En pikaisella etsimisellä huomannut että tällaista ketjua vielä olisi olemassa joten ajattelin että tällainenkin voisi olla ihan kiinnostava lisä foorumille, tämän voi poistaa jos vastaava kuitenkin jo löytyy.
Eli ajattelin että tähän ketjuun voisi jakaa ajatuksia sekä näkemyksiä nimenomaan tapparalaisesta seurakulttuurista. Siitä millaisena ihmiset näkevät meidän seurakulttuurimme tai mitkä ovat sen ominaisia piirteitä. Tai pohtia sitä millaiseksi Tapparan seurakulttuuri muovautuu tulevaisuudessa ja kokeeko se murrosta, jopa jakaa omia toiveitaan siitä millaista sinioranssia seurakulttuuria kukin haluaa jatkossa nähdä. Aihe kiinnostaa ainakin itseäni ja tuntuu että varsinkin toiveiden osalta ihmisillä on melko kaikenkirjavia mielipiteitä joten aiheesta voi syntyä kohtuullisen mielenkiintoista keskustelua. Toki myös muiden seurojen kannattajat voivat jakaa omia ajatuksiaan siitä millaisena he näkevät meidän seuramme kulttuurin.
Tapparalaisesta yhteisöstä kertoo se kuinka legendat Jutila, Ojanen, Mäntylä, Lehtonen, Korpi jne. aina kertovat kuinka rehti, työteliäs ja tiivis meidän Tapparalaisten porukka on. Monien seurojen ympäriltä on kaivettu sontaa kaiken maailman paljastuskirjoihin, mutta Tappara-perhe on pitänyt huolen, että kullan huuhtominen on se juttu, mistä painetaan tekstiä kirjoihin ja kansiin.
Ja yleisö. Se elää tunteella omassa päädyssä pelin ajan, mutta pelin jälkeen riittää tunnustusta vastustajallekin. Pelin aikana ei tosiaan mennä vastapäädyn kavereiden riveleihin kiinni kuten monien muiden seurojen osalta saa ikävästi lukea.
Tyylikkyys. Intohimo. Ylisukupolvisuus. Ketään ei jätetä yksin!
Kyllähän se pari kertaa sattu pienen miehen sydämeen kun valkku sano että “jos vielä kerran roikut kun jätkänräkä piikkilangassa sielä vastustajan sinisellä etkä luistele takas omiin niin et pelaa enää vaihtooka”. Mutta kyllä se mun mielestä niin pitää ollakkin, turha sitä peliä on pelata jos aikomus ei oo voittaa ja tehdä parastaan. Sellaset osallistumispalkinnot ja kunniakirjat että “täällä olit” on sellasta humpuukia mitä kiakkoon ei kuulu. Välillä tulee itku, mutta sitten pelataan seuraava peli täysiä ja yritetään saada se parhaan pelaajan palkinto.
Mulle isona tapauksena Tapparalaisesta seurakulttuurista on jääny se mieleen että kun pelasin Tapparan junnuissa, niin hervannan luolasta sai mennä ylös voitetun pelin jälkeen hissillä kun taas hävityn pelin jälkeen piti kantaa oma kassi ylös portaita. Jos ei se mitään muuta opettanu niin ainakin sen että joka peliin on mentävä täysillä, toki tilanne oli hieman epäreilu koska pelattiin vuotta vanhempien sarjassa. Silti en koskaan muista kenenkään valittaneen ja kyllähän ne portaat aika tutuiks tuli.
Urheilullisuus. Tämä tarkoittaa paitsi urheilun hoitamista viimeisen päälle, mutta myös mm. vastustajan kunnioittamista ja rehellisyyttä pelille.
Työ ennen tuloksia. Tämä tulee jo (vähintään) Kalevi Nummisen ajoista ja Tappara on ollut huonoimmillaan, kun tästä ja ykköskohdasta on lipsuttu.
