Tapparan parhaat maalivahdit kautta aikain

Huippu ei sattunut meille mutta Olympia hopeamitalisti sentään

1 tykkäys

Kamppuri, Mattsson, Lehto, Noronen,O’neill

Markus Mattsson ja Hannu Kamppuri olivat kyllä tienraivaajia pohjois-amerikkaan tuleville suomiveskoille.

2 tykkäystä

Vastasin joku muu ja olihan Hannu Kamppuri sivan jäätävä molari. Samoin olisin laittanut Säterin listalle.

2 tykkäystä

Joku muu.
Yli 40 vuotta seuranneena ja monet veskarit nähneenä nostan Hannu Kamppurin kaikkein korkeimmalle. Kovin koskaan Tapparassa pelannut maalivahti. Markus Mattsson toinen, ei ihan Kamppurin tasoa. Nykymaalivahdeista sekä Karhunen että Hrachovina olivat selkeästi mestaruuksien takuumiehiä ja aivan älyttömän hyviä.
Nää mun mielestä.

4 tykkäystä

Mulla kans Hrachovina kuuluu suosikkeihin. Ehkäpä jopa kaikkien aikojen paras Tapparavahti. Niin hyviä ja uskomattomia otteita esitti silloin että olen todella iloinen että palaa Tapparaan :grinning:

1 tykkäys

Ei oikein voi verrata esim 80-luvun molareita tähän päivään, saati sitten siitä vanhempia. Peli on muuttunut. Säännöt ovat muuttuneet. Varusteet ovat muuttuneet.
Itelleni jäänyt eniten mieleen Jason Muzzatti ja Jussi Markkanen. Myös Markus Mattsson.
Toki tänä päivänä Karhunen, Metsola ja Hrachovina ovat aivan loistavia.
Hannu Kamppuria en muista kunnolla, mutta kuulemma legendaarinen.

1 tykkäys

Ei kahta sanaa. Kyllä se on Juha Metsola. En toki noita 80 luvun kassareita ole livenä nähnyt. Mutta Metso kyllä oli huikea, tuntui välillä, että todellakin oli se puoli joukkuetta. Harmi vain, että se mestaruus jäi ottamatta, todella pienestä kiinni kyllä sekin.

3 tykkäystä

Vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, Metsola todella huikeaa tekemistä Tapparassa ja nytkin euroopan kärkimaalivahteja.
Karhunen oli se vaan hienoa, että playoffeissa pelasi meidän eikä enää vastustajan maalilla, tärkeiden pelien mies
Domi 2016 jo mukana kannua voittamassa ja 2017 koko homman tukipilari.

Erityismaininnan annan itse meillä suhteellisen vähän pelanneelle Aaro Peltoselle vaikka ei ehkä täysin ketjun aiheeseen sovi, mutta ei ikinä unohdu kun Peltonen torjui Vaasassa voiton ja sai koko Red Armyn kiehumaan ja rumpukapulat muun muassa lensivät jäälle :smile:

1 tykkäys

Hannu Kamppuri

1 tykkäys

Vaikea on sanoa kuka olisi paras ollut, mutta laitan nyt joita itselle jäänyt mieleen ja sykähdyttänyt. Kovia nimiä jää pois…

Hannu Kamppuri, Tom Draper
Mika Lehto, Juha Metsola
Tomi Karhunen, Dominik Hrachovina
Niklas Bäckström, Michael Garteig

Kyllä se vaan eniten sykähdytti nähdä nämä kaksi alimmaista nimeä maalilla, ties onko koskaan ollu niin varmoja ja rauhallisia torjujia seissyt Tapparan maalilla, ns. silmä lepäsi.

Kyllä se itselleni on Jari Halme. Moni voi ihan järjellisesti väittää minulle, että nk. “parempia” maalivahtejakin on ollut Tapparassa ykkösvahtina, mutta minulla on tietty perusteltu visio siihen, miksi ajattelen näin itse.

