Siivet – wings!

Jokunen vuosi takaperin uutisoitiin, että Tampereella syödään lähes puolet Suomessa syödyistä kanansiivistä. Vaikea sanoa, onko siivet vain paikallinen herkku vai syödäänkö niitä Tampereella vain niin paljon? Niin tai näin, Tamperetta pidetään Suomen siipipääkaupunkina. Ja ylpeänä otan vastaan tuon kohteliaisuuden vastaan. Sittemmin on uutisoitu, että siipiä on yritetty myydä myös helsinkiläisille. Mitenkähän tuo on mennyt?

Siivet yhdistetään vahvasti jääkiekkoon. Se on auttanut siipien asettumista tähän kaupunkiin.

Siipiweikot kertoo tuoneensa siivet Suomeen.

Avasimme Tampereelle ensimmäisen Siipiweikot-ravintolan 1990-luvun alkupuolella. Kyseessä on Suomen ja koko Euroopan ENSIMMÄINEN kanansiipiin ja kastikkeisiin erikoistunut ravintola.

Lisää voi lukea heidän sivuiltaan:

Maistuuko siivet? Millä tavalla? Mikä kastike? Montako menee? Kuinka usein?

10 tykkäystä

Siivet on Tapolan mustan ohessa ehkä ainoa lihatuote mitä sillon tällön nykyään himoitsee (en ole pariin vuoteen syönyt lihaa). Speakeasyn siipibuffa oli kova sana aikoinaan, kai se vieläkin on voimissaan. :thinking: Myös hookissa tuli käytyä. Ja mediumilla kastikkeella ja aurajuustodipillä, ettei niin hirveästi jännitä vessareissu seuraavana päivänä. :joy: Ai perhana, tulipa nälkä kun tällasia muistelee.

Ei oulussa ainakaan siipiä kovin paljoa syödä, liekkö edes montaa paikkaa mistä niitä saa.

Ainakin Sticky Wingersistä saa. Sellainen on ollut jo jonkin aikaa Torikadulla.

PK-seudulta löytyy Töölön kisahallin päästä Hook ja sitten on Siipiweikot Helsingissä ja Espoossa. Hookissa en ole täällä käynyt enkä tuossa Helsingin Siipiweikoissa, mutta Espoossa käyty jonkun verran. Kyllä siellä varsinkin viikonloppuisin on porukkaa. Mäkiahon Tonihan pyörittää tuota paikkaa. Sen tarkemmin en tiedä, miten täällä seudulla on löydetty siivet. Kavereista tiedän sen verran, että ovat jonkun verran käyneet syömässä.

Joo, mutta ei ole Oulussa kovinkaa paljon kyseisiä paikkoja.

Wood Bar ainakin yksi paikka, mistä kyseistä herkkua saa.

1 tykkäys

Espoossa Tapiolan Funky Burgerista on ainakin jokunen vuosi sitten saanut siipiä. Siellä oli syöntiennätyslistakin seinällä. Camilo Miettinen oli tuolla listalla jos ei nyt ihan kärjessä, niin ainakin hyvin korkealla :slight_smile: En tosin tiedä saako siipiä enää, sillä ainakin se ennätyslista on sieltä hävinnyt.

2 tykkäystä

Kyllä maistuu ja kuuluu ihan kärkipäähän minun paheissani. Rakastan luolamies tyylin ruokailua.

Tampereella asuessa tuli käytyä milloin missäkin siipipaikassa mutta täällä missä nyt asun, ei ole siipipaikkaa lähelläkään. Siitä johtuen teen itse.

Ei ole väliä onko marinoituja vai naturelleja. Dipeillä ja kastikkeilla saa siivet aina kruunattua. Koska miellän siivet helpoksi ruuaksi ei dipit ja kastikkeetkaan ole vaikeita. Ihan perus kermaviili ja sipsidippijauhe sotkuja. Siipieweikkojen valmis medium tai texaspeteä lantrattuna voilla. Myös poppamiehen sotkuja tulee roiskittua siipien niskaan. Tällä hetkellä menossa poppiksen caribbean hot kastike makuvivahde pullona.

Valmistan siipiä uunissa, rasvakeittimessä ja grillissä 800-1600g yhdelle ruokailulle ja olen siitä onnellisessa asemassa, että siipiä ei meillä muut syö.

Ai niin se tärkein unohtui. Käytän vain kotimaisia siipiä.

2 tykkäystä

Maistuu ja hyvin. Joskus 90-luvun lopulla opiskeluiden ohella tuli myös oltua Siipiweikoissa töissä.

Oulussa tarjonta tosiaan on hieman heikkoa. Löytyy muutama pubi, joista saa siipiä ja sitten Sticky, joka onkin käytännössä ainoa missä täällä tulee käytyä. Yksi Tampereen reissujen kohokohtia onkin käynti Siipiweikoissa.

