Suomen matka miesten MM-kisoihin 2019

Jaahas. Tämän tason kieltäytymiset vetää kyllä mielen aika matalaksi jo ennen kuin peliäkään MM-kisoissa on pelattu. Valitettavasti mikään maailman pelitapa ei taida auttaa asiassa, jos me ei saada parhaita pelaajia mukaan. Toki esim. Juha Metsolan kohdalla ymmärrän aika hyvin, kun miestä on kohdeltu MM-kisoissa kuin vierasta sikaa niin ei varmasti Metsola lähdekään enää helposti mukaan. Jääkiekkoliitossa ehkä kannattaa kohta jo miettiä, että tehdäänkö asioita ihan oikein, kun ei meinaa ukkoa oikein mistään enää löytyä pelaamaan.

Toki samalla pitää muistaa, millaisen ilmapiirin kansakunta on rakentanut noiden MM-kisojen ympärille. Ei pelaajilla ole hyvän kauden päätteeksi tuolla juurikaan voitettavaa, jos muutkaan ei lähde mukaan. Sitä vaan mietin, kun NHL-spekuloinneissa aina muistetaan mainita, että NHL-seurat estävät nämä kisamatkat ja käsky tulee muualta niin en ihan usko kuitenkaan, koska ruotsalaiset tuntuvat olevan aika hyvin käytettävissä ja heillä oli samanlaisia oireita kun mm. Pär Mårts valmensi joukkuetta, että yhtäkkiä ei päästykään enää kisoihin. Samat organisaatiot päästävät jenkit & kanadalaiset ja ruotsalaiset irtoamaan, mutta suomalaisille helistetään sormea. Ei taida ihan noin mennä kuitenkaan.

3 tykkäystä

Borgström ja Kotkaniemihän on jo kautensa NHL:ssä päättänyt eli kuuluvat varmaan noihin ketkä ei ole tulossa.

Joukkue näyttäs siis koostuvan suurimmalti osin Liigasta. Eli, #KrisseKisoihin.

https://www.aamulehti.fi/a/cad689da-0d0c-4ba3-8283-7a2b035e9e8d

Vielä yllättävämpää on, että apuja ei heru edes KHL:stä. Muun muassa Teemu Hartikainen, Joonas Kemppainen, Jarno Koskiranta, Miro Aaltonen ja Juha Metsola siis jättävät kisat väliin.

Borgströmhän on ilmoittanut haluavansa tulla MM-kisoihin. (Tai no joku toimittaja ilmoittanut)

Ilmeisesti ei sitten saanut seuralta lupaa.

Olisiko asia toisin jos,majua valmentaisi juku muu kuin J.Jalonen? En tiedä,kunhan mietin.

Jotain tuossa koko jutussa on pielessä. Ennen tosiaan maajoukkueeseen tultiin lähestulkoon pillit ulvoen, nyt on hemmetti kohta 2 joukkueellista jo kieltäytyneitä. Toki loukkaantumiset, sopimustilanteet ja joukkueen kiellot vaikuttavat jonkin verran. Esim. joku Jatkoajassa totesikin, että Floridassa oli jälleen katastrofikausi, valmentaja vaihtui ja yhtäkkiä Barkov ja Borgström eivät olekaan tulossa. Kyllä sieltä on vaan tullut käskyä pysyä terveenä kotosalla, ettei ensi kautta aloiteta tähtipelaajan ollessa vesijumpassa. Ihan varmasti olisivat voineet saada tahtonsa läpi ja tulla väkisin, mutta ihan ymmärrettävää, etteivät uutta valmentajaa rupea heti haastamaan. Luulen, että tuo tilanne muuttuu jo heti ensi keväänä.

Siltikin, tosiaan huolestuttava tilanne. Ei Suomella vaan ole varaa jättää noin paljon kapeasta huipusta pois. Liigan miehet nyt vaan ei riitä ja osan KHL:kin porukan kanssa on vähän niin ja näin.

2 tykkäystä

No näistähän tulee erittäin mielenkiintoiset kisat… Onko vika vain vuosittaisessa liian isona ja pitkänä pelattavasta turnauksesta? Vai eikö Jalonen nappaa.

Hyvä kysymys, johon vaan asianosaiset tai sisäpiiri osaa vastata. Toisaalta luulisi, että yhtälö J.Jalonen ja Bratislava voisi sytyttääkin.

Joka tapauksessa Tapparalaisesta näkökulmasta mielenkiinto kisoja kohtaan suorastaan romahti Barkovin ja Metsolan poisjääntien myötä. En yhtään ihmettisi, vaikka Metsola olisi jo paljon aiemminkin tehnyt päätöksen jättää nämä karkelot väliin. Ei ole saanut rehtiä ja ansaitsemaansa mahdollisuutta koskaan maajoukkueessa, vaikka tälläkin hetkellä on Euroopan paras suomalaisveskari.

3 tykkäystä

Marjamäki sai viime vuonna NHL:stä/AHL:stä 10 pelaajaa.

Niistä:

Aho NHL playoffs / sopimus katkolla
Teräväinen NHL playoffs
Säteri AHL playoffs / sopimus katkolla
Rantanen NHL playoffs / sopimus katkolla
Granlund NHL playoffs / sai juuri perheenlisäystä
Kapanen NHL playoffs / sopimus katkolla
Honka NHL playoffs / sopimus katkolla
Husso sopimus katkolla
Nutivaara NHL playoffs

Eli väärä vuosi ehkä myös syynä.

4 tykkäystä

2011 oli vain 5 NHL pelaajaa, ettei se välttämättä mikää menestymisen este ole. Kunhan pelipaikoille löydetään oikeat palaset, ja sittenhän on uusille pelaajille näyttöpaikkoja. Suomi on ennenkin pärjännyt kohtuu hyvin nimettömilläki joukkueilla.

