Playoffs 2019, välierät: Tappara - HPK

Ihan joka kerta se Kerho on tullut sinne Hakametsään all-in päällä. Nyt tulee jotain pelaajia lisää. Lauantaina katsotaan sitten lauantaita, valmennus murehtikoon etukäteen sitä, mitä silloin tapahtuu.

2008 voitettiin sentään JYP :smile:

Edelleen. Kerhon peli ei ole yksilöistä kiinni. Sarjan paras pelitapajoukkue.

2 tykkäystä

Kerhon poissaolot oli tottakai valtava iskun paikka, johon olisi kovemmin pitänyt onnistua tarttumaan.

Silti hyvällä joukkueella, jonka peli nimenomaan perustuu tiukkaan joukkuepeliin, ei tärkeätkään poissaolot vielä yhdessä pelissä välttämättä merkittävästi näy.

3 tykkäystä

Liikaa on muniinpuhaltelijoita joukkueessa. Kerholla oli varaa laittaa ketjullinen runkomiehiä sivuun ja silti ei näkynyt missään. Ihmeitä pitää tapahtua että Kerho ei tästä mee finaaliin

9 tykkäystä

Jos katsotaan tätä peliä kokonaisuutena: HPK teki pelin johtomaalin kahden miehen ylivoimalla - näitä mahdollisuuksia tuskin on ihan hirveästi lisää tulossa. Se oli varsinaisen peliajan ainoa maali, jonka HPK pystyi tekemään.

Tappara taas teki maalinsa 5vs5-pelissä ja tuo maali oli vielä hieno hatuksi päälle. Jatkoerässä Tapparalle epätyypillinen virhe ja Kerholle siitä paikka ratkaista ja nyt tuo onnistui. Jatkossa HPK:n pitää myös pystyä luomaan enemmän tekopaikkoja 5vs5-pelissä, koska ei tuo heidänkään kulmarallinsa sen ihmeellisempiä tuota kuin yksittäisiä paikkoja siellä täällä.

Tappara ei tarvitse enää isoa steppiä - yksi iso steppi ylöspäin ja tehokkuus kohdilleen niin HPK tippuu kyllä kyydistä, jos saadaan omat äijät soutamaan paattia yhdessä samaan suuntaan.

3 tykkäystä

Yleisöä muuten Hämeenlinnassa joku tonnin vajaa loppuunmyyty? Telialla silti hehkuttelivat täyttä tupaa?

Zabo nyt ainaki veks tuolt ykkösestä. Luodolle vastuuta kiitos!

3 tykkäystä

Kerhon poissaoloja nostettiin tänään esiin. Mutta kyllä Tapparakin antaa tasoitusta samalla mitalla. Jos meidän kärkimiehet ei saa nostettua nähtyä tasoa korkeammalla, pl. Kuusela, niin Kerho tämän sarjan vie.

Tämän sarjan vie HPK. Jumaleissön noilla poissaoloilla ottavat voiton, voittamisen innostus ja joukkueena pelaamisen ajatus on nyt HPK:lla.
Se on ihan yks paskanhailee kuinka hienon maalin Tappara hifistelee 5vs5 jos kiinnitykset menee vastustajalle.

1 tykkäys

Yksittäisen pelin voit voittaa koska tahansa ihan miten tahansa. Pitkässä sarjassa taas pitää pystyä koko sarjan aikana parantamaan suoritusta tasaisesti. Jos Tappara ei pysty nostamaan tasoaan niin sittenhän me mennään ihan oikeaan peliin eli pronssipeliin. Ei kuuluta finaaliin, jos ei pystytä parantamaan. Se on helppoa, yksinkertaista ja erittäin normaalia urheilussa.

Ja se, että viime vuoden finaalit ei opettaneet sitä, kuinka tärkeää se todellinen haaste on sitä ennen. Nyt finaalit tulee, jos on tullakseen, todella kovan sarjan päätteeksi. Siellä on sitten taas ihan uusi ja ihmeellinen maailma edessä. Ja tiedostaa pitää sekin, että tuossa on toinen sarja ihan samassa tilanteessa menossa.

Ja aurinko nousee Tampereella seuraavanakin päivänä. Eiks niin?

5 tykkäystä

Mitäs rulettia aletaan kasaamaan ketjujen kanssa. Olisiko Erki saatavilla lauantaille, hoitaa kyllä Zabon roolin vaikka yhdellä kädellä? JMJ mieluusti laitaan.

JMJ - Malinen - Kuusela
EJ - Massi - Ojamäki
Luoto - Rauhala - Karjalainen
Levtchi - Jasu - Lehtonen/Zabo/Ollikainen

2 tykkäystä

Ens kärsitään takatalvi (kiekko) ja aurinko nousee sitte ku viheriöt on pelikunnossa :slight_smile:

Ei henkilökohtaisesti sinua vastaan, eikä mitään hajua oletko kritisoinut Erkinjunttia. Tässä kuitenkin näkyy se, että Erkinjuntti on parempi kuin Zaborsky, vain koska oli sivussa. EJ sai rapaa hirveät määrät ennen loukkaantumistaan.

2 tykkäystä

Hyvältä nuo näyttää, olisi kova temppu Jukalta pudottaa Zabo ulos. Kovin epäilen. Jos Erki ei pysty pelaamaan Tomas siihen.

Kotona, jos hävitään niin se o siinä niin kuin 2013 hurmos Ässille.

Kuuselan rinnalle pitää tosiaan edes yksi pelaaja joka pystyy pitämään kiekkoa hyökkäysalueella. Zaborskylla ei nyt riitä liike eikä kamppailuvoima.

Vai pitäisikö kaivaa todellinen ässä hihasta: EJ-Malinen-Kuusela. Taisin tuon itsekin manata kauden aikana.

2 tykkäystä

Olin aikanaan EJ:n fanipoika. :slight_smile:

Kausi on ollut vaikea ja turhauttava, mutta EJ:llä on mielestäni paljon sellaista mitä Zabolla ei. Eihän Zabo voita yhtään kamppailua hyökkäysalueella ja tämän takia kiekko ei pysy Tapparalla. Karvaaminen todella aneemista ja liike samalla. Kuuselan pelaaminen menee ihan hukkaan Zabon vierellä.

8 tykkäystä

Tappara hävisi pelinsä munattomaan ylivoimaan… Mahkuja annettiin mut ei niin ei. Matka jatkuu ja seuraava peli on jo pian edessä… Tsemppiä Tappara

Jäänyt muuten yksi asia tässä sarjassa liian vähälle huomiolle, myös itseltäni. Nostelin molempien joukkueiden kykyä puolustaa keskustaa ja maalinedustaa. Moni kritisoi, kuinka se ja tämä ei saa mistään sisään. Mutta täytyy todeta, että onhan loistavat maalivahdit vastakkain tässä(kin) sarjassa. Krissen esimerkiksi olisi pitänyt naulata peli ylivoimalla, Larmin täytyi silti vetää pidempi korsi. Heljangon hanska ollu kuumana.

1 tykkäys