Sinioranssit

Niin minä en siis kuulu sinioransseihin. Jätin jopa TFCn jäsenmaksun maksamatta.

1 tykkäys

Eiköhän tässä nyt kannata itse kunkin vähän rauhoittua, eikä leimata koko porukkaa uusnatseiksi.

Asia toki pitää selvittää.

10 tykkäystä

Enkös juuri kirjoittanut, että siittä porukasta eroon. Ei suinkaan Sinioransseista.
Naapurin leirissä lauletaan “aamulla mouhot lahdataan”, joka viittaa sisällissotaan erittäin vahvasti. Ja nyt pitäisi ryhtyä häpeämään Tappara-fanina joidenkin mopotraktorikuskien vuoksi.

3 tykkäystä

Kirjoitin tuossa taannoin tuosta teidän pääkallo -lipusta ja sen symboliikasta ja ,että vaikka se itsestä olisi “kiva kuva” kaikki eivät sitä välttämättä niin tulkitse vaan tietävät sen symboliikan ja yhdistävät sen siihen. Silloin minua kehotettiin rauhoittumaan.
No palaan tähän, en tuomitse tai arvostele… kokeneempana kerron, että tehkää tausta työ. Tappara on iso brändi Suomessa ja kaikki mitä siellä katsomossa heiluu tai huudellaan tullaan ottamaan pois kontekstista. Tullaan käyttämään SO vastaan ja tullaan leimaamaan koko porukka 1% takia.

Ottelu tapahtumaan tarvitsee kannattajia ja heidän laulujaan, sillä juuri ne tekevät katsomoon sen sähköisen tunnelman. Pitäkää liput korkealla! :tappara: :orange_heart: :blue_heart:

7 tykkäystä

Niin ja minua haukuttiin kommenteistani provokaattorina.
Nämä kaikki olivat aavisteltavissa. Väitän aivan varmana tietona, että Sinioranssit ovat tietoisia ryhmän sisällä olevasta häiriökäyttäytymisestä ja -käyttäytyjistä.
Nyt on kyllä ulostulon paikka ja putsata pesä.

21 tykkäystä

Täällä (Tapparan foorumilla) otetaan aina kantaa ilvesläisten ja os41 ylilyönteihin. Itsekin olen monesti ollut vitsailemassa, että kyseessä on ollut yksittäistapauksia joita kukaan ei tunne.

Mutta tällä hetkellä oikeasti hävettää olla tapparalainen. Kovasti Sinioranssit ovat halunneet luoda sitä parempaa kannattajakulttuuria ja on tullut kommenttia, että vastustajan vihaaminen on olennainen osa kannattamista. Ja nyt paljastuu, että Sinioransseissa on “alajaosto” tai jotain muuta kannattamassa äärioikeistolaista roskaa. Kun kävi Ilveksen foorumilla, niin eipä siellä olleet kuvakaappaukset näiden osallistujien twitter-tileistä jätä kysymyksiä ilmaan.

Nyt jos koskaan Tapparan organisaation ja Sinioranssien tulee irtisanoutua täydellisesti tällaisesta touhusta. Ja jatkossa kaikki symbolit, tifot, banderollit jotka eivät olennaisesti liity Tapparaan ja sen kannattamiseen tulisi poistaa fanikatsomosta.

27 tykkäystä

Vähän nyt valoja päälle.

Et sinä nyt tosissaan tule tänne yleistämään tapparalaisuutta johonkin muutamaan uusnatsia larppaavaan pikkupoikaan.

Ja edelleen, asia pitää käydä läpi ja sen seurauksena toimenpiteitä.

Edit: vaikuttaa siltä, että kun vähän jossain somessa kohahtaa, niin osa menee aivan sekaisin. Vähän nyt ryhtiä toivoisi.

20 tykkäystä

En yleistä ja se ei ole mitenkään tarkoitus. 99% Tapparan kannattajista on ns. tavallisia ihmisiä. Itse kuulun tähän porukkaan ja varmasti iso osa myös tämän foorumin kirjoittajista.

Pointtini on lähinnä se, että meidän fanikatsomoon on pesiytynyt tuollainen porukka ja se ei ole hyväksyttävää. Kevyesti ollaan aina tuomitsemassa muita, mutta kun omalta porukalta tulee ylilyöntiä, niin kyseessä on vain larppaavia pikkupoikia.

Tällaisten asioiden kanssa ei voi alkaa flirttailemaan yhtään.

33 tykkäystä

En minä ole ainakaan puolustellut asiaa. Mutta mitään syytä ei ole ylireagoidakaan.

