Sebastian Repo ja Tappara oikeuteen lomakorvausriidan vuoksi

Ei se mitään. Minulle tuo nykyinen sopimus on päivän selvä ja siitä on sovittu ajat sitten. Repo lähtee tässä barrikadeille. Tämä on vähän niinku tilaisit taksin ja kuski sanoo, että matka on sitten ilmainen, ja kun ollaan perillä. niin hinta onkin kyyskymmppiä. Maailmassa on pilvin pimein noita tyyppejä, jotka jälkikäteen yrittävät itselleen kaiken mahdollisen ja kaikin mahdollisin keinoin, vaikka mitä olisi sovittu.

Oikeushan tuon päättää aikanaan, ja se on ihan varmaa, että joku maksaa tässä keississä ja omaan lompakkoonsa suhteutettuna ihan liikaa. UGH. Jappasemaan en tästä lähde. Se on loputon suo ja kannattaa muittenkin tämä muistaa.

4 tykkäystä

@Messi referoin aiemmin tuota tässä ketjussa avattua artikkelia ja käsitykseni perustui pitkälti tähän lainaukseen:

SM-liigan toimitusjohtajan Riku Kallioniemen mukaan tämä on hänen kokemuksensa mukaan ”ensimmäinen kerta, kun joku tekee asiasta toisenlaisen tulkinnan”.

– Julkisesti muun muassa pelaajayhdistyksen sivulta löytyvä pelaajasopimus on ollut käytössä hyvin pitkään, ja siitä on sovittu pelaajayhdistyksen ja liigan välillä. Koskaan aikaisemmin en ole törmännyt sellaiseen tulkintaan, jonka mukaan lomakorvaus ei sisältyisi palkkaan, Kallioniemi sanoi.

Pelaajayhdistyksen (SJRY) sivulta löytyvässä liigan ja pelaajayhdistyksen välisessä yleissopimuksessa sanotaan lomarahasta, että se määräytyy vuosilomalain mukaisesti, jolleivät työnantaja ja pelaaja ole sopineet loma-ajan palkasta pelaajasopimuksessa.

Lisäksi SM-liigan Pelaajasopimuksessa, jonka siis jokainen pelaaja joutuu allekirjoittamaan voidakseen pelata liigassa, määritellään palkanmaksusta kohdassa 5.1 (Palkan maksaminen), että työnantaja maksaa pelaajalle tämän sopimuksen liitteenä olevassa pelaajapalkkiosopimuksessa sovitun palkan, palkkiot ja muut korvaukset.

Yleissopimuksen rinnalla käytetään erillistä, ei julkista palkkaliitettä, johon kirjataan yksittäisen pelaajan palkka ja myös seuran ja pelaajan välinen sopimus lomakorvauksesta. Nämä tiedot eivät ole julkisia, mutta suurin osa seuroista ja pelaajista noudattaa yleisesti käytössä olevaa palkkaliitteen mallia.

Itselleni tulee tästä sellainen käsitys, että jos pelaaja sanoo osan palkkioistaan puuttuvan niin silloin en näe mitään syytä, miksei hän hakisi tätä kahdelta kaudelta. Eli se tuliko Repo kesken kauden Tapparaan 2016-2017 ei ole mielestäni keskeistä.

"Kaksi kautta Tapparaa edustaneen Revon mukaan hänelle kuului molemmista kausista 24 vuorokauden palkallinen loma. Hän ei pitänyt lomapäivistä ainuttakaan, joten hänen mukaansa Tapparan olisi kuulunut maksaa hänelle lomapäivät rahana työsuhteen päätyttyä.

Revon ensisijainen vaatimus on, että Tappara suorittaa hänelle lomakorvaukset viivästyskorkoineen kokonaisuudessaan ja maksaa lisäksi oikeudenkäyntikulut. Revon vaatima lomakorvaussumma on kokonaisuudessaan yli 11 000 euroa. Lisäksi Repo vaatii hieman yli 1 700 euron korvausta, joka on odotusajan palkka maksun viivästymisen johdosta.

Repo esittää haastehakemuksessa myös toissijaisen vaatimuksen. Vastaajana toimiva Tamhockey oy, Tapparan taustayhtiö, on nimittäin eri linjoilla Revolle kuuluneista lomapäivistä. Tamhockeyn mukaan niitä oli ensimmäiseltä kaudelta 16, toiselta 14. Mikäli käräjäoikeus katsoo, että näin oli, Repo vaatii Tapparaa korvaamaan näiden 30 vuorokauden lomakorvaukset, kaikkiaan vajaat 6 900 euroa."

