Itseäni huolestuttaa vähän tuo JMJn alkukausi.
Joutuu pelaamaan kahden “rymisijän” kanssa, vaikka pelityyli sopisi varmasti paremmin 1. tai 2. ketjuun. Ikävä kyllä noilla näytöillä niihin ketjuihin ei ole asiaa.
Varmasti miestä painaa todella paljon myös tuo maalittomuus, maalia kun ei ole syntynyt johonkin kolmeenkymmeneen peliin (mutu).
Muutenkin itseäni mietityttää tämän jengin ratkaisuosasto tällä hetkellä. Nyt näyttää kaikki hyvältä, mutta kun pelit kovenevat ja puolustukset tiukkenevat, niin kuka meillä on se Juhamatti Aaltonen, Joonas Donskoi tai Patrik Laine, joka laukoo kiekot reppuun ratkaisevilla hetkillä?
Minusta Savinaisen tai Haapalan kaltaisilla pelaajilla ei ole odotusarvot ratkomaan monia pelejä, kun ovat enemmänkin sähisijöitä jotka saavat pisteitä aikaan kovalla työnteolla.
Ihmeen negatiivinen fiilis mulla on siihen nähden, että ollaan sarjakärki ja muutama kärkiäijä on vielä unessakin
Niin, Jyppipelissähän se ratkaisijan puute nähtiin kun jäätiin nolllille. Viime kaudella Laine olisi sen tasoituksen tehnyt. Mutta joukkue tuntuu muuten lentävän jäällä, joten hieman heikentyneessä sm-liigassa pisteitä tulee syyskaudella oikein hyvin. Kevääksi ratkaisijoita varmasti tarvitaan ja mielellään ei jättäisi helmikuulle hankintoja. Silloin voi jäädä luu käteen aika helpolla.
@Rantt3 hyvä kommentti. Alkukausi ei tosiaan saisi liikaa ummistaa silmiä, mutta kyllähän tuo melkoinen duunarijoukko. Savinainen pelaa kyllä hyvää kautta samoin Haapala, mutta kyllä tuossa nimenomaan kauden edetessä varmasti tulee tiukkaakin.
JYPiä vastaan kävi juuri se, mitä uumoiltiin eli sitten kun vastus pystyy aivan hullulla puolustuspelillä tilkitsemään kaikki reiät niin Tapparan on vaikeaa saada materiaalistaan irti sitä yksilöä, joka tekee väkisin sen maalin. Kuusela ja Laine jäävät todennäköisesti tältä osin korvaamatta.
Tiukat pelit todennäköisesti kääntyvät myös jatkossa Tapparalle, koska pelissä on paljon nyansseja ja rakenteita ja pelitapa monipuolinen. Maalinteko on tuon joukkueen yksittäinen selvä heikkous ja siihen kyllä yhdelläkin täsmähankinnalla voisi saada ison eron.
Nyt vedetään kyllä aika kovia päätelmiä JYP-pelin nollasta maalista ja siitä ettei kukaan astu esille tiukassa paikassa. Kuinka tästä voi päätellä ettei Tapparalla ole maalintekijöitä? Tämä voidaan siis sanoa jo 5 pelin jälkeen ja tiedetään ettei joukkueesta kukaan astu kevään peleissä esiin?
Kaikkihan nämä ovat ainoastaan arvioita, mutta itse näkisin, että Tappara tällä hetkellä jonkin verran ylisuorittaa suhteessa materiaaliinsa. Ja uskon, että puolustus- ja hyökkäyspelitapa jatkumoina + mv-peli ovat Tapparalla koko kauden äärimmäisen hyvällä tasolla, siinä en näe juurikaan uhkakuvia.
Mutta se, mihin tuo materia riittää maalinteossa ja viimeisissä ratkaisuissa keväällä, siitä mulla on omat epäilykset. Täytyy kuitenkin muistaa, että viime vuonna Tappara tarvitse aika monessa muuten vaikeassa pelissä Kuuselan ja Laineen apua siihen maalintekoon. Tulitukea tuli lopulta aika nihkeästi ja erityisesti sellaiset pelaajat kuin Peltola ja Karjalainen eivät saaneet playoffeissa oikein missään vaiheessa sisään.
Tältä osin siis mielestäni on hyvästä alkukaudesta huolimatta aiheellista uskaltaa kyseenalaistaa se, että voiko tuollainen teho jatkua joukkueen osalta kovin kauan.
