Tappara - Kärpät 7.2.2020 (Pe)

Polatsekki ottaa Puljua kielestä kii ja heittää huit v… maalin edustalta

6 tykkäystä

Olisihan se hienoa nähdä, että Tappara veisi kärkikamppailut 4-0 tällä kaudella ja onhan siihen hyvät mahdollisuudetkin. Toivottavasti tuolle 5v6 pelaamiselle on saatu tehtyä jotain, kun mielestäni tasapelin mahdollisuus varsinaisella peliajalla on suhteellisen korkea ja Kärpät käyttää tuota varmasti hyödyksi, jos Jukurit/Ilves/JYP-tyylinen pelaaminen toistuu Tapparan pelissä…

Tää on muuten hyvä pointti, joskin muistutan siitä, että se me aktuaalisesti tiedettäisiin esim. kyky korvata Ojamäki, olisi ainoa vaihtoehto vaihtaa paikkoja. Koska tällöin molemmat antaisi näyttöjä niiden kavereiden kanssa, joiden kanssa tulosta on tehty/ oltu tekemättä aiemminkin. Jokaisella ketjullakin on kuitenkin omat vahvuutensa, jotka voi paremmin ruokkia yksilönkin kykyjä.

Off topic tämäkin.

Jos istumaan haluaa peliin, niin alkaa olemaan kiire…kaksi paikkaa jäljellä!

Hyvä peli vaikka Kärpät hävisi, toki aika lailla kaksi erää oli yhtä päätä, mutta Tapparan maalivahti oli todella hyvä tänään. Jotenki tuntuu ettei ole oikein Kärpillä ollu tuuria ollenkaa näissä peleissä Tapparaa kohtaan. Samapa se sille, Tappara ansaitsi voittaa tänään. 4-0 runkosarjassa Tapparalle, pudotuspeleissä 4-0 Kärpille? :thinking:

Onnea voitosta!

9 tykkäystä

Ei tuu tapahtumaan. Kärpät putoo yllättäen ekalla kierroksella…:wink::wink:

3 tykkäystä

Jätä tohon, muuten alkaa kuulostaan Kaskiselta ja Kalliolta.

Ei, vais. Hyvä peli oli ja joutu Tappara sietämäänkin, kun Kärpät hallitsi välillä ja sai ylivoimia. Hienoja nämä Kärppä-taistot kyllä ovat ja saa aina ekstralatinkia näihin itsekin.

Jännä, kun Tapparakin syttyy näihin ihan erilailla ja lopussa fokus pysyy ihan erilailla, kun näissä peleissä mitä sössitty. Huolellisuutta tuntuu olevan ihan erilailla pelaajilla näissä Kärppä-peleissä.

2 tykkäystä

Ei me tulla playoffeissa kohtaamaan! :wink:

Ei tästä pelistä Tapparan paljoa kannata henkseleitä alkaa paukuttelemaan. Eikä joukkue alakaan. Kärpät hallitsi ja loi rutkasti enemmän paikkoja. Tapparan paikat oli todella vähissä. Itse asiassa parhaasta sektorista nolla laukausta.

Taisteluvoitto.

Jos johdat ensimmäisessä erässä 2-0 ja erän jälkeen 2-1, se muokkaa peliä tuon näköiseksi. Ei yksittäisistä peleistä kannata liikaa päätellä.

2 tykkäystä

Viimeisessä erässä kyllä kieltämättä pelotti, kuinka meidän käy. Varsinkin 6v5 pelissä. Koko erä tyydyttiin melkein heittään keskialueelle tai päätyyn kiekkoa → kiekko Kärpille ja uus rumba ja sama jatkuu. Mutta hyvin siedettiin. Loppuerässä hyviä riistoja ja sekunteja pois kellosta, kiitos Tappara!

Enhän minä arvioinutkaan kuin yhtä peliä.

Kolmannen erän puolivälissä oli mielestäni pahin hetki, sitten helpotti selvästi. Loppu oli hyvää peliä ja johto turvattiin.

2 tykkäystä

No, en sanoisi että hyvä peli, vaan ihan ok peli Tapparalta jossa Kärpät yritti rimpuilla mukana niillä omilla jo tutuksi tulleilla aseillaan, eli tuomariin vaikuttamisillaan, pikku rikkeiden korostamisilla ja kaatuiluilla. Jokainen tietysti tyylillään, mutta onhan se huvittavaa katsella tuota ”pohjoisen tyyliä”. Pelaaja- ja valmentajavalinnoista se tietysti lähtee, mutta joku voisi pitää jopa surullisena tuota, että kun perustason tekemisellä voisi olla KHL-tason joukkue noilla kilpailueduilla, niin sitten todellisuus on kuitenkin tätä.

Tämä kaikella ystävyydellä ja ymmärryksellä. :rose:

10 tykkäystä

Totta, mutta liian usein näkee arvioita, jolloin pelin tulos ei vaikuta pelaamiseen. Ei toki sinulta, varmistin vain.

1 tykkäys

Kyllä, siinä oli maalipaikan tynkääkin. Viimeiset 10 minuuttia pääosin hyvää peliä johtoasemassa, joskin silti pääosin puolustamista mutta kuuluu asiaan.

1 tykkäys

Kyllä yhtä päätyä voi olla, mutta jonsei laadukkaita paikkoja tule tai niitä vähäisiä käytä niin ei voi voityaa. Tapparalla oli kanssa hyökkäyksiä, ja oli nekin vaarallisia.

Garts tosin nollasi Kärpät, mutta oli siellä paljon kulmissa pyörimistä.

2 tykkäystä

Tänään ei tule analyysia vaan ainoastaan kiitos Tappara :slight_smile: tänään ei ollut edes lopussa hätää. Odotan @Messi näkemyksiä vielä Garteigista.

Vakuuttavaa!

7 tykkäystä

Mites hehkutetut(?) promillet? Täällä meni 2 rikki…:wink: Ei vaan tykkään Tapparan tekemisestä, asenteesta ja tuloksesta kärkijoulkueita vastaan. Ei jaksais odottaaa poffeja.

Kiitos tästä. Oletkin kovimpia huumori miehiä tällä palstalla. Aina vähän alkaa hymyilyttää sun viestit. #KärpätvielävoittaajoskusjopaTapparan.

5 tykkäystä