Takavuosien kokoonpanot

Tuollainen uutinen hyppäsi googlessa silmille.

Huomioitavaa on, että uutinen ihan tältä samaiselta vuosikymmeneltä.

Ei ole aina kulkenut

Kun katsoin tuota Tapparan kokoonpanoa niin, huoh! Ollaanko sitä tosiaan rypistelty noinkin vaatimattomalla kokoonpanolla!

6 vuoden takaa ko. rosteri, mutta Peltola js Saravo löytyy, tottakai.

4 tykkäystä

Jouni Virpiölle ja Miliisi Honkaselle ISO :beer:

Puolustus oli kyllä jäätävä. Yksikään kokoonpanon nuorista ei ole vakiinnuttanut paikkaansa pääsarjatasolla ja Honkanen ei ole koskaan Liigaan kuulunutkaan (ainakaan pelillisin ansioin). Eli kahdella liigatason pakilla vedettiin: Saravo ja Mäntylä.

Hyökkäys ei ole paljon parempi. Vain Peltola, Vänttinen ja myöhään kypsynyt Strömberg pelaavat edelleen liigatason peliä.

Taisi olla tuolloin vielä Pekallakin aika vaikeat kaudet päällä. Eli periaatteessa yhdellä liigatason pakilla mentiin. Ja eipä tuo hyökkäyskään häävi ole. Luojan kiitos nuo kaudet oon jo unohtanut.

Kausi 2010-2011 aika kidutusta.Saarinen/Mattila/Hirvonen ja ensimmäinen kerta oli Tammikuun tasaus. Parasta oli kun Ojasen paita nostettiin kattoon. Ilves pelit meni muuten tänä kautena meille 4-1. Heti seuraava paikallispeli meille 6-2.
Tämmöinen oli kokoonpano tuossa ottelussa.

Karjalainen-Vänttinen-Peltola
Lucenius-Doell-Toporowski
Koskela-Kangasniemi-Strömberg
Antonen-Koskinen-Pekkala

Mäntylä-Halme
Saravo-Leimu
Honkanen-Pentikäinen

Säteri
(Nieminen)

Jos tarkkoja ollaan taisi olla yksi paikallipeli välissä,joka voitettiin.

Tuo 3. Pakkipari, aijjai olisiko pojat takaisin ensi kaudeksi? :heart_eyes:

9 tykkäystä

Mikä tuo ottelu (26 8) on mahtanut olla, kesätreenipeli tms., koska ei liiga vielä tuolloin ollut alkanutkaan?

Tuli tossa yks päivä ihan spontaani nauruun räjähdys, kun facebook muistoissa tuli vastaan kauhistelut pakkiparista Pentikäinen-Honkanen.

Kyllä meinaan kiekko liikku omista ylöpäin.

4 tykkäystä

Connolly - Koskiranta - Erkinjuntti
Nieminen - Barkov - Palola
Umicevic - Malinen - Lucenius
Järvinen - Makkonen - Peltola
Venäläinen, Kaksonen

Mäntylä - Aalto
Kankaanperä - Clarke
Saravo - Leimu

Metsola (Noronen).

Tuossa oli sen ensimmäisen hopeakauden lopullinen rosteri. Oli muuten hyökkäyksessä laajuutta. Pakistosta puolestaan näyttäisi puuttuvan ihan selvästi se Bailen / Tömmernes / Plastino.

