Sheriffi, Tapparan Raviliiga-hevonen

@henkilökunta

Avaan Seriffille oma ketjun, vaikka liittyykin hevosurheiluun.
Jos näette että ketjua ei tarvita, niin siirrelkää viestit hevosurheiluketjuun.
Vaihtoehtoisesti koko Raviliigalle voisi avata oman ketjun?
Tehkää kuten parhaaaksi näette.

Taas tuli uusia kuulumisia Seriffin suunnalta sähköpostiin.

“Sheriffillä kaikki kunnossa”

"Sheriffi on jo vetänyt kärryjä

Lunta satoi loppuviikosta ihan reippaasti tänne Tampereellekin. Nyt se on jo sulamaan päin, joten tuskin tästä vielä varsinainen talvi alkoi. Kelit on ainakin kuraiset, jos ei muuten huonot. Teivo tosin koki toissa viikolla isoja haasteita, kun ravit piti keskeyttää. Rata ei vaan kestänyt syksyn sateita.

Tappara on ottanut nyt 5 voittoa putkeen ja tänään haetaan kuudetta. Peli ei ehkä vieläkään ole ihan valmista, mutta pääasia on, että voittoja tulee. Tässä vaiheessa kautta ei tietysti ihan hirveästi haittaa vaikka silloin tällöin häviääkin, mutta ainahan voittaminen on mukavampaa. Toivotaan, että peli vielä paranee ja vire kantaa aikanaan torille asti.

Sheriffille kuuluu hyvää. Kolmisen viikkoa on jo kärryt olleet perässä lähes päivittäin eikä ongelmia ole ilmennyt. Eihän se tietysti heti suju kuin vanhalta tekijältä, mutta ihan normaalin varsan tapaan homma on edennyt. Videotakin piti loman aikana käydä kuvaamassa, mutta valitettavasti se suunnitelma meni munilleen.

Omistajatodistus tuli viikolla postissa ja sekin vahvistaa, että varsan omistaja on Raviliiga Tappara. Kriteriumiin ja kasvattajakruunuun on maksut hoidettu jo ja muiden ennakkomaksullisten kisojen maksuaikatauluja selvittelen, että mukana pysytään.
Osuuksien myyntikilpailu käyntiin maanantaina 30.11.2017

Sheriffi tarhassa ennen lumien tuloa.

Osuuksia on vielä reilusti myymättä, niin pistetään siitä kisa käyntiin. Kilpailuaika on 30.10.2017 - 21.1.2018. Jos saat ystäväsi, anoppisi, lankosi, työkaverisi, kaupan kassan tai kenet vaan ostamaan osuuden, ota häneltä ostajan nimi ja osuuden numero omaan listaasi ja toimita lista minulle (raviliiga.tappara@teivo.fi) viimeistään 22.1.2018. Vain kilpailuaikana myydyt osuudet ovat mukana kisassa.

8 parasta myyjää pääsee lauantaina 3.2.2018 Hakametsään Tapparan peliin. Tähän sisältyy paikka aitiossa ja ruokailu. Tarkemmat tiedot tulee aikanaan paikan voittaneille.
Loppuvuoden tapahtumia

7.11.-17 Tappara pelaa JYPiä vastaan CHL-kotiottelun. Arvomme lähipäivinä kahdelle osuuden jo ostaneelle 2 lippua tuohon otteluun. Onnettaren suosikeille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Tiistain 14.11.-17 ravien yhteyteen on ohjelmaa suunnitteilla, mutta pidetään tarkemmat yksityiskohdat vielä piilossa. Varatkaa kyseinen ilta kuitenkin raveille. Käydään ainakin Irrin tallilla porukalla ja katsotaan, mitä muuta ohjelmaa illalle kehittyykään. Yllätystä on luvassa.

Teivon ja ravikimppojen yhteisiä pikkujouluja vietetään lauantaina 9.12. 76-ravien yhteydessä. Ravien jälkeen on live-musiikkia ja muutakin ohjelmaa Teivossa tarjolla. Osuuden omistajille on ilmainen sisäänpääsy näihin raveihin. Merkatkaa tämäkin päivä isolla kalenteriin.

Tässäpä tämän hetken kuulumiset. Nyt kaikki innolla osuuksia kauppaamaan. Parhaat myyntitykit pääsevät siis seuraamaan Tapparan peliä aitiosta ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja erinomaisesta seurasta.

Voikaa hyvin!

