Hevosurheilu


(【ツ】) #1

Avataanpa nyt tällainenkin ketju, vaikka hevosurheilua en juuri seuraa. Palstalta varmaankin löytyy muutama alan asiantuntija :slight_smile:

Sen verran yllättävä uutinen tuli, että laitetaanpa jakoon. Jos olisi aprillipäivä, niin en ihmettelisi uutista…

Ylöjärveltä löytyy Teivon ravirata ja kohta mm. siellä kisaa Raviliiga ja hevonen Tapparan väreissä :tappara:


#2

Tätä itsekin jo lueskelin ja mietin mahdollisuutta lähteä mukaan. Sijoitus on melko olematon vaikka ei tuottaisi mitään. Raveja tulee kesäaikaan seurattua jonkin verran ja onhan nuo isommat tapahtumat ihan mukavia kauniina kesäpäivänä.


#3

Tästä aiheesta pitikin jo päivällä meikäläisen avata ketju, kun Liigajoukkueiden Raviliigasta uutisoitiin, mutta se jäi odottamaan parempaa aikaa tiistai-Teivon jälkeen ja siinä välissä jäsen @iceman ehti ensin.

Tällä kertaa Raviliigassa hevoset jakautuvat Liiga-joukkueiden nimeä kantaviin kimppoihin. Kussakin kimpassa hevonen jaetaan tuhanteen sadan euron osuuteen, jolla kimppa kattaa kaikki hevosen hankkimisesta ja ylläpitämisestä aiheutuvat kulut vuoden 2020 loppuun. Henkilökohtaisesti olen jo pitkään suunnitellut hevosen (osuuden) hankkimista ja voi hyvinkin olla, että tässä on se tarvittava alkusysäys.

Alla vielä pari linkkiä lisää Hippoksen, Raviliigan ja IS-Ravien sivuille:


#4

Onko kuinka moni lähdössä tuohon mukaan?
On sitä rahaa laitettu paljon turhempaankin, eli asia vakavaan harkintaan.


#5

Ai tälläinenkin ketju täällä.
Hieno homma kun on itsellä kolme estehevosta.
Yksi niistä vielä kaksivuotias tammavarsa mutta msailman aivan huipuilla kantakirjoilla.
Löytyykö estepuolelle juttukavereita ?


(***) #6

Tänään on auennut Raviliigan osuuksien myynti. Millaisia kokemuksia porukalla mahtaa olla aiemmilta vuosilta, kun tämä ei ilmeisesti ole mikään uusi juttu. Voitolle tässä tuskin mitenkään pääsee, mutta idea herättää mielenkiintoa. Mitähän ovat esim. nuo tapahtumat ja tilaisuudet joita osuuksien ostajille on luvattu?


#7

Asiaa hieman sivusta seuranneena ainakin jotain tallivierailuja on järjestetty missä pääsee katsomaan omaa suojattiaan ja tutustumaan vähän tarkemmin kulissien taakse. Sen lisäksi on tainnut olla jotain ravikilpailujen aikaisia paikkoja ravintolakatsomoon yms. Ne toki toteutuvat tässä tapauksessa aikaisintaan jonkun vuoden kuluttua, kun varsat pääsevät radalle kilpailemaan.

Tuottoja ei kannata odottaa tällä hirveästi tekevänsä. Hevonen kun on jaettu tuhanteen osuuteen niin mahdolliset voittorahat jakautuvat aika moneen osaan. Ja lähtökohtana tässä Raviliigassa on tietysti hyväntekeväisyys.


#8

#9

#10

Tässä video 8. lähdön tapahtumista. Kolmen minuutin jälkeen hevoset kaartavat maalisuoralle, mistä tapahtumat saavat alkunsa. Hurjan näköinen tilanne, mikä ilmeisesti kuin ihmeen kaupalla päättyi ilman suurempia havereita niin ihmisten kuin eläintenkään osalta. IS-ravien mukaan jopa tuo videolla keulasta kaatuva Creation Primero on talutettu päällisin puolin kunnossa olevan näköisenä pois.


#11

Parhaillaan on käynnissä perinteinen varsahuutokauppa Ypäjällä. Tilaisuudesta ostetaan mm. Raviliigajoukkueiden tulevat kilpurit. Mikäli livestreamista sain oikein kiinni, niin saanko esitellä Tapparan Raviliigajoukkueen varsan:

Marschall Match

Hevoskimpan osuuksia on vielä jäljellä, www.raviliiga.fi kautta pääsee mukaan. :smirk:

Tässä vielä linkki huutokauppastreamiin:
http://auction.summitmedia.fi/


#12

Tappara – Marshall Match (ori, hinta 12 000 e)

Valmentaja Tuija Irri:

– Pikkunäppärä ja erittäin hyväpaikkainen varsa. Olemme erittäin tyytyväisiä valintaamme. Alamme opettamaan varsaa heti.

E:
" – Kauppa on käynyt sen verran hyvin ja tasaisesti, että kaikki kimpat toteutuvat. Ainakin toistaiseksi suosituimpia ovat olleet HIFK:n ja Kärppien joukkueet, Suomen Hippoksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoo".

Tapparapäivänä kuulin että Tapparan osuuksia olisi myyty kolmanneksi eniten.

Kärppäset valitsivat varmaan oman hevosensa nimen mukan?:laughing::laughing::laughing:
Aika näyttää miten Kärppästen johtotähti pärjää.
Kärpät – Mercedes Match (tamma, hinta 16 000 e)


(***) #13

Tappara veti tämänkin jutun mikkimäiseen tyyliin. Marshall Match taisi olla neljänneksi halvin Raviliigaostos. Toivottavasti saadaan tuokin säästö kanavoitua orin laadukkaaseen valmennukseen vs muut ihan niinkuin jäälläkin on tapana ja lopuksi todetaan, että hyvää seurasi.


