihin, joten sikälikin näen hyvänä kokoonpanona tuon puolustuksen. Tänään eka maali antaa taas ison suunnan pelille. Toistaiseksi Tappara on pelin avaamista maaleillaan hallinnut. Mielenkiintoinen peli luvassa taas kerran.

4 tykkäystä

Jotenkin sellainen kutina, että tänään lyödään “lopulline niit raumlaiste arkku”… Vois tulla isotkin lukemat.

1 tykkäys