— Jouni"

4 tykkäystä

Sähköpostiin oli tulla tupsahtanut pientä päivitystä…:slight_smile:

Saravon Pekka liittyi Sheriffin omistajiin tiistaina 14.11.

Moi kaikki,

Otetaan ihan tärkeimmät asiat kuitenkin ensin. Sheriffille kuuluu hyvää. Poika kiertää Teivon kaviouraa kärryt perässään lähestulkoon kuin vanha tekijä. Ajoa kuuluu viikko-ohjemaan 3-4 kertaa. Varsan kehitys on muutenkin mennyt odotusten mukaan. Kokemusta karttuu ja sitä myöten järki lisääntyy. Käytös on hyvää ja varsa on mukava käsitellä.

Sheriffi odottelee omistajiaan saapuviksi


Tiistaina vähän hämmästytti ja kummastutti, kun paikalle pölähti lähestulkoon 30 ihmistä. Taputtelijoita ja kuvaajia oli varmaan ihan riittävästi yhden illan tarpeisiin. Vastaavasti taisi porkkanoitakin tulla vähän normaalia iltapalaa enemmän. Ei väkimäärä alkuihmettelyjen jälkeen sen kummempaa aiheuttanut. Korvat pystyssä poika tarkkaili porukkaa, mutta ei vaikuttanut aralta tai ahdistuneelta vaan hoiti homman tyylikkäästi.

Juttelin tiistaina myös valmennustiimin kanssa. Sellainen uusi tieto tuli, että irtopalaleikkaukseen mennään tammikuussa. Operaatiossa poistetaan röntgenkuvissa ilmennyt irrallinen luun pala. Nämä ovat varsin yleisiä ja niitä poistetaan monilta hevosilta. Operaatio on hyvin rutiininomainen, mutta aiheuttaa kuitenkin n. kuukauden tauon harjoittelussa.
Peksi pääsi heti ohjashommiin

Tervetulohalaus Peksille

Saravon Pekan pitkä ja ansiokas peliura tuli päätökseensä viime kevään mestaruusjuhlissa. Raviliiga Tappara halusi kunnioittaa Peksiä kutsumalla hänet mukaan Sheriffin omistajaksi. Mustajärven Päivi luovutti osuuskirjan ravien yhteydessä.

Peksillä riitti ohjelmaa illan aikana. Ensi alkuun piti hypätä ensi kertaa eläissään hevoskärryihin ja vetää ensimmmäisen lähdön esittely. Neloslähtö oli Raviliiga Tappara lähtö ja tottahan hänet vietiin voittajan loimitukseen. Seremonioiden jälkeen oli vuorossa oman osuuden vastaanotto.

Kutoslähdön jälkeen kipaistiin tuomaritorniin tutustumaan ravituomarointiin. Loppuillasta piti vielä seurata autolähetys lähtöauton kyydissä. Monipuolinen pläjäys tuli ravien maailmasta hänelle noitten ravien aikaan. Toivotaan, että ravikärpänen puraisi kunnolla ja miestä nähdään yhteissä tapahtumissa mukana ja tietysti muutenkin raveissta.
Tulevia touhuja

Pikkujouluja vietetään kuinkas muuten kuin raveissa lauantaina 9.12. Raviliigalaisilla on ilmainen sisäänpääsy ja saattaapa siellä olla pientä tarjoiluakin. Muuta hmeempää ohjelmaa ei ole suunnitteilla, mutta Sheriffi saatetaan nähdä ennen raveja radalla ja tallilla varsaa saa toki mennä katsomaan. Ravien jälkeen on tarjolla live-musiikkia hyvässä seurassa.
Osuuksia menee kaupaksi 5-10/viikko. Tämä viikko on taas ollut hiljaisempi. Muistakaahan kaikki meneillään oleva myyntikilpailu, josta parhaat kauppamiehet palkitaan jääkiekko-ottelun aitiopaikoilla ja hyvällä ruualla la 3.2.2018. Aikaa on siis vielä kaupata osuuksia esimerkiksi pukinkonttiin.
Siinäpä tärkeimmät tällä kertaa. Koitan kaivaa tulevasta irtopalaleikkauksesta hiukan tarkempaa tietoa tuleviin kirjeisiin. Kaikille ei varmaankaan ole aivan selvää, mitä operaatio kaiken kaikkiaan pitää sisällään ja miksi se tehdään.
Uutiskirjeiden kulussa on ollut erimoisia häiriöitä. Kyllä näitä säännöllisen epäsäännöllisesti pari kertaa kuussa keskimäärin lähetellään. Jos jostain syystä tulee esim. kuukauden väli, ettei mitään kuulu, niin kyselyä reippaasti raviliiga.tappara@teivo.fi, niin selvitellään, mikä mättää.