Tekeminen ennen puhumista. Kunnon Tapparalainen näyttää ja johtaa teoilla - puhumisen pystyy kuka vaan. Janne Ojanen, Kristian Kuusela, Otto Rauhala ja niin edelleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Tapparassa voisi olla suuria persoonia, mutta narrit löytävät itsensä nopeasti muualta, jos ylemmät kohdat eivät täyty. Joukkue on lopulta aina isompi kuin yksilö, jos asiat ovat ristiriidassa.
Perinteet. Tapparalaisuus siirtyy isältä/äidiltä pojalle/tyttärelle ja konkareilta tulokkaille. Näin syntyy jatkuvuus, joka mahdollistaa kaikki ylemmät kohdat.
Tulipahan tästä ketjun aiheesta mietittyä että toivottavasti tapparalainen seurakulttuuri kehittyisi yhä enemmän sellaiseen suuntaan että seura ja yhteisö sen ympärillä olisivat itsessään syitä saapua hallille myös niinä pimeinä syysiltoina kun treenijumi vaivaa ja lehdet kirjoittelevat kriiseistä. Monelle asia takuuvarmasti on juuri näin mutta monesti myös ohimennen kuulee keskusteluja siitä että miksi sitä vielä lähtisi hallille kun kovempia pelejä on vielä tulossa. Itselleni tuollainen ajatusmaailma on vain hyvin vaikea käsittää sillä minusta Tapparassa itsessään ovat kaikki ne syyt miksi minä käyn matseissa, ei niinkään siinä kuka on vastassa tai mitä ylimääräistä ottelutapahtuman ympärillä on.
Ymmärrän että osalla ei ole mahdollisuutta käydä jokaisessa kotiottelussa tai edes kovin usein matseissa mutta enemmän kyse on mentaliteetista että hallille saavutaan nimenomaan sen rakkaan seuran tukemisen tähden ennen mitään muuta. Ensi kaudella moni asia varmasti muuttuu enkä itse ainakaan usko että totutunlaista menestystä on odotettavissa hetkeen mutta toivon että ihmiset silti löytävät tiensä halliin osoittamaan tukeaan seuralle uuden aikakauden alussa vaikka alku olisikin tahmeaa ja prosessi ottaisi aikansa. Tämä pohdinta perustuu myös aika paljon näkemykseeni seurakulttuureista yleisesti mutta totta kai tapparalaisena koen että tällainen on sellaista kulttuuria mitä haluan nähdä nimenomaan Tapparassa.
Mä lähden hallille katsomaan peliä lähes jokaiseen peliin syistä että:
Tappara
Paskat kaverit ja paska huumori
Katso kohta kaksi
Pelin seuraaminen paikan päällä avaa peliä eri tavalla
Yleinen tunnelma hallissa.
Ja mitä tulee seurakulttuuriin, niin kyllä Tappara on oikealla tiellä. Pitää olla lasten/nuorien nähtävissä, jotta tulevaisuus on hyvää.
Itse olen kasvanut Tapparaan ja myönnän syöttäväni asiaa myös eteenpäin. Tuossa taannoin tapasin itselleni rakkaan lapsen. Hänen ensimmäinen kommentti oli minulle, että Tappara on paras. Tuohon totesin, että oikeassa olet ja tästä pidetään kiinni. Seuraava kommentti häneltä oli, että Ilves on huono. Tuohon totesin, että ei Ilves ole huono, Ilves on hyvä. Poika sanoi tuohon, että joo mutta Tappara on parempi. Mitä sä nyt enää tuohon sanot? En viitsinyt valehdella.
E. Minun silmässäni seurakulttuuriin kuuluu isosti muiden arvostaminen. Mulla on lapsuudesta saakka paras ystävä ollut Ilveksen miehiä. Ja edelleen ollaan puheväleissä.
Isoin teema edelleen on mielestäni toisistamme välittäminen. On päällä mitä vain. #ketään ei jätetä yksin.