Ilta-Sanomien jutun viimeinen kappale on mielestäni melko mielenkiintoinen:

Asia ei päädy koskaan oikeussaleihin, sillä pelaajasopimuksessa on sovittu, että niihin liittyvät riidat ratkotaan välimieskäsittelyssä suljetuin ovin.

Ilmeisesti tilanne on sen verran solmussa, että on menty oikeuteen asti, jos oikein tulkitsen?

“Yleissopimuksen rinnalla käytetään erillistä, ei julkista palkkaliitettä, johon kirjataan yksittäisen pelaajan palkka ja myös seuran ja pelaajan välinen sopimus lomakorvauksesta. Nämä tiedot eivät ole julkisia, mutta suurin osa seuroista ja pelaajista noudattaa yleisesti käytössä olevaa palkkaliitteen mallia.”

Jos seura on soppareihin tommosen palkkaliitteen tehnyt, niin mitään epäselvyyttä ei pitäisi olla. Eiköhän nuo sopimukset ole joku lainoppinut tsekannut => en usko Revon olevan kovin vahvoilla.

2 tykkäystä

En tiedä, onko tämä soveltuva ketju äänestämiseen, mutta säästetään ainakin muutama onelineri, jos jokainen aktiivinen pääsee kantansa sanomaan:

Kuka voittaa?

  • Repo
  • Tappara

0 voters

Ei nyt näytetä äänestäjiä niin ei mene huutokilvaksi.

2 tykkäystä

No jos sopimuksessa noin lukee on Tapparan lakimiehellä varma voittojuttu aluksi eli ”väärä forum” ja juttu loppuu voittoon järäjäoikeudessa. Sitten ehkä jatkuu välimiesmenettylyssä salaisesti ja kalliimpana prosessina.

Kukahan lakimies oli Revolla niin ryhmä että jutun aloitti väärässä paikssa?

1 tykkäys

Saama puolella ovat siis kaikki pelaajat kahden vuoden ajalta. Sitten kun liiga maksaa sen miljoonan yhteensä pelaajille, niin se tappaa tehokkaasti liigan pienet seurat. Sillä seurathan sen lopulta maksavat.

Turha liiemmälti huudella ja äänestellä, kun ei ole päässyt sopimuspapereita lukemaan. Ratkaiseva lienee erityisesti se kohta, joka ei ole julkinen eli työnantajan ja pelaajan välinen osio. Aika moni ottaa nyt liikaakin kantaa tunteella tähän caseen. Kukin muodostaa tietysti oman käsityksensä. Yleinen käsitys onkin jo aika hyvin tullut selväksi, mutta asiat ne on, jotka riitelee. Tämä pitäisi nähdä nimenomaan niin, että kyse on työnantajasta, työntekijästä ja työsopimuksesta.

2 tykkäystä

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin Repo hakee korvausta pitämättä jääneistä lomapäivistä. On siis saanut palkan oikein, mutta ei ole voinut pitää sopimuksen mukaisia lomapäiviä. Kysymys siis on että miksi ei ole voinut pitää. Johtuiko se siitä että oli Floridan leirillä vai? ei kai Repo Tapparan hommissa ole tuona aikana ollut. Eikö Liiga-pelaajilla ala loma heti kauden päätyttyä?

Ei koske “kaikkia pelaajia 2 vuoden ajalta”:

"
Sopimuksessa on kuitenkin pelaajan kannalta ikävä porsaanreikä, joka liittyy lomarahoihin ja lomakorvauksiin siinä tapauksessa, kun pelaajan sopimus puretaan syystä tai toisesta kesken kauden.

Mikäli pelaajan sopimus katkeaa kesken kauden, hän voi jäädä osittain tai kokonaan ilman edellisen kesän kesälomarahoja.

"

Eikä muutenkaan. Ei eri seurojen sopimukset ole identtisiä. Osat speksaa mm mainitut lomarahat varsin tarkkaan sopimuksessa => ei epäselvyyttä missään tilanteessa.

Millähän tavalla kertyvät lomapäivät pelaajille lasketaan? Ei tuollaisesta luulisi tulevan epäselvyyttä. Joko sopimuksella suoraan lukee määrä tai sitten mennään lain mukaan eli 2 päivää per työssäolokuukausi? Revon näkemyksen mukaan hän olisi ollut Tapparan palkkalistoilla 2 kertaa 12 kuukautta, mikä ei oikein millään logiikalla toimi. Tuo kaava ei kyllä osu myöskään Tapparan ilmoittamiin lukuihin. Mielenkiintoisia juttuja.

