Tappara - Ässät 11.10.2019 (Pe)

Tappara - Ässät 11.10.2019, Tampereen jäähalli, Hakametsä, Tampere

Veikkauksen kertoimet:
1,46 - 5,20 - 5,40

Tampereen pringleshalliin saapuu ainainen pitkävetojen pilaaja Porin Ässät, mutta pystyvätkö he pilaamaan Tapparan dominoinnin vai jatkaako Tappara omaa tavallista kulkuaan? Aikasempi kohtaaminen päättyi Tappara voittoon Porissa 0-5.

Tapparan peli on ollut suorastaan seksikästä ja jopa “peräpään” jengejäkin vastaan ollaan pelattu joskin vain pelattu. Mukava kuitenkin katsella pelejä jossa joka ilta tullaan voittamaan vaikka sitten vähemmällä työmäärällä, mutta ei peruutella vaan ollaan isäntiä.

Ässien pelistä ei ole juuri mitään käsitystä, kun ei ole ollut aikaa vakoilla heidän pelejään. Edellinen (0-5) kohtaaminen oli niin ylivoimainen Tapparalta ettei Ässistä saanut mitään selvää oliko vastassa työmaakeilat vai Ässät.

Kuten kaikki sen tietävät, Tapparalla on käytännössä onnistunut kaikki. Parantamisen varaa toki löytyy esimerkiksi alivoimapelistä joka on aika heikko. 78,95% joka oikeuttaa sijaan 9. Joten periaatteessa jäähyilyyn ei ole varaa vaikka Ässien ylivoima% lienee jo ennätyksellisen huono, 2,56% (1/39).

Erityinen maininta pitää antaa maalinteon tehokkuudelle, 4,4 tehtyä maalia per. ottelu. Kerran ollaan jääty alle 3 maalin. Ässillä vastaava luku on 1,7.

Seuraa heitä:

Spinkin veljekset: Kaksoset, ( Ei Elmeri) suoraan Kanadan maalta Porin pimeyteen. Kaverit raahattiin suoraan Ässien ykköseen tekemään tulosta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Joko kohta rupeaa tapahtumaan vai lähteekö pojat kotio kasvamaan?

OO SAMI SAMI: Moilanen on tekemässä lopullista läpimurtoa kokoonpanoon ja on erittäin työteliäs ja viihdyttävä pelimies kentällä vaikka tehoja ei tulisikaan.

Tilastoja:

Tappara YV: 24.32% AV: 78,95%
Ässät YV: 2.56% AV: 77.14%

Sarjatilanne:

  1. Tappara 10 9 1 0 1 44 - 17 29

  1. Ässät 10 5 0 5 0 17 - 22 15

Tapparan pistepörssi TOP3

  1. Niko Ojamäki 10 4+10 = 14
  2. Kristian Kuusela 10 8+5=13
  3. Tyler Morley 10 6+7 = 13

Ässät pistepörssi TOP3

  1. Peter Tiivola 10 4+4=8
  2. Edwin Hedberg 10 4+1=5
  3. Tylor Spink 10 1+3 = 4

Maalivahdit:

Tappara:

Christian Heljanko 5-1-0 91,03% 2,32 Gaa
Michael Garteig 4-0-0 97,37% 0,75 Gaa

Ässät:

Sami Aittokallio 3-0-1 96,81% 0,75 Gaa
Daniil Tarasov 2-0-4 88,51% 2,86 Gaa

Liput otteluun: https://www.ticketmaster.fi/event/tappara-assat-lippuja/257157

PS. Pahoittelen kielioppi virheistä, äidinkieli ei ole koskaan ollut mikään vahvuus.

Seuraava haaste lähtee @Superturbo Tappara-HPK 18.10. :smiley: @Nuti Hoitanee Lauantain hommat.

19 tykkäystä

Tarjolla on tässä ottelussa myös seuran uusi voittoputkiennätys. :sunglasses:

21 tykkäystä

Tänään voisi Ässiä vastaan heittää jo uusia miehiä kehiin? Tosin ennustan tälle illalle tilastotappiota.

1 tykkäys

Ketä haluaisit nähdä jäällä tänään uusina miehinä?

Edit. Kun itselle ei aivan uusista tuu mieleen kuin Simontaival Puistolan tilalla. Mutta siinä en näe järkeä. Ehkäpä sieltä vois Vauhkonen palata pelaavaan kokoonpanoon ja siis Puistola vaikka Tutoon.

Järjestä en tiedä, mutta melko varmasti näin tänään tapahtuu.

Onko Patu sitten flunsassa,tutossa vai poppareilla on täysi mysteeri.

1 tykkäys

Minä en ennusta tilastotappiota, sillä tilastollisesti Tapparan voitto on todennäköinen.
Jos haluaa heittää nopalla 12 kutosta putkeen, on todennäköisyys häviävän pieni, mutta jos on jo onnistunut 11:ssä, niin viimeisen heiton todennäköisyys on 1/6.

Mutta se on kyllä selvää, että ei tätä kautta tappioitta voiteta. Jossain kohtaa se tulee, toivottacasti ei vielä tänään. Ja toivottavasti pelaajat on unohtaneen Norjan nyhjäyksen, nyt on vastassa kovempi joukkue.

