Tapparan jäädytetyt pelinumerot

Mielestäni paras peli Peltolan paidan jäädyttämiseen olisi Kärpät matsi. Peltolan uran kovimmat väännöt olivat kärppiä vastaan.

10 tykkäystä

Ei oo Peltolan paita vielä jäädytyskamaa. Ei taida täyttyä kuin seurauskollisuus, yleensähän Tappara jäädyttää vasta vuosien jälkeen jos jäädyttää. Yleensä jäädytys on vaatinut myös muuta näkyvää toimintaa organisaatiossa esim. valmennuspuolella. Ja olikos ikä yksi kriteeri myös, en ihan varmaksi muista. Janne Ojanen oli luonnollisesti poikkeus, koska hän on Janne Ojanen.

Tähän palattaneen vuosien kuluttua vasta Peltolan kohdalla, riippuu hänen uranjälkeisestä toiminnasta organisaatiossa. Jugi olisi kyllä erittäin hyvä Tapparan kasvot, fiksu kirvessydäminen kaveri.

2 tykkäystä

Jos Peltolan meriitit ei riitä, niin Tapparassa ei tulla paitoja kovin paljoa jäädyttämään.

Pitää suhteuttaa asiat nykyaikaan.

34 tykkäystä

Jos Peltolalla ei riitä hallin kattoon niin ei tartte jäädyttää sitten enää ketään tulevaisuudessakaan. :smiley: Peltola on kasvot sille että mestaruuksia ja mitaleita on viime vuosina siunaantunut. Tulevaisuudessa voidaan sitten tarkastaa Kuuselan että Rauhalan kohdalla.

15 tykkäystä

Tosi vaikeaksi menee ainakin jäädyttäminen. Peltolakin alkaa olla harvinainen tapaus, kun Tapparassa vaan pelasi Suomessa Liigaa.

8 tykkäystä

Itse olen miettinyt Peltolan paidan jäädyttämiseen liittyviä kommentteja ja jotkut sanovat ettei riitä ja jotkut ovat sitä mieltä että riittää hyvinkin.
Itse olen puhtaasti sitä mieltä että pitää ehdottomasti jäädyttää. Peltola on ollut erään aikakauden kasvot ja taistelun ruumiillistuma sekä voittojen ja tappioiden hetkillä.
Hän on monesti pystynyt ottamaan joukkueen reppuselkään ja jopa yksin ratkomaan otteluita.

Maailma elää nykyään nopeampaa sykliä eli mielestäni jos kaveri ansaitsee jäädyttämisen ei pidä odottaa että hän täyttää 50 v vaan hoidetaan asia nopeasti! Uusi halli tarvitsee uusia sankareita.sellaisen minkä nuoret itse ovat nähneet pelaavan.

22 tykkäystä

Ei se mielestäni ole edes arvokasta, että paitoja on katossa kuin kalsareita pyykkinarulla. Ei niitä ylipäätään pitäisikään jäädyttää vain jäädyttämisen ilosta.
Korostan, että Tappara-pelaajauransa puolesta Peltola on jäädytyksensä ansainnut. Se ei vaan ole ainoa kriteeri Tapparassa jäädyttää numeroita.

5 tykkäystä

Juu, ei tietenkään. Mutta toistan: jos Peltolan meriitit ei riitä, niin sitten ei tule riittämään nykypäivänä oikein kenelläkään. Ainakin ihan pirun vaikeaa on samanlaista uraa tehdä Tapparassa saavutuksineen.

Ne kriteerit mitä oli joskus 40 vuotta sitten ei ole enää tänä päivänä mahdollisia.

8 tykkäystä

Olen kyllä myös sitä mieltä, että Peltolan paita tulisi nostaa hallin kattoon. Mitä tulee kriteereihin, niin ei kai sellaista kriteeriä ole noudatettu, että pitää olla merkittävää toimintaa seurassa uran jälkeen. Vai onko Ojasella, Jutilalla, Sudella tai Lehtosella ollut ura myös muissa hommissa Tapparassa? Ojanen toki muutaman pelin vaihtoaitiossa nelosvalkkuna ja Jutila PR- hommissa. Mutta en mä noita nyt sanoisi kovin suuriksi rooleiksi.

2 tykkäystä

Näistä kriteereistä täällä on monesti “väännetty” niin heitänpä pari, mitkä varmasti muistan:
(Nämä siis silloin kun seura ne julkaisi +10v sitten)

-Jäädytettävän henkilön tulee olla väh. 50 vuotias.

