Sinioranssien mielenilmaus 6.3.2018

Vaikee tähän on ottaa kantaa vajaavaisilla tiedoilla. Voihan sitä laittaa Tapparalle jotain vetoomusta SO:n tunnustamisen puolesta tai TFC:lle jotain torumispostia heikosta neuvotteluhalukkuudesta.

Mutta onhan se vähän hullua, kun taustoista ja taustalla käynnissä olevasta ei ole juurikaan perillä.

Eipä näistä kumpikaan ole , ainakaan sen perus satunnaiskatsojan toimenpiteitä.

Niin siis lähinnä juuri sitä että kun se
Pertti Perusjätkä kävelee sinne A-Katsomoon,
hän huomaa että oleellinen asia puuttuu hallista…
ja se olemme ME, eli tunnelma.

Mitä hän asialle tekee?
Sitä en tiedä, mutta ainakin hänelle välittyy
toisen ja kolmannen erän aikana tieto siitä,
että ketkä sielä hallissa meteliä pitävät.

4 tykkäystä

Ok. Tämä tuskin edistää silti mitenkään tätä teidän perimmäistä ongelmaanne ja sitä tässä itse ajoin takaa.
Mutta ymmärrän teitä. Näillä saatavilla olevilla tiedoilla olen teidän puolella, mutta mitään en voi tehdä asialle.

1 tykkäys

Mutta miksi sen Pentti Peruskatsojan se täytyy tietää. Eikö tässä nyt kuitenkin ole tarkoitus, että Tappara ja TFC tekisi asialle jotain. Ja tottakai omastakin mielestä siis täytyy saada tasa-arvo. Kyllä se Penttikin jo varmasti ennestäänkin tietää mistä ääni tulee.

Miten itse lähtisit vastaavassa tilanteessa asiaa edistämään, jos yhteistyöhalukkuutta ei toisella puolella ole? Musta ihan hyvä näpäytys.

4 tykkäystä

Mites Tappara? Mikä heidän kantansa on, miksi ei voi olla kahta kannattajayhdistystä tasavertaisena?

2 tykkäystä

Ei ole itselläkään vaihtoehtoja…
voin toki mennä huutamaan kissamaankadulle ja vaatimaan lippuja, mutta sillä teen vaan itsestäni pellen.

3 tykkäystä

On aina kiva kuulla olevansa kermaperse, vain siitä syystä että sattuu istumaan C-katsomossa… Erityisesti tätä lausahdusta arvostaa, kun on kaatanut rahaa seuralle yli 20 vuoden ajan reilun tonnin vuodessa.

11 tykkäystä

Tuntuu varmasti kivalta SO11 henkilöiden puolesta järjestää tällainen ”tempaus”. Tosi on kuitenkin että varmaan 75-80% ei ole kiinnostunut eikä ymmärrä agendaa tämän takana. Saattapi olla että monet pitävät tätä protestina joukkuetta kohtaan.
Kahden fani porukan yhteistyö on varmasti enemmän kun toivottua, mutta en usko että tällä on mitään vaikutusta mihinkään suuntaan.
Suosittelisin ottamaan yhteyttä veikkaukseen ja Tapparan toimistolle jotta SO11 saataisiin viralliseksi faniryhmäksi.
Onnea yritykseen vaikka itse tällaisia mielenilmauksia vastustankin.

2 tykkäystä

Olisi myös mukava joskus järjestää sinioranssien vierasreissu playoffeihin mikä ei siis aikaisemmin ole ollut mahdollista. Ehkä tämä mielenilmaus voisi edesauttaa sitäkin asiaa.

1 tykkäys

On kyse mistä tahansa seurasta niin aina kannattajaryhmät kinastelee keskenään. Miksi ihmeessä? Samaa seuraa kannatetaan mutta silti pitää perustaa eri ryhmiä ja riidellä keskenään.

Tämän takia itse en kuulu mihinkään faniryhmään enkä tule kuulumaan. Aikuisten hiekkalaatikkoleikit ei napostele.

4 tykkäystä

Isossa maailmassa (jalkapallo) on hyvin yleistä että on eri ryhmittymiä. Valtataisteluja käydään näidenkin välillä ja mm. AC Milanin “maailmankuulu” Fossa dei Leoni-ryhmittymä koki loppunsa, kun saman seuran kannattajat eri ryhmästä varasti heidän lippunsa/bannerinsa.

Käsittääkseni näillä oli todella paljon valtaa seuraan ja pääjehut lensi samalla koneella joukkueen kanssa mm. peleihin Mestareiden liigassa. :slight_smile:

2 tykkäystä

TFC taitaa olla enimmäkseen mummoja ja pappoja täynnä nykyään ja pitäisi koko laitos suunnata syrjään ja eläkkeelle. SO11 on se juttu nykypäivänä joten hyvä vaatia oikeuksia ja etuja.

3.3.18 taisi TFC pitää Porissa mökää…

1 tykkäys

No tuolla asenteella ei ainakaan konsensuksesta ole tietoakaan.

15 tykkäystä

Niin, että kaikki yli 35 vuotiaat pois hallista?

15 tykkäystä

Onko tämä keskustelu kääntymässä TFC vs Sinioranssit-keskusteluksi?
Eikö voi olla molempien jäsen ja elää silti sovussa muiden Tapparahenkisten kanssa?

11 tykkäystä

Oisko paras ratkaisu, että Tappara itse pyörittäisi virallista Fan Clubia. Keräisi jäsenmaksut ja palkkaisi sillä seuran edustajan koordinoimaan koko asiaa. Loppuis se kaikenlainen puuhastelu.

5 tykkäystä

Ihan oikein tekevät!

JOS olette sinioranssien puolella asiassa
niin pitäkää kommentit kuitenkin hyvän maun rajoissa, ketään ei voi pakottaa huutamaan
tai olemaan samanlainen kun minä tai me muut sinioranssit. Kiitos.

1 tykkäys

Tulisko tässä sitten vastuukysymykset seuralle, jos jotain pahaa tapahtuu? Ehkä yritetään välttyä sellaisilta.