Stephen Dixon

Dixonilla oli myös luultavasti kolme kertaa isompi tilipussi. Siihen nähden oli todella iso pettymys. Oli ihan ok nelosessa, mutta liike tosiaan Dixonilla todella heikkoa.

Taklaukset on noin yleisesti vähenemään päin jääkiekossa. Ei ole oikein enää hyötyä nykyään hakea mitään kovia taklauksia, kun joukkueet taktisesti niin hyviä. Usein ajaa vain itsensä ulos tilanteista. Sääntöjen vastaiset taklaukset taas usein maksaa voittoja.

Joo toi on kyllä totta. Sanoin vaan että Dixon oli mielestäni parempi kuin mitä røymark on ollut.

Kyllähän Kalpakin olisi ollut pysäytettävissä kovalla taklauspelillä. Dixonin taklaukset olivat kovia ja pääsääntöisesti puhtaita.

Jahas, aika näemmä ruennu jo kultaamaan muistot. Dixon ei ois sillä luistelulla kerenny taklaamaan ees Kalpan maalivahtia, saatikka ketään kenttäpelaajista.

13 tykkäystä

Jos se rahasta olis kiinni niin vaihtaisin Norjan Kaksosen ja Ilomäen Dixoniin, erkat vielä kaupantekijäisiksi. Eihän tälläistä tule tapahtuun kun koirankoppi on ollu ja tulis aina Tapolan suunnalta. Ilomäen loukkaantuminen poffeissa anto peliaikaa Dixielle, onneksi.

2 tykkäystä

Dixonille tänään 4-1 voitossa tehot 0+2. Pelasi ykköskentän sentterinä.

Mies on hänelle oikeassa paikassa. Hyvä hänelle ja Tapparallekin.
Kiitos, pitkää ikää ja kausia paljon.

Höpöhöpö.
Dixie oli parhaimmillaan taklauksissa todella raskas ihmiskuula.
Heikkous oli typerien jäähyjen herkkyys.

Juu, raskas kyllä, ja vähän kuulamainenkin :joy:
Kumma juttu, kun ei vaan Liigassa pärjännyt, mistä lie johtui…?

Pärjäshän dixon liigassa, oli erinomainen neloskentän sentteri. Liike ei riittänyt vaativimpiin rooleihin meidän liigassa mutta tuossa oli hyvä ja silloin on “pärjännyt” liigassa.

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Aleksander Barkov jr

Tätä miestä on juuri nyt ikävä. Sen panosta ei varmaan moni ymmärtänytkään mitä viime keväänäkin teki. Tapparalta näennäisesti taklaa vaan Kuusela ja Lajunen, mutta Dixon jakoi useamman pommin pelissä josta vastustaja tipahtaa. Puhtaasti tottakai vaikka muutaman kerran kauden aikana räiskykin.

25 tykkäystä

Hopeeta Grizzlysistä!:2nd_place_medal:

9 tykkäystä

Jep, tosin Dixon ei mahtunut finaaleissa kokoonpanoon kuin viimeisessä pelissä ja silloinkin pääsi pelaamaan lähinnä siksi, että Wolfsburgilla ei ollut koko sarjassa yhtään mitään palaa Münchenille. Mutta eipä sekään Dixonin mitalia poista, vaikka olisi varmasti ansainnut enemmänkin peliaikaa. Sen lyhyen ajan, mitä Dixon kentälle pääsi niin keskeiseksi huomioksi osoittautui, että Dixonilla ei valitettavasti liike taida enää oikein missään riittää.

Norjan kautta eläkkeelle. Hyvät rahat on varmaan kerinny tienaan.

Alkukausi taisi kuitenkin mennä ihan hyvin, koska jossain vaiheessa katsoin tilastoja ja näytti Dixonin kannalta hyvältä. Ei vaan tunnu kroppa enää kestävän vaikka ikää on vasta vähän päälle 30. Varmaan loukkaantumiset ja keskenkuntoisuus vaikutti peliaikaan playoffeissa, terve Dixon olisi varmasti mahtunut hyvin pelaamaan?

On kyl keskenkuntoisin kaveri ikinä, kun ei vaan tule valmista.

1 tykkäys

Aika paljon naamanauontaa pelaajalle, joka oikeesti pisti vihun liian nopeisiin ratkaisuihin KOVIEN taklauksien pelossa ja teki ratkaisumaalin oulussa. Rooli kuin rooli niin teki parhaansa.

31 tykkäystä

GRIZZLYS WOLFSBURG - News jatkaa vuoden sopimuksella.

3 tykkäystä

Olkaa mitä mieltä olette, minun mielestäni on kiva nähdä Dixie taas Tampereella pelaamassa.:slight_smile:
Uskon että en ole yksin tämän ajatukseni kanssa, vaan Dixie toivotetaan yleisön toimesta tervetulleeksi Hakametsään.:wink:

22 tykkäystä