Ei ole ja ei on pysynyt todella hyvin terveenä. Sen takia varmaan ollutkin todella paljon hänen varassa vielä näinkin vanhana. Kone hän ei kuitenkaan ole, ja jossain vaiheessa sitä vastuuta täytyy vähentää. Olisi mielestäni pitänyt vähentää jo tälle kaudella. Semmonen 35p on mielestäni hyvä vastuu Krisselle.
Alle 40 pinnan miehiä, toki kehittyä aina voi. Oletan että aika monella joukkueella löytyy kovempia. Ilves, Kärpät ym. Mutta jos siihen on kolmanneksi heittää vielä yksi 30-40 pinnan sentteri, ja 20 pinnan Rauhala sitten neloseksi, niin voi riittää. Moilanen nelosen laitaan.
Mutta jos seurajohdon kuningasidea on Virta-Platzer-Rauhala-Moilanen ja “katsellaan sitten siirtorajalla” niin on pakko kyseenalaistaa että riittääkö taso (Rautiainen). Seurajohdon kunnianhimon taso siis.
Kannattaa katsoa ajatuksella noita 50-60 pistettä tehneitä viimeisen viiden vuoden ajalta ja miettiä missä he pelaavat tänä päivänä. Yli 50 pistettä runkosarjassa tekeviä on arviolta n. viisi kappaletta per vuosi. Toki Kuusela on aika usein tuolla ollut mukana, mutta jossain vaiheessa kannattaa vähän alentaa pistetavoitetta hänen kohdallaan. Tai ylipäänsä se, että 50-60 tekeviä pelaajia löytyy joka oksalta on mielestäni vähän absurdi ajatusmaailma.
Tarkoitan sanoa, että maltti on valttia, niin ei joudu ainakaan pettymään.
Niin. Virran pistekehitys pelkästään Tapparassa 23:sta 36 pisteeseen tällä kaudella. Platzer teki tehonsa KooKoo:ssa. Pakko yrittää arvioida siis muiltakin osin.
@Abra lähinnä siten, kun olisi monelle tännekin kelvannut Kontiola ja hänellä ollut aiemminkin ongelmia terveyden kanssa. Siksi en olisi yhtään huolissani Kuuselasta, vaikka ensi kausi menisi vielä kärkiketjuissa ja ylivoimalla.
Totta kai maltti on valttia ja haitari on iso, on aivan eri tehdä 60 pistettä, kuin 50. Edes täydellä kaudella. Mutta lähinnä oli yritys nostaa esiin sitä, että vaikka nämä tylsinä niminä jo löytyvät Tapparasta pl. Merelä, on ne yhtä kovia kuin muualta tulevat uudet ja jännittävät pelaajat, jotka usein kannattajille sopivimpia, etenkin kesällä.
Kuuselalla tälle kaudelle 5vs5 pelissä tehot 4+15. Ylivoimalla ensimmäinen maali 3.3 ja viimeinen 6.3, eli kaksi kappaletta. Toki en sano, etteikö ollut Tapparan tärkein pelaaja keväällä runkosarjassa. Todennäköisesti olisi jääty alemmas sarjataulukossa ilman Kuuselaa ja tiputtu jo sääleistä ulos. Mutta kuten moni muukin sanoo, niin ehkä vastuuta pitäisi jo ainakin 5vs5 pelissä pienentää. Hiukan minuutteja pois ja sitten kovaa tekemistä ylivoimalla. Kuuselahan herää muutenkin pelaamaan yleensä tuolla Tammi/Helmikuussa, mutta ne runkosarjan ekatkin pelit olisi ihan yhtä tärkeitä raapia pisteitä.
Levtchi onkin sitten mielenkiintoinen nähdä ensi kaudella. Hyvät runkosarjan tehot ei merkitse mitään, jos keväällä häviää täydellisesti kuvasta.
Muuttaisin muotoon
Levtchi ja Krisse 40+ pistettä
Tanus, Merelä, Bertrand 25+ pistettä
Merelällä ja Tanuksella kummallakin tosin on läpimurtokautta seuraava kausi, enkä laske vielä kumpaakaan tasaisten suorittajien joukkoon. Jompikumpi voi jäädä tuosta pistemäärästä.
