Se oli sellainen sarja se.
Kyllähän nämä nokia-areenan pelit jo vähän maalaili sellaista kuvaa ettei tässä tarinassa ole onnellista loppua. Se 3-2 voitto vähän valoi uskoa joka vedettiin heti seuraavassa pelissä vessasta alas.
Myrsky jäi tällä kertaa ihan tuulenvireeksi.
Finaaleja ei oikein kiinnosta katsella, pronssipelistä puhumattakaan. Onnittelut tulen varmaan kirjoittamaan voittajalle sitten aikanaan, mutta nyt taukoa kiekkoasioista ja -palstoilta.
Tapparan vahvuudet ovat eri kuin Ilveksen, mutta eihän meidän pitänyt olla pleijareissakaan, eikä puolivälierissä, eikä missään muuallakaan. Ei kukaan usko, että me voitetaan Tapparaa, mutta me uskomme, koska se on meidän juttu, Niemelä ilmoitti leveän hymyn takaa.
Niemelä antoi myös pientä kuittia Tapparan suuntaan. Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kommentoi HIFK-sarjan aikana ja sen päätyttyä Ilves–Pelicans-sarjan filmauksia.
– Sieltä tulivat ne kommentit kaksi kertaa. Lähinnä mua on naurattanut, että ovatko he niin itsevarmoja, että he voittavat sen sarjan, kun he pystyivät pelaamaan mediapeliä jo kakkos- vai oliko se kolmospelin jälkeen. No, se on heidän asiansa, Niemelä myhäili.
– Totta kai tiedämme, että Tappara on huippuvalmennettu huippujoukkue, jossa kaikki on viimeisen päälle. Tiedämme myös, että voitimme heidät kaksi kertaa runkosarjassa. Tiedämme, miten heidät voi voittaa.
Mä en tiedä, olenko liian itsevarma Tapparan puolesta, mutta mulla on sellainen fiilis, ettei ne Lahdessa tiedä vielä, millaisen joukkueen ne sai finaalissa vastaan. Olen nyt näissä playoffeissa seurannut piruuttani tätä keskustelua jatkoajassa. Ensin KooKoo-fanit tulivat julistamaan, kuinka he vievät Tapparan äärirajoille ja ottavat varmuudella ainakin kaksi voittoa. Helsingin pelien jälkeen IFK-faneista osa ilmoitti, että jos Tapparan taso on tämä niin HIFK tulee leikitellen menemään finaaliin.
Kummankin sarjan jälkeen on ollut jäljellä ainoastaan kommentit, miten tuon Tapparan voi voittaa. Ei noilla oo heikkouksia. Pelicansin usko on hyvä, mutta olen melko varma, että usko tulee hyytymään piakkoin. Ja Niemelälle tiedoksi, että runkosarjan kahdella voitolla ei tee playoffeissa mitään. Niitä pitää ottaa neljä. Ja tämä ei oo se sama Tappara, jota vastaan pelaatte syksyisin.
Arvelin ennen sarjan alkua, että nälkäinen Ilves hotkaisee Pelicansin kuin kypsän sorsapaistin voitoin 4-1. Enpä olisi enempää voinut olla väärässä.
Niissä neljässä pelissä, jotka sarjasta näin, oli lopulta varsin samanlainen kaava. Pelicans vei peliä viidellä viittä vastaan kokolailla suvereenisti lukuunottamatta niitä hetkiä, jolloin Ilves sai hurmoksen päälle. Oikeastaan lähinnä tehokkaan ylivoimapelin ansiosta Ilves sinnitteli sarjassa mukana. Ilves tarvitsi maalin tai pari aina ennen kuin peli vapautui. Se oli jatkuvasti sarjassa takaa-ajoasemassa.
Tämä pelin kulku oli jättimäinen yllätys. Miten on mahdollista, että Pelicans onnistui hyydyttämään Ilveksen pelin niin täysin. Pelicans toki oli taisteleva, tiivis, sitkeä ja yhtenäinen porukka. Esimerkiksi Kontiolalta otettiin kaikki tila ja aika pois. Muutkin Ilveksen kärkijätkät katosivat kuvasta. Silti varsinkin Konna ja Haapala ovat nähneet kutakuinkin kaiken.
Jonkinlainen henkinen kipsi kuitenkin iski selvästi päälle. Menestyspaineet olivat varmasti tähtitieteelliset ja niitä ei helpottanut se, että Ilves oli sarjassa jättimäinen ennakkosuosikki. Tähän kun yhdistetään se, että pelitapa muuttui kesken kauden toiseksi, Myrrän luomukiekosta Pennasen tiukkoihin ohjaksiin, niin sopan ainekset olivat kasassa.
Joka tapauksessa on nostettava Pelicansille jättimäisesti hattua . Enpä olisi uskonut, että lahelaiset pelaavat finaaleissa keväällä 2023. Aivan huikea suoritus! Pendolle annan kolme siitä, että joukkueensa ryhtyi (jälleen kerran) filmailemaan vastustajalle jäähyjä, kun olivat viidellä viittä vastaan niin pahasti perässä.
Olen kolmesta lampaasta eri mieltä, tuo oli Pennasen HPK:ssa jo. Tekikö Pelicans siihen vastaiskun, siltä se enemmän vaikutti. Pennanen maistoi omaa lääkettä.
"Pennanen kätteli Bloodia mutta Ben jäi taakseen katselemaan siihen malliin että sanoiko Pendo kenties jotain samalla. Jansson aidosti jätti kättelemättä ja Blood yritti kääntyä takaisin kättelemään mutta tuloksetta.
Hyvä korjata nämä heti ettei jää mitään tuollaisia palstatotuuksia Pendosta elämään."
Noin sanoo Jatkoajalla nimimerkki theZ, joka taitaa aikalailla palstan luotettavimpia kirjoittajia olla, tähän siis suhtautuisin itse hieman pienemmällä varauksella kuin moneen muuhun internetissä olevaan kirjoitukseen.
Mielenkiintoinen tulokulma Hesarissa. Pelicansin meneminen jatkoon tästä otteluparista tarkoittaa jopa lähes miljoona euroa “takkiin” Liiga-seuroille kollektiivisesti, kun playoff-tulot jaetaan.
Uusimman tarkastuslaskennan jälkeen Lahden Isku-areenan kapasiteetiksi paljastui 4 403 katsojaa. Nokia-areenassa oli runkosarjan paikallisotteluissa 12 700 katsojaa.
Erotus on siis 8 297 paikkaa – yli Helsingin jäähallin verran.
Jos myymättä jäävän lipun keskihinnaksi laskee vaikka 30 euroa, jäisi jokaisessa Pelicansin isännöimässä finaalissa lipputuloja saamatta vajaan neljännesmiljoonan.
Mikäli sarja venyisi kuuteen otteluun, olisi ero jo noin 750 000 euroa. Tappio vain kasvaa, jos Tapparan kaikki kotipelit eivät vedä Tampereen areenaa täyteen.
4 tykkäystä
Babushka
(Tappara ei olisi Tappara, jos se ei olisi Tappara.)
946
Sivun historiaa katsomalla löytyy useampi instanssi vastaavista muokkauksista. Lahessa on selvästi turvauduttu myös elektroniseen sodankäyntiin ja alan huippuosaajiin.