Parhaimmillaan “Hilppa” oli ihan uskomaton maalilla. Etenkin, jos puolustus pelasi normaalia hyvää peliään, oli Halme vaikea ohitettava omintakeisella tyylillään. Todellinen taistelija, ja lisäksi kaiken kuullun perusteella aivan mahtava herrasmies ihmisenä.

Pitkään paineistavaan tilaan Hilppa joutui urallaan - ihan liigakarsintoja, playoffeja ja mitallipelejä myöden - kaikesta muusta roskasta puhumattakaan (seuran yleinen kimpoilu, lehdistö, vitsailut jne).

Olisiko rohkeata väittää, ettei kukaan ole moisessa kiirastulessa ollut meillä pelatessaan?
Mies selvisi tuosta mylläkästä varsin mainiosti, ja se kertoo ihan valtavasta henkisestä lujuudesta ja kapasiteetista.
Värikäs ura ja sekä äärettömän tärkeä pelaaja Tapparalle, voi olla ettei oltaisi nykyään seurana tässä ja nyt - ilman Halmeen suorituksia tiukoissa paikoissa. Onneksi nykyään Halme on saanut tietynlaisen sankarinaseman,niiden typerien vitsailujen sijasta - Ainakin palstalla on valtaisa arvostus Halmetta kohtaan, mikäli olen oikein noteerannut.

13 tykkäystä

Hannu Kamppuri ja Jason Muzzatti. Muistan kuinka valmentaja Olli Hietanen heitti vuoden 1984 mestaruuden varmistuttua että “olishan tää mestaruus ollut helpompi voittaa kun joukkueessa olisi ollut yksikin pelimies ton maalivahdin lisäksi”. Muzzatti taas oli entinen NHL-maalivahti ja Tapparan nousu vaikeahkon alkukauden jälkeen kaudella 1999-2000 kulminoitui kyllä rautaiseen maalivahtipeliin Muzzattin saavuttua.

3 tykkäystä

Mun muistikuva on että Järvinen aloitti voitto pelit sitten tuli Jason joka oli kyllä omalla tavallaan huikea.

Joo näin oli, kun Bailey ei oikein meinannut saada mitään kiinni.

1 tykkäys

Kun olen vanhempi kuin useimmat palstalaiset niin oma suosikki menneiltä ajoilta
on yksi ja ainoa oikea Antti Leppänen.
Toki puolustus- ja pelisysteemi oli täyttä rautaa muihin verrattuna.

6 tykkäystä

Markus Mattsson, eka Mestarivahti jonka itse muistan… Sitten Jason Muzzatti, Mika Lehto ja Juha Metsola… Jollain tapaa myös Jari Halme, mies sai aivan liikaa välillä kuraa niskaansa…

3 tykkäystä

Leppänen, Kamppuri, Halme, Metsola. Nämä aikajaksolta jolloin olen seurannut kiekkoa ja kannattanut vain Tapparaa.

Kaivoin tällaisen, ehkä tähän sopivimman ketjun esille, kun tuolla alkoi olla Jaromir Sindelistä puhetta finaaliketjussa. Itsekin tuli oltua tuossa pelissä, jota @pieni_m muisteli, jossa Aaltonen kolasi Sindelin.

Sattuikos joku olemaan siinä Tappara-Lukko pelissä jossa tuli isot myllyt, joihin Sindelkin silloin jo Tapparan väreissä ollessaan osallistui?

Itse en ollut kyseisessä pelissä, mutta sain kavereilta Raholasta lankapuhelinraportin Tesomalle, jossa olin pelin sijaan toisten kavereiden kanssa kaljaa kiskomassa. :rofl:

2 tykkäystä

Milloin voidaan nostaa Heljanko tähän keskusteluun?

Torjunut meille kuitenkin CHL-Mestaruuden, yhden liigan mestaruuden (mahdollisuus toiseen) ja pronssia.

Sen lisäksi voittanut CHL:n MVP-palkinnon sekä Liigan parhaan maalivahdin palkinnon.

Ainii ja kaks runkosarjan voittoakin löytyy ykkösmosen paikalta

16 tykkäystä