Rikard Grönborgin post-game-huutelut Jyri Rönnille 17.2.2024

Aika kovaa väitettä painat. Ja täysin ilman perusteita. No, jatkoaikamainen tapa toki, eli ei yllätä.

Siinä vaiheessa kun lähes kaikki mitä työkseni teen liittyy jääkiekkoon, tulee melkoisen paljon seurattua mitä kotimainenkin media kirjoittelee. Veikkaan että luen enemmän jääkiekkoon liittyviä artikkeleita päivittäin kuin 99% tälle palstalle kirjoittavista henkilöistä. Luen myös näitä jatkoajan ja Ilta-lehtien juttuja paljon. Omaan ihan hyvän käsityskyvyn siitä minkälaista stooria sieltä tulee.

Ja siihen ei liity se mollaako siellä joku Tapparaa vai ei.

6 tykkäystä

Ok. Sitten varmaan olet lukenut esim. pelitapa-analyysejä, kiekkokirjojen ja -dokumenttien arvosteluja, pelaajakehitykseen ja pelaajien mielenterveyteen sekä tilastoanalyysiin liittyviä haastiksia ja muita juttuja Jatkoajasta. Ja vaikka osa juttutyypeistä olisi ollut ensimmäisenä siellä koko Suomen mediasta, ja itse aiheista ensimmäisenä siellä, niin silti tekee mieli murista. Vähän ylimielisen kuvan näistä kommenteistasi saa.

Edit. Ahh, nyt muistan sinut. Olet välillä aika aggressiivinen.

1 tykkäys

Toki olen. Kuulostaa se sitten ylimieliseltä tai ei, aika paljon siellä on huttua. Ei se aihe itsessään tee autuaaksi, jos ei siitä saa kunnolla kirjoitettua. Toki sulla saa olla oma ylimielinen ylpeytesi jatkoajan teksteistä ja voit heitellä täysin tuulesta temmattuja syytöksiäsi mun suuntaan. Ole hyvä vain.

Mä olen mitä mä olen, jotain mä tästä lajista ymmärrän vaikken ikinä jatkoajan korkeakoulussa olekaan ollut oppimassa suurilta mestareilta…

5 tykkäystä

Hei, se että sinulla näyttää olevan Tappara-sydän, ja se vaikuttaa mielipiteisiisi, ei pitäisi olla “syytös” etenkään tällä foorumilla.

Jatkoajassa on julkaistu monenlaisia ja -tasoisia juttuja yli 20 vuotta. Se nimenomaan on erinomainen paikka opiskella ja mahtava paikka kokeilla uusia aihepiirejä. Osa niistä on kriittisiä ja veemäisiä Grönborgia ja Tapparaa kohtaan, ja osa kehuu. Vaatimustaso isojen seurojen kohdalla on suurempi.

2 tykkäystä

Mutta kai kritiikkiä täytyy sielläkin kestää? Etenkin, jos poltellaan paitoja? Sekään ei enää mene mielestäni järkevän kritiikin piiriin. Ja ”Jatkis” hyväksyi.

En tiedä, miten kritiikin kestäminen tai paitojen polttaminen liittyvät tuohon viestiin tai Grönborg-keskusteluun. Fanipaitojen polttaminen ei liene kiellettyä Suomen laissa, eikä Koraaniin tai Raamattuun verrattava yhteiskunnallinen tabu. Se ei varmaan olisi ensimmäinen juttuideani uudelle toimittajalle, enkä tämän tapauksen tiimoilta polttaisi Grönborgin kravatin näköistä kravattia, mutta se on saattanut olla johonkin juttuun sopiva sisältö.

Se, että joku juttu on ärsyttävä, tai on jutun sisältämän näkemyksen tai mielipiteen kanssa eri mieltä, ei sellaisenaan tee siitä journalistisesti arveluttavaa tai huonoa. Niitä asioita on julkaisuna parempi tarkastella ensin journalistin ohjeiden ja juttutyyppien kautta. Se koskee myös Grönborg-juttuja. Kippis.

2 tykkäystä

Nyt keskitytään klassisesti siihen kuka sanoi ja miten sanoi, eikä siihen mitä sanoi. Tuskinpa Grönborg on vaan muutamat f-pommit käynyt heittämässä huvikseen, vaan nyt keskiössä oleva sananvaihto on seurausta turhautumiselle.

Turhautumista aiheuttaa se, kun reagoit toistuvaan asiaan jatkuvasti, mutta mikään ei muutu.