Kotona tulee myös tehtyä siipiä ja Texas Peteä on menossa kolmas gallona tälle vuotta. Toki käytän sitä muuhunkin, joten pelkkiin siipiin tuo määrä ei ole mennyt.

4 tykkäystä

Hauska juttu muistui mieleen Siipiveikoista.
Elettiin jotain 90-luvun puoliväliä…
Oltiin Siipiveikoissa syömässä ja poika istui syöttötuolissa.
Kovasti oli juniorilla asiaa viereiseen pöytään jollekin ja kun tuli tarkemmin katsottua, niin Tammen Jukan kanssa oli jotain kommunikointia meneillään.:rofl::rofl::rofl:

8 tykkäystä

Ensimmäinen ravintola missä siipiä sai suomessa oli Lempäälässä ja ravintola mainiemessä jossa liigapelaajat aina kävi niitä syömässä, junnuvuosien muisteloja vaan. Siitä sit ravintolan omistaja Harri Lehtonen perusti kyseisen Siipiweikot Tampereelle ja loppu onkin historiaa.

3 tykkäystä

Niin paljon kuin aurasta välitänkin, tuo dippi jää aina käyttämättä. En oikein ymmärrä sen funktiota. Texas Peten hot on mun valintani kastikkeeksi. Vedin kanssa mediumia jossain kohtaa, mutta palasin hottiin. Siipisoosin maku noin yleisesti on kyllä ihan oma makunsa. Ei sitä oikein voi verrata mihinkään.

Pellaajahan yritti myös siipiä Ouluun noin 2010 Kiekkokamari nimisellä urheiluravintolalla. Hänen silloinen vaimonsa siellä kai pääasiassa hommia pyöritti, mutta sattuipa yhtenä kesänä tilanne, että siivet toi pöytään kokin vaatteissa itse Haukiputaan Ahmojen kasvatti. Kiekkokamarilla siivet tarjottiin nimenomaan Siipiweikkojen soosilla.

Jostain syystä tuo Kiekkokamari ei ollut pitkäikäinen ravintola, vaikka puitteet ja sijainti oli kaikilta osin kunnossa.

1 tykkäys

Hookin buffalo wingsit on mun valinta. Parhaita mitä löytyy. Voin lämpimästi suositella. Ovat ehkä hiukan semmosia barbecue kastikkeen tylisessä soossissa. Aavistuksen makeaa mutta silti potkuakin on riittävästi.

Vihdoinkin selvisi keltä Tammi sen munasynditanssinsa oli oppinut. :+1:

Siipiä tulee syötyä ehkä pari kertaa vuodessa nykyään. Nuorempana niitä käytiin aika tiuhaan syömässä poikain kanssa, mutta niistä taisi vähän maku lähteä silloin, kun nykyään ei siipihammasta enää kauheasti kolota.

Hook oli pitkään ykkösmesta, mutta omistuksen vaihduttua ruuan taso laski ja hinnat nousivat, niin enää ei ole vakiopaikkaa. Siipiweikot ovat ihan ok paikka, mutta siipikastike on paikoitellen ihan liian etikkainen.

Kastikkeen määrän kanssa kitsastelu on ilmeisesti tullut jäädäkseen kaikkialle. Siipien pitää hukkua siihen kastikkeeseen, eikä olla vain nilkkojaan myöten vähän kastikkeessa.

1 tykkäys

Kyllä tulee iskettyä siiville tasaisin väliajoin! Hot kastikkeella mennään nykyään. Hallissa ei ole kyllä tullut käytyä siivillä mut kai sitä voisi joskus koittaa.
Työkaveri on Oulun nurkilta kotoisin ja on monesti harmitellut kun sillä suunnalla ei siipiä ole tarjolla. Myös emännän siskon mies asuu Järvenpäässä ja aina kun poikkeaa nurkilla niin käydään siivillä. Menekkiä olisi siis laajemminkin :+1:t2:


Tän ketjun avaajan vika että tää touhu meni taas ihan siiville…

4 tykkäystä

Miten kotona tehdyt siivet valmistetaan? Menevätkö rasvakeittimeen vai uuniin? Itse tehnyt jokusen kerran uunissa, mutta lopputulos ei koskaan ole lähelläkään SiipiWeikkojen tasoa :frowning:

Itse en omista rasvakeitintä, joten siipeni ja pienet koivet olen grillannut kaasulla. Grillissä tulee rapsakka kuori.

Grilli voisikin olla hyvä vaihtoehto, mutta näin syksyllä ei enää viitsi kaivaa esiin. Mutta ensi kesällä menee testaukseen.

UpCloud
Yhteistyössä UpCloud.com - maailman nopeimmat pilvipalvelimet!