Tammelan jalkapallostadion

Kannattaa lukea tuo Tamperelaisen uutinen eli allianssimalli ollut käytössä tässäkin ja tällöin urakoitsijankin etu olisi pysyä budjetissa:

Tammelan stadionia on rakennettu allianssimallilla, joka on Tampereella aiemmin toiminut ja osoittautunut menetelmäksi, jolla kustannuksia on saatu hallittua. Nyt urakoitsija joutuu osallistumaan rakentamiskustannuksiin.

4 tykkäystä

Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi tiistain kokouksessaan Tammelan stadionhankkeeseen 5,5 miljoonan euron lisärahoituksen. Stadionin kustannukset ylittävät alkuperäisen suunnitelman mukaiset kustannukset reilulla 11 miljoonalla eurolla. Se tarkoittaa 40 prosentin lisäystä alkuperäiseen 28,4 miljoonan euron kustannusarvioon. Osan ylityksestä kuittaavat allianssimallin osapuolet JKMM arkkitehdit, Pohjola Rakennus ja YIT.

Kaupunginhallituksen toisen varapuheenjohtajan Kalervo Kummolan (kok.) mukaan lähes kaikki hallituksen jäsenet päivittelivät kustannusten nousua päivän kokouksessa.

Pitääkö 5,5 miljoonan lisärahoitus säästää jostain muualta?
Kummolan mielestä muualta säätöjen hakeminen on kaksipiippuinen juttu. ”Koulujen tai päiväkotien rakentamista ei ainakaan tämän takia pidä siirtää.”
Asia käsitellään kesäkuun kaupunginvaltuustossa yhdessä muiden talousarviomuutosten kanssa.

Tammelan futisstadion tulikin ainakin 5.5 miljoonaa kalliimmaksi

JUHANNUSTA edeltänyt torstai oli tärkeä päivä Ilveksen huippujalkapallon toimintaa pyörittävälle Ilves Edustus oy:lle. Tampereen kaupunki paljasti valinneensa yhtiön uuden Tammelan stadionin operaattoriksi.
Sopimus on aluksi 5+5-vuotinen. Operatiivisen toiminnan on tarkoitus alkaa stadionin valmistuttua tämän vuoden joulukuussa. Sitä varten Ilves perustaa operointiyhtiö Ilves Stadion oy:n.

Alkuinvestoinnit ovat melkoiset, mutta tämä tulee myös mahdollistamaan Ilveksen nousun korkeammalle tasolle. Se tulee varmasti olemaan johtavia jalkapalloseuroja tulevaisuudessa Suomessa.

INVESTOINTIEN kannalta sopivaan aikaan jalkapallo-Ilveksen taustalle merkittäväksi omistajaksi on tullut jääkiekkotoimintaa pyörittävä Ilves-Hockey oy.
Jalkapallo- ja jääkiekkopuolet hakevat muutenkin toisistaan synergiahyötyjä. ”Operoinnin myötä ’Ilves 365 päivää vuodessa’ -teema vahvistaa yhteistyömahdollisuuksia jalkapallon ja jääkiekon välillä”, kuvailee Ilves-Hockey oy:n puheenjohtaja Jyrki Seppä tiedotteessa.

Niklas-Salminen uskoo Ilves Edustuksen hyötyvän merkittävästi Hockeyn osaamisesta muun muassa ottelutapahtumien, asiakashallinnan ja yhteisöllisyyden rakentamisen osalta.
Sehän on ollut esimerkillistä. Tällä hetkellä voidaan sanoa, että Ilves-Hockey on Suomen mediaseksikkäin joukkue.

1 tykkäys

Kauanko Tammelan stadionin valitusten käsittely kesti?

Kaavavalitusprosessi ainakin pari vuotta. Pitää kuitenkin muistaa, että Tammelan Stadionin rakentamiseen vaikutti myös se, että Helsingissä oli joku työmaa samaan aikaan…

Rakentamisaikatauluun vaikuttavat myös Olympiastadionin remontti Helsingissä ja se, ettei Ratinan stadionille voida siirtää liigapelejä kuin vasta 2018 syksyllä. Nykyistä Tammelaa tarvitaan vielä. Näillä näkymin pääsisimme rakentamaan vuoden 2018 syksyllä, sanoo Pekka Salmi.

Jalkapallofoorumin tunnelmia vuoden vuoden 2016 loppupuolella… Sivu 77 ja kun lukee taaksepäin niin saa käsityksen siitä, koska veivaaminen hankkeessa on alkanut.

Tilakeskus on esittänyt, että stadion toteutettaisiin vuosina 2018–2020."

Vaasan hallinto-oikeudessa rakentamiseen liittyvien asioiden käsittelyaika on 10,3 kk. Eiköhän ne Hämeenlinnassa samaa luokkaa ole, eli 2017 syksyllä päästäisiin aikaisintaan rakentamaan.

2 tykkäystä

Huh, tulee kyllä komea stadion :open_mouth:

10 tykkäystä

Voi olla, että ensi keväänä täytyy harkita elämäni ensimmäisen Ilves-kausikortin ostoa. Siitäkin huolimatta, että ajatus tuntuu pahalta.