Vuotta myöhemmin Kärppiä vastaan mentiin kokoonpanolla

74 Antti Erkinjuntti - 93 Jukka Voutilainen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 81 Jukka Peltola
27 Elmeri Kaksonen - 28 Jarkko Malinen - 25 Henrik Haapala

26 Marko Kauppinen - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 38 Teemu Aalto

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)

Ja pistetään nyt kolmas hopeakin:

Kristian Kuusela – Stephen Dixon – Olli Palola
Markus Kankaanperä – Henrik Tömmernes

Henrik Haapala – Jan-Mikael Järvinen – Pekka Jormakka
Pekka Saravo – Teemu Aalto

Jukka Peltola – Jarkko Malinen – Antti Erkinjuntti
Alexander Bonsaksen – Aleksi Elorinne

Masi Marjamäki – Josh Green – Jere Karjalainen

Metsola (Noronen)

Vaikea näistä rostereista sanoa sitä parasta. Kaikilla jäi pienestä kiinni. Nykyisessä rosterissa olen kyllä erittäin tyytyväinen, että kentällä on hyvin avaavia kiekollisia pakkeja. Näitä rostereita kun katsoo, niin pakisto olisi voinut olla kiekollisesti parempi. Hyökkäykset olivat joka kausi aika laajoja paketteja.

Kaikissa 10-11 kauden ottelurapsoissa näkyy olevan 26.8 päivämääränä. Kai silloin jotain päivitysjuttua tehty.

1 tykkäys

10 vuoden takainen Uraman ensimmäisen kauden joukkue:

Nikkilä/Lehto

Mäntylä- Clarke
Kauppinen- Aalto
Grönvall- Henry
Mäntymaa/Koistinen

Viinanen- Kontiola- Venäläinen
Laine- Hancock- Öhman
Pyymäki/Enlund- Ojanen- Nurmi
Virkkunen- Kiilholma- N.Nieminen

Hyvältä näytti tuokin (varsinkin sentteriosasto) ja tuolla kaudella joukkueeseen ei tullut uusia pelaajia kauden aikana.
Päästiin kuitenkin vain puolivälieriin.

All stars syksy 2012 - kevät 2016
Laine-Barkov-Kuusela
Haapala-Koskiranta-Palola
Jormakka-Lajunen-Peltola
Dixon-Green-Nieminen

Elorinne-Bailen
Mäntylä-Tömmernes
Saravo-Plastino
Kankaanperä

Karhunen
(Metsola)

Kait näillä sääleihin mentäs? :smirk:

2 tykkäystä

Olihan tuo 2010-11 rosteri jo tuolloin vertailtuna aivan sketsitasoa. Tai no juuri ja juuri sellainen jolla realistisesti taisteltiin viimeisestä playoff-paikasta. Ulkomaan elävät kyllä täyttivät paikkansa, mutta eivät mitään sateentekijöitä olleet, Guolla jopa kehäraakki sen mitä ehti pelata. No, koko rosteria leimaa vähän sellainen kuva, että joku on noita pelaajia rekrytessään ladannut isoja kehitysaskelia jokaiselle. Jukikin tuolloin vielä 16 pinnan mies ja -17 pakkasella. Ei montaa peliä voitettu varsinaisella peliajalla kevätkauden aikana.

Tuosta Öhmanista jäi aikoinaan ehkä paskin maku suuhun kuin kenestäkään koskaan.
Oli pelannut hyvän kauden kovalla pistekeskiarvolla.
Keväällä ennen pudotuspelejä uutisoitiin siirto Bluesiin.
Kuinka ollakkaan pudotuspeleissä tuli sitten keväällä Blues vastaan ja svedu surffaili jäällä matsit tulevaa työnantajaa vastaan kuin joku helvetin Spede.

Stefanille annamme kolme aasinpersettä.

9 tykkäystä

Tämä ei kyllä unohdu ikinä. Tuli vielä käytyä paikanpäällä katsomassa sitä Öhmanin surffailua.

1 tykkäys

Eikös Clarken kohdalla ollut sama homma? Paha oli Tapparan pelata, kun vastustajalla oli välillä seitsemän miestä kolmea vastaan…

Suurin ihmetys sitten oli, kun Dale hommattiin tänne siirtorajalla 2013. Vähän oli jo aika ajanut hänestäkin ohi,

1 tykkäys

Öhman ja Clarke kumpikin veti Bluesille. Ihmetytti kun Clarke vielä myöhemmin Tapparaan otettiin.
Edit. Hidas