Tappara - Kärpät 24.09.2019 (Ti)

Puljujärven tähdittämä Kärpät Hakametsän hornankattilaan

Syksy on pitkällä ja Liiga on pärähtänyt käyntiin. Jos keväällä epäiltiin, mihin se ylimääräinen kaksi viikkoa kauteen valmistautumista on saatu hukutettua niin vastauksia on tullut sitten syksyllä, että kautta on lähestytty eri tavalla kuin aikaisemmin. Ilma ulkona alkaa olla jo kirpeä ja ensimmäiset onnelliset ovat saaneet jo syysflunssan - syy taistella ja sietää on lähtökohtaisesti yrittää huomenna päästä hallille. Syysaurinko paistaa maanantai-iltana kylmästi, mutta huominen tuo lämpöä niin hallille kuin kotiin.

Sivusin jo Tapparan loistavaa alkukautta - sitä on turha tässä pohtia sen enempää, koska olemmehan me jo tuota pohtineet koko foorumin täydeltä ja taivastelleet tätä tilannetta. No mites sitten Kärpät? Jos on Tapparan syksy ollut täyttä hehkutusta niin Kärpät pärjännee ilman hehkutusta, koska Kärpillä jokainen kausi on alkanut järjestäen siitä ensimmäisestä pelistä ja jatkunut pirun pitkälle. Tällä kaudella Kärppien pelejä on leimannut tuloksellinen tukkoisuus, kun lähtö ei ole aivan yhtä lennokas ollut kuin viime kaudella. Tämä tuskin paljoa haittaa, koska Kärpät on edelleen se samainen tulosvarma kone ja ovat vielä varastaneet Tampereelta tillilihaakin viime reissulta, kun eiväthän he suostu taipumaan. Tappara on kaikessa loistavuudessaan onnistunut keräämään ainoastaan pisteen enemmän kuin Kärpät.

Kaksi niin samanlaista - silti erilaisia

Kärppiä ja Tapparaa yhdistää moni ja erottaa pitkät kilometrit. Viimeiset kolme kautta Kärpät on dominoinut niin playoffeja kuin runkosarjapelejä ja oikeastaan pelillinen trendi on ollut enemmän siihen suuntaan, että ero repsahtaa suuremmaksi kuin kaventuu. Tappara puolestaan on viime kauden jälkeen lukenut läksyjään ahkerasti ja pelissä on paljon Kärpiltä ja HPK:lta varastettua vivahdetta. Kärpät sai osakseen viime kauden jälkeen paljon kritiikkiä, kun joukkueen huonoin hetki osui playoffeihin ja tästä huolimatta niin ne vain linkuttivat rampoina aina finaalin legendaariseen game 7:n asti. Median välityksellä on kuulunut, että Manner ei ole ollut tyytyväinen siihen, kuinka pelitapa ei tuotakaan enää keväällä samalla tavalla ja ne muutamat hetket, kun Kärppien peliä olen kaudella nähnyt niin väitän, että tämä on nyt vähän erilainen Kärpät kuin se vauhtikone, joka viime kaudella riepotteli Tapparaa.

Tappara puolestaan muistuttaa lähtökohdista pelillisesti monipuolisesti liikkuvana ja syöttävänä viime kauden Kärppiä. Ennakkoon on vaikea työntää paineita pelistä kenellekään, mutta vaaka on hieman kallellaan todennäköisesti täyttyvän Hakametsän ja loistavan alkukauden siivittämänä lievästi Tampereen suuntaan. Isoja prosentteja on turha veikata, mutta ennakkoon antaisin Tapparalle 52 kotivoitolle ja 48 Kärppien vierasryöstölle.

Seuraa heitä - katso läheltä

Molemmat joukkueet pursuavat mitä mielenkiintoisimpia pelaajia ja kuten viime kausina olemme tottuneet myös taktinen haaste, jonka Kärpät löyvät pöytään on maksimaalinen. Jos päästi SaiPa Tapparan helpolla alueelle ja kiekollinen peli oli tylsää ja väritöntä niin Kärpät eivät taatusti päästä helpolla viemään peliä.

Kärppien alivoima on 100 %

  • tämä ei ole vitsi - Kärpät ei ole päästänyt viidessä ottelussa yhtäkään ylivoimamaalia omaan maaliinsa, muuttuuko meno Tampereella?

Jesse Puljujärvi

  • paljon puhetta myös tällä foorumilla - se, miksi häntä pitää seurata lienee niin typerä nosto, jos et tajua, olet hidas

Juhani Jasu

  • Tappara ei ole viime kausina juhlinut juurikaan maaleilla Kärppiä vastaan, mutta Jasu on nauttinut jokaisesta illasta Kärppiä vastaan - tuleeko kiintiömaali?

