Suomen matka miesten MM-kisoihin 2019

Ei se jaksa lähtee luukkua aukoon, kun ilmoitettiin että Metso ykkönen😅

Ei vaan, nyt on Juhalla hyvä sauma!

1 tykkäys

Metsola KHL:n pudotuspeleissä 2018-19, 17 ottelua torjuntaprosentti 95.6.

Petri Vehasen torjuntaprosentti KHL:n pudotuspeleissä 2010-11, 9 ottelua 95.7. Vehanen veti kevätmoodissaan MM-kisojen historian yhdet parhaimmat torjuntaprosentit. 8 ottelua 95.4.

Olisi vääryys, jos Metsolalla halua kisoihin olisi lähteä eikä hän olisi ykkösmaalivahti, kun kisat vielä Euroopassa pelataankin.

11 tykkäystä

Mites Säterin Harri? Parit viimekisat vetänyt ihan kelvollisesti.

Maaliskuun lopulla loukkaantui kun sai sormi murtuman ja poissaolo arvio on parisen viikkoa. Eiköhän kohta puolin palaa joukkueensa vahvuuteen, joten loukkaantuminen ei varmaan olisi este.
Toinen este voikin olla kuinka pitkälle Säterin joukkue menee AHL:n puolella. Voi mennä pitkällekkin kun kuuluu liigansa vahvimpiin joukkueisiin.

1 tykkäys

Suomella on huomenna ensimmäinen MM-kisoihin valmistava harjoitusottelu. Vastassa Tanska ja ottelu alkaa 20:00. Pelin näkee Yle Areenasta suorana ja jälkilähetyksenä TV2:sta 22:50 alkaen.

5 tykkäystä

Suomen kokoonpano tänään:

35 Jussi Olkinuora
31 Eetu Laurikainen

34 Kaapo Kakko – 22 Arttu Ruotsalainen – 10 Eemeli Suomi
19 Veli-Matti Savinainen – 15 Arttu Ilomäki – 65 Sakari Manninen
39 Anrei Hakulinen – 24 Hannes Björninen – 23 Joonas Nättinen
76 Jere Sallinen – 21 Eetu Luostarinen – 12 Marko Anttila
20 Aleksi Mustonen

52 Otto Leskinen – 7 Oliwer Kaski
6 Tony Sund – 55 Miika Koivisto
2 Tarmo Reunanen – 50 Juuso Vainio
51 Jarkko Parikka

4 tykkäystä

Ai, että tuo ykkösketju. Pitääkin avata Areena illalla.

2 tykkäystä

Liikettä ja taitoa ainakin pitäisi löytyä. Hienoa, että Ipan pojat pääsi heti kärkiketjuun, jolloin peliaikaa varmaan hyvin luvassa.

2 tykkäystä

Tanska - Suomi 0-1 (0-0, 0-1, 0-0)

39.27 0-1 Sakari Manninen (Arttu Ilomäki, Miika Koivisto)

Sebastian Dahm 8+10+5= 23
Juho Olkinuora 5+6+4= 15

Suomelle 0-1 voitto.

4 tykkäystä

Aikamoista hakemista koko joukkueelta. Jospa se siitä ottelu kerrallaan paranisi, kun vieressä olevat kaverit tulevat tutummaksi.

Kaapolta ihan hyvä peli ensimmäiseksi. Hiukan oli hakemista vielä Ruotsalaisen ja Suomen kanssa peli.

1 tykkäys

Suomen kokoonpano toiseen Tanska-peliin:

31 Eetu Laurikainen
35 Jussi Olkinuora

34 Kaapo Kakko - 22 Arttu Ruotsalainen - 10 Eemeli Suomi
19 Veli-Matti Savinainen - 15 Arttu Ilomäki - 65 Sakari Manninen
76 Jere Sallinen - 20 Aleksi Mustonen - 23 Joonas Nättinen
25 Joel Kiviranta - 21 Eetu Luostarinen - 12 Marko Anttila
24 Hannes Björninen

52 Otto Leskinen - 7 Oliwer Kaski
6 Tony Sund - 55 Miika Koivisto
2 Tarmo Reunanen - 50 Juuso Vainio
51 Jarkko Parikka

Peli alkaa 16.00 ja sen näkee Yle TV1.

Aika pieniä muutoksia viime peliin.