17 tehtyä maalia ja jaettu ykköspaikka maalimäärässä. Ehän tuo kovin häävi ole, mutta tämän kanssa on elettävä.
Eli 3,4 tehtyä maalia per peli. Päästettyjä maaleja 1,6 per peli. Ei mitään hätää, ei edes sitten vaikka maalimäärä hiukan tippuisi.
Miten Tappara ylisuorittaa? Pelaajan tasoon nähden vai pelitavallisesti?
Itse näkisin ettei Tappara mitenkään pelaajalistaan nähden ylisuorita, kyllä Savinainen on ollut tekijämies urallaan aikasemminkin ja nyt on (elämänsä) kunnossa fyysisesti, viime kaudella ei ollut. Vai oliko viime kausi Savinaisen oikea taso pahan loukkaantumisen jälkeen? Teemu Nurmi on paukuttanut Lukossa jatkuvasti hyviä tehoja ja maaleja, omaa hyvän laukauksen liigaan ja röyhkeä maalinedustalla. Nyt on joku suonenveto hänelläkin menossa? Moni pelaaja on jatkaneet siitä mihin viime kaudella jäätiin.
Vaikka alkukautta pelataan, niin mielestäni Tappara on saanut hyvin paikasta hyökkäyksen lähtijöitä hankinnoilla. Nurmi on tekijämies tässä liigassa ja Savinainen nostanut tasoaan. Muuten mennään mielestäni monen pelaajan osalta siitä mihin viime kausi jäi.
Mielestäni pelitapa ja pakkien huimasti parantunut kiekollinen taito auttaa hyökkääjiä aivan valtavasti tällä hetkellä ja siinä on suurin ero viime kauteen, jolloin vaadittiin varsinkin Laineen spesiaalia kykyä laittaa kiekko maalin, mistä useammat ei onnistuisi ikinä.
Jokainen toki näkee asiat omalla tavallaan, mutta mielestäni Tappara pelaa kuten kuuluukin ja mitään ylisuorittamista en ole havainnut.
Luulen,että Peterra vain valitsi huikan väärin sanansa. Minäkin tuohon kiinnitin huomion. Xavi ja Henkka ovat ottaneet roolia. Ei kai sitä ylisuorittamiseksi voi kutsua. Minun mielestä Henkka on alisuorittanut, jos niikseen tulee, hänestä on paljon parempaan
@coly ihan perusteltu näkemys tuo, en väitä vastaan.
Maalit vaan tuppaavat ohjailemaan aika paljon peliä ja esim. Kärppiä vastaan nuo Rynnäksen hörpyt ohjasivat melkoisesti koko peliä ja myös tulosta. Se on ihan turhaa jossittelua, mitä olisi tapahtunut, jos Rynnäs ei olisi imaissut kahta vetoa neljässä minuutissa selkänsä taakse, mutta suhteutettuna paikkoihin ja siihen tehokkuuteen, joka Tapparalla oli pitäisin sitä jonkinlaisena “ylisuorittamisena.”
Vastustajat tähän mennessä ovat paikoitellen näyttäneet jopa heikoilta Tapparan käsittelyssä ja en jaksa mitenkään uskoa, että tasoero tässä vaiheessa kautta olisi noin suuri. Maalinteko tulee muuttumaan merkittävästi vaikeammiksi sitten, kun joukkueet saavan puolustuksensa pelimerkit vähän nähtyä paremmin kasaan. Ja silloin, kun pelataan “todella hyvin puolustavaa jengiä” vastaan niin uskon, että maalinteko voi olla se joka tuottaa meille eniten vaikeuksia. Ja sitten päälle vielä se maalinteon suhteellinen tehokkuus; kuinka monta paikkaa pitää luoda yhtä maalia varten.
Hieman erikoiset pelimannet nostit tähän esimerkeiksi, koska oman näkemykseni mukaan juuri tällä kaksikolla on ollut kohtalaista taipumusta olla ns. kevään pelaajia. Savinaisen uran paras kausi Liigassa on kuitenkin tuottanut 20 maalia, eikä parhaan KHL-kauden 13 kaappia ole huono sekään. Haapala taas on terveydellisistä syistä vähän kasvukäyräänsä jäljessä, mutta käyrä on toistaiseksi nouseva 4 maalia (25 peliä), 12 maalia (47 peliä). En usko Henkan olevan vielä potentiaalinsa lakipisteessä, joten viivotinennusteella 16+ maalia ei ole mikään mahdottomuus.