Charles Bertrand

  • oululaiset muistelevat hyvällä - saa nähdä saako erityishuomiota entiseltä joukkueelta :slight_smile:

Yleisohjeet jatkoon

Jos et ole syysflunssassa tai sinulla ei ole muuta erityisen painavaa syytä niin tule nyt perkele hallille katsomaan todennäköisesti syksyn paras peli. Odotusarvoltaan korkein kohtaaminen, jos tämän missaat voit vain itseäsi syyttää. Ja mieti, jos tästä tulee floppi niin et todennäköisesti ennen kevättä pety yhtä paljon!

Kuva: Näin Tappara venytti ratkaisun Raksilaan - Kärppien avainpuolustaja loukkaantui | Yle Urheilu

Tapparan ennakko:

Kärppien ennakko: http://www.oulunkarpat.fi/uutiset/2019/09/24/voittamattomat-joukkueet-iskevat-yhteen-tampereella

Edit: kuten olemme sopineet, ennakon kirjoittaja haastaa seuraavaan ennakkoon kirjoittajan. Haastoin @Treppu, joka ylimielisesti osoitti, että ei ole kilpailuhenkeä ja talkoohommat ei kiinnosta :wink: @Kilo joutui sitten kirjoittelemaan. Olen viikonlopun poissa, joten on turha odotella perjantaina tai lauantaina minkäänlaista pohjustusta täältä niihin peleihin, joten haastanpa sitten jonkun ihan muun @ljpp kirjoittelee varmaan perjantaina siis.

23 tykkäystä

Mielenkiintoinen peli. Ennakoin tapparaisille rattoisaa iltaa. Uskon Tapparan olevan valmiina.

8 tykkäystä

Onkin sitten tähän asti vaikein peli etukäteen ennakoituna. Päästään oikeesti mittaan omaa tasoo. Jännä nähdä onko maalissa Heljanko vai Garteig (luultavasti Heljanko). Varmasti tiukkapeli, mutta voi tulla yllättävän isomaalinen ottelu. Veikkaan 4-3, 3-3 tai 3-2.

Harmi etten pääse halliin, 2km päässä koulussa :triumph:

1 tykkäys

Nyt mitataan puolustus- ja hyökkäyspeliä kunnolla. Hienoa nähdä missä vaiheessa joukkueet ovat omien peliensä kehittämisessä. Eka neljännes pitää saada pohjille, jotta saadaan kunnon verrokit voimasuhteista. Toki loukit näyttelee jonkun verran voimasuhteissa, mutta riittävän paljon pelejä tuo asetelmat ilmi jo tässä vaiheessa kautta. Nyt molemmilla peli #6 ja jännitystä on ilmassa. Hieno tunnelma molemmissa leireissä…

3 tykkäystä

Kauden ensimmäinen tappio tulee jommallekummalle toistaiseksi tappiottomasti pelanneelle joukkueelle.

Tappara on aloittanut kauden Kärppiäkin vahvemmin ja pelaa kotonaan. Hyökkäyspäässä Tapparalla on ollut paljon onnistujia ja veikkaan, ettei Kärpät näitä kaikkia onnistu pysäyttämään. Kärpät on ollut kauden aikaisemmissa peleissään vähemmän vakuuttava kuin kotijoukkue. Tappara vastustajana kyllä varmasti sytyttää. Minun ennakkoarviossani prosentit menevät Tapparan hyväksi 60-40.

10 tykkäystä

Kumman sinä oletat aloittavan Kärppien maalilla? Siellä tainnut mennä pelit tasaisesti vuorotellen, mutta kumpi näistä kahdesta on ollut vakuuttavampi?

Aika lailla tasoihin menevät. Mielestäni ihan kumpi vain voi pelata. Toivottavasti ei tarvitse kesken pelin vaihtaa maalivahtia. :slight_smile: Jos pitää veikata, niin veikkaan sitten Annusen pelaavan. Mutta voin olla ihan väärässä. En tiedä.

4 tykkäystä

Väärässä oletkin. Kyllä sielä Rybar pelaa, koska Annunen pelasi viime pelin. Vuorotelleet ovat joka pelin.

6 tykkäystä

Olisin toivonut että oltas alotettu Raksilassa, se vaan sopii tässä otteluparissa mielestäni Tapparalle paremmin. Sielt on kiva hakea se tiukka voitto.

Mielenkiintoinen peli. Toivottavasti ei kyttäillä vaan annetaan mennä ja tuomarointi molemmille tasaista läpi ottelun.
Erikoistilanteet isossa osassa
3-1 tm

Lisätäänpä vielä ennakkoon Kärppien Liigan paras alivoima, mikä on toistaiseksi ollut täydellistä tällä kaudella:

# Joukkue AV AVA YVPM AVM A/YVPM AV% AV2 AV2A YV2PM AV2%
1. Kärpät 20 41:00 0 0 - 100.00 0 0:00 0 -

Saako Tapparan kaksi ylivoimakenttää puhkottua Kärppien alivoiman?