Tuhmasti sanoi juu, muutamat sensaatio-otsikot siitä revitään niille, ketkä sellaisia vielä jaksaa lukea, mutta ehkä se Rönnikin vähän lotkautti korviaan. Niin fiksu ihminen tekisi. Miettisi, että “miksi se nyt noin sanoi?” eikä uhriutuisi helminauhaan tarrautuen. Toivotaan, että Rönni on fiksu, ainakin tämän asian suhteen.

2 tykkäystä

Pikkasen on Fokus hukassa tässäkin ketjussa.

Media kirjoittelee F-pommeista, mutta ei puhu polvitaklauksesta josta koko jupakka alkoi. Siinä on sitä journalistien työtä parhaimmillaan.

Ketä kiinnostaa pelin aikaiset sikailut, kun Grönborg on kiinnostavampi ja myyvempi juttu.

Melkoinen sirkus…

7 tykkäystä

Erota sinä työ jota tehdään intohimolla ja aidosti parhaansa antaen, versus vääristelevä, epätasa-arvoinen, hyökkäävä… Esimerkiksi nyt Grönborg (ja Tapparan edeltävät valmentajat) versus nämä toimittajiksi itseään kutsuvat.

Se jos mikä on asiatonta, nykyinen ”toimittajien” työn jälki. Tehkööt työnsä tasapuolisesti ja rehellisesti, niin saavat arvostuksen. Jos se on mahdotonta, muuttakoot mediakenttää, yrittäisivät edes. Nythän nuo ovat kuin erään itäisen pikkumiehen viestinviejiä, tavoitteena lähinnä totuuden hävittäminen.

Grönborgin siviiliminääkin ollaan tässä hyvää vauhtia leimaamassa, kuten tehtiin esim Rautakorvelle. Ajan kanssa nämä kulkevat käsi kädessä, mutta ”toimittajat” eivät kanna mitään vastuuta.

8 tykkäystä

Se että mulla on Tappara-sydän ei vaikuta siihen miten teen työtäni. Ja mä en tee työtäni täällä foorumilla, jos toki jaan työni tuloksia silloin tällöin täällä. Ja mun vastaus johon puutuit oli tämä

Tämä vastaus pohjautui siihen mitä teen työkseni ja mitä olen niinä vuosina ja edeltävinä oppinut kotimaista kiekkomediaa lukemalla. Tappara-sydämellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Sinä teit jotain ihme päätelmiä tämän perusteella että johtopäätökseni perustuu siihen että en lue tekstejä ja että Tapparasta kirjoitetaan välillä ikävästi. Kuinka pahasti voitkaan olla pihalla etkä ymmärrä lukemaasi.

Mielestäni Suomessa ei ole montaakaan kirjoittavaa kiekkomediaa tekevä tekevää ihmistä, joka ymmärtäisi pelin lisäksi kaikkea sitä mitä peli on ja pitää sisällään ja mitä kopissa ja arjessa tapahtuu. Ja se näkyy myös juttujen tasossa.

Tuossa se pointti ja siihen ei liity se että joku joskus kirjoittaa Tappasta ikävästi.

10 tykkäystä

Tätä minunkaan oikeus- ja moraalikäsitys ei käsitä. Että viitsitäänkin nostaa häly jostain KIROILUSTA!?! En pysty käsittämään. Kun katsoo noita taklauksia, mistä kaikki saa alkunsa… Mun mielestä tuntuisi aivan kummalliselta, jopa pelottavalta, jos valmentaja EI käyttäytyisi tuomareiden käsittämättömän silmien ummistamisen jälkeen tuolla tavalla kuin Grönborg. Tuomareiden ja Rönninhän tuossa kuuluis hävetä ja olla kritiikin kohteena!

7 tykkäystä

Jos Rikard Grönborg mielii P-Amerikkaan hänen tulee jättää tuomarit rauhaan tai sitten pitää laittaa kättä taskuun ja kaivaa dollareita.

1 tykkäys

Kuinka osuvaa se lanseerattu teksti onkaan “Tappara menee tunteisiin.” Menee tunteisiin lehdistölle, tuomareilla ja muiden joukkueiden faneilla. Suomalaiset valkut kiroilee pelin aikana tuomareille yhtälailla tuomareiden päätöksistä. Mun mielestä “no voi nyt jum…ta” on enemmän halventama kuin joku f…k. Mutta, kun Tappara… Kärpäsestä härkänen ja mitä näitä nyt on. Kiekko jäähän ja pytty ilmaan keväällä, niin taas herättää tunteita, meillä riemun ja muualla jotain muuta.

5 tykkäystä

Kirjoitat “idän pikkumiehestä” ja totuuden hävittämisestä puolustaessasi toimittajien muiluutusta. Todella arveluttavaa. Grönborgin työtä on arvioitu kriittisesti ja se kuuluu asiaan.