Muistakaahan olla kiltisti, sillä alkaa olla se aika vuodesta, että tonttu voi tulla ikkunan taa…

— Jouni

6 tykkäystä

Oli jäänyt laittamatta tänne tuo 17.12.2017 tullut sähköposti…

"Hoitotoimenpiteitä tulossa

Moi kaikki,

Otsikosta ei pidä missään muodossa huolestua. Sheriffille kuuluu kaikinpuolin ihan hyvää. Treenaus sujuu, hevonen kasvaa ja aikuistuu koko ajan. Irtopalan poisto -operaatio on kuitenkin huomenna ja se tehdään Teivon klinikalla. Tämän tiedettiin olevan edessä jo varsaa ostettaessa. Irtopalat ovat yleisiä urheiluhevosilla ja pääsääntöisesti ne poistetaan. Aina ne eivät vaivaa, mutta pelataan varman päälle. Seuraavassa ell Kristiina Ertolan lausunto aiheesta:
Irtopalan poisto

“Marschall Matchillä on vasemman takajalan vuohisnivelen takaosassa vuohisnuljuluun alla pieni irrallinen luurustokappale, mikä on irronnut vuohisluusta jo kasvuaikana varsana. Tällaiset kappaleet eivät aiheuta kipua tai ontumista, mutta saattavat kovassa vauhdissa alkaa haitata ja aiheuttaa raviin epäpuhtautta, minkä vuoksi ne usein poistetaan jo ennalta ehkäisevästi. Leikkaus tehdään tähystyksellä nukutuksessa ja toipilasaika normaaliin perustreeniin on 5-6 viikkoa leikkauksesta. Kävelylenkeille pääsee jo parin viikon kuluttua leikkauksen jälkeen. Tällaiset irtokappaleet ovat lämminveriravureilla varsin yleisiä ja normaalisti paranemisennuste on hyvä ja hevoset toipuvat täysin nopeasti leikkauksen jälkeen.”

Varsan ruunaus

Valmennustiimi ehdotti myös varsan ruunaamista samassa yhteydessä. Mitään pakottavaa tarvetta tälle ei ole eikä sitä todennäköisesti tehtäisi, jos hevonen ei muuten olisi menossa nukutusta vaativaan operaatioon.

Edustajisto (Tauno Hyriäinen, Päivi Lehtonen ja allekirjoittanut) kävi tästä perusteellisen keskustelun yhdessä valmennustiimiä edustaneen Jonna Irrin kanssa ja päätyi yksimielisesti ruunauksen kannalle. Keskustelusta kirjattiin muistioon seuraavaa:

"Ruunaukseen ei ole pakottavaa tarvetta esim. käytöksen takia, mutta orimaisuus lisääntyy
viimeistään kaksivuotiskeväällä. Hevosen terveyden ja käsittelemisen kannalta ruunaus on
suositeltavaa. Ruunaus pienentää loukkaantumisriskiä ja se on järkevää tehdä yhdellä leikkauksella irtopalaleikkauksen yhteydessä, koska nukutus on hevoselle aina riski. Jatkossa hevosen käsittely on huomattavasti helpompaa, kun ruuna esim. matkustaa helpommin ja pystyy tarhaamaan laumassa. Keskittyminen kilpailemiseen ja työntekoon on ruunalla parempi kuin orilla. Ruunaus ei vaikuta mitenkään hevosen kilpailumahdollisuuksiin Suomessa."

Ell Kirstiina Ertolaa konsultoitiin myös tämän toimenpiteen tiimolta:

“Marschall Match on tarkoitus ruunata irtopalaoperaation yhteydessä. Ruunauksessa orivarsan kivekset poistetaan joko nukutuksessa tai paikallispuudutuksessa, tässä tapauksessa nukutuksessa. Monet orit ovat turhan riehakkaita ja saattavat sen vuoksi loukata itseään tallissa tai tarhassa. Myös keskittyminen treeniin ja työntekoon on ruunalla parempaa kun energia ei mene muiden hevosten seuraamiseen ja vahtimiseen. Kun kivekset on poistettu hormonitoiminta loppuu ja hevonen tasaantuu parissa viikossa. Hevonen toimii ja käyttäytyy hormonien ohjaamana eli se ei jää muistelemaan ”menetystään”.”