Lähde:

2 tykkäystä

Otanta Kärppien hyväksi ei koske ainoastaan tätä kautta vaan myös viime kaudella alivoima oli ihan pirun hyvää. Sanoisin, että Tapparan ylivoiman on parannuttava merkittävästi, jotta reppu heiluu. Viime peleissä Tapparan ylivoima on heikentynyt - tai ehkä enemmänkin normalisoitunut. Vauhkonen on se mielenkiintoisin palanen eli jos on pelikunnossa niin hän palauttaa varmaan tuon YV:n tasolleen, mutta vastaavasti Jasun jatkaessa ykkös-yv:ssä niin kyllähän se vaikeaksi menee.

Tapparan kausi on täynnä positiivista, mutta yksi asia on se, että YV:n ongelmat palasi pitkälti takaisin sen jälkeen, kun Vauhkonen vaihtui Jasuun. Rautakorpi yritti mielestäni oikein eli ensin yritettiin jatkaa samoilla ja ainoastaan lisätä Jasu YV:lle, mutta Lukkoa vastaan ei enää verkko heilunut, joten kokeiltiin vielä vahvistaa muutosta Karjalaisen ja Bertrandin siirrolla.

Ja tämä nyt kuulostaa taas siltä, että haukun Jasua - näin ei ole. Jasu vaan on aivan erilainen pelaaja kuin Vauhkonen ja esimerkiksi maalivahdin näkökentässä hän ei pysty samanlaiseen työskentelyyn kuin Vauhkonen. Vauhkonen on hyvä maskimies ja häneen on uhrattava yksi puolustaja kokonaan, koska muuten sieltä ei kyllä näe yhtään mitään veskari. Ja kun ei Vauhkonen tuosta maalilta kovin helposti siirrettävissä. Jasun puolestaan annetaan olla, koska hänen täytyy päästä ohjaamaan kiekkoa, jotta hän on vaarallinen.

Kun Jasu on maskissa niin koko kierros perustuu siihen, että poikkisyötöt vaan tapetaan pois, jolloin Kuuselan blokkaamalla saadaan tapettua leftin laukoja pois. Vaihtoehdoksi jää kierittää siellä takana ja vaikka Kuusela yrittää tuossa ruokkia Karjalaista niin ei siellä ole riittäviä tukitoimia maalilla, että siitä olisi apua. Karjalainen ei myöskään ole saanut pelattua tilaa Kuuselan passille.

3 tykkäystä

Tällä viikolla on syksyinen ja romanttinen liigaklassikkoputki: Kärpät, Tps ja Hifk. Erityisen kiinnostavaa on nähdä, missä asennossa maalivahtikuvio on tämä viikon jälkeen eli onko tasapainossa selvempää muotoa.

10 tykkäystä

Ei muuten ole sattumaa tämä pelipäivä Alihankintamessuilta tulossa satoja vieraita illan otteluun (ja juomaan kaljaa).

5 tykkäystä

Ennusteen mukaan taivaalta tulee illalla vettä kuin sieltä jostakin. Saiko sateenvarjoja kanniskella halliin normaalisti vai poimiiko stv:n äijjät / naiset noi pois?

Nim. Ei huvita kastua mutta haluan nähdä pelin paikanpäältä.

Kyllä niitä saa ihan sisään asti kannella :smiley: Tietojeni mukaan ainakin näin, joku voi varmentaa asian vielä.

Tietysti tässä kohtaa on pakko muistuttaa, että se, saatko tuoda sateenvarjoa sisään riippuu myös paljon siitä, mitä muuta aiot sen sisällä tuoda. Tampereella pitäisin myös mustavalkoista sateenvarjoa riskinä tiistaina.

Ei saa viedä halliin vaa jää ovelle. Näin ainakin viime kotipelissä tuli huomattua.

Kiitos tarkennuksesta! Muistaakseni yhdellä naisihmisellä, jonka kanssa hallilla kerran olin, oli sateenvarjo laukussa ja eivät ne mun mielestä sitä vieneet pois.

Noniin, nyt sitten olisi himputin kiva saada faktaa asialle. Mullakin tulisi olemaan tuommoinen laukkumallin sontsa.

Mutta joo, jos ei saa pitää itsellä pelin ajan niin johtopäätös on mun kohdalla yllättävän helppo.

En halua kastua → En halua tulla kipeeksi → Jätän pelin väliin.

Jos pelin jälkeen sateenvarjon saa takaisin niin onko tuossa nyt sitten kohtuuton vaiva suuntaa tai toiseen?