Tampereen kaupungin suuria tulevaisuuden suunnitelmia

Tampereen Hervannan- ja Mustavuoren laskettelurinteistä uusi kilpailutus:

Pistetään Meidän seura näkymään. :tappara:

Ota kuva tamperelaisesta kodista, tunnelmasta tai työstä ja osallistu kilpailuun jakamalla se julkisesti Instagramissa tai Facebookissa tunnuksilla #kotitampere, #tunnelmatampere ja #työtampere. Kampanja näkyy Tampereen katukuvassa, kaupungin eri toimijoiden diginäytöillä ja sosiaalisessa mediassa 25.3.2019 alkaen.

Edit; ei varmaan ihan oikea ketju,no siirtäkää :wink:

Ensi vuonna piti olla 2019, mutta raami on edelleen “ensi vuonna” eli 2020. Jossain kohtaa Sorsusta piti vääntää joku urheiluparkki, mutta ei se nyt siltä näytä. No, tekojää on kait tulossa:

  • painopenkan rakentamisen takia hanke viivästyy vuodella
  • uskotaan, että jäähdytysputkia päästään asentamaan kesällä 2020
  • hankkeeseen on varattu kolme miljoonaa euroa
  • tekojää on suunniteltu 150 m x 70 m kokoiseksi → virallinen 330 metrin pikaluistelurata mahtuisi jäälle
  • jäälle pääsee vapaasti luistelemaan
  • riippuen pakkasista, käyttökustannus on reilut satatuhatta euroa vuodessa

Maan alle rakennetaan kylmäputket ja päälle asvaltti- tai betonipinta. Se antaa mahdollisuuden myös aivan uudenlaiseen kesäkäyttöön. Kesäksi kentälle voidaan laittaa esimerkiksi salibandy-kaukaloita, koripallotelineitä ja mahdollisesti jotain muuta, mitä voidaan tehdä kovalla alustalla.

https://www.aamulehti.fi/a/201515839

Harmi että viivästyy, mutta hyvä että tehdään. Kunhan kaukalot pysyy.

Tampere laajenee Kangasalan suuntaan:

Tampereen keskustassa voi ensi kesänä huristella lainattavilla älypyörillä sekä vuokrattavilla sähköpotkulaudoilla, mikäli kaikki suunnitelmat toteutuvat. Molemmat järjestelmät toimivat älypuhelinsovelluksella ja perustuvat ajovälineiden paikannukseen.

https://www.aamulehti.fi/a/4cde0073-949d-4ed2-bbee-e4ea3f760fec

4 tykkäystä

Aamulehdessä tulevien lähijunayhteyksien aikataulu -esimerkkejä:

https://www.aamulehti.fi/a/5e918408-679a-41fa-8ec1-ca77447e43bb?c=1522737894164

Liikenne- ja viestintäministeriön torstaisen päätöksen myötä Pirkanmaa saa uusia junavuoroja lähiliikenteeseen. Pirkanmaa valikoitui viime syksynä yhdeksi alueellisen junaliikenteen pilottialueeksi, ja uudet vuorot otetaan käyttöön joulukuussa 2019.

Uudet vuorot Toijala–Tampere–Nokia
pysähdyspaikat: Toijala, Viiala, Lempäälä, Tampere, Nokia

Uudet vuorot Tampere–Keuruu–Jyväskylä
Pysähdyspaikat: Tampere, Orivesi, Orivesi keskusta, Juupajoki, Vilppula, Kolho, Haapamäki, Keuruu, Petäjävesi ja Jyväskylä.

3 tykkäystä

Nyt Tampereella suunnitellaan Koilliskeskuksen kehittämistä 2040-luvulle mennessä…

https://www.aamulehti.fi/a/e7be6a51-0377-4ca6-bab4-f5fae83087ae

Koilliskeskuksen kehittämissuunnitelmaan on luonnosteltu liikennesuunnitelmaa sekä maankäytön yleissuunnitelmaa. Koilliskeskuksen alueelle tulisi suunnitelmaluonnoksen pohjalta arvioiden noin 4 000 uutta asukasta.

Maankäytön yleissuunnitelmaluonnoksessa suunnittelualueelle on esitetty vuoteen 2041 mennessä yhteensä noin 205 000 kerrosneliömetriä uutta rakentamista, josta liike- ja palvelurakentamista on noin 55 000 kerrosneliömetriä ja asuinrakentamista noin 150 000 kerrosneliömetriä.