#14

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta…:slight_smile:

Kärppäsillä on Mersu mut meillä on…Jee jee Marsu, kuten varsin osuvasti Speedy ja Saku totesivat jo vuosia sitten.:laughing:


#15

Ainakin on ruma.
Naisista puhuttaessa 80-80-80 tyylinen.
Lyhyet töpöjalat ja kaikki.


(Kuntopiiriä, hei) #16

Osaako joku kertoa mitä nämä suomeksi tarkoittavat?

Milloin hepat ovat ekan kerran viivalla? Vieläkö ehtii mukaan kimppaan?


#17

Ehtii, 100€ maksaa osuus. www.raviliiga.fi :wink:


#18

Sähköpostiin kilahti uusia kuulumisia Tapparan ravihevosen suunnalta.

Sheriffi tarhassa lauantaina 7.10.2017


Sheriffin nimikyltti tiimin väreissä.

"Kriterium-päivän kuulumiset tallilta

Sataa sataa ropisee… Syksy taitaa olla luonamme, ainakin täällä Tampereella. Ens kuun jälkeen on kuitenkin jo joulukuu . Reilu 2 kuukautta ja päivä pitenee taas.

Sheriffi on nyt meidän. Kutsumanimi valikoitui demokraattisesti lukuisten ehdotusten joukosta. Tervetuloa mukaan huutokaupan jälkeen osuuden ostaneeet. Jos raporttiin oikean luvun sain, niin meitä on jo 375. Mukaan ehtii ja mahtuu vielä mainiosti. Jos jokainen osakas houkuttelee, lahjoo, uhkailee, kiristää tai mitä keinoa nyt käyttääkään, mukaan yhden osakaan, niin 800 on mittarissa ennenkuin huomaammekaan.

Heppa-järjestelmään ei vielä omistajanvaihdos ole ehtinyt, mutta kauppahinnan olen maksanut ja hevosen passi on meille toimitettu, joten suht’ varmasti voimme sitä omanamme pitää. Tallinimeksi rekisteröidään Raviliiga Tappara.

Hippos tekee raviliigavarsoista pelaajakortit. Mattilan Erja kyseli muutaman sanan kuvausta Sheriffistä ja tällaiseen luonnehdintaan päädyttiin yhdessä taustavoimien kanssa: “Marschall Match, Sheriffi, on hieman ennakkoluuloinen, mutta itsevarma ja hyväkäytöksinen, atleettisen raamikas, herkkä ja komea herrasmies.”

Kävin eilen tallilla kysymässä kuulumisia. Pyörähti siellä muutama osakaskin. Sheriffi oli tarhassa. Kyllä se on komea poika, kasvanut huutokaupan jälkeen. Korvat pystyssä tarkkaili ohikulkijoita, mutta ei pahemmin hötkyillyt. Muutaman kerran säpsähti ja otti hiukan juoksuaskeleita. Hienot liikkeet on, ainakin näin amatöörin silmään.

Kaikki on mennyt tähän asti hienosti. Takaa varsaa on jo ajettu, kuten ehkä facebookista näittekin. Kärryjäkin perään piti jo laittaa perään, mutta poika oli ollut hiukan kipeänä, maha löysällä ja sellaista, niin kärrykokeilua oli siirretty. Ensi viikolla varmaankin koitetaan uudestaan. Jonna lupasi videota laitella.

Sheriffi oli saanut myös oman nimikyltin. Kuvassa värit eivät oikein pääse oikeuksiinsa, mutta on ne oikeat, uskokaa pois. Tuo tulee karsinan oveen kiinni. Tiedämmme sitten helposti, mistä poika löytyy.

Sheriffiä saa käydä katsomassa arkisin 8-16 sekä ravien aikaan, kun tallin ovet on auki. Annetaan talliväelle kuitenkin työrauha eikä pahastuta, jos aina eivät ehdi pitempään jutulle. Jos herkkupaloja vietäväksi mietitte, niin porkkanoita varsalle saa syöttää, mutta jos jotain eksoottisempaa herkkua viette, niin kysykää, sopiiko antaa.
Fanituotteet

Fanituotteista on on jo ehditty kysellä. Kyllä niitä myntiin tulee. Pidämme ensi viikolla palaveria, jossa tätäkin asiaa käsitellään. Ehdotuksia tuotteista voi laittaa jo sähköpostiin ja avataan facebookiin keskustelu aiheesta, niin sinnekin voi ideoita pistää. Mitäkaikkea tuotteisiin kirjaillaan, sitäkin voi kommentoida. Hevosen nimi kaiketi, raviliiga, Tappara jne noista se kokonaisuus varmaan aika pitkälle koostuu.
Tulevia tapahtumia

Tällä hetkellä ei ole mitään tarkkoja aikoja antaa tuleville tapahtumille. Suosittelen kuitenkin alustavasti varamaan marraskuun tiistairavien aikoja. Suunnitelmia on ja ehkä pieniä yllätyksiäkin. Ajankohdat määräytyvät nyt osittain jääkiekkokalenterin mukaan. Palataan niihin heti, kun lisätietoa on.

Voikaa hyvin. Ollaan yhteyksissä.

— Jouni, Sheriffiin kovin ihastunut kimpanvetäjänne"


#19

Jypin hevonen väärin tunnistettu. En kyllä tiedä mitä se tarkoittaa,kai joku hevosmies sen osaa kertoa.


#20

Veikkaan että on ollut virheellinen sukutaulu. Eli varsa ei ole ollut niistä vanhemmista kuin mitä on ilmoitettu.