Bertrandin pitää pystyä parempaan, sillä on varmuudella näitä isomman palkkakuitin kuittaavia pelaajia. Kolmosen laita ei riitä.
No Levtchin kohdalla ei ole, ei voi olla, jos täysi kausi pelataan. Kuuselalla ikä ja tän hetken loukki isoimpina kysymyksinä ja rooli monipuolisena pelaajana ensi kaudella. Silti Levtchi koetaan muualta tuleviin verrattuna 35 pisteen miehenä.
Kyllä Anton terveenä siihen liki piste per peli tahtiin kykenee myös ensi kaudella. Tanukselta voi odottaa kehitystä. Bertrandilta voi vaatia parempaa.
Mutta kyllä sitä mieltä olen, että Tapparan on tuotava uusina sisään kovia nimiä. Ensi kausi on iso kausi, kun siirrytään uuteen halliin ja joukkueen pitää paperillakin olla sellainen, että sen voi asetella lähtökohtaisesti mukaan mestaruuskamppailuun.
Ehdottomasti totta ja silti lopputulos voi olla, kuin valitettavan usein Jokereilla. Myös pudotuspeleissä usein todella pienestä kiinni. Tämänkin kauden välierätappio tuntuu puheissa samalta, kuin olisi jääty säälipudotuspeleihin ja pudottu niistä. Kyllä tälläkin kaudella aika kivasti siitä taisteltiin.
Tietysti tulos voi olla mitä vaan urheilussa, mutta ei Tappara voi uuteen halliin lähteä paperilla heikommalla joukkueella mitä esim. Ilves. Joukkueen pitää olla paperilla kova. Menneen kauden joukkue ei ollut sellainen varsinkaan hyökkäyksen osalta. Tietysti joukkue pitää roolittaa oikein ja löytää sopivia pelaajia. Ei pelkästään siis hankkia pelaajia pisteitä katsoen.
Välieriin pääsemisputken paras runkosarja ja paras syksy oli 2016-17, kun Kuusela liittyi joukkueeseen siirtorajalla ja syksystä alkaen ylivoimaa pyöritti Henrik Haapala, joka ei ollut aiemmin lähimainkaan 60 pisteen mies. Ei tietysti tarkoita, että Kuusela olisi syy Tapparan nihkeisiin syksyihin tai ihan paska. Kuitenkin myös muilta Tapparan vermeissä Liigaa pelaavilta pitäisi jääkiekko onnistua.
Lähinnä suuri helpotus, jos uusi ydinpalanen tulevaisuuden rakentamiselle ja menestyksen tavoittelulle ei ole joku Lehterä asiaankuuluvan päättömän kalliilla sopimuksella.
Melkoiseksi legendaksi tuo Morleykin tietty on itsensä pelannut esiintymättä edes Liigan playoffeissa kertaakaan. SaiPassa taisi toki vetää jonkun säälisarjan lupaavasti. Kontiola pelasi pari kautta, mikä nyt ei riitä lähellekään samaan Tappara-legendana.
No Seppälä ja Jurgens lienee ainakin varmat palaset pakistoon. Näistä on “todistusaineistoa”. Samoin Merelä hyökkäykseen. Mutta lienee jotain yllätyksiäkin olla tulossa.
Tämä on on ainakin minimivaatimus muuten on iso pettymys. Areenaan siirtyminen on ollut pitkään tiedossa ja ihmettelen jos ei rakenneta huippujoukkuetta jotta saadaan yleisöä liikkeelle.
Tietysti korona on sekoittanut ja Tapola kertoi että on jouduttu muuttamaan suunnitelmia.
Platzer ei sytytä yhtään. Pelkään että on vähän samantyyppinen kuin Malinen. Eli kaikessa perushyvä mutta ei huippu missään, ei hyökkäyssuuntaan eikä puolustussuuntaan, ei aloitusspesialisti jne.
Olisi se Lajunen kova siihen 3-kenttään ja Morley, Lehterä tai joku sen luokan yllätyskortti 1-kenttään.