En nyt ihan ymmärrä niitä, ketkä Repoa haukkuvat tästä. Oikeusjärjestelmä on syystä kaikkien oikeus, koska se takaa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden. Siellähän asiat ratkaistaan, oikeudet ja velvollisuudet selvitetään. Jos Tapparan ja Revon sopimus on kirjattu niin, että Revolle pitämättömistä lomapäivistä rahat kuuluu, niin tietenkin hänen pitää mennä käräjille, jos työnantaja ei muuten suostu velvollisuuksiaan hoitamaan.

Oletan, että sopimuksessa on epäselvyyksiä, minkä vuoksi käräjille on päädytty. Tappara on käsittänyt tietyllä tapaa ja Repo toisella tapaa, ja nyt käräjäoikeus perehtyy asiaan ja antaa päätöksensä. Ei tästä kannata millään tavalla henkilökohtaista tehdä, kun kyse on kuitenkin ihan perusoikeuksista meillä kaikilla.

Itse tapauksesta sopimuksen yksityiskohtia kuitenkaan tuntematta, niin jos sopimuksessa on mainittu että vuosikorvaus sisältää kaikki lomapäiviin liittyvät velvollisuudet, niin Repo on aika heikoilla hangilla. Sen sijaan, jos puhutaan vain lomakorvauksista, niin tilanne onkin yllättävän kinkkinen. Kyseessähän on nimenomaan korvaus pitämättömistä lomapäivistä eli siis korvaus loma-ajan palkasta. Oma tulkinta kuitenkin on, että jos Repo on saanut palkkiona sen mitä vuodesta on luvattu, niin hänellä ei ole perusteita vaatia loma-ajan palkkaakaan, koska hän on sen jo saanut. Jos hän olisi pitänyt lomansa Tapparassa, eikä hän olisi yhtään enempää tienannut vrt. sopimuksen purku, niin mistä ihmeestä loma-ajan palkan korvaus syntyisi siinä tilanteessa?

No pääasia, että selviää mahdolliset epäselvyydet noissa pelaajasopimuksissa ja velvollisuudet ovat kaikille selkeät jatkossa.

Olisko jotain tällaista kyseessä:

Esim. kaudella 2017-2018 pelaajat pitävät palkallista lomaa kesällä 2017. Repo oli silloin Floridan sopimuksella, eikä siis pitänyt lomaa, jota kertyi, kun hän palasi Suomeen syyskuusta alkaen. Samalla logiikalla voisi ajatella, että edellisenä kesänä oli lomalla Pelicansin piikkiin, ei Tapparan.

Käsittääkseni ei ole saanut Tapparalta kesälomalla palkkaa, koska sopimus on ollut katki. On tehnyt talven töitä, mutta kesälomalla ei ole saanut korvausta. Tässä tulee vastaan se, että aina kun sopimus katkeaa kauden lopussa, seuraa vaihtaessa, jää kesälomarahat saamatta.

Toisaalta, jos lomarahat sisällytetään palkkaan, jää tappiolle ne, joiden sopimus ei katkea kauden lopussa. Yleistä työehtosopimusta ei voi yksinkertaisesti noudattaa nykyisellä kauden mittaisella palkalla, koska se voi olla eri pituinen eri pelaajilla

1 tykkäys

Oikeusjärjestelmän huono puoli on se, että sitä käyttävät ihmiset. Ihmiset tekevät päätöksensä ja luovat mielipiteensä varsin vähäisellä tiedolla (se on muuten yksi ihmisen keskeisistä selviytymiskeinoista, että vähällä tiedolla täytyy pystyä tekemään nopeita johtopäätöksiä.) Kun mielipide on kertaalleen jostain asiasta syntynyt niin mielipiteen muuttaminen on jo korkeampaa kosmetiikkaa. Sitä ei oikein pääse muuttamaan millään. Joku asiakaspalveluyritys oli laskenut, että yhtä huonoa asiakaspalvelutilannetta kohtaan pitää suorittaa 10-15 uutta suoritetta, jotka kaikki onnistuvat - tällöin asiakkaan mielikuva saattaa muuttua ihan vähän, mutta hyvin vähän kuitenkin. No se on offtopic.

Oikeusjärjestelmähän perustuu kauniiseen ajatukseen, että kaikki ovat syyttömiä kunnes heidät on todistettu syyllisiksi. Tällä hetkellä sekä Tappara & Repo ovat vielä syyttömiä yhtään mihinkään. Ihmisille tosin riittää jo yksi artikkeli ja sitten se mielipide on muodostettu. Tämän jälkeen oikeuden tuomio on ihan sama, koska mielipide on jo päätetty ja sen jälkeen tarvitsemme Revosta todennäköisesti 30 hyvää kokemusta, jotta hän on taas ihminen.