Kaiken kaikkiaan on järkevää tehdä ruunaus nyt, niin selviämme yhdellä nukutuksella. Jos joku nyt miettii mahdollista siitoskäyttöä ja sen mahdollisuuden poistumista, niin Suomessa syntyneillä oreilla markkinat ovat kovin rajalliset. Kotimaisia tammoja saatetaan jonkin verran astuttaa, mutta kansainvälistä kysyntää ei juurikaan ole. En ole tutkinut, paljonko esim. Brad De Weluvella on tammoja ollut ja varsoja syntynyt. Se nyt kuitenkin lienee hevonen, jolla voisi jonkinlaista markkinaa kuvitella olevan.

Ilmoittelen tulevalla viikolla, miten operaatio sujui. Huolissaan ei kannata olla, sillä varsamme on todella osaavissa käsissä. Molempia operaatioita tehdään paljon ja ne onnistuvat hyvin. Ainahan esim. nukutuksessa on riski, mutta ei sitä kannata isommin murehtia. Poika herää kyllä ruunana.

Vähän tuli tylsännäköinen kirje, kun ei nyt ollut hyviä kuvia lisätä tuohon. Palataan ensi viikolla vielä varsan kuulumisiin ja joulunviettosuunnitelmiin.

— Jouni"

3 tykkäystä

Operaatiot onnistuivat ja ruuna voi hyvin

"Moi taasen,

Olette jo varmaan odotelleetkin päivitystä, mitä ruunalle kuuluu. Hyvää kuuluu. Tarkoituksella odottelin muutaman päivän, että nähdään, ettei tule mitään yllätyksiä leikkausten jälkeen. Soittelin Irrin Jonnalle juuri ja kaikki on hyvin. Mitään takapakkeja ei ole tullut. Ruuna heräsi operaation jälkeen normaalisti.

Ensi viikko on vielä jossain määrin krittistä aikaa, mutta huolissaan ei tarvitse olla. Uuden vuoden jälkeen varsaa voi varovasti ruveta liikuttamaan ja se edesauttaa toipumista ja ehkäisee ähkyä tehostamalla suolen toimintaa. Tammi-helmikuun vaihteessa päästään taas ajamaan ja muutenkin normaaliin treeniin.

Tässäpä lyhykäisyydessään kuulumiset olikin.

Nyt haluan toivottaa kaikille rauhaisaa joulua ja erinomaista uutta vuotta. Jännityksellä odotamme varsan tulevia edesottamuksia kaudella 2018.

— Jouni"

2 tykkäystä

Kohti ravivuoden 2018 seikkailuita

Erinomaista ravivuotta 2018 kaikille omistajille ja uudet osakkaat tervetuloa mukaan! Elämysmatkastamme on ensimmäinen, joskin vajaa vuosi takana ja kolme täyttä vuotta edessä. Tämä vuosi kertoo jo paljon, millainen hevonen meillä on. Jännityksellä odotamme, päästäänkö jo 2-vuotislähdöissä ajamaan kilpaa. Toukokuussa ollaan sen suhteen viisaampia.

Jääkiekkohan kuuluu olennaisena osana seikkailuumme. Tapparalla peli on vähän takunnut vuodenvaihteen tienoilla, mutta kun pelejä kuitenkin kauden mittaan pitää hävitäkin, niin nyt on hyvä hetki sille. Ainahan voittaminen kivempaa on, mutta tulevalle mestarillekin tulee kauden mittaan alavireisempiä jaksoja. Näillä peleillä ei niin suurta merkitystä ole eikä pudotuspelipaikka ole millään lailla uhattuna. Katsotaan sitten huhtikuun loppupuolella, miten torilla juhlitaan :-).

Irrin tallilla vuosi 2017 oli historian paras. Kauden numerot kertovat seuraavaa: startteja 343, voittoja 44, voittoprosentti 13 ja kokonaisvoittosumma lähes 133000 euroa. Joni-Petterillä oli myös ohjastajana paras vuotensa: startteja 521, voittoja 52, voittoprosentti 10 ja sisäänajettua rahaa yli 170000 euroa.

Varsamme on siis ennätyskuntoisen tiimin käsissä. Toivoa sopii, että Sheriffi edesauttaa osaltaan valmennustiimiä entisestään parantamaan tuloksiaan.

