Tampereen kaupungin suuria tulevaisuuden suunnitelmia

Kyllä, kyllä - ensimmäiseen bullettiin tämä sisältyi. Keskustan kaikille reunoille kaavoitettiin täyden palvelun ostoskeskukset, jotta ytimeen ei tarvitse peltokartanoista tulla ollenkaan. Päälle vielä Ideapark - jostain Muotiala/Jankka-akselilta ajetaan jo mieluummin sinne.

2 tykkäystä

Joukkoliikenteellä pitäisi mennä alle 2:1 se aika, mikä menee omalla autolla, jotta sitä pidettäisiin parempana vaihtoehtona. Esimerkiksi Tampereella pääsee omalla autolla sen verta nopeasti joka paikkaan (vs.linja-auto), että lähtökohtaisesti linja-auto ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto kuin aivan vilkkaimpien linjojen varrella paljon matkoja tekeville. Tätä nyt pyritään sitten kompensoimaan autoilun kalliimmaksi tekemisellä, ainakin periaatteessa. Vähän tuntuu siltä, että tässä verhoillaan rahankeruu kaupungin kehittämisen taakse. Kyllähän joukkoliikenteeseen siirtymiseen paras ratkaisu olisi yksinkertaisesti linjojen lisääminen ja vuorojen tihentäminen, mutta siihen ei taida olla varaa/riittävää poliittista tahtoa (pl. ratikka, joka tosin hidastanee joukkoliikennettä reittinsä ulkopuolella).

Disclaimer: Kirjoittaja on opiskellut liikennejärjestelmiä juuri ja juuri tarpeeksi ollakseen vaarallinen.

8 tykkäystä

Tästä tulee mieleen klassinen sanonta “tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla”. Samalla kun yritetään tehdä autoilusta vähemmän houkuttelevaa, ohjataan asiakkaat keskustasta toisaalle ja keskustan yritykset näivettyvät, jonka jälkeen ihmisillä on yhä vähemmän syitä tulla keskustaan.

On sinänsä mielestäni kannatettavaa, että yksityisautoilua keskustassa rajoitetaan ja mm. kävelykatuja lisätään, mutta keinot siihen ovat tällä hetkellä väärät. Kepin sijaan pitäisi mielestäni käyttää porkkanaa eli julkisesta liikenteestä pitäisi saada ylivertainen vaihtoehto omaan autoon verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen liikenteen pitäisi olla yksityisautoilua nopeampi (matka-aika, vuorojen tiheys) ja halvempi vaihtoehto sekä verkoston niin kattava, ettei katvealueita juuri jää. Kyllä ihmiset alkavat valita julkisen liikenteen silloin, jos vaihtoehtona on ruuhkissa omalla autolla seisoskelu ja esim. ratikalla matka-aika olisi puolta lyhyempi, kuten @Virvelia_kainaloon tuossa toteaa.

Omissa visioissani yksityisautoilua ei kuitenkaan enää tulevaisuudessa ole kaupunkien keskustoissa lainkaan, vaan apilla tilattavat (automaattiohjauksella toimivat) “taksit” keräävät ihmiset liityntäreittien varrelta kuljettaen heidät pääreitille (ratikka), josta on nopea yhteys keskustaan, mutta siihen on vielä vähintään vuosikymmenen verran aikaa.

1 tykkäys

Ei, se riittää, että on alle tuplasti pitempi.

1 tykkäys

Mutta miten teet tuosta porkkanastasi totta pelkällä porkkanalla ilman keppiä? Eli vaikeuttamatta ja verottamatta autoilua. Eli siis tekemättä sitä mitä Tampereen kaupunki juurikin tekee. Miten julkisista tehdään yksityisautoilua nopeampaa aiheuttamatta tahallisia ruuhkia? Miten julkisesta liikenteestä tekee konkurssikypsä kaupunki edullisempaa keksimättä uusia maksuja autoilijoille?

Tämä on näkemykseni mukaan väärä visio, mitä yksityisautoiluun tulee. Yksityinen liikkuminen on melkeinpä ihmisen perustarve, josta ollaan valmiita maksamaan paljon (kts. autoilun hinta Suomessa).

Tulevaisuudessa kun lähestyn Tamperetta, kuittaan näyttöpäätteelle osoitteeni ja autoni liittyy itse- tai etäohjautuvana jonoon, joka menee kuin mato läpi keskustan. Ruuhkathan vähenevät oleellisesti kun ihmiset eivät tunaroi rattien takana.

