Repo palasi Tapparan paitaan lokakuussa 2017, kun Tappara käytti takaisinotto-oikeuttaan.
Tämän jälkeen asiat menivät Leinosen mukaan pahasti solmuun, kun Revon agenttina toimiva Tomi Haula alkoi esittää Revon puolesta vaatimuksia maksamattomista palkoista ja lomarahoista. Leinosen mukaan jossakin vaiheessa alkoi myös uhkailu asian julkiseksi tuomisesta oikeusteitse.
Ainakin tuon Aamulehden jutun perusteella Tapparan kanta vaikuttaa perustellulta ja asialliselta. Revosta taas jää enemmän kuva kiukuttelevana kaverina. Osa Revon perusteluista pelaaja keskusteluja, joissa nimiä ei kuitenkaan tuoda esille. Uskon että Tappara johdonmukaisempana tämän kiistan voittaa. Repo taas itselleen ei mitään joukkuepelaajan mainetta tässä saa. Pelaamisesta mahdollinen kieltäytyminen, tai sinne päin pelailu, ei herätä luottamusta. Varsinkin jos vastapuoli toimii ihan yleisen palkanmaksukäytännön mukaisesti.
Erikoinen on tämä keissi. Itseä ihmetyttää, että eikö niissä sopimuksissa ole näistä mainintaa, kuten normaalissa työsopimuksissa?
Kuulostaa erikoiselta, jos tehdään sopimus missä ei ole asioita kirjattu ja sitten ollaan puheiden varassa mitä kukin on sanonut.
Kyllähän tuo Revon agentti on joo naruja vedellyt, mutta ei tuo nyt Revonkaan kohdalta ihan hyvin oo vedetty. Lisäksi aika hauska tuoda oikeudessa esiin, että keskustellut muiden pelaajien kanssa joilla ollut eri käytäntö, mutta enpäs kerrokaan kenestä kyse.
Hassua, mutta niin selvää. Pelaajan palkkaa on sisällytetty lomarahat. Monissa tapauksissa ainakin sosalalla sijaisille ne maksetaan, joskinkaan ei, tiputellen kuten tässä, tai mikä on tiputellen, ehkä jonkun 2-3kk ajalta tullut extra palkkaa jossa lomarahat.
Tuo palkantakaisinmaksu taasen on erikoinen. Kuka niitä maksaa haluaisi takaisin, mutta taas jos näin on aina toimittu niin sitten. Kai se perustuu siihen ajanjaksoon, Repo ei ollut asemalla mutta sai palkkaa.
Aika naurettavista summista tapeltu palkan/korvauksen suhteen. Liekö sitten haluttu katsoa Liigankin puolesta loppuun asti, koska ollut ilmeisesti yleinen käytäntö. Minun silmin aika tarpeeton vääntö.
Mielenkiintoista nähdä nyt, kun ennakkotapaus löytyy, että miten toimivat kaikki pelaajat joiden kanssa toimittu samoin? Käsittääkseni näitä voi takautuvastikin nyt kysellä🤔
Ensin toki mainittava, että tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eli saatetaan käsitellä vielä hovioikeudessakin.
Muuttaa Liigan jokaisen joukkueen sopimuksia ja jatkossa niissä lukee lomakorvauksen maksamisesta. Tuskin kukaan muu tulee silti hakemaan “maksamatta jääneitä” lomakorvauksia. Kyllä tämä oli vain Revon tapa “kostaa” Tapparalle, kun ei päässyt pelaamaan farmissa, vaan kutsuttiin takaisin Tapparaan.
Nyt sitten jokainen media huudattaa sitä, miten huonosti Tappara on pelaajiaan kohdellut.
Uskon myös siihen, että ei Tappara yksinään tässä taistelussa ole ollut ja tuskin yksinään myöskään maksaa tätä tapausta.
Maikkarilla hieman erilainen kertomus. Tappara maksaa siis noin puolet Revon oikeudenkäyntikuluista ja Repo oli vaatinut Tapparalta 11000 euroa.
Repo oli vaatinut oikeudessa Tapparalta noin 11000 euron lomakorvauksia. Tapparan vastakanteen Revon touko–kesäkuun palkkojen palauttamiseksi oikeus hylkäsi.
Käräjäoikeus määräsi Tapparan maksamaan puolet Revon oikeudenkäyntikuluista, lähes 45000 euroa.
Käräjäoikeuden ratkaisuun voi hakea valituslupaa hovioikeudelta.
Kukahan noi puolet sitten maksaa vai onkohan tossa huono sanan käyttö toimittajalta ja oikeudenkäyntikulut on puolitettu alkuperäisestä vaatimuksesta.
Eli vaadittu 90k mutta käris tuominnut 45k.
Tapparan perse kestää tuon kyllä ilman vakuutuksiakin ja kestäisi hovioikeudenkin, mutta kestääkö Revon perse? Ei oo päässyt vielä urallaan isoja masseja tekemään ja Tappara-sopimuskin on julki tulleiden tietojen valossa ollut Tapparan kannalta erittäin edullinen.