Sheriffi toipumislomalla vielä tovin

Kävin eilen Sheriffiä moikkaamassa. Poika toipumislomaili karsinassaan rauhallisena jalka kääreessä. Tuli toki heti tervehtimään, kun karsinan luo menin. Toipuminen on edennyt odotetusti eikä mitään takapakkeja ole tullut. Tovi menee vielä karsinassa, sitten tarhaan ja siitä edelleen kohti normaaleja päivärutiineja treenilenkkeineen. Taneli edelleen tykkää varsatamme. Se on fiksu, hienon näköinen ja liikkeet on hyvät. Uusia kuvia en nyt ottanut, kun poika oli karsinassaan eikä siellä valaistus ollut kovin hyvä.

Ennakkomaksullisista kilpailuista on jo tullut ensimmäisiä maksuja. Kaikkiin kotimaan kisoihin Sheriffi on toistaiseksi maksettu mm. Kriterium, Kasvattajakruunu ja Suur-Hollola. Derbyn ensimmäiset maksut tulevat tänä vuonna. Ruotsista tuli tietao E3-kisoista. Eilen siitä tallilla juteltiin ja mielipide on edelleen se, että pysytään kotimaassa. Hyviä kilpailumahdollisuuksia riittää täälläkin ja rahaa on hyvin tarjolla, jos aisoissa vaan on riittävä peli. Toistaiseksi me vielä kovasti uskomme ja toivomme, että meillä sellainen varsa on.

Osuuksien myyntikilpailu huipentuu ensi viikolla

Vielä on siis viikko aikaa myydä osuuksia ja lunastaa paikkansa mestarimyyjien aitioon Hakametsään lauantaina 3.2. Alan kasata tuloksia heti viikon 4 alusta. Heti maanantaina 22.1. voi pistää sähköpostilla (raviliiga.tappara@teivo.fi) nimilistan, keille olet osuuksia myynyt. Otteluun paikan lunastaneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja jos lupa heiltä saadaan, niin nimet myyntimäärineen julkaistaan myös uutiskirjeessä. Nyt tiukka loppurutistus myyntikisaan, niin saadaan iso joukko uusia omistajia mukaan.

Muuta ohjelmaa keväälle

Tällä hetkellä ei ole oman kimppamme tiimoilta muuta aikataulutettua ohjelmaa kuin tuo 3.2. lätkämatsi.

Puhetta on ollut, että Sheriffi kävisi näytillä jonain pelipäivänä Hakametsässä ennen peli alkua. Katsotaan, mihin peliin tätä aletaan järjestää.

Maailman ensimmäisissä kauppakeskusraveissa, Ideaparkin Lumiraveissa, kannattaa käydä maaliskuussa 10. ja 11. päivä. Luvassa on jotain ennennäkemätöntä ja -kokematonta. Lisätietoa löytyy https://www.lumiravit.fi/.

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Jos on mielenpäällä jotain, johon kenties voisin vastailla, niin postia vaan osoitteeseen raviliiga.tappara@teivo.fi, niin katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi.

— Jouni

4 tykkäystä

Tarkennan että minä en ole Jouni.
Olen kopsannut nuo vaan suoraan sähköposteista ja välittänyt tänne.

2 tykkäystä

"Ensi viikolla tapahtuu taas
Moi taasen,

Sheriffille kuuluu edelleen hyvää, ellei jopa parempaa. Poika oli päässyt nyt karsinasta tarhaan ja kuten osa on facebookissa nähnyt, niin sehän oli mahtavaa. Häntä tötteröllä varsa painoi menemään. Suunnitelman mukaan edetään kohti kesää.
Osuuksien myyntikilpailu päättynyt

Osuuksien myyntikilpailu on nyt päättynyt. Jos sait kaupattua osuuksia jollekin aikavälillä 30.10.2017 - 21.1.2018, niin laitapa tietoa tulemaan osoitteeseen raviliiga.tappara@teivo.fi. Pistä viestiin tieto kenelle myit (nimi ja sähköposti), niin tarkistan, että osuus on myös ostettu ja vielä oikeaan aikaan. Ilmoita myyntituloksesi viimeistään maanantaina 29.1.2018. klo 17 mennessä.

Parhaille myyjille on siis paikka aitiosta Tapparan peliin lauantaina 3.2. ruokailuineen (ruokajuomat vettä lukuunottamatta eivät kuulu pakettiin). Kokoontuminen on Hakametsän jäähallin AC-ovella 15.30. Siinä jaetaan liput ja kiivetään porukalla aitioon.