Edit: Jos koslani ei kulje täysähköllä, niin se vähintään vaihtaa sähkölle keskustan alueella, jotta paikallinen kuormitus on vähäisempää.

Edit 2: En ymmärrä päättäjien autovihaa. Autoteollisuus on hyvin pitkällä toimialansa ongelmien ratkaisussa.

1 tykkäys

Pieni Visa: Tampereen parkkihalleista tuli mieleen kysymys, että mikä niistä on suurin ja mikä toiseksi suurin ja kuinka monta autoa mahtuu em. halleihin?

Lukitkaa vastauksenne:

  1. Kauppakeskus Ratinan pysäköintihalli vetää 1 215 autoa.
  2. P-Hämpissä pysäköintipaikkoja on “vain” 972 autolle
    Lähde:Tamperelainen
1 tykkäys

Kyllähän tämä “omalla autolla päästävä oven eteen”-ajattelu on edelleen vahvoilla Suomessa. Henkisesti maalaisia riittää ja kaupunkilaisuus ei ole vielä kunnolla kehittynyt isossa mittakaavassa. Maalla tarvitaan autoa eikä ruuhkista tarvitse huolehtia ja parkkipaikkaa riittää joka puolella. Kun lähdetään isojen kaupunkien keskustoihin, kaikki eivät voi sinne omalla autollaan ajaa, vaikka olisi kuinka sähköautoja ja automaattiset jonot. Maailmalla riittää suurkaupunkeja, joiden keskustaan ei ihmiset haikaile omilla autoillaan. Ehkä joskus myös Suomessa, kun joukkoliikenne kehittyy ja suosio kasvaa mm. asennemuutoksen kautta.

7 tykkäystä

Se on totta, että nämä asiat ovat kytköksissä toisiinsa. Kuitenkin esimerkiksi ratikalle voidaan rakentaa valtaväylien varsille omia kaistojaan, jota pitkin se pääsee esteettä kulkemaan autojen seisoessa ruuhkassa. (Ratikka kykenee muuten jopa 100km/h nopeuksiin.) Se, että millä esim. ratikkainvestoinnit rahoitetaan, on tietysti toinen juttu. Houkutuksena on kerätä ko. rahoja juurikin autoilijoilta ja toisaalta nostaa ratikkalippujen hinnat korkeiksi, jolloin osa ratikan käytön hyödystä katoaa. Pidemmällä tähtäimellä haittoja tulee autoilijoille väistämättä, jos kävelykatuja/liikenteestä vapaita alueita lisätään.

Tätä visiotasi kieltämättä tukee jatkuva individualistisen ajattelun kasvu (tai vähintään säilyminen), mikä on tarkoittanut esimerkiksi opiskelija-asuntosäätiöiden omistamien kimppakämppien muuttamista pikkuyksiöiksi, sillä halvempi hintakaan ei saa ihmisiä asumaan kimpassa. Autoteollisuus lisäksi tietysti tekee kaikkensa, että autot seisovat edelleenkin 97% ajasta talleissa/pihoissa käyttämättöminä eli ettei autojen myynti laske ainakaan merkittävästi nykyisestä. Kuitenkin tämä sinun visiosi tarkoittaisi sitä, että liikenneväyliä olisi levennettävä ja kaistoja lisättävä, jotta kasvavan väkimäärän kuljettamiseen voitaisiin varautua. Käytännössä kaistojen lisääminen ei kuitenkaan keskusta-alueilla ole useinkaan mahdollista, joten liikenteen automatisoitumisen tulisi kompensoida väestömäärän jatkuva nousu kaupungeissa. Itse en usko automaattiliikenteen tuovan niin suurta hyötyä (nopeutusta liikennevirtoihin), vaan julkista liikennettä on käytännössä pakko lisätä rajusti.

Heitänpä tähän vastapalloon, että entä jos robottitakseista tulee Woltin kaltainen niin helppo ja halpa vaihtoehto*, että ihmiset alkavat kokea oman auton käytön vaivalloiseksi ja jopa taakaksi. Yksi seikka joka puoltaisi minun visiotani on ilmastonmuutos, joka tuo painetta kehittää entistä ympäristöystävällisempiä ratkaisuja.

*Edit: Tietysti mm. Uber on jo nyt tällainen liikkumisen vaihtoehto. Myös @Borre mainitsema asennemuutos on aivan kriittinen seikka tässä asiassa. Se on mielestäni jo alkanut, sillä moni kaupunkilainen ei enää halua autoa omistaa.

