Playoffs 2019, välierät: Tappara - HPK

Miksi eivät tulisi?
Eletään vuoden parasta aikaa Tapparan kannattajien kannalta ja joukkue tarvitsee tukea katsomostakin.

8 tykkäystä

Parastahan tässä on se, että vaikka maailma palaa ympärillä, on sarja tasan 2-2 ja aivan omissa käsissä. Lauantaina mennään taas. Kaikki jotka mahtuu änkee halliin.

12 tykkäystä

Aika saamaton jengi tämä loppujen lopuksi on. Oikein pahaa tekee parin hyökkääjän peliä katsoessa. Kuusela ainoa joka ilta ja vaihto toisensa perään kenellä kykyä. Loput “kärkinimistä” pelaa säväyttävän vaihdon siellä ja toisen täällä. Silloin on aivan sama vaikka kuinka olisi Kerholla miehiä pois. Kyllä valmennuksella on iso mietintä ketjujen kanssa, näillä ei voi jatkaa. Pakko myös sitä kautta herätellä.

10 tykkäystä

Pitää lähteä posin kautta. Oltiin senttien päässä voitosta ja kolmas erä oli loistavaa kiekkoa Tapparalta. Pitkässä sarjassa tuurit kääntyvät lopulta ja kun näin jatketaan kun kolmannessa pelattiin, niin ei Kerho jatkossa pärjää. Nyt kaatui yhteen virheeseen jatkoilla kun ammuttiin hyökkääjää päin.

Kerhon pitää edelleen voittaa Hakametsässä ja se ei ole kovin todennäköistä.

3 tykkäystä

Ainakin lipunmyynnin karttaa katsomalla näyttäisi tulevan.

2 tykkäystä

Kakkosketju oli tänään yössä, eikä päässyt enää kentälle jatkoerään.

Kummallisen pehmeää ja halutonta on koko ketjun peli. Levtchiltä yksi kierros hyökkäyspäässä.

Tämä täytynee rikkoa koska ei riitä vaan joutuvat koko ajan painimaan omissa ja aina on vaarallista.

Zabo väläytteli yv:llä mutta muuten aika paljon tuntui varovan laitaan ettei vaan mene kananmunat rikki kainaloissa.

Silti peli oli kokonaisuutena hyvin hallussa ja Larmi pelasi hienon pelin. Pari huolimatonta jäähyä ja 2 miehen av:lla kaveri tekee. Melkoisen raskaat mokat.

Seuraavasta kuitenkin ksirataan voitto. Tasaisempi peluutus ja sitä ksitta game7 voitto kotiin.

Ollikainen voisi tehdä liikkeellään pahaa jälkeä ja Zabo tai Levtchi huilaamaan. Miksa laitaa ja Rauhala takaisin keskelle.

2 tykkäystä

Kuusela menee tasaviisikoin aivan hukkaan ainakin Zaborskyn kanssa. Eli isoin osa joukkueen kiekollisesta vaarallisuudesta.

1 tykkäys

Onhan tämä taas vähän tällaista hengetöntä touhua. Kaverilla jyllää flunssa-aalto ja kokoonpanossa roimasti uutta kokematonta pelimiestä, niin Tappara lähtee tuollain vätystelemään. En toki odottanut mitään koohottamista, mutta olisi tuohon ensimmäiseen erään voinut vähän kovempaa tempoa tuoda ja saada pelin hallinnan itselleen. Kuinka moni pelaajista voi sanoa antaneensa tänään kaikkensa?

3 tykkäystä

Lauantaina on päivä uusi.

Lopettaa nyt se tuloksen analysointi ja siirtykää pelin analysointiin. Minä katsoin kolmannen erän ja näin siinä, että Tappara käväisi siinä aika lähellä maalia ja vei peliä. Ekaa kertaa sarjassa saatiin pyörimään HPK:n päätyyn peli ja saatiin katkottua tuo HPK:n kulmaralli ja vielä päästiin siitä hyökkäämäänkin.

Kaikki näytti hyvältä, mutta nämä pelit ratkeaa jatkoajalla siihen yhteen virheeseen. Niin se HPK:llakin ratkesi viime pelissä. Tapparan on totta kai löydettävä lisää kierroksia peliinsä, mutta ihan näin sysimustaa kuin osa täällä maalaa tämä peli ei kuitenkaan ole.

