Tappara pääsi jatkoon niukkaakin niukemmin game 5 jatkoajalla. Miten joukkue on päässyt tuosta kauden varmaan parhaasta hyvän olon tunteesta ja 1. playoffkiekan rasituksesta eli miten toimivat tänään pää ja jalat? Näkisin että Ilvekselle on varsinkin tässä ekassa kohtaamisessa suuri hyöty pelihuilista.
Toivottavasti Savinainen säilyy playoffit sen verran ehjänä että kykenee pelaamaan. Toki siinäkin on se ikävämpi kääntöpuolensa = riski kuumenemiselle ja jäähyilylle. Jäähyilemällä ei ainakaan tätä matsia voiteta vaikkakin Rauhala ratkaisi jatkoonpääsyn alivoimamaalilla.
Veikkaan 1.pelistä Ilvekselle 2 tai 3 maalin voittoa. Olisin toki mielelläni väärässä jos Tappara sieppaisi heti kotiedun.
Viisi peliä vedettiin ekalla kierroksella. Ja yleensä se menee juuri niin päin, että alussa paremmalla pelituntumalla varustettu joukkue vahvemmilla, mutta sarjan edetessä luonnollisesti lepoetu alkaa näkyä.
Jaa runkosarjan viime metreillä hävinnyt, mutta toiseksi sijoittunut Ilves. Vai joulukuusta asti sekoillut, osan omista kannattajistaan menettänyt, Tappara. Eiköhän tuo ole aivan selvä asia, ainoastaan Ilveksen krooninen menestymättömyys selittää, että paineita koitetaan työntää Tapparalle.
No ei ne kyllä ole..Siitä pitää Ilves itse huolen mutta ei Ilves ole loppuunmyynyt ikinä ekan kierroksen ekoja pelejä loppuun..Game7 oli Kärppiä vastaan loppuunmyyty. Onkohan muita areenan aikana edes myyty loppuun?
Lepoetu selvä ilveksellä. Aiemmin pohdin että jatkon kannalta Kespoo sarjan venyminen viiteen peliin murensi menestysmahdollisuudet. Pohdittuani ja huomattuani miten väljästi puolivälieriä pelataan olenkin vähän muuttanut mieltäni. Talvellahan oli myös juttua että reenaamista kevättä varten ei höllennetty vaikka oli sairastumisia. Lisäksi paikallisiin on oma sytykkeensä ja matkustamisen rasitusta ei ole ja pääsee omiin tiloihin heti palauttelemaan. Ensimmäiset pelit on tärkeitä. Tällä viikolla pitää ottaa voitto ainakin toisesta. Kotiedulla ei merkitystä näissä.
Riittää, kyllä. Harmi että osa näistä tuntuu linkittyvän vahvasti organisaatioonkin. Noin peruskannattajaa vahvemmin. Fantasiamaailmassa taitaa elää useampi Ilves kannattaja.
Mutta se siitä, onneksi asiallisiakin löytyy. Toivotaan hyvää sarjaa, parempi jatkaa, kuten aina!
Tämä “vieraspilaamisen ilo” on kyllä se paikallisten suurempi outous. Yhtenäkään kautena ei ole kotivoittoja tullut enemmän viimeiseen 9 kauteen. Kahdesti ne on mennyt tasan.
Itse voitot ovat tältä ajalta tasan, 30-30. Ilveksellä enemmän 3p voittoja, joten pisteissä edellä. Ilveksen record 26-4-7-23, Tapparalla käänteinen)
Jännä nähdä tänään, että miten hyvin ilves onnistuu hyväksikäyttämään meidän pakkien pinchausta viivasta. Esim Bluesin 2-1 maali maanantaina tuli taas siitä, että pakki lähti kiekolle viivasta, Savinainen ei kerennyt paikkaamaan ja Virtanen karkasi läpi. Tuo on riskaapelia peliä, mutta myös heikkous meille.
Sarja ei saa perjantain jälkeen olla Ilvekselle 2-0 jos halutaan elätellä edes pieniä toiveita jatkoonpääsystä. Realisti minä kuitenkin sanoo, että kaksikin voittoa tässä sarjassa olisi Tapparan tämän kauden ”mestaruus”.