-Aktiivinen toiminta ammattikiekossa ohi
( Ei voi toimia valmennus, j-johto ym.)

Eikä siis niin, että pitää ehdottomasti olla joku eläkevirka ollut.

Asiaa hiukan sotkee se, että näitten teesien julkistuksen jälkeen, #8 vedettiin kattoon heti uran päättymisen jälkeisellä kaudella

2 tykkäystä

Merkittävää-toimintaa-peliuran-jälkeen kriteerin perusteella katossa olisi vain melkeinpä vain Kallun paita. Hänellä riittää sitten niitä meriittejä kaikille tuleville.

Ei semmoista kriteeriä ole. Muuten Mikin pikkutakkikin olisi rasittanut jo Hakametsänkin katto-orsia jo pitkään.

1 tykkäys

Niin kuin täällä on jo useaan otteeseen jo mainittu, Peltola ja Kuusela ovat olleet Tapparan viimeisimmän menestyskauden kasvot. Vaikka Kuusela, ei nyt ole koko uraa Tapparaa edustanut sen ei pitäisi haitata koska elämme nykyaikaa, jossa jääkiekko on myös bisnestä ja pelaajat joutuvat liikkumaan useammin seurasta toiseen. Eri asia se oli ennen, kun joukkueessa sai pelata niin kauan kun halusi, varsinkin jos olit oman kylän poikia. (Toki sinun myös piti osata pelaata)
Näiden kahden herran paidat soisin nostettavan 2020-luvulla ja mikäli Otto jatkaa samaan malliin tapparassa niin herran paita sit viimeistään vuonna 2042 kattoon

1 tykkäys

Tätä en ymmärrä lainkaan. Viiden vuoden kuluttua 80% satunnaisista katsojista ei tunnista pelaajaa eikä tiedä miksi paita jäädytetään. Mainosarvo asiasta pitää ottaa heti, koska maailma on nopea.

7 tykkäystä

Toisaalta siinähän just on hyvä mittari jäädyttämiselle, jos nimi ja numero muistetaan vielä viidenkin vuoden jälkeen, on jäädyttämiselle todellakin aihetta.

8 tykkäystä

Eri mieltä. Mainosarvo ei saisi olla kriteeri. Se on kunnian osoitus. Tappara aloitti numeroiden jäädytykset suht myöhään. Historiassa olisi ollut varmasti monia, joiden numerot olisi voinut jäädyttää. Hyvä ettei asian kanssa lähdetty “keulimaan”.
Se on jokaisen seuran oma asia kuinka kriteerit määritellään. En osaa muiden joukkueiden jäädytyksiin sanoa, vaikka sieltä löytyy mielestäni hutikuteja. Esim. millä on merkitys pienempien seurojen osalta sille, että pelaaja on pelannut ehkä vain muutaman kauden joukkueessa, mutta tehnyt sen jälkeen hyvän/komean uran NHL:ssä. Mielestäni esim. Barkovin numeroa ei tulla jäädyttämään, ei Laineen, siinä missä Teppo Nummisenkaan. Toisaalta voin ymmärtää SaiPan Skrikon, tai Kalpan Timosen.
Tapparassa kriteerienä on ollut se, että Liigassa edustetaan vain Tapparaa ja komeat tehopisteet. Ns. Duunaripelaajia ei näy. Peltola olisi tässä poikkeus, eikä huono sellainen. Toki hyviä pisteitäkin Jukillakin oli, muttei mikään pistemieheksi profillitunut pelaaja. KAPTEENI caps lock päällä.

Kun puhutaan Kuuselasta, nousee hattu päästä. Myös melkein kaikilta vastustajien faneilta, myös Ilveksen leirissä. Kuuluu samaan kategoriaan Ojasen ja Helmisen kanssa. Kunnioitus yli seurarajojen.
Tilastotkin puhuvat puolestaan ja menestys.
Mutta mitkä on Tapparan kriteerit? Pitkääkö olla oma kasvatti, ja edustanut Liigassa vain Tapparaa?
Kuusela on Seinäjoelta. No, Susi on Kouvolasta. Susi edusti myös KooKoota, mutta vain divarissa.
Kaikki muut ovat Tappara kasvatteja. Monia mestaruuksia. Kovia tehopisteitä. Suomessa vain Tappara. Kuuselalla myös Ässät, Kärpät ja Blues.
Kuitenkin Tapparan junnuissa koulittu. Miesten joukkueseen saavuttuaan, pelasi Suomessa vain Tapparassa. Hyvin menestyksekkäästi 10 kautena. Pitää muistaa, että Tapparaan tullessaan oli jo 30 vuotias!
Eilenkin näki, että faneilla suuri arvostus. Samassa kategoriassa Jannen ja Jutin kanssa.
Vaikea paikka.