Nopan heitot ovat toisistaan riippumattomia tapauksia, mutta pelit eivät. Nyt olisi hyvä tilaisuus pelata Martingale -logiikalla Tapparaa vastaan, koska vastustajien kertoimet ovat varmasti yli 2 ja varsinaisen peliajan tappio tulee kyllä ennen juhannusta.

Historiaan peilaten tässä on toki melkoinen välipelin riski, mutta tämä kausi on muuttanut historiaa. Voitolla eteenpäin.

2 tykkäystä

Itellä jotenki paha pelko että tänää tuloo ensimmäinen notkahdus. Toivon mukaa se notkahdus ei toteudu tappion merkeissä. Positiivinen asia tähä peliin on se että Ässien yv ollu nii jäätävää kuraa, että sitä kautta eivät varmaa apua saa voiton kairaamisee. Toisaalta, voiha se olla että tänää niitten ketsuppipullo aukee myös siinä ja tekee sen 4 yv-maalia.

Luotto kuitenki on että vaikka peli notkahtais, nii pystytää kairaa maalin voitto. Sanotaan 4-3 meille :tappara:

Norjassa hieman nihkeämpi tulos takaa sen, ettei odotukset ole notkahduksessa. Tosin seuraavan päivän peli Oulussa saattaa sotkea keskittymistä. Toivottavasti Ässille tulee tänään manselaisnuha ja Tappara jatkaa clean sheet -projektiaan kohti seuraavaa määränpäätä.

Oma veikkaus on se, että Puistola juniori heittää tänään ensimmäi(set!) maalinsa Liigassa. Eka ahterikimmokkeena ja seuraava sitten highlight-kamaa. Toki unelmointia, mutta saahan sitä aikuinen mies jo tässä iässä unelmoidakin :muscle::muscle::muscle:

1 tykkäys

Tänään siis Simontaival mukana. Puistola ja Rouhiainen ei ole, eikä ketään ainakaan toistaiseksi esim. seiskapakkina. Saas nähdä, nouseeko seitsikkoon vielä joku mukaan vai vedetäänkö kuudella. Luonnollisesti hyökkäyspäässäkään ei ole siis ylimääräistä. Bertrand palaa ykköseen. Vähän yllättäen Heljanko maalissa… muttei siitä sen enempää.

71 Kristian Kuusela – 86 Tyler Morley – 9 Charles Bertrand
76 Anton Levtchi – 11 Patrik Virta – 20 Niko Ojamäki
96 Sami Moilanen – 42 Otto Rauhala – 26 Jere Karjalainen
70 Matias Lehtonen – 61 Juhani Jasu – 35 Kasper Simontaival

33 Veli-Matti Vittasmäki – 4 Teemu Suhonen
19 Ben Blood – 13 Valtteri Kemiläinen
18 Tuukka Mäntylä – 91 Alexander Ytterell
50 Jere Rouhiainen

30 Christian Heljanko
(34 Michael Garteig)

16 tykkäystä

Vihdoinki Bertrand ykkösessä!

8 tykkäystä

Instas oli videoo aamujäistä ja siellä oli ainaki Has mukana.

Mielenkiintoista nähdä onko Garteig sitten huomenna maalissa, ajattelin että olis mennyt tällä viikolla Heljanko-Garteig-Heljanko.

Ja tarkoittamasi video on My Storissa. Vaatii kirjautumisen ig tilille.
https://www.instagram.com/stories/tapparafansofficial/

Has on ainakin merkattu pelaamaan junnuissa…Onko Rouhiainen loukkaantunut, vai miksi arvaillaan 7.pakkia?

Ei ole ainakaan liigan sivujen mukaan.

Otteluennakosta:

Tapparalla on jo pitkään ollut sivussa kolme pelaajaa. Jarkko Malisen, Olavi Vauhkosen ja Toni Utusen tilanteita tarkkaillaan koko ajan päivittäin ja paluuajankohdat lähenevät koko ajan. Ässiltä sivussa ovat olleet puolustaja Jyri Marttinen ja hyökkääjä Niko Kivelä.

Pelas Tutossa keskiviikkona.

Eikö ole tänään edustuskelpoinen?

@Kilo sä tuhosit mun unelmani Puistolan ekasta liigamaalista ja sen putken jatkumisesta myös… :rage:

Leikki leikkinä… Hyvä, että ketjuja elätellään/herätellään. Bertrandille ykköskori on ihan hyvä ja toiveissa on hänelle lisää maaleja. On muuten ihan huippuvahvistus ollut joukkueeseen. Todella huom!=> taitava laitaväännöissä. Ei ehkä vahvin härkä, mutta kiekko kaivautuu hyvällä prosentilla omille.

Katselkaapa tarkkaan, onko peliin tullut uusia painopisteitä (Rautakorpihan jakaa n. 5:n kehitysaskeleen jaksoihin kauden, joten tänään voi vaihtua pelin sisäiset painotukset myös.). Pelkään kuitenkin sitä eniten, että pakit rupeaa kuskaamaan kiekkoa yli punaisen. Se ei ole toiminut, kun trap taskuttaa kiekon kera nousevat pakit ja peittää syöttölinjat samalla - paitsi, jos Jukka on kehitellyt uuden turbo boost -nappulan kiekon kuskaajalle.

4 tykkäystä

Niin olisiko nyt sitten siirtynyt Tutoon sopimuspelaajaksi.