  • Laurikainen maaliin
  • Björninen 13. hyökkääjäksi
  • Joel Kiviranta nelosketjuun ja samalla Joelille käsittääkseni ensimmäinen A-maaottelu.
  • Sallinen nousee kolmosketjuun
  • Hakulinen poppareille

Toinen Tanska ottelu päättyi Suomen 1-2 voittoon.

1-0 07:13 Mathias Bau Hansen (Nicolai Meyer, Nicholas Jensen)
1-1 22:43 Oliwer Kaski (Jere Sallinen)
1-2 29:01 Eemeli Suomi (Kaapo Kakko)

Simon Nielsen 11+4+5=20
Eetu Laurikainen 4+4+9=17

Jäähyjä molemmille 2 x 2min

Suomen pelit jatkuvat ensi viikolla kun Leijonat kohtaa Norjan torstaina sekä uudelleen perjantaina.

5 tykkäystä

– Kakko nousi ottelun edetessä hyvin esille ja oli erittäin vahva kiekollisena. Kiviranta pelasi myös erittäin vahvan ensimmäisen A-maaottelunsa. Kaikki ovat täyttäneet paikkansa todella hyvin, päävalmentaja kehui MTV Urheilulle.

Kukaan nykyisestä ryhmästä ei putoa pois, mutta uusia kasvoja liittyy seuraan.

– Joukkue ei vaihdu hirveästi, muutama pelaaja tulee lisää ja koko porukka jatkaa. Pari hommaa on vielä auki, Jalonen selvensi.

1 tykkäys

Maalivahdit
Eetu Laurikainen, JYP
Jussi Olkinuora, Pelicans

Puolustajat
Oliwer Kaski, Pelicans
Miika Koivisto, Dynamo Moskova
Mikko Lehtonen, HV71
Otto Leskinen, KalPa
Petteri Lindbohm, Lausanne HC
Jarkko Parikka, Ilves
Tarmo Reunanen, Lukko
Tony Sund, Sport
Juuso Vainio, JYP

Hyökkääjät
Marko Anttila, Jokerit
Hannes Björninen, Pelicans
Anrei Hakulinen, KooKoo
Arttu Ilomäki, Lukko
Kaapo Kakko, TPS
Joel Kiviranta, Sport
Eetu Luostarinen, KalPa
Sakari Manninen, Jokerit
Aleksi Mustonen, Pelicans
Joonas Nättinen, Neftehimik Nizhnekamsk
Harri Pesonen, SCL Tigers
Arttu Ruotsalainen, Ilves
Jere Sallinen, Örebro HK
Veli-Matti Savinainen, Kunlun Red Star
Eemeli Suomi, Ilves

Uudet pelaajat tummennettu.

5 tykkäystä

Saattaa tulla kohelosta/ änäristä pelaajia tai sitten ei.

Vastaavasti muut joukkuuet vetää kovia nimiä. Ruotsilla jo tusinan verran änärimiehiä.

Leijonat saa MM-leiritykseensä toistaiseksi vain kolme NHL-pelaajaa: maalivahti Kevin Lankisen, puolustaja Henri Jokiharjun ja hyökkääjä Juho Lammikon.

Odotettu uutinen. Uskon Floridan Gm Dale Tallonin sanoneen Lehtiselle, että Sasha ei ole käytettävissä.

Kyllä o vaisua toi Nhl ja Khl porukan osallistuminen mm kisoihin…Jokavuotistahan toi on että Suomalaiset eivät noihi kisoihin lähde.

Toisin se o muilla mailla :slight_smile: Mistähä johtuu…

Täähän on osittain hyvä juttu, että Suomen kärki NHL:stä ei ole tulossa. Tässä päästään mittaamaan mikä on esim. Liigan kärkipelaajien oikea taso verrattuna maailman kärkeen. Siellä Texierkin vetä tällä hetkellä NHL:ssä ja reilu kuukausi sitten pelasi KalPassa.

Potenttiaalisina niminä Suomellehan on vielä Borgström ja Kotkaniemi ainakin. Myös Hintz, Heiskanen, Vaakanainen, Niku, Tolvanen & Vesalainen sieltä voi vapautua. Nuori, nälkäinen ja liikkuva joukkue melko varmaan tulossa, mistä moni suomalainen tykkäisi.

3 tykkäystä