Suomen matka miesten MM-kisoihin 2019

Näyttää vähän siltä, että valmennus on painottanut valinnoissa aikaisempia kauden aikana annettuja näyttöjä esim. EHT:lla. Larmilla ei ole yhtä paljon näyttöjä kuin Veinillä ja toisen veskarin ollessa tod. näk. Lankinen niin maalivahtiongelmaa minä en Suomelle tässä turnauksessa näe. Kasan muita ongelmia sen sijaan näen perusnegatiivisena ihmisenä, mutta se jääköön hautumaan mun päähän.

Mun mielestä on oikein, jos pelaajia juoksutetaan tuolla EHT:lla koko kausi niin silloin myös keväällä olisi hyvä näitä näyttöjä katsella silloin, kun NHL-pelaajat tekevät nykyisen kaltaisen joukkopaon.

Olisko maalivahdit Lankinen, Olkinuora, Vehviläinen. Aika tasainen kolmikko on. NHL kortti taitaa olla aika pieni, Rinteestä ei o kuulunu mitään julkisuuteen, Rask jatkanee kautta pitemmälle. Veini ollu kauden aikana EHT:llä, ymmärtää että valinta osui häneen.

Entäs Joonas Korpisalo, jos Columbus tippuu, vaikko tuoko tuohon kolmikkoon mitään lisää?

1 tykkäys

Varmaan tuo kolmas MV jätetään ainakin leimaamatta kuten tapana on. Nyt kun MM-kisoja on tarkoituksella siirretty, jotta NHL:n toisen kierroksen tippujat ehtivät mukaan niin kaiketi sinne jätetään ainakin pakistoon joku paikka auki Miro Heiskaselle, jos on mitään tietoa, että on halukas tulemaan. Carolinan äijät voidaan unohtaa - samoin Bostonin ja sieltäkin on saatavilla korkeintaan se Rask, jos on. Ketäs suomalaisia Columbuksella?

Edit: muistaakseni Komarov ilmoittanut, että ei ole Leijonien käytettävissä enää eli maajoukkue-ura ohitse. Filppula tietysti alaketjuihin olisi todella hyvä sentteri vaan haluaako tulla.

Taitaa olla ainoa, joka päässyt NHL:ssä edes vähän pelille. Joten sikäli toisi. Jukka Jalonen vaan arvostanee näitä leiriläisiä korkeammalla pl. Rask ja Rinne. Ehkä Saros.

Hännikäinen, Korpisalo ja Nutivaara.

1 tykkäys

Makuasia, onko Lankinen vai Korpisalo. ei ero niin järin suuri ole. Korppi on kyllä jo pelannu kerran MM -kisoissa.

Molemmat veskat pelasivat finaalit erittäin hyvin ja Veini on ollut enemmän maajoukkueen mukana, joten kyllä Veini edellä on valinnoissa.

Sen sijaan Ohtamaa menee taas saunakaverina kisoihin, kevätvire ei vakuuta.

1 tykkäys

Niin Korpisalo/Lankinen ihan kohtalaiselta parilta kuulostaisi.

Korpisalo, Veini, Larmi. Nämä herrat työntävät lusikkaansa soppaan. Sama ainakin itselle ketkä valitaan. Varmaankin puolivälieriin tie tyssää vaikka siellä millanen Hasekki heiluis maalin suulla.

1 tykkäys

EHT:lta toki voi tehdä kaikenlaisia arvioita, mutta kyllä Suomen joukkuepeli on näyttänyt taas joukkuepeliltä. Marjamäen aikana peli oli paikoitellen ihan hirveää haahuilua ilman kunnon suunnitelmaa. Erityisesti Tsekin EHT:lla nähtiin mun mielestä hyvää kiekkoa suomalaisilta nimivahvoja vastuksia vastaan. Eihän nämä vielä kisat ole, mutta ehdottomasti valmennus on löytänyt yhteisen sävelen, miten Suomen täytyy pelata.

Ohtamaa on kokemuksensa vuoksi tietty mukana, ei sitä liikaa tuolla ole. Kun ei Kukkos Lasse enää ole mukana. Kyllähä valmentaja semmosen tukirangan tarvii.

Ei se tosiaan ainakaan pelillisten esityksien perustella tuonne pääse tai pitäisi mahtua.

Oli mielestäni todella heikko playoffeissa.

3 tykkäystä

Hännikäinen seurakautensa jälkeen leikattavaksi.

Kuusela ja Ojamäki kisoihin kumpikin. Oon jollakin SJL:n postituslistalla ja siellä julkaistiin jo kisajoukkue. On varmaan medioissa ihan just.

8 tykkäystä
3 tykkäystä

Elikkäs joukkue tuosta Ylen jutusta poimittuna:

Joukkueesta putosivat viime hetkellä maalivahti Eetu Laurikainen, puolustajat Otto Leskinen, Tony Sund ja Juuso Vainio sekä hyökkääjät Joonas Nättinen ja Arttu Ruotsalainen.

Maalivahdit
30 Kevin Lankinen, Rockford IceHogs
35 Veini Vehviläinen, Kärpät
45 Jussi Olkinuora, Pelicans

Puolustajat
4 Mikko Lehtonen, HV71
7 Oliwer Kaski, Pelicans
28 Henri Jokiharju, Chicago Blackhawks
40 Petteri Lindbohm, Lausanne HC
50 Miika Koivisto, Dynamo Moskova
55 Atte Ohtamaa, Kärpät
58 Jani Hakanpää, Kärpät
70 Niko Mikkola, San Antonio Rampage

Hyökkääjät
12 Marko Anttila, Jokerit
15 Arttu Ilomäki, Lukko
19 Veli-Matti Savinainen, Kunlun Red Star
20 Niko Ojamäki, Tappara :tappara:
21 Juhani Tyrväinen, HIFK
24 Kaapo Kakko, TPS
25 Toni Rajala, EHC Biel
27 Eetu Luostarinen, KalPa
41 Joel Kiviranta, Sport
65 Sakari Manninen, Jokerit
71 Kristian Kuusela, Tappara :tappara:
76 Jere Sallinen, Örebro HK
82 Harri Pesonen, SCL Tigers
91 Juho Lammikko, Florida Panthers

7 tykkäystä

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Suomi MM-kisoissa 2019

Jatketaan uudessa ketjussa: