Grönborg-Rönn-ketjussa oli ihan terävää sanailua myös koskien urheilujournalismin ja journalismin tilaa Suomessa. Aiheesta ei näytä täällä olevan omaa ketjua, joten tässä joitakin ajatuksia.
Toimittajana, joskaan en urheilutoimittajana voin vahvistaa ja jatkaa, mitä @AWennstrm sivusi: perinteisen ammattimaisen median resurssit ovat radikaalisti heikentyneet viime vuosina. Erään tiedon mukaan työpaikat ovat vähentyneet vuosikymmenessä peräti 40 prosenttia. Toivottavasti tämä luku on yläkanttiin, mutta joka tapauksessa töitä tehdään selvästi pienemmällä porukalla.
Tämä tarkoittaa ei pelkästään urheilussa, vaan kaikilla aloilla, että median kyky seurata syvällisesti mitään on heikentynyt. Ei ole enää juurikaan yhteen alaan keskittyviä toimittajia, jotka voivat punnita näkemiään asioita työssä karttuneeseen omaan asiantuntemukseensa pohjautuen.
Markkinoilla on myös pieniin juttupalkkioihin tai ilmaiseksi kirjoittamiseen perustuvia verkkomedioita, joilla saattaa olla jopa syvällisempi asiantuntemus kuin ammattitoimittajilla.
Ammattimediakin joutuu jakamaan osan sisällöstään ilmaiseksi, ja samalla ammattimaisen tekemisen rahoituspohja on heikentynyt, kun somejätit ovat ottaneet valtavan siivun mainosmarkkinoista ja printin kannattavuus laskee myös jakelukulujen kasvaessa.
Sellaisia lukijoita, jotka olisivat valmiita maksamaan “paremmasta” journalismista, on Suomen kokoisessa maassa vähän. Maksumuureista valitetaan joka kerta, kun joku hyvä juttu jää niiden taakse.
Itse ehdin kokea pienen hetken paperisten päivälehtien viimeisiä hyviä aikoja. Muisti ei nyt pätki eikä kultaa muistoja: ero 2000-luvun alkuvuosien ja päivälehtien nykytodellisuuden välillä on ihan valtava.
Ero tulee siitä, että pelkkien paperilehtien aikaan ei taisteltu joka päivä yksittäisten juttujen lukijamäärien pumppaamiseksi ylös, vaan lukijoille myytiin käytännössä vuosikertoja, siis pitkän linjan journalismia, jonka lukija kokee kerran vuodessa uudelleen maksamisen arvoiseksi.
Nyt näiden samojen päivälehtien toimituksissa loistavat päivän klikatuimpien juttujen näytöt, ja pitkä kaari on menettänyt merkitystään. Kun aikaisemmin jokapäiväistä huomiotaistelua kävivät vain IS ja IL myyntitelineissään, nyt aivan kaikki päivälehdet ovat samassa tilanteessa. Tämä tarkoittaa automaattisesti, että erilainen kärjistäminen ja liioittelu, “iltapäivälehtimäisyys” on lipunut kaikkiin päivälehtiin. Ja että uusi toimittajasukupolvi myös pitää sitä normaalina, kun ei muusta tiedä.
Verkkomainoksia myydään vedoten klikkausten määrään, ja nykyiselle mediabisnekselle suuri klikkausmäärä nyt vaan on journalismin korkeita periaatteita tärkeämpää. Näissä olosuhteissa on siis aika vaikea odottaa ammattimedialta nykyistä parempaa.
Ja kyllä, uusi aika on tuonut myös eräänlaiset identiteettiryhmille tarkoituksella kärjistäen kirjoittavat identiteettitoimittajat. Se nyt vaan on hyvää klikkibisnestä, että Sanna Ukkola heruttelee tietynlaisilta lukijoilta klikkinsä, ja vastaavasti häntä inhoavat käyvät myös klikkaamassa. Sen sijasta, että olisi joku rakentavasti kirjoittava toimittaja. Media siis on itse, bisnesetujensa takia, osa polarisaatiota, josta virallisesti ollaan huolissaan.
Ilmiö ei ole täysin vieras urheilujournalismissakaan, vai mitä?