4 tykkäystä

Pysäköintimuutoksilla saadaan hätistettyä asiakkaita keskustan kivijalkamyymälöistä.

Ironista, että jonkun katumaasturin ratista ulistaan, ettei mahdu ruutuun. :joy:

6 tykkäystä

Tunnettu laatuvaatteiden kauppa Kekäle lähtee perinteiseltä paikaltaan keskustorin nurkasta Koskikeskukseen. Yksi syy on saavutettavuus ja pysäköinti.

Hyvin tyhjenee keskusta :roll_eyes:

2 tykkäystä

Ydinkeskustaan tulee luultavasti jäämään ravintoloita sekä toimistoja. Ns. kauppa-alan liikkeet siirtyvät liikekeskuksiin.
Itse en tuosta parkkiasiasta oikein osaa vetää syy yhteyttä ydinkeskustan kivijalkakauppojen tilanteeseen. Jos keskustan välittömässä läheisyydessä on nyt kaksi isoa kauppakeskusta, niin miksi kahlata esim. näillä keleillä läpi kivijalkoja, kun ne kivijalat voisivat olla keskustassa myös saman katon alla. Ja kuluttaja voi niitä käydä läpi kastumatta. Parkki ei ole mielestäni mikään ongelma, vaan yleinen kaupunkisuunnittelu.

E. Ja nyt tietysti Hämeenkadun sekamelska vaikuttaa, mutta silti näen tulevaisuuden em. tavalla.

5 tykkäystä

Itse en ole pariin-kolmeen vuoteen halunnut keskustaan lähteä. (Käytän siis liikkumiseen omaa autoa.) Olen siirtynyt verkkokauppojen ja Ideaparkin asiakkaaksi. Aivan liian hankalaa ja kallista on keskustassa käynti omalla autolla, eikä siellä enää nykyään enää edes ole mitään, mikä sinne houkuttelisi. Niin paljolti ovat joskus aiemmin käyttämäni kivijalkakaupat hävinneet. Joskus harvoin Stockmannilla käyn. Sokoksella käyminen täältä Itä-Tampereelta on kaikenlaisten uusien liikennejärjestelyjen takia niin hankalaa, että mieluummin katson verkkokaupasta ja tilaan Linnainmaan Prisman paketti-automaattiin. Enää on oikestaan jäljellä kampaaja, jonne varmaankin seuraavan kerran kannattaa mennä taksilla. Bussia en käytä, koska haluan lähteä silloin, kun minun pitää (eikä silloin, kun bussi menee). Ja haluan olla perillä silloin, kun pitää (ei silloin, kun bussi mahdollisesti on perillä).

6 tykkäystä

Tämä ei ole tarkoitettu vastaukseksi juuri sinulle, mutta suurissa kaupungeissa jengi liikkuu julkisilla, go figure.

Tampere / Tampereen lähiseutu ei ole vielä kuitenkaan noin iso…

1 tykkäys

Joo, itsekin käytän julkisia kun olen Helsingissä tai esim. lomalla New Yorkissa. Noissa paikoissa julkiset kun kulkevat siihen tahtiin, ettei tarvi 45 minuuttia odotella seuraavaa… Tampere ei ehkä kuitenkaan ole vielä noin iso… Edit. kuten @Oijennus tuossa sanoikin.

2 tykkäystä

Suurissa kaupungeissa onkin yleensä miljoonia asukkaita. Jos ne kaikki paukkaa autoilla liikenteeseen, ei kukaan liiku mihinkään, ikinä!

Niin, miten sen nyt sitten laskee. Jos jaksaa vinkua siitä ettei voi parkkeerata Ratinan pääoven eteen niin sitten ei ehkä kannata tulla Tampereelle. Itse asun Villilässä ja menen keskustaan mieluummin nyssellä kuin omalla autolla.

Niin, jos jaksaa vinkua. Ja mikä lasketaan vinkumiseksi? Aika paljon tuolla jengiä autolla liikkuu.
Itse käyn n. neljä kertaa viikossa keskustassa omalla autolla ja minulla ei ole ongelmaa. Ihan miten jokainen haluaa asiat mieltää, mutta ei Tampere ole vielä, niin iso, etteikö sinne voi omalla autollaan mennä.
Kyllä tuonne autoilla mahtuu, pitää vain olla valmis vähän maksamaan parkista.

1 tykkäys