Tapparan pelaajia Teivossa tiistaina 30.1.2018

Tiistaina 30.1. on raviliiga Tapparan omistajien ja Tapparan liigapelaajien tapaaminen Irrin tallilla klo 17:00 alkaen. Kokoonnumme talliportille klo 16:45 ja lähdemme siitä porukalla siirtymään tallille. Olkaa ajoissa paikalla, sillä aikataulusta pidetään kiinni.

Paikalla ovat joukkueesta puolustaja Aleksi Salonen, puolustaja Valtteri Kemiläinen, hyökkääjä Matti Järvinen, maalivahti Dominik Hrachovina, maalivahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja Petri Tuononen ja entinen maalivahti, fanituotemyynnistä -vastaava Mika Lehto.

Kun tallilla on kuvattu tarpeeksi ja rapsuteltu Sheriffiä, ohjelma jatkuu yhteisellä ruokailulla klo 18:00 alkaen ravintola Grand Prix´ssä, omistajille listan hinnoista -10% . Raviliiga Tapparan oma nimikkolähtö starttaa klo 18:50. Kaikki paikalla olijat ovat lämpimästi tervetulleita onnittelemaan voittajaa Tapparan joukkueen edustuksen kanssa!

Jos aiot osallistua ruokailuun, ilmoita siitä Päiville (paivi.mustajarvi@teivo.fi) viimeistään sunnuntai-iltana.

Mun mielestä tuossa on jo aika isosti syytä tulla ensi tiistaina Teivoon!

Mut tässäpä tämän kertaiset. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee ensi tiistaina Teivoon.

Nähdään siellä!

— Jouni"

2 tykkäystä

Sheriffi edustaa Hevosmessuilla sunnuntaina 8.4.
Maaliskuu mennä hujahti ja kuulumiset jäi päivittämättä. Korjataan nyt asiaa. Sheriffi edusti tyylikkäästi Ideaparkin Lumiraveissa tunnin verran. Rapsuttelijoita riitti, mutta varsan pinna kesti mainiosti ottaa ne vastaan.
Tappara on puolessa matkassa kohti kolmatta perättäistä Suomen mestaruutta. 6 voittoa on jo plakkarissa tarvittavasta 12:sta. KalPa passitettiin puolivälierissä kesälomalle ja TPS kaatui eilen 2. välierässä puhtaasi 3-o ja sen myötä välieräsarja on Tapparalle 2-0. Hyvältä siis näyttää sielläkin.

Sheriffille kuluu hyvää. Varsa treenaa niinkuin tuon ikäisen kuuluukin. Kävin tosiaan taannoin hiittiä kuvaamassakin, mutta edelleenkin on teknisiä haasteita saada videoita meidän youtube-kanavalle. Jatkan ongelman selvittämistä, jotta jatkossa videon pätkiäkin saataisiin sitä kautta jakoon.

1.50-vauhtia tuo hiitti Tanelin kellotuksen mukaan ajeltiin. Ainakin omaan silmään varsan meno näytti letkeältä ja hyvältä. Ruunaus on “laiskistanut” Sheriffiä, mutta Joni-Petteri taustajoukoista piti sitä vaan hyvänä asiana. Oriina varsa olisi saattanut olla liiankin “totinen”. Nyt se keskittyy nöyrästi harjoituksiin ja toimii niissä kaikinpuolin mainiosti. Tulevat kuukaudet alkavat sitten näyttää, miten homma toimii porukassa ja missä kohtaa voitaisiin suunnitella koelähtöä. Varsan ehdoilla mennään ja startit tulevat , kun se on niihin valmis.

Sheriffi malttoi hiitin jälkeen hiukan seisahtaakin.
Lumiravit oli menestys

Sheriffi ja Taneli edustustehtävissä Lumiraveissa

Lumiraveissa vieraili kahden päivän aikana lähes 50000 ihmistä. Kovia kisoja ajettiin radalla ja parhaat seulottiin voittajiksi. Lienee selvää, että tämän tyyppisille tapahtumille on tulossa jatkoa. Hevonen tulee lähelle ihmistä, pääsee tosi läheltä katsomaan kilvanajoa jne.