Kuten sanoin, asia pitää selvittää ja sitten toimenpiteet.

4 tykkäystä

Ei varmasti välttämättä natseiksi, mutta valaisetko vielä lisää, onko TreCrew se ydinryhmä joka myös touhuaa Sinikaartin kanssa erilaisia tappelusessioita(osa taitaa jopa kuulua molempiin ryhmiin), kumminkin samalla te seisotte ja kannustatte Sinioranssien kanssa yhtenä rintamana?

2 tykkäystä

Arvostan selkärankaista ulostuloa, mutta lapsellista trollausta halveuksunen.
Nii mikä noista siis oli sinun. Niitä tilejä oli 3.

1 tykkäys

Kaikinpuolin tosi fiksu trollaus, millä sait leimattua koko päädyn yhdessä aamupäivässä. Naapuria on ihan turha ruokkia trolleilla, kun ne käyttää muutenkin puolet ajastaan päädyn vikojen etsimiseen. Noh, 4h sukkasaippuaa ryhmän sisällä, niin kyllä se siitä taas hetkeksi.

7 tykkäystä

Niin mikä näistä useammasta käyttäjästä on sinun? Yksi voisi mennä ns. läppänä, mutta kun niitä on useampi samasta pienestä ryhmästä, niin se ei enää mene läppänä.

16 tykkäystä

No jos näin, niin ehkä opit tästä, että tuollainen on yksi parhaista mahdollisista tavoista pilata koko porukan maine. Aivan järjetöntä on myös levitellä jotain natsi-ideologiaa somessa ihan millä tahansa tarkoituksella. En kyllä ymmärrä alkuunkaan edes trollausta provosoiden vastustajan faneja. Vastakkainasettelun (siis todellisen, toki hyväntahtoinen kuittailu enemmän kuin ok) lietsominen ei ole juuri koskaan hyvä asia missään mittakaavassa.

Lisäksi Ilvesfoorumilla oli monesta eri käyttäjästä kuvia, joten vähän vaikuttaa oikean ongelman peittely-yritykseltä tyyliin “tämä oli tällainen yksittäisen henkilön trollausjuttu”. Toivottavasti asia on näin, kuten sanoit, mutta en ihan helpolla uskoisi, että tuo on ainakaan koko totuus.

33 tykkäystä

Todella hyvin sanottu. Koska kyse on useammasta käyttäjästä ja selkästi tätä materiaalia on levitetty usean TRE CREW -käyttäjän toimesta systemaattisesti, ei tälläinen yhden ihmisen ulostulo valitettavasti riitä. TFC:n ja Tapparan toimiston on puututtava tähän toimintaan.

15 tykkäystä

No sitähän sä et päätä, että mikä riittää. Todennäköisesti näitä trollaajia toki oli pari muutakin, mutta yhdellä oli munaa ilmiantaa itsensä

e. Viestihistorian perusteella itekin vaan trollaat täällä, eikä mitään ulostuloa oo tullu mistään :scream:

6 tykkäystä

Minkä takia olet niin innokas lakaisemaan tämän tapauksen maton alle? Tämä ei selvästikään ole mikään yksittäisen trollin läppänä tekemä homma, vaikka nyt kohun seurauksena tulikin sitä sellaiseksi selittelemään. Eiköhän se ole Sinioranssien asia kunnolla selvittää mikä on homman nimi eikä vain painaa asiaa villaisella. Ei kukaan varmaankaan halua Tapparan fanipäädyn saavan samaa mainetta kuin esim Lazion kannattajat.

20 tykkäystä

Oikeastaan selvittäminen kuuluisi kyllä TCF:lle, hehän ovat ottaneet SO:n siipiensä alle.

2 tykkäystä

Paljastettakoon, että eräs käyttäjä tuli aaamupäiväisen viestini jälkeen kysymään foorumin ykstyisviestillä, että onko minulla joku ongelma sen kanssa, että noita levitellään ja onko mulla jotain oikeistoa vastaan. Ja kyseinen käyttäjä ei ollut ulostullut @favtappara vaan eräs jolta tuo HH viittaus löytyy nimestä. Mainittu pari viestiä sitten.

9 tykkäystä

No itseasiassa jos tarkkoja ollaan, niin Sinioransseille ei kuulu mikään ottelutapahtuman ulkopuolella. Varsinkaan päädyssä käyvien elämä “vapaa-ajalla”. Jos oikein tutkitaan, niin tfc:n kirjoilla voi olla jopa ihan oikeitakin rikollisia, ilman trollauksia.

4 tykkäystä