Sinioranssit

Sinioransseilta ehkä paras peli mitä olen mukana ollut. Se raivo millä lähdettiin jatkoerän alkuun herättelemään masentunutta katsomoa oli jotain niin kaunista, että tuli ihan tippa…linssiin. Siitä sitten joukkue mukaan armottomaan ralliin ja loput näki kaikki.

Todella kova ottelu nurkalta. Aletaan nyt viimeistään vakiinnuttaa paikkaa Liigan kovimpien faniryhmien joukossa.

Oli myös hieno nähdä että muukin Tappara-perhe lähti isosti mukaan kannustamiseen. Vielä enemmän ääntä toivoisi pelkän taputtamisen sijaan, mutta kaikki lasketaan ja kukin tyylillään.

Illan viimeisteli joukkue joka kerrankin tuli kiittämään fanejaan. Ei toisaalta sillä metelillä annettu vaihtoehtoja. Ai ettien että. Finaaleja odotellessa.

18 tykkäystä

Pidän heidän tyylistä kun aloitus kentällistä kuulutetaan jäälle kun he vain kerran lyö kädet yhteen nimen jälkeen versus se sekava rytmitön taputus jota muu halli toteuttaa.
Tuohon sekavaan taputukseen lääke voisi olla että musiikki olisi heti kuultavissa jossain tahdissa eikä niinkuin se on nyt.
Tämmöstäkin olen pohtinut :thinking::confused::clap:

1 tykkäys

Kyllä oli upeeta olla eilen seisomakatsomossa, palaten tuohon ääneen niin monet tuntuvat kyllä huutavan muuallakin katsoimoissa niitä simppeleitä “TAP-PA-RA” huutoja kyllä, mutta moni ei tiedä sanoja pitkiin lauluihin jne, joten muiden ehkä vaikea huutaa/laulaa mukana.

Jos joku valittaa Hakamettän hiljaisuudesta, niin katsokaapa erä kovasti hehkutettua Battle of Pennsylvaniaa :smiley: Jenkeissä halli hiljaisempi kuin Hakamettä A-junnujen matseissa.

1 tykkäys

Tuohon hiljaisuuteen syynä varmasti tulos(?)
Ensimmäisessä erässä oli meininki katossa.
Toiseen erään pitts nopeasti 0-4
ja loppu onkin sitten historiaa.

2 tykkäystä

Tossa vaiheessa peli oli 0-2. Kyllähän joka hallissa ääntä johtoasemassa riittää.

Philadelphia on urheiluhullu kaupunki ja yleisö lienee NHL:n kriittisin. Jos peli ei kulje, niin yleisö sen kyllä näyttää. Antavat kyllä palautetta joukkueelle, jos tulos ei miellytä tai jonkun pelaajan peli ei miellytä.

1 tykkäys

Olisi ehdotus maanantain peliin! Mitä jos So huutaisi ennen peliä tai pelin aikana ”Game seveni täältä me tullaan (klap klap klap klap klap klap klap klap klap klap) noi taputukset hyvässä tahissa.

1 tykkäys

Kokeillaan sitten kuudennen jälkeen jos sellainen on, nyt on vain maanantai.

15 tykkäystä

Teemu Ramstedt noteerasi mediassa, kuinka hopeajoukkue IFK sai Hakametsän yleisöltä seisovat aploodit ja “IFK!”-kannustukset.
Urheilu Suomi -ohjelmassa Jari Litmanen muisteli, kuinka Ajax sai jossain cuppi ottelussa espanjalaiselta kotiyleisöltä seisovat aplodit, voitettuaan pelin huikealla esityksellä.

Voittoa lähdetään tietysti hakemaan, mutta jos niin käsittämättömästi käy, että Kärpät vie tämän homman 4-0, niin se ansaitsee arvostuksen myös Hakametsän asiantuntevalta yleisöltä. Pakko olla kova joukkue, jos Tapparan wash outilla kaataa. Eli jos käykin niin, että meillä ei ole paras joukkue, niin on kuitenkin mahdollisuus näyttää, että meillä on parhaat kannattajat ja kulttuuri.

Huomenna halliin ja voitto kotiin!

Edit: Pistin tämän nyt Sinioranssien ketjuun, koska sieltä se isoin kannatusääni kuitenkin lähtee ja muu halli seuraa.

34 tykkäystä

Nyt ei voi kuin hattua nostaa @TapparaMies :

61 tykkäystä

Katsomo täyttyy oranssista!
200 ilmapallon voimin kääntämään sarjaa!!

19 tykkäystä

Oisko jollain videota tuosta ilmapallo tifosta?

Näkyhän se ruudulla. Ite en osaa sitä tänne tuottaa. @Button

Pallojen heitto ei taida Ruudussa näkyä, mutta kyllä tämä heiluttelu veikeältä näyttää. Peukkua Sinioransseille.

25 tykkäystä

Nyt Tappara vois kuudenteen matsiin hommata esim. ne pyyhkeet Sinioransseille. Heiluis varmaan tyylikkäästi.

Kyllä huomasi että selkä seinää vasten oltiin eilen.
Yleisölle suuri kiitos täältä ainakin,
toki en voi puhua kun omasta puolestani
mutta kyllä ainakin “Kuka Voittaa?” kajahti komeasti ja vastaus muulta hallilta yhtä komeasti. :+1:

3 tykkäystä

Kyllä se tv-lähetyksessäkin kuului. :+1:

3 tykkäystä

Aaltokin toimi eilen hienosti ja kiersi hallin useasti. En olekaan ollut pitkään aikaan matsissa jossa kiertää aalto ja mietin tuota asiaa muutama päivä sitten.

Oli kyllä vahvaa menoa eilen Sinioransseilta ja seisomakatsomolta. Olin itse D-päädyssä ja selkeästi ja kovaa kuului sinne chantit ja kannustus.:muscle:

Alun “ilmapallo-tifo” oli ihan ok, vaikkakin huononäköiset, kuten kaverini luuli ensin, että siellä heilutettiin pyyhkeitä.:smile:

2 tykkäystä