Sheriffi edusti Raviliiga Tapparaa tyylikkäästi yhdessä Tanelin kanssa. Varsa otti kaiken saamansa huomion tyynesti vastaan. Tapsukin kävi eikä sekään yhtään pelottanut.
Sheriffi edustaa Hevosmessuilla sunnuntaina 8.4.
Seuraava edustustehtävä varsallamme on jo huomenna sunnuntaina 8.4. Hevosmessuilla. Areena-aika on 10 minuuttia n. 11.30. Paikalla on varsan koko taustatiimi. Heitä voi käydä jututtamassa ennen ja jälkeen areenaesiintymisen. Käykää moikkaamassa. Ottakaa kavereita, joilla ei vielä osuutta ole, mukaan ja antakaa Sheriffin hurmata heidät osakkaiksi. Osuudet myynnissä Suomen Hippoksen osastolla.
Raviliiga Tapparan vuosikokous tiistaina 24.4.

Kimppanne ensimmäinen toimintavuosi alkaa olla täynnä ja on aika pitää sääntöjen edellyttämä kokous. Ajankohta on tiistai 24.4.2018 klo 17.00 Teivon raviradan istumakatsomossa. Käydään kimpan raha-asiat läpi ja koitetaan jotain muutakin asiaa tilaisuuteen saada. Toivottavasti valmennustiimistä ehtii joku paikalle kertomaan Sheriffin kuulumiset ja vastaamaan kysymyksiin. Pistän seuraavaan uutiskirjeeseen lisätietoa kokouksesta.

Käykää sankoin joukoin Hevosmessuilla. Nähdään mahdollisesti siellä huomenna.

— Jouni

2 tykkäystä

Heinäkuun helteisiä kuulumisia
On ilimoja pielly. Lämmintä on riittänyt, jonkun makuun varmaan vähän liikaakin. No tänä kesänä tälleen ja katellaan, miten ensi kesänä. Ravikesä on myös kuumimmillaan. Suurkilpailuja ajetaan nyt joka viikonloppu ja tasokasta raviurheilua on tarjolla yllin kyllin.

​​​​​​​Poikkesimme pari viikkoa sitten Sheriffiä moikkaamassa ilahduttavan runsaslukuisella omistajajoukolla. Reissu oli mukava eikä pieni sadekaan isommin häirinnyt.
Muttamutta nyt alkaa jännitys nousta, sillä jos kaikki menee 2 viikoa ongelmitta, niin Sheriffi juoksee ensimmäisen kerran numerolappu selässään Teivon tammakriterium & 76-raveissa lauantaina 4.8. Pistäkää päivä kalenteriin.
Omistajien kesäretki Sastamalaan

Porkkanat maistuivat Sheriffille (kuva: Heli Haapanen)

Lähes 40 omistajaa vieraili Sheriffin kotitallilla Sastamalassa keskiviikkona 4.7.2018. Porukalla ihasteltiin varsaamme ja etenkin sen luonnetta, kuinka se tulee ihmisen luo, ei hötkyile ja ottaa kaikessa rauhassa huomionosoitukset vastaan. Valmentajan mukaan massaa on vielä paljonlaisesti, mutta kuten kuvasta näkyy hienossa kunnossa hevosemme on.

Ruuna on pääosin ollut laitumella, mistä käsin sillä on harjoituksia ajettu. Harjoitusten välit se on pitänyt tammalaumalle kuria. Sheriffi ei varmaankaan nyt syksyllä palaa Teivon mäelle vakituisesti asustamaan, vaan jää maalle valmistautumaan tuleviin koitoksiin. Ilmoittelen, milloin se on Teivossa hiittipäivänä tai ravien yhteydessä tavattavissa.

Hiukan sateli vettä, mutta se ei päätähteä eikä sen omistajia haitannut. Yhdessä viihdyttiin mukavasti.
Sheriffi opetuslähdössä lauantaina 4.8.2018

Kuten sanottua, suunnitelma on, että varsalla ajettaisiin opetuslähtö 4.8. Tammakriterium & 76-ravien yhteydessä. Tähän saamme lopullisen vahvistuksen ensi viikolla ja tiedottelen tuon ravipäivän ohjelmasta sen jälkeen tarkemmin.

