No ainakin on katteet kunnossa
Eikös se kaupankäynti tuohon perustu ja ei Tapparakaan pelkkää hyväntekeväisyyttä harrasta.
Ihan käypä hinta paidasta ja maksaisin sen ilomielin jos fanipaidalle olisi tarvetta.
Juu ja vaikka oliskin ylihintaa niin Tappara on se jolle sitä ylihintaa voikin maksaa
On tuolla myös fanipaita painatuksella hintaan 79e, itsellä on ja hyvin menee hupparin päällä.
Fanituotteisiin liittyen, monissa paidoissa ja takeissa myös lukee “Tappara” tai esim “Tappara hockey” . Itseäni hiukan arvelluttaa kymmenien erilaisten ja väristen fonttien käyttö joukkueen nimen esittämisessä. Olisiko jo aika suunnitella myös tekstipuoli viralliseksi ja aina samanlaiseksi, kuten logokin? Ja tietysti niin, että nimi toimisi yksinään, logon kanssa ja yksivärisenäkin.
Esimerkkinä logotekstien voimasta, muistan suurinpiirtein vieläkin miten esim Iron Maidenin tai Dion logot piirrettiin. Niitähän raapusteltiin koulutunnilla vihkoihin.
Tämä puoli on viimeisen alle vuoden aikana ottanut sellaisia suuntia, että mielestäni voisi kritiikeissäkin ottaa aavistuksen aikalisää, tai esittää jopa pienet kiitokset (täältä ainakin).
Joskus muistit voivat ehkä olla helposti lyhyitäkin sen suhdilta, mitä on kysytty ja mitä saatu. Ja täytyy nyt ainakin sanoa, että jo tuo verkkokaupan käyttöliittymäuudistus yhdyssanoineen muineen on ollut erittäin ns. virkistävä.
Logon / tekstin esittämiseen semmoista, että niitä on monia historiassakin, myös klassisiksi muodostuneita. Maulla & tyylillä eteenkin päin, vastakin?
Samoja & aina parempia suuntia tuleviin näissäkin kulmapeleissä.
E. “Hockey”-jutut nyt on tätä ysärin McLaren- /grungemuotia, joka on taas vähän edellä aikaansa. Kyllä ne joukossa menee.
Juuri näin ja vielä lisähuomautuksena, että tuossa oranssisssa fanipaidassa numero on aplikoitu eli ommeltu sinne selkään; hitosti tyylikkäämpi kuin painatus ja varmasti työläämpi.
Hyvä pointti.
Siinä tapauksessa se 50 euroa ei todellakaan ole kallis hinta siitä että saa nimen ja numeron selkään.
Juu, tuota mäkin ylempänä vähän hain, eli eivät tule paitaan vain nappia painamalla.
Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Minkä uuden Tappara-fanituotteen sinä haluaisit?
Tappara panssarilasi Honor 8/9
https://www.tappara.fi/liiga/tuote/tappara-panssarilasi-honor-8-9/
Näköjään tullut myyntiin uuden mallinen Tappara logolla varustettu jumppapussi.
Värit: Sininen ja Oranssi
Tämä oliski kiva jos kävis iPhoneen.
Vaimolla oli Honor kasissa tuollainen lasi ja kyllä se logo hieman käytössä häiritsi, vaikka maailman kaunein logo onkin.
Itselläni on parisen vuotta jo ollut tuo panssarilasi omenapuhelimessa ja hyvin harvoin on logo haitannut alkuun toki kesti vähän tottua… ja laatu on kyllä myös kohdillaan koska panssarilasi on edelleen hyvin paikoillaan
Onko täällä jossain jo huomioitu, että ytimekkään oloista Jutilan maajoukkuefanipaitaa nimmaroinnin kera näkyy tulleen myyntiin:
Nyt sitten ostoksille
Mode-edit:
Ystävänpäivänä torstaina 14.2. Tappara Shop laittaa kaikkiin fanituotteisiinsa 15 prosentin alennuksen!
Alennukset ovat voimassa Kissanmaankadun myymälässä torstaina klo 9-16 ja verkkokaupassa ke klo 16 – to klo 9 välisenä aikana!
Haha, toi kuva tuolla sivulla on kyllä paras.
"Kissanmaankadun fanituotemyymälässä hiihtolomatarjouksena viikot 9 ja 10: Osta kolme fanituotetta, maksat vain kaksi, kun Shop tarjoaa niistä halvimman!
Nyt ostoksille!
Tarjous vain Kissanmaankadun myymälässä, ei verkkokaupassa eikä jäähallilla."