3 tykkäystä

Myös Nokian moottoritien varteen suunnitellaan uusia asuntoalueita 2040-luvulle ja tällöin myös nopeusrajoituksia laskettaisiin:

1 tykkäys

Ei helvetissä mitään viidenkympin rajoitusta tuohon. Tossahan on valmis infra sille, että köröttäjät ajaa tonne paikallistielle tai liittyvät motarille niin kuin muutkin.

1 tykkäys

Tekojääradan varsinaiset rakennustyöt aloitetaan vuonna 2020.

Tekojäärata sijoittuu Sorsapuistossa Kalevantien puolelle, ja sen koko on 70 x 150 metriä. Radalla on mahdollista harrastaa pikaluistelua, sillä kyseessä on täysimittainen pikaluistelurata.

– Pikaluistelijoille varataan omat vuorot. Pääasiassa rata on kuitenkin kaikkien kaupunkilaisten vapaassa käytössä, Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö Mikko Heinonen kertoo.

Sorsapuiston pohjoispuolelle tehdään lisäksi varaus tekojäälle sijoittuvasta jääkiekkokaukalosta. Kaukalossa on tulevien vuosien ajan luonnonjää, mutta se on mahdollista tarvittaessa muuttaa tekojääksi.

Ulkopelailijan näkökulmasta muu ei muutu kuin että yksi kaukalo häviää, bah.

3 tykkäystä

ei sinne meinaa mahtua nykyäänkään sekaan kahteen kaukaloon hyvän kelin päivinä joten vähän nihkeetä kyllä jos toinen kaukalo poistetaan kokonaan

1 tykkäys

Uuden Hämeensillan pitäisi kestää seuraavat sata vuotta:

https://www.aamulehti.fi/a/85b2e8c7-3f5c-4352-bb87-366e3c654a4d

Hämeensilta valmistui vuonna 1929. Viimeksi sitä on laajemmin peruskorjattu vuosina 1997–1998.

Sillan purkamisen ja uudelleenrakentamisen kustannusarvio on viisi miljoonaa euroa.

Uuden sillan käyttöikä on noin sata vuotta.

Vanhaa korjaamalla olisi lisäkäyttöaikaa tullut vain 15–20 vuotta, minkä jälkeen silta olisi pitänyt uusia.

Silta on valmis loppuvuodesta 2019.

3 tykkäystä

Metson tuotantolaitos muuttaa -mitä tulee tontille?

(Tilaajille:)

Tuolla tontilla on kylvetty sadan vuoden aikana niin käsittämättömät määrät jätettä suoraan maaperään, että aika syvän montun saa kaivella ennen kun siihen pystyy ainakaan asuintaloja rakentamaan.

2 tykkäystä

Eiköhän siihen silti asuntoja kaavoiteta. Olenkin vähän odotellut, että teollisuus ja autokaupat pikkuhiljaa siirtyvät Hatanpäältä. Keskusta kun ei voi etelän suuntaan oikein muualle laajentua.

Todennäköisesti siinä käy samalla tavalla kuin Kalmarin vanhalle tehtaalle eli paikalle tulee uusi asuntoalue.

Muistaakseni Kalmarin tehdasalueeltakin kaivettiin ensin saastunut maakerros pois…

1 tykkäys

Mielenkiinnolla odotan kuinka paljon ympäristömyrkkyjä löytyy paskavatkaamon maaperästä.

1 tykkäys

Nekalassa on muuten paljon tyhjillään olevia liiketiloja ja kaupungin varikko. Tuolla olisi kehitettävää ja mielestäni olen jonkilaisen kaavamuutoksen joskus jopa nähnyt. Tuosta toki taitaa olla aikaa useampi vuosi.
Nykyään taitaa Viinikan ja Nekalan omakotialueet olla jollain tapaa Museoviraston suojelussa kulttuurillisesti merkittävänä alueena tmv.

2 tykkäystä

Paljon, koska tilalla on ollut aikanaan mm. se Nokian kondensaattoritehdas. Tosin osa paskasta dumpattiin jo silloin Pyhäjärveen niin ei se kaikki löydy enää tontin maaperästä. :slight_smile:

1 tykkäys