10 tykkäystä

Päinvastoin se ei ole kaukana kuten tiistaina nähtiin. Aika huolestuttavaa et hävitään vajaalle Kerholle ja nuori päävalmentaja vie Tapparan valmennusta.

3 tykkäystä

Oma toive ensi peliin olisi tuo Zaborsky-JMJ-Kuusela ketjun hajottaminen
Tilalle vaikkapa Luoto/Ojamäki-M./J-M. Järvinen-Kuusela.
Zaborsky pienemmille minuuteille. Tuo hiihtely tuolla vastuulla ottaa päähän.

3 tykkäystä

Game 5 ei tuo mitää hyvää mielee hakametsässä. 2006 Kaipainen ratkas ässille, 2013 Savinainen ratkas ässille, 2014 hävittii kärpille

Mielestäni vaikeat pelit vaan kasvattaa luonnetta. Viime vuonna 4-0 TPS lomille ja finaaleissa nukuttiin ekat 3 peliä

3 tykkäystä

2017 voitettiin KalPa. :grinning:

Miten Pennanen vie Rautakorpea, jos saan kysyä?

Valmentaja voi sille aika vähän, että muutama avainpelaaja ei pääse nyt just parhaimmilleen. Tänäänkin vastattiin pelitavallisesti hyvin. Pelin momentum kääntyi kolmannessa erässä aina vaan enemmän Tapparalle. Mutta kun tässähän on vaan tulos.

Jos häviää niin mitään ei ole tehty oikein ja jos voittaa huonolla pelillä niin kaikki hyvin. Tappara otti ison stepin eteenpäin tiistaista ja vieläpä paransi tuota suoritustaan edellisestä HPK-visiitistä. Nyt oltiin koko ajan voitossa kiinni ja jatkoaika - mikä siinä on vaikeaa ymmärtää? Yksi virhe niin se on siinä.

Voisiko näinä vaikeina hetkinä vaikka keskittyä tukemaan joukkuetta? Joukkue tässä pelaa ja yhdessä mennään eteenpäin. Jos parempi vastustaja menee finaaliin niin sitten menee finaaliin - ei siinä seliteltävää ole. Nää on kovia pelejä kaikki.

14 tykkäystä

Kannattaa katsoa myös ne 40min. Aika lapasta oli touhu. Kaipaisin kerrankin et tultaisiin peliin vähän cojonesien kanssa, eikä katsella vierestä mitä kaveri tekee. Tehtäisiin nyt oikeasti itse se aloite ja vähän höyryä, niinkuin Lukkoa vastaan. Tälläinen on turhauttava tappio.

Toki tuli tyhmät jäähyt ja kaverille sitä kautta johto, mutta ei se saisi sen kummemmin peliin vaikuttaa.

12 tykkäystä

Pennanen kehuskeli Tepsi-sarjan jälkeen, että TPS pelasi 10 minuuttia johtoasemassa koko tuossa sarjassa eli viidessä pelissä. Mepä ollaankin pelattu jo 20 minuuttia ja sekunnit päälle!

Tiukkaa on ja vastus on kova. Noi vähäiset huippupaikat pitäis vaan laittaa kovemmalla prosentilla sisään.

1 tykkäys

Kaikki tappiot on turhauttavia pääsääntöisesti. Edelleen kun tätä sarjaa on oikeasti vielä ainakin se kaksi peliä jäljellä. Katsotaan nuo jäljellä olevat pelit ja duumataan joukkue sitten, jos se koetaan jotenkin tarpeelliseksi.

Joo, nousujohteinen peli kolmannen erän loppuun asti. Jatkoaika oli kyllä hengetön. Ei saada ylivoimalla edes kiekkoa alueelle.

Jaja muistutan että Kerholla olu miehiä sivussa. Toki ei ne nimet selässä, mutta vaikeeksi menee. Olisi pitänyt tehdä maaleja siinä kolmannessa ku paikkoja oli… Nyt lauantaina Kerho tulee hyvä jos ei all in tai vähintää saksalaisilla panzer tankkereila. Täytyy olla hereillä kyllä, joka ukon…