Tammelan jalkapallostadion

Tammelan stadionin hintalappu nousi tutuista syistä (koronapandemia ja Ukrainan sota):

Tampereella kauan odotetun stadionin hinta nousi lopulta jopa 14 miljoonaa euroa – kävimme katsomassa miltä siellä näyttää rakentamisen loppuvaiheessa:

(Maksumuuri)

TAMPEREEN Tammelan stadionin hinta on noussut merkittävästi. Alkuperäinen kustannusarvio oli 28,4 miljoonaa euroa. Keväällä 2023 kustannusarvio oli 39,5 miljoonaa euroa ja nyt jo noin 43 miljoonaa euroa.

2 tykkäystä

Yllä olevasta uutisesta

Ylempään katsomoon vievät portaat tuntuvat jyrkiltä. Ne ovatkin jyrkempiä kuin stadioneiden rappuset yleensä – tai katsomoiden rappuset keskimäärin, Lakka vahvistaa.
Yläkatsomon eli parvikatsomon noin 42 asteen kaltevuus vaikuttaa huimalta. Penkkirivien välissä ei ole kaiteita. ”Suunnittelija on hakenut esteetöntä näkymää kentälle”, Lakka sanoo.
Katsomon jyrkimpään osaan vievät porrasaskelmat ovat yli 20-senttisiä, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin yleensä talojen porraskäytävissä. Tavallisesti askelman korkeus on esimerkiksi 17 senttiä.
Jos itse olisin huonopolvinen, korkeanpaikankammoinen tai jos kärsisin huimauksesta, en ostaisi lippua tälle jyrkimmälle katsomo-osalle. Valtaosa uuden Tammelan stadionin katsomopaikoista on kuitenkin tätä loivempia.

7 tykkäystä

Hyvä, että rakennusmääräykset sallivat kuin sallivatkin jyrkkien katsomoiden rakentamisen, vaikka muuta onkin joskus väitetty… Kuulostaa täydelliseltä! Perimmäinen syy jyrkkiin katsomoihin saattaa olla, että se on säästänyt pinta-alaa, mutta palvelee samalla tunnelmaa ja pelin katsomista.

9 tykkäystä

Toi yläkatsomohan lisättiin jälkikäteen suunnitelmiin, jotta stadikalla olisi UEFAn vaatima paikkamäärä. Tuo varmaan osaltaan selittää poikkeuksellista toteutusta, mutta jyrkkä katsomo on kyllä siisti kokemus ja täytyy käydä tuokin joskus testaamassa.

5 tykkäystä

Mihin menee sadevedet. :thinking: Katsomon kaadot on aika vahvasti kentälle.

Jos tarkoitat katsomon päällä olevaa lippaa. Niin radiossa taannoin kertoivat että sadevedet on huomioitu teknisillä ratkaisuilla. Katto rakenteissa olevat “rännit” ohjaavat vedet päätyihin ja sieltä pois stadionilta. Tuo katto on siis kaltevuuden osalta liikuteltava. Ja oli kuulemma teknisesti vaikea toteuttaa. Toivottavasti vedet ohjautuu suunnitellusti.

1 tykkäys

Aamulehden kuvassa viisi taitaa näkyä veden poistoon tarkoitettuja syöksyputkia ellen väärin tulkitse.

Kuvatekstissä mainitaan myös se jännä seikka, että katon vaijerien mitta hieman muuttuu lämpölaajenemisen seurauksena eli katon asema hieman muuttuu oli helle tai talvipakkaset (ilmeisesti lasiseinässäkin tämä huomioitu).

Juu radio juttussa puhuivat mm tuosta lasiseinän aiheuttamasta haasteesta rakennusvaiheessa. Haastattelussa mainitsivat että katon asentoa voidaan myös muuttaa sääolosuhteiden sitä vaatiessa.

1 tykkäys

Aamulehden tuorein kuvasarja uudesta Tammelan stadionista:

Historialliset kuvat: tässä on yksi Tammelan stadionin hulppeimmista piirteistä – ”Tämä on poikkeuksellista”:

(Maksumuuri)

Tammelan stadionilla pelataan jo tammikuussa (ilman yleisöä):

4 tykkäystä

Löyhästi liittyy stadioniin mutta liittyy kuitenkin. Rakennuksessa olevaan K-Supermarkettiin tuli kauppiaspariskunta Kauhajoelta. Jättivät sinne taakseen ihan mittavan kokoisen sittarin joten odotukset kaupankäynnille arvatenkin korkealla.

2 tykkäystä


Tuli tsekattua tänään.
Nyt on paikat kunnossa jalkkikselle :+1:

15 tykkäystä

Kävin myös tutustumassa, kyllä on nyt puitteet kunnossa. Joukkueeseen olisi kuuleman mukaan tarjolla pelaajia mutta paikat ovat täynnä.
2 paikkaa on pukukopissa vielä vapaana, haussa ilmeisesti kovan tason pelaajia.

