Tappara - Lukko 24.11.2022 (To), SIIRRETTY

Kärkikamppailun aika! Liigaa johtava Rauman Lukko saapuu tänään vierailulle Nokia Areenaan, jossa se yrittää kellistää Tapparan. Tappara ja Lukko ovat kohdanneet kerran kuluvalla kaudella ja ottelu päättyi Tapparan 1-2 voittoon. Tapparan molemmat maalit teki #91 Petteri Puhakka ja toisen jo tuttuun tyylii alivoimalla. Lukon ainoasta maalista vastasi #97 Gabriel Fontaine. Ottelussa nähtiin myös yksi rangaistuslaukaus, mutta nyt ikävästi loukkaantuneena oleva Anrei Hakulinen joutui nöyrtymään Heljangon edessä. Sarjataulukossa Tappara on sijalla 3, kun pisteitä on kertynyt 40 ja Lukko sijalla 1, kun pisteitä se on kerännyt 45. Tärkeä ottelu siis kyseessä.

Lukko on pelannut viimeksi eilen, kun se hävisi kotonaan Kärpille luvuin 1-2. Lukon tuloskunto ei ole paras mahdollinen sillä viimeisestä 5 ottelusta se on voittanut vain 2. Tapparan viime peli oli 22.11, kun se pelasi kotonaan tasan sveitsiläisen HC Davosin kanssa. Ottelu päättyi 2-2, mutta Tappara jatkoi CHL:n puolivälieriin yhteismaalein 3-2. Tappara on voittanut viimeisestä 5 pelistä 3 ja pelannut yhden tasapelin, joten tuloskunto on ihan hyvällä tasolla

Viimeiset 5 peliä, Tappara
Tappara - HC Davos 2-2 :heavy_minus_sign:
Ässät - Tappara 5-1 :no_entry_sign:
Tappara - Kärpät 4-1 :white_check_mark:
HC Davos - Tappara 0-1 :white_check_mark:
Lukko - Tappara 1-2 :white_check_mark:

Viimeiset 5 peliä, Lukko
Lukko - Kärpät 1-2 :no_entry_sign:
Lukko - TPS 3-2 VL :white_check_mark:
HIFK - Lukko 4-2 :no_entry_sign:
Lukko - Tappara 1-2 :no_entry_sign:
Lukko - Jukurit 2-0 :white_check_mark:

Seuraa heitä, Tappara

Joni Tuulola #63 Davosia vastaan pelasi sentterinä. Mieshän on puolustaja, mutta näköjään jotain “Jukka Peltola” elementtiä löytyy, kun voi peluttaa monilla paikoilla. Toivotaan, että ei ole tänään maalissa (1+1=2)

Philip Granath #86 Edelleen Nopea Norjalainen on hauskaa katseltavaa. Viime pelissä pääsi 1.ketjuun Savinaisen ja Rauhalan kanssa ja esiintyi jälleen kerran edukseen. Pisteitä tässä kaipailee, mutta eiköhän niitä hyvän työn takia ala napsumaan ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ennemmin. (1+1=2)

Tapparan rosteri Katsotaan millaisen rosterin Tappara saa kasaan, sillä Davosia vastaan oli jo kapea. Toivotaan siis parantuneita ukkoja, koska uudet putoamiset alkavat tekemään tiukkaa.

Seuraa heitä, Lukko

Thomas Gregoire #2 Kanadalaispuolustaja vetää tänään kultapotan päähänsä, sillä Lukon paras pistemies Anrei Hakulinen on edelleen loukkaantuneena. Gregoire on tehnyt 24 pelaamaansa otteluun tehot 5+12=17, joten pakiksi on kulkenut ihan hyvin

Gabriel Fontaine #97 Tämän hetken Lukon paras maalintekijä (8 maalia). Kanadalainen on ottanut roolia varsinkin Hakulisen loukkaantumisen jälkeen ja painoi Tapparaa vastaan Lukon ainoa maalin. Toivotaan siis, että pleksit paukkuu ja Heljanko alistaa. Tällä kaudella Fontaine on tehnyt tehot 8+4= 12

Sebastian Repo #92 Tuntuu, että Repo saa extra latausta, kun pelaa Tapparaa vastaan. Koko ajan kiekossa, taklaamassa ja ärsyttämässä. Lempipaikka maaleille on B-pisteiden välistä one-timerilla, joten toivotaan, että ylivoimalla joku tuuppaisi Repoa siitä pois. Tällä kaudella tehot 7+6 =13

Päätuomarit Ei julkistettu
Linjatuomarit Ei julkistettu

Kokoonpano, Tappara
Ei julkistettu

Kokoonpano, Lukko
Nyman-Fontaine-Saarela
Repo-Mattila-Karjalainen
Ylitalo-Somppi-Ikonen
Päivärinta-Kainulainen-Nieminen

Almari-Gregoire
Reunanen-Piipponen
Abt-Pavelka

Zagidulin
(Salonen)

Lipputilanne Lisää porukkaa tarvitaan halliin ja paikkoja on runsaasti jäljellä. Nyt siis MARS MARS lippukaupoille: Etusivu | Tappara

Viime pelin maalikooste: Maalikooste: Lukko - Tappara | Liiga | C More

16 tykkäystä

Pikkuhiljaa vähän jännittää kokoonpanoa odotellessa, että mitä sieltä tulee :smile: Toivottavasti ei ainakaan ole pudonnut paljon muita pelaajia pois.

35 minuuttia jännitystä jäljellä

3 tykkäystä

Onkohan huono merkki, kun Veikkaus on poistanut listalta…

1 tykkäys

Ny vasta jännittääkin

Lukolla alkaa näkymään nyt sitä väsymystä, mistä ei ollut tietoakaan kauden ekassa 20 pelin otannalla. Onko sitten just silleen, että menty treenin kustannuksella syyskausi, ja nyt alkaa kostautumaan. Pieni on vielä otanta, mutta tänään sen näkee paremmin et onko näin asia.

Kauden vaisuin yleisömäärä tulossa? Veikkaan että selvästi alle 5000 tänään. :hushed:
Muutenkin pelko “ohipelistä” suuri – Davosia vastaan kaikki peliin repalaisella rosterilla, tänään oletettavasti yhtä repaleinen? Samaa pakkovoiton boostia ei tänään saada, eli ennustan hieman alistunutta 1-4 tappiota vaisun kotiyleisön edessä.

Tapparan peli on todella usein poissa kello 12 Pitkävedon puolelta. Kannattaa mennä tulosvedon kautta :joy:

3 tykkäystä

Molemmat seurat ovat vielä 4 tuntia sitten nostaneet ottelua twiiteissään.

tulosvedossa se ainakin on

Vähän huonolta näyttää.

Kokoonpano vai?

1 tykkäys

Tarkoitti varmaan sen puuttumista. No onhan tässä aikaa.

3 tykkäystä

Korona-aikojen jännitys is back: Keitä on kokoonpanossa vai onko kokoonpanoa laisinkaan? :smiley:

Tapparan ennakko :tappara: :

Lukon ennakko :lukko: :

1 tykkäys

Tää alkaa pikkaen jännittään kyllä. Yleensä aika tasan 12 Veikkauksen sivuilla. Toivotaan että päästäis edes pelaamaan

Puhutaan että pyyhe heitetty kehään. :frowning:

1 tykkäys

Luovutusvoitto vai ottelusiirto?

Mistäs näin kuulit? ja Toivottavasti ei ole totta.

Siitä varmaan sit neuvotellaan. En tiedä mitä säännöt sanoo.

1 tykkäys