Vai pelkääkö ne Doping testejä? :thinking::grin:

No - ainakin Jalonen (Jukka) saa tehdä palkkansa eteen hommia. Saat kyllä melkoisen pelisysteemin kehitellä, jos meinaat Liiganipulla pärjätä tuolla. Mitään viihdyttäviä matseja Suomen osalta on varmaan melkoisen turha odotella vaan todennäköisesti kyttäilyä ja virheiden välttelyä tiedossa sekä tiivistä yhtenäistä pelaamista. Noillakin voi muuten voittaa mestaruuden, mutta kukaan ei saa luistaa yhtään senttiä pelisysteemistä ja hyökkäys edellä ei todella kuljeta.

Ei silti muuta sitä isoa kuvaa, että lajin liitossa on varmaan kohta paikallaan pitää jonkinlaista kriisikokousta. Joka kausi voi tulla jotakin, voi olla loukkaantumisia ja sitten tulee käskyt seuralta, että näin. Toisaalta NHL:ssä on jäänyt vähän sellainen vaikutelma päälle, että kyllähän sieltä ruotsalaista, jenkkiä ja kanadalaista irtoaa vaikka kuinka, vaikka on uudet valmentajat jne.

Eikö kieltäytymiset johtuneetkaan Marjamäestä?

Ei ole paljoa potentiaalisia nimiä tippumassakaan. Usealla sopparit katkolla ja sellaista.

2 tykkäystä

Onhan tässä pitkä lista pois jääntejä, en tiedä oliko jo tossa Aamulehden uutisessa mutta tässä ilman maksumuuria.

Heitä ei nähdä MM-kisoissa
Kenttäpelaajat:
Aleksander Barkov, Florida
Henrik Borgström, Florida
Rasmus Ristolainen, Buffalo
Jesperi Kotkaniemi, Montreal
Artturi Lehkonen, Montreal
Joel Armia, Montreal
Mikko Koivu, Minnesota
Markus Granlund, Vancouver
Sami Vatanen, New Jersey
Olli Määttä, Pittsburgh
Juuso Riikola, Pittsburgh
Jesse Puljujärvi, Edmonton
Jori Lehterä, Philadelphia
Kalle Kossila, Anaheim
Maalivahdit:
Mikko Koskinen, Edmonton
Antti Niemi, Montreal
Antti Raanta, Arizona

Olen puhunut suomalaisesta valmentajakeskeisyydestä pelaajakeskeisyyden sisään. Meillähän homma on vähän niin, että kaikki on sen valmentajan ansiota tai syytä. Marjamäki joutui aika epäkiitolliseen paikkaan valmentamaan Leijonia ja teki sen, mitä osasi tehdä. Ei kausi ollut ollenkaan niin huono kuin monet viitoittavat ja en jaksa uskoa sekuntiakaan, että kyse oli Marjamäen persoonasta.

Meillä ajattelu on aika lyhytnäköistä erityisesti maajoukkueessa ja isot massat ei paljoa muusta mitään ymmärräkään kuin valmentajasta. Kuitenkin pelaajat sen pelin siellä tekee ja valmennus ainoastaan ohjaa ja tukee suoritusta, auttaa, minkä voi ja suunnittelee jonkinlaisen yhteisen sapluunan. Suomalaisille tekee ihan hyvää nyt nähdä, että ei ne valmentajia vaihtamalla nuo kekkerit parane, jos ei saada parhaita kokoonpanoja paikalle. Maajoukkueen vetovoima taas on melkoisen surkea, joka aiheuttaa nyt melkoisia ongelmia. Näihin ei ole Suomen kaltaisella pienellä maalla yhtään varaa, jos meinataan kilpailla kunnolla. Miten niitä pelaajia sitten houkutellaan tuonne maajoukkueeseen? Houkuttelevuutta pitää nostaa merkittävästi ja palauttaa maajoukkueen kunnia.

NHL-pelaajat on muutenkin vähän sellainen perhosparvi, että jos yksi kunnon superstara lähtee niin vanavedessä tippuu kasa muitakin. Esimerkiksi Barkov, joka ei varmaan itsekkäistä syistä pois jäänyt, vaan sai kirjekuoren, jossa kerrottiin, että sinun ei kannata lähteä. Nyt, kun Barkov ei tule niin yhtäkkiä ei kukaan muukaan enää halua sinne mukaan.

Ensin kieltäytyivät NHL-tähdet, sitten farmimiehet, sitten KHL-starat… Näin kun jatkuu ollaan lopulta tilanteessa, jossa palstalaiset joutuvat uhrautumaan. Tässä hengessä:

7 tykkäystä

Sanois nyt vaan joku ääneen ettei toi IIHFn touhu kiinnosta enää naisten finaalin tapahtumien takia.

Suomessahan näitä kisoja pidetään yleisesti turhina Skoda Cup -höntsinä, joten se selittää, miksi rosteritkaan eivät ole ihan yhtä nimekkäitä kuin muilla isoilla lätkämailla.

Toki Faselkin voisi nyt ottaa puhelua päävideovalvomoon ja tiedustella varovaisesti, eikö kaukalon kokoa voitaisi kiinnostuksen lisäämiseksi sovitella NHL-mittoihin jo näihin kisoihin, vai onko eurooppalaisen ja kansainvälisen jääkiekon kehittämiseksi mitään tehtävissä.

1 tykkäys

Kisat kestävät viikon pidempälle kuin yleensä, sekin voi vaikuttaa, ettei haluta lähes kesäkuussa enää pelailla tosissaan.