Oman suosikin paitaa tuskin nousee kattoon. Mutta nostakaa sen Lökin mailan tuppi edes sinne.

5 tykkäystä

Kyllä se niin on, että viimeistään tämä tuorein mestaruus nostaa Kuuselan numeron hallin kattoon.

  • 4 mestaruutta Tapparassa nostaa hänet todella kovaan kastiin
  • CHL-mestaruus Tapparassa. Edustaa hyvin tätä uutta saavutusta.
  • Edustaa meneillään olevaa dynastiaa parhaiten - tuli takaisin kaudelle 2013-14
  • Maailmanmestari
  • Yhteensä 5 Suomen mestaruutta
  • Päälle vielä Ruotsin mestaruus
  • Poikkeuksellisen pitkä ura, ottelumäärä, tehopisteet

Joskus muinoin tosiaan edellytettiin myös osallistumista ja Tapparalaisuuden edustamista peliuran jälkeen ja paitaa nosteltiin 50v synttärilahjana. Ojasen kohdalla poikettiin aikakriteeristä ja nostettiin heti. Erkki Lehtosen kohdalla poikettiin uran jälkeisen toiminnan kriteeristä, mutta nostettiin ihan liian myöhään - korjattiin virhe. Eiköhän Kuuselan kohdalla poiketa pelaajaurakriteereistä, uskon niin.

Ajankohta on toki arvoitus. Nostetaanko heti, jos Kuusela alkaa touhuilemaan jotain muuta kuin pelaamista Tapparassa?

20 tykkäystä

Nyt epäsuosittu päinvastainen mielipide, mutta ei omissa kirjoissani sinne kuulu. Ennemmin laittaisin Saravon, mutta ei hänkään sinne kuulu.

12 tykkäystä

Maailma on muuttunut niistä 70-ja 80-luvun ajoista jolloin Tapparassa vilisi pelaajia joista tämän päivän näkemyksen mukaan olisi voinut jäädyttää vaikka ketä. Varsinkin jos olisivat pelanneet jossain muualla kuin Tapparassa. Jukka Peltola ja varsinkin Kristian Kuusela ovat sellaisia pelaajia omalla aikakaudellaan, joidenka panos seuran identiteettiin ja menestykseen ovat olleet sellaisia, että jos tarkoitus tulevaisuudessa on koskaan enää kenenkään paitaa/numeroa jäädyttää, niin heidän kohdallaan se pitää tehdä. Piste.

3 tykkäystä

Näillä ei pitäisi olla mitään merkitystä (paitsi ehkä toi viimeinen), kun mietitään kenen pelinumeron Tappara nostaa hallin kattoon. Ei ole kukaan voittanut Ruotsin mestaruutta eikä maailmanmestaruutta Tapparassa pelatessaan. Ja tuskin kukaan ikinä koskaan tulee voittamaankaan.

Nämä sen sijaan kelpaa ja riittää vaikka mielestäni kaikkien tärkein vaatimus jäi puuttumaan.

Nimittäin pelaa monta vuotta Tapparan joukkueessa, ja voita Suomen Mestaruus Tapparassa olemalla sen Mestaruuden voittaneen joukkueen sen kyseisen kauden ensisijainen kapteeni.

2 tykkäystä

Kyllä #71 kuuluu kattoon. Liiga-tasolla älytön ura, josta vielä suurin osa Tapparassa ja käytännössä koko Tapparan dynastian ajan meillä pelannut. CHL-voitto vielä ikäänkuin uniikkina kruununa.

#81 on mielestäni kiikun kaakun. Peltola lopetti odotettua aiemmin, ja oli parit playoffsit muualla pelaamassa tässä dynastia-aikana, toisin kuin Krisse. Lisäksi ura ei Liiga-tasolla ollut erityinen (tehopisteet jne.). Tämä onkin vaikeampi.

Mutta Kuusela sinne kuuluu, on Liiga-tasolla legenda.

7 tykkäystä