Jokaisen kannattaa aina muistaa - ihan sama, mistä asiasta riitelee, että ihminen toimii vaistoilla juuri tällä tavalla. Ei kukaan meidän inhimillisiä suojausmekanismeja pakoon pääse. Järjen ääni ei paljoa paina, vaikka tilanne olisi mikä. Lopulta totuus on se, joka häviää. Olen itse tehnyt kerran elämässäni sen virheen, että olen arvioinut tilanteen täysin väärin. Olen lähtenyt taistelemaan omien ja muiden oikeuksien puolesta ja sen tarinan päätepysäkillä minä olin se, joka sai lähteä. Se ei liity tähän aiheeseen mitenkään, mutta tiedän edelleen, että tein oikein ja minä olin asiassa oikeassa. Sillä tosin ei ollut enää *askaakaan väliä siinä vaiheessa, kun ihmiset, jotka eivät minua tunteneet olivat jo tuominneet minut. :slight_smile:

1 tykkäys

En minä nyt hirveästi tämän perusteella alkaisi Repoa halveksimaan. Sopimuksia pitää noudattaa ja jos osapuolten välillä on eri käsitys sopimusten tulkinnasta ja keskustelulla ei päästä yhteisymmärrykseen, niin sitten ne asiat ratkotaan oikeudessa asiantuntijoiden avulla. Pääasia, että oikeudenmukaisuus toteutuu.
Tapparan kustannusten kannalta toivoisin, että Tappara voittaisi tämän, mutta lopputulos riippuu paljolti siitä, mitä siellä Pelaajapalkkiosopimuksessa lukee lomakorvauksista vai lukeeko mitään ja mitä sitten siinä mahdollisessa palkkaliitteessä lukee lomakorvauksista vai lukeeko mitään. Jos noissa ei lue mitään lomakorvauksista eli ei sanota, että erillisiä lomakorvauksia ei makseta, vaan ne sisällytetään palkkaan, niin sittenhän se menee käsittääkseni tuon vuosilomalain mukaan ja Repo saattaa voittaa jutun.

2 tykkäystä

Määräaikaisissa työsuhteissa lomaraha maksetaan palkanmaksun yhteydessä erillisenä korvauksena. Tämän tulee näkyä erillisenä erittelynä tilinauhassa. Vuosilomaa näin ei varsinaisesti kerry. Jos lomailla haluaa kauden jälkeen, niin se on jo etukäteen maksettu.

Aa, okei. No sitten Repo voi olla heikoilla, jos siellä pelaajasopimuksessa on näitä lomiin liittyviä maksuehtoja määritelty tarkasti.

Todella ikävää kuulla huonosta kokemuksestasi. Se on totta, että oikeusjärjestelmän ideaali ja käytännön toteutus on monesti aika kaukana toisistaan, mutta jotta asiat paranisivat tulevaisuudessa, niin ei sitä parane luovuttaa. Ja vaihtoehtona olisi olla ilman tuota yhteiskunnan kolmatta pilaria, jolloin vahvat ja rikkaat jyräisivät tavalliset kansalaiset entistä helpommin.

Toivon todella, että ihmiset pystyvät käsittelemään asioita yhä suuremmissa määrin järjellä tunteen sijasta, ja asiat nähtäisiin vain asioina. Nämä työntekijä / työnantaja -tilanteet ovat ikäviä siinä, että aika usein työntekijät joustavat omista oikeuksistaan, jotteivat ärsyttäisi työnantajaa ja vaarantaisi omaa työpaikkaansa. Sen lisäksi oikeuden hakeminen on kallista puuhaa, jonka vuoksi harvat edes riskeeraavat sitä. Nämä ovat äärimmäisen vaarallisia kehityssuuntia, koska ne antavat enemmän ja enemmän tilaa niille, ketkä ovat valmiita käyttämään valtaansa ja rahaa vääryyksien tekemiseen ilman pelkoa seuraamuksista.

Nostan aidosti hattua sinulle, että olet lähtenyt oikeuksiasi puolustamaan. Erittäin ikävää, että siinä kävi huonosti, mutta ainakin se hyvä siitä on syntynyt, että olet muille näyttänyt esimerkkiä. Eikä siinä ole oleellista se lopputulos, vaan se rohkeus ja halu oikeudenmukaisuutta kohtaan, joka on se tärkein juttu tulevaisuuden kehityksessä. Siinä pidetään kiinni siitä ideaalista, vaikka käytäntö meitä säännöllisesti kusettaisikin.

1 tykkäys