Toki tasavahvan ja tasapaksun välinen ero on monasti veteen piirretty viiva. Mielestäni Palolasta ja Laineesta on nyt meille jäänyt jonkinlainen maalitykki-fiksaatio. Palola ei muuten saanut sitä ratkaisevaa kutia sisään, vaan Karhusen rällään.
Jos koko arsenaali saadaan tasaisesti tuottamaan ja meillä on useampi näitä 15+ maalin miehiä, niin The Vahvistuksen ei välttämättä tarvitse olla “Laine” tai “Palola”, vaan kenties “Tom Bisset” riittäisi. Ei siis kansainvälisen tason maaliruisku, jota tänne on erittäin vaikea edes saada, mutta sellainen kokenut kaveri jolla ei maila tärise ja tuikkaisee muutaman tärkeän, kun sitä tarvitaan.
Ei Palola muutenkaan keväisin mitenkään ylettömän tehokas mielestäni ollut. Mutta tietysti jotain siinäkin, että hän kuitenkin 2014-2015 tasoitti game 7:n.
Tasavahva rosteri on siitä hankala vastustajalle, ettei se voi ottaa mitään yksittäistä kenttää erikoisvartiointiin. Haaste on pitää kaikki kolme ketjua rooliinsa tyytyväisinä, lämpöisinä ja siten tuottavana.
Kyllähän Tapparan rosteri on vahva ja ratkaisioita on moneen lähtöön. Nurmi pystyy maalaan ja Savinainen kykenee ratkomaan pelejä. Haapala ja Karjalainen pystyvät tähän samaan. En olisi ´lainkaa huolissaan onko ratkaisiota tarpeeksi, toki Laineen ja Palolan tyyppinen maaliruisku helpottaa tätä. Tappara voi jauhaa 4 kentällä vastustajan päätyyn mikä helpottaa peliä, sekä suuremmalla todennäköisyydellä vastustajan päässä verkko heiluu. Enemän olisin siitä huolissaan onko pakistossa tarpeeksi keväälle mörköjä maalin eteen , te varmaa tiedätte sen paremmin kun minä
Kyllä Bonsa ja Sammalkangas tuossa maalin edessä riittää. Halutessaan myös Elorinne osaa sen homman.
Jokseenkin legendaa tämä. Itseasiassa Palola on hieman nostanut ppg:ta pudotuspeleissä. Temppu johon Martti Jarkko tai Janne Ojanen ei pystynyt.
Kyllähän Tappara jäi viime kaudellakin nollille vieraskentällä neljä kertaa. Jyväskylässä jäätiin nollille, mutta laadukkaita tekopaikkoja tuolla kyllä oli ihan riittävästi, jotta tälläkin rosterilla olisi maali pitänyt tehdä. Enemmän huolettaisi jos ei olisi edes mestoja tai yhdestä ainoasta paikasta tehtäisiin maali. Kyllä tällä rosterilla näyttäisi pärjäävän kohtuullisesti ja eiköhän pelaajabudjetissa ole tilaa vielä pariin täsmähankintaan. Jos jotain nykyhetkeen kaipaisi, lähinnä pelillisesti, niin vähän kiekollisempaa pelaamista neloselta.
Pakko puuttua tähän vaikka ketju koskeekin nyky-Tapparaa: vikalla Tappara-kaudellaan Palola teki 20 pleijaripeliin 11+5, ja edellisenä keväänäkin 10 pinnaa 20 peliin = kahden viimeisen kauden pleijareissa 0,65 ppg.
Kuuleppa Jussi. Mitäs sanot, jos vaihettais Hegen ja Martinin paikkaa. Joukkueella menee hyvin, mutta aina on parannettavaa ja säädettävää. Yritettäis kolmosesta saada tulosta ja nelonen pelaamaan vastustaja nollille. Winwin.
@Messi Alkoiko sinua hiertämään kun Roy pelasi eilen “Haapalan” paikalla 5vs5 pelissä? Hyvähän se on tässä hakea ja katsoa koostumuksia, varsinkin kun HIFK oli vaihtoetu niin eiköhän tämä vaihto ja kokeilu johtunut tästä.
Mielestäni Röymark on pelannut roolinsa ihan hyvin. Ja en ihan näin nopeasti muista, että omiin olisi Röymarkin virheen takia kiekko uponnut. Kun “heikkoa” plusmiinusta halutaan esille nostaa.