Kuuntelin samaa Takkulan suusta. Myöhemmin juteltiin yhden seuraihmisen kanssa ja mm ex-honkalaiset ovat soitelleet ahkerasti. Samoin Takkulan tuntemia klubilaisia on kysellyt mahdollisuutta.

Oliko fasiliteetit ja muut kuin joukkuetilat kuinka valmiina?

Vielä on paljon keskeneräistä, viivästyksiä on aiheuttanut katsomoiden muutos alkuperäisestä, itäpuolen katsomoon asennetaan turvakaiteita kilometrin verran.

2 tykkäystä

Kaupunki siis omistaa stadionin, joka maksoi n.43meur+. Kaupunki myi muutaman asuinkerrostalotontin, josta tuli tuloja luokkaa miljoona per tontti? Oliko niitä 4 tai 5 tonttia…
Vai tuliko rahaa muualtakin? Kun ne asunnot “mahdollistivat” stadionin, kun ne piti rakentaa?

Kivijalkojen liiketilat ovat pääosin tyhjillään, samoin “kauppakeskus” vaikuttaa aika heikolta…
Toivottavasti asiakkaat löytävät paikalle.

Maksaako Ilves, joka pyörittää liiketoimintaansa stadionilla (operaattori) kaupungille vuokraa stadionista ja kuinka paljon?

Itse en ymmärrä stadionin businesslogiikkaa (vaikka tämä taitaa olla puhtaasti urheilupaikkarakentamista veronmaksajien rahoilla) ja epäilen vahvasti kompleksin menestymistä.

Olisi hyvä, jos vaikka Aamulehti tekisi tulevaisuudessa jutun stadionin arjesta, taloudesta ja sen järjestelyistä.

Vastaavasti kuin esim teki Areenan viime vuoden tuloksesta, joka rahoituskulujen jälkeen oli 1,5meur tappiollinen: https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000009666205.html

Ja oliko niin, että kaupunki antoi 4 meur lainankin “anteeksi”/pääomitti Areenaa omalla lainalla, jos joskus saisi omat takaisin…

Oliko Areenasta tehty/julkaistu kiinteistöarviota, minkäarvoinen se oli vuoden 2022 lopussa ja mikä sen on vuoden 2023 lopussa?

Arvo, arvatenkin on laskenut ja lainojen vakuuksina ollut ja rahoituksen saatavuuteen ja hintaan tulevina vuosina vaikuttaa. Eikä varmaankaan parantaen yhtälöä…

Jos ei MM-Kisoilla ja sillä, että halli on “loppuunmyyty” koko vuodenajan tapahtumiin (kun Helsingin Areena ollut kiinni), ei pystytä “0-korkoaikaan” tekemään plumerkkistä tulosta, niin en usko enää sellaiseen aikaan, jona tuosta pystyisi nykyisessä tai tulevien vuosien markkinatilanteessa tekemään. Eikä ns. Markkinahuipussa ehditty kohdetta myymäänkään. Aina voidaan toivoa, että maailmalla on joku jolle 100meur on pikkurahoja.

1 tykkäys

Tosiaan tonttien myyminen Pohjolalle ja YIT:lle tuo jonkinlaista tuloa kaupungille heti ja sitten tietenkin vuosittaista verotuloa.
Samalla ovat korttelin Allianssimallissa jakamassa rakennusliikkeet ja kaupunki rakennuskustannuksia, sillä projektiin kuului mittavia infrastruktuuri-hankkeita, kuten kunnallistekniikka ja parkkihalli.
Lisäksi tietenkin kaupungin kannalta hyvä tilanne, että maa-alueelle keskustaan, jossa ei ollut aiemmin ollut muuta kuin kenttä, tuli nyt kentän lisäksi viisi asuintaloa.

Minun mielestäni, vielä toki käymättä stadionin ottelutapahtumassa, varsin onnistunut hanke, sillä kaupunki sai uudenkiiltävän jalkapallostadionin ja keskustaan rakennettiin uutta asuntokantaa, noin 43 miljoonan panostuksella(tästä toki vähennetään erinäiset tuet UEFAlta ja EU:lta sekä tonttien myynnin tulot).

On ihan totta, että onhan se vähän huolestuttavaa, jos ei Suomen tällä hetkellä ainut monitoimiareena saa tehtyä lainanlyhennysten jälkeen voittoa. Toivottavasti vuoden 2023 tilinpäätös on jo hiukan parempaa taloudellista tulosta.

En kuitenkaan usko, että kaupunki ajattele pelkästään suppeasti Areenan antamia talouslukemia, jos mietitään kaupungille tulevaa hyötyä, vaan myös Tampereelle epäsuorasti aiheutuvaa taloudellista hyötyä, joista esimerkkeinä alla olevat otsikot.

3 tykkäystä

Tämä ketju käsittelee vain Tammelan stadionia - jatketaan Areena -keakustelua omassa ketjussaan.

miksi kyltissä ylipäätään lukee englanniksi lajin nimi, kun suomenkielisessä versiossa lukee vain Tammelan stadion.

Nooh,päivitystä tulossa!

3 tykkäystä