Grönborg tekee työtään, Suomen seuratuinta urheilulajia, isolla rahalla eikä viattomana talkoolaisena.

2 tykkäystä

Tietysti haistattelut ei kuulu asialliseen käyttäytymiseen, mutta olisi jollain tasolla hyvä avata tätä Suomalaista tuomarityöskentelyä.

Pelataan ammattilaissarjassa ammattituomareilla ja edelleen tuntuu olevan vaikeaa linjata millaisilla säännöillä pelataan. Näen että tämä on enemmän johtamisongelmia, kuin mikään muu.

Se että Grönborg ja Olli Jokinen ovat ottaneet rajustikin kantaa tuomarointiin, voi osaltaan johtua taustoista. He ovat suurimmanosan jääkiekkourastaan tehneet muualla kuin Liigassa. Ja nyt nähty tuomarointi varmasti herättää tunteita.

Puhutaan aina että Liiga on taktinen sarja ja sitä se varmasti onkin. Liiga on maalinestosarja, jossa isoimmat edut saa kun löytää harmaalta alueelta kiekottoman estämisen ja vauhdin hidastamisen keinot, koska tuomarilinja sallii sen.

8 tykkäystä

Tuomarityöskentely on outo tabu suomalaisessa jääkiekossa. Tuomareiksi ei ole hakeutunut erityisen lahjakkaita henkilöitä, ja jälki on sen mukaista.

Tuomaritoimintaan pitäisi satsata merkittävästi enemmän taloudellisia resursseja lahjakkaampien yksilöiden houkuttelemiseksi. Vastaavasti heidän toimintansa tulisi olla samalla tavoin arvioitavissa kuin pelaajienkin. Heikot suorittajat korvattasiin paremmilla.

Jotta viesti jollain tapaa koskettelisi ketjun aihetta totean, että on hienoa nähdä muutamien valmentajien rohkeus nostaa tuomaritoiminnan taso esille. Sen voisi tosin tehdä vähän älykkäämminkin kuin huutamalla ahtaajien pikkujoulujen painisanaston kameran mikrofonin vieressä.

Johtamisongelma ja myös kulttuuriongelma. Pelaajat saavat aukoa tuomareille päätään, fanit huutavat mitä sattuu ja myös paine valmentajilta sekä seuroilta tuomareille on valtava, joka vain kasvaa pudareihin mentäessä. Huudellaan täysin epäasiallisuuksia. Meillä on pulaa tuomareista, koska ei kukaan sylkykupiksi halua.

En tiedä onko noissa lehdistötilaisuuksissa ketään median edustajia oikeasti paikalla mutta jos on niin median taso kiteytyy aika hyvin kyllä siihen että lauantain pelin jälkeen valmentajille tuli taas kerran 0 kpl kysymyksiä. Ei kuulu tapoihin ilmeisesti. Toki nämä Hoffrenit ja muut nyt kirjoittelee omat juttunsa helsinkiläisestä lasikuutiosta näkemättä koko peliä ja muutenkaan juuri tapahtumien kokonaiskuvasta välittämättä, mutta jotenkin voisi ajatella että tämmöisen pelin ja tapahtumaketjun jälkeen joku toimittaja ottaisi kampaviinerin hetkeksi suusta ja kysyisi jotain.

2 tykkäystä

Maakuntalehtien muuttuvat deadlinet ja lehtien lakkautukset ovat poistaneet suurimman osan toimittajista hallilta. Tampereella paikalla max pari per peli. Tämä ei estä tv-katselua, mutta “kampaviinerit” ovat viimeinen syy. Hoffren katsoo kyllä paljon pelejä. Leivonnaisia tarjotaan vain NHL-peleissä. Tästä kannattaa laittaa vaikka addressia lehtimoguleille.

1 tykkäys

Lähtee keskustelu melko laukalle.

Levtchin tilanteesta en odottanut kakkua missään vaiheessa, koska vastaavia on lähi menneisyydessä jo monta todettu “puhtaaksi” siten ettei pelikieltoa tule. Muissa tapauksissa kanta täällä palstalla on ollut huomattavasti enemmän liigan kannalla. Taisi Rike alkukaudesta tulkita vastaavanlaisia syöttöjä “itsemurhasyötöiksi”, jotka kannattaisi jättää kokonaan pois.

Viime kaudella haluttiin, ettei puututtaisi puhtaisiin edestä päin tuleviin avojääntaklauksiin. Esimerkkinä Ben Thomas.

Nytkö niistä halutaan taas kakkua?