3 tykkäystä

Osta mielummin TamUn kausari niin ei tunnu pahalta.

27 tykkäystä

Ei ne välttämättä poissulje toisiaan. TamUn kausarin ostaisin mieluummin, mutta kyllä tuolla uudella stadionilla Veikkausliigaakin haluaisi nähdä ja kylmä tosiasia on, että TamU on sieltä vielä kaukana. Olin jo suunnilleen päättänyt, että jos TamU olis hoitanu nousukarsintansa Ykköseen, niin kausarihankinta tulis tehtyä. Nyt täytyy ihan ensiks odottaa varmistusta siihen, että pelaako TamU kaikki Kakkosen ottelunsa Tammelassa ja sen jälkeen miettiä paljonko sitä ehtii peleissä käymään.

Varmaan tulee sekä Ilveksen että TamUn (ja ehkä muidenkin tamperelaisten) pelejä käytyä katsomassa, mutta se on sitten eri asia tuleeko mitään kausaria hommattua. Onneksi tässä on aikaa harkita :smiley:

Joo, kyllä minäkin varmasti käyn jonkun Ilves - Hakan väijymmässä Tammelassa, mutta en sentään kausaria hanki. :slight_smile:

4 tykkäystä

On kyllä hieno stadion tulossa. Onko tietoa Tuleeko Tamu pelaamaan Tammelassa, vai pitääkö mennä kakkosen takia pienemmille kentille?

Wau! Kyllä Tampereella on hyvä “pöhinä” käynnissä. Helsinki tulee tällä hetkellä kaikessa perässä. Kyllä tonne pitää joskus Haka matsi mennä katsomaan.

Pakkohan se on ensi kesänä mennä fudista katsomaan. Tulee kyllä hieno stadion.

1 tykkäys

Kyllä TamUlla on ollut suunnitelmissa ja tavoitteena siirtyä uuteen Tammelaan ja ovat ymmärtääkseni sieltä hankkineet toimitilatkin. Mutta varmaan tuossa ratkaisee se, että onko koko kauden pelaaminen uudella stadionilla kulujen puolesta mahdollista Kakkosen joukkueelle. Tuo Ykköseen nousu olisi varmasti helpottanut asiaa - silloin TamU olisi ollut selkeästi Tampereen kakkosseura jalkapallossa ja sponsorien hankkiminen ja yleinen kiinnostus edustusjoukkueeseen olisi varmasti ollut kovempaa. Nyt samasta kunniasta ja sponsoreista taisteleen ensi kaudella TamUn lisäksi Ilves-Kissat, TPV ja jossain määrin varmaan myöskin Ilveksen kakkosjoukkue. Luulisi, että ainakin Kakkosen paikallismatsit (joita ensi kaudella on runsaasti) saadaan Tammelaan.

Ilveksen tahtokin operaattorina luulisi olevan mahdollisimman suuri käyttöaste stadionille. Saa nähdä millaiseen ratkaisuun päädytään, mutta toivotaan mahdollisimman paljon pelejä Tammelassa niin TamUlle kuin muillekin Tampereen ensi kesän neljästä Kakkosen joukkueesta.

4 tykkäystä

Pitkään saatiin Tampereelle odottaa kunnon stadionia. Osittain varmaan johtuu yllä kuvatusta tilanteesta, on vähän eri kuppikuntia :sweat_smile:
Saa nähdä saadaanko tähän touhuun vielä jonain päivänä ”järkeä”
Onneks viimein saatiin kunnon stadioni :muscle:

2 tykkäystä

TPV:llä oli ainakin tarkoitus pelata Tammelassa, toivottavasti eivät ylihinnoittele ottelutapahtumaa, että kakkosen porukat voivat tuolla pelata. Mielummin sitä kiinnostavaa kakkosta seuraa kuin Ilveksen veikkausliigapelejä.

4 tykkäystä

YLEllä pitkähkö juttu videoiden kera koko kompleksista.

6 tykkäystä

Jalkapallon Suomen Cupin finaalit muuttavat Tampereelle ja upouudelle Tammelan stadionille monivuotisella sopimuksella syksystä 2024 alkaen. Finaalien siirtyminen Tammelan stadionille mahdollistaa yhden yhtenäisen huipennuksen kaikille Suomen Cupiin liittyville kilpailuille. Finaaliviikonlopun, 20.-22.9.2024, aikana pelataan peräti kuusi cup-finaalia.

10 tykkäystä

Tammelan stadionin ainoa huono puoli on se, että Tammelan Alko siirtyi sinne. Tai ei se varsinaisesti kai ole stadionin vika, mutta tutkimuksissakin on tutkittu, että alkoholi pitäisi myydä rakennuksista, jotka on pyhitetty pelkästään alkoholin myynnille.

Paras ostokokemus oli Teiskontien Alkossa. Korjaan: Teiskontien Alkossa tiskiltä ostettuna. Tai itse asiassa niin, että Hakija haki kossun Teiskontien Alkon tiskiltä ja toi sen povarissa Kiovan puistoon.

2 tykkäystä