Tapparan fysiikkavalmennus

Aika kaukaa sai tämän ketjun kaivaa, mutta lienee kuitenkin oikea paikka seuraavalle uutiselle, joka löytyi oheisesta jutusta.

“Tappara on palkannut uudeksi voimavalmentajaksi painonnostaja Jenni Puputin Varalan urheiluopistolta.Yhteistyön lisäksi seura pystyttää Kaukajärven Sentteri -jäähallille harjoituskeskusta, jossa keskitytään yksilötaitojen kehitykseen.”

Olisikohan niin, että Kailajärven Jaska alkaa jäähdytellä ja Jenni jatkaa painonnostotaustaisten voimavalmentajien perinnettä Tapparassa. Mukava tyyppi Jenni on ja ainakin tälläistä amatööriä on osannut hyvin ohjata kun olen muutamaan hänen vetämäänsä treeniin osallistunut.

Juttu on Solmun käsialaa, jos joku haluaa sen vuoksi jättää klikkaamatta, eikä juttu tähän voimavalmennusasiaan tuo lainausta enempää tietoa.

edit. typo

7 tykkäystä

Kailajärvi varmaan rupee enemmän katteleen päältä.
Jenni Puputti painonnostaja (voima), Tiia Hautala yu moniottelija (nopeus,teho), Aila Sainio telinevoimistelutausta (kehon hallinta, taitavuus).
Hyvältä vaikuttaa Varalan yhteistyö!

3 tykkäystä

Jenni on loistava tyyppi ja paikkansa ansainnut. Osaa tosiaan ohjata niin amatöörejä kuin ammattilaisiakin.

2 tykkäystä

Hah, nyt on pojat hyvissä käsissä. Aila on tuttu GoGolta ja erittäin ammattitaitoinen ja mukava tyyppi. Hautala ei ole valmentajana tuttu, mutta näytöt urheilu-uralta on kyllä kunnossa.

Hauska juttu Matias Strandvallin vierailusta Tapparan treeneissä

11 tykkäystä

Hyvä juttu! Toni Utunen saa kehuja hiihtäjältä, kuulemma kova kaveri. :muscle:t3:

3 tykkäystä
4 tykkäystä

”Kesäharjoittelu on sujunut hyvin ja pelaajien fysiikkaominaisuudet ovat kehittyneet toivotulla tavalla. Pelaajat ovat olleet hyvin motivoituneita harjoitteluun ”, kertoo Jenni Puputti.

12 tykkäystä

Edellä mainitussa jutussa luetellaan johtoryhmään kuuluvaksi Tomi Mäkelä tittelillä fysiikkavalmentaja & fysioterapeutti. Tapparan sivuilla mainitaan vain jälkimmäinen, joten mikähän lienee lopullinen totuus?

Tämä sopii tähänkin ketjuun.

2 tykkäystä

Nuo nimikkeethän ei mitenkään sulje toisiaan pois vaan päinvastoin jopa tukevat toisiaan hyvin. Jos/kun Tappara tekee fysiikkatreenejä erilaisissa pienryhmissä niin sillon koutsataan niitä, joskus taas tilanteen niin vaatiessa keskitytään enemmän loukkaantuneiden pelaajien kuntouttamiseen ja niin edelleen. Tuskin Mäkelällä(kään) on ihan yhtä kiveenhakattua roolia.

Juu saahan yhdellä henkilöllä olla vaikka kuinka monta tehtävää. Vähän huonosti tuli ehkä ilmaistua pointti, eli jos Mäkelä toimii myös fysiikkavalmentajana niin voisihan tämän virallisilla sivuillakin mainita. Onhan siellä Tonollakin kaksoisrooli merkittynä.

1 tykkäys

Mäkelä on Rautakorven luottomies ollut jo edellisellä visiitillä ja Kerhossakin aikanaan. Vahva veikkaus, että Tapparassa Mäkelä osallistuu fyysiseen valmennukseen suunnnittelussa ja osittain toteutuksessa nimenomaan biomekaniikan ja fysiologian asiantuntijana, fysioterapeutin roolin lisäksi. Tällöin treenejä voidaan jaksottaa oikein ja treenata oikeita asioita, jotta osaan loukeista pystytään puuttumaan ennaltaehkäisevästi.

4 tykkäystä

Toki Puputin Jennikin on fysioterapeutti, eli siltäkin puolelta toki asiantuntemusta löytyy.

Kyllä se vain on ihanampi tuo kauniimman sukupuolen kiinnostus ja kosketus - niin fysioterapiassa kuin hieronnassakin :wink: . Olisinpa vielä nuori ja pelaajana Tapparassa …

1 tykkäys

Toki on. Fyssareillekin tuppaa olemaan omat expertiisit. Sen lisäksi ei ole ainakaan mulla tiedossa, miten esim. hän jaksottaa ajankäyttöään Tapparan, muiden töiden oheen. Ei ole Mäkelänkään osalta, mutta uskollisesti on Jukan kanssa yhteistä taivalta kulkenut. Mäkelä on ainakin kulkenut pitkät tien fyssarina ja liitonkin hommissa (nuorisonaajoukkueet) mukana ollut.

Tuossa vähän kuvamateriaalia Tapparan treeneistä Poltteella:

8 tykkäystä

Ompas pöljän näköistä touhua :joy:

Mitäs pöljää tossa on? :open_mouth: Toiminnallinen harjoittelu on nykypäivää.

6 tykkäystä

Ei mitään. Sanoin vaan että se on sen näköistä.

2 tykkäystä