Muutaman muunkin raviliigan varsat ovat opetuslähdössä käyneet ja Ilveksen Ripa päräytti jo koelähdönkin läpi. Opetuslähtö ei ole vielä varsinaista kilvanajoa, vaan sen tarkoituksena on saada varsoille kilpailurutiinia porukassa juoksemisesta. Lähdössä ei hylätä tai hyväksytä hevosia ajan perusteella vaan tarkoitus on ajaa kilpailunomaisesti lähelle tavoiteaikaa 1.30 - 1.40.
Jääkiekkokauden alku lähestyy

Vaikka vielä on kesää paljon jäljellä, niin jääkiekkokausi kuitenkin päivä päivältä lähenee. Laitamme lippuja jakoon Tapparan CHL-peleihin sunnuntaille 9.9. jahka niitä käsiimme saamme. Ilmoittelen tuonnempana, milloin ja mistä nopeimmat voivat lippuja noutaa. Ja todellakin nopeat syöt hitaat, joten seuratkaa postianne.

Palataan Tapparan kuulumisiin ja näkymiin seuraavissa uutiskirjeissä.

Loistavaa kesänjatkoa kaikille. Käykää raveissa!

— Jouni

Edittiä: Kuvat jäivät pois mutta asia selviää ilman niitäkin.

2 tykkäystä

Sheriffi juoksee koelähdön 17.12.2018

Viikon päästä se siis tapahtuu. Varsamme juoksee koelähdön Teivon Magic Monday -illassa klo 17.45.

Uskottava se on. Sheriffi tavoittelee kilpailuoikeutta.

Illan kulkuun ei juurikaan muutoksia tarvitse tehdä. Tapaamispaikka luonnollisesti siirtyy katsomon eteen podiumin seutuville. 17.30 aikaan voidaan ruveta siihen kokoontumaan ja jännitystä nostattamaan.

Lähdön jälkeen reippaillaan tallille varsaa taputtelemaan ja onnittelmaan hyväksytystä koelähdöstä. Siitähän tietysti lähdetään, että läpi se menee, niin että heilahtaa. Sääntökirja sanoo, että 2-vuotiaan lämminverisen pitää koelähdössä saavuttaa alle 1.28 -kilometriaika. Tuo siis tarkoittaa sitä, että Sheriffin pitää suoriutua nyt juostavasta 2100 metrin matkasta kokonaisajassa 3 min 4,6 s tai nopeammin. Siitä laskettu aika kilometriä kohti on 1.27,9.

Nyt ei muuta kuin jännätään viikko ja sitten isolla porukalla radan varteen kannustamaan.

Nähdään Teivossa viikon päästä!

— Jouni

2 tykkäystä

Näkeeköhän tuota televisiovastaanottimen välityksellä? Ravi-TV, Toto Tv vai mikä se nyt oli?

Todella hyvä kysymys mutta aivan väärälle ihmiselle.
Ei siis mitään havaintoa.

Kannattaa kokeilla veikkauksen kautta. Sieltä kautta saattaa näkyä illan kaikki lähdöt. Ainakin viime perjantaina tuli veikkauksen kautta kaikki Jokimaan lähdöt. Meinasin jo huolestua kun ruutu+ kautta tulevasta toto tv:stä ei tullut kuin illan päälähdöt. Onneksi veikkaus näytti kaikki lähdöt niin näki myös oman ravurin juoksun ja uran ensimmäiseen voittoonhan se päättyi.

2 tykkäystä

Kyllä nuo veikkauksen sivujen kautta on ainakin ennen näkynyt ihan jokainen lähtö.

Mainiota. Pitääkin väijyä tuo lähtö.

Laitahan tännekin raporttia miten Sheriffi pärjäsi.

1 tykkäys

Eikö ne näy Teivon omilta sivuilta? Joskus ainakni tuli sieltä väijyttyä.

http://mediasivut.teivo.fi/nettitv/

1 tykkäys

Ja näin on tällä päivämäärällä Sheriffin koelähtö hyväksytysti suoritettu, kokonaisaikakin varsalle aivan kelvollinen 1.22.3. Loppukesän opetuslähtöön verrattuna varsan meno alkoi näyttää minun silmääni jo sulavammalta ja jossain kohtaa pääsivät kuulutusten mukaan ajamaan alle 1.20 vauhtejakin. Kovin pienihän tuo hevonen on kooltaan, mutta se nyt on ollut alusta alkaen tiedossa.

Laitetaan vielä vertailun vuoksi vastaavat koelähdöt HIFK:n Mascate Matchilla 1.21.0 ja Ilveksen Rehabilla 1.23.3. Tietenkään paljoa vertailuarvoa noilla koelähtöjen ajoilla ei ole.

3 tykkäystä

Niin tai näin mutta Ilveksien hevonen on ollut selkeästi hitaampi.:rofl:

5 tykkäystä

Oliko Sheriffi tuo Marshall Match???

1 tykkäys