Tapparan parhaat maalivahdit kautta aikain

Onneksi Chrisu ei ole vielä ex-Tappara niin kuin tuo alue antaisi olettaa. :slightly_smiling_face: Mutta meriiteiltään kyllä varmasti tulee kuulumaan tälle listalle, se on selvä.

Yleisesti, Harri Säterin myös noteeraisin suuremmin vaikka lähtikin maailmalle ennen tätä dynastia-aikakautta ja ei täten saavuttanut mitalien muodossa meillä menestystä. Takaisin saa kyllä tulla vielä jonakin päivänä jos minulta kysytään.

1 tykkäys

Tämähän on tosiaan ex-Tapparoiden lista :smiley:

No, Heljanko tulee olemaan suurtapparoiden listalla, kun joku päivä lähtee katselemaan kesämökkirahoja Sveitsistä tai Ruotsista.

Säterin kanssa samaa mieltä. Kuka tietää, vaikka Säterin kanssa oltaisiin nuo hopeiset vuodet saatu käännettyä, vaikka Metsola olikin mies paikoillaan.

1 tykkäys

Voihan sitä spekuloida. Minun mielestäni Juha Metsola oli suurimpia syitä, miksi Tappara noina vuosina ylipäätään niin lähelle mestaruutta pääsi. Varsinkin 2014 ja 2015.

Vaikea tehdä listaa parhaista, varsinkin itsellä ensimmäiset muistikuvat ovat vasta 90-luvun puolivälistä. Tähän mielipiteeseen vaikuttaa varmasti jokaisen seuraajan ikä. Lapsuus- ja nuoruusvuosien muistot lienee monilla “kultaisimmat”, vaikka joukkueella ei olisikaan ollut.

En ala listaamaan parhaita, mutta minulle legendaarisimpia Tappara-maalivahteja ovat Ilpo Kauhanen, Jason Muzzatti, Juha Metsola ja Christian Heljanko. Kaksi jälkimmäistä kuuluu ehdottomasti tähän keskusteluun.

10 tykkäystä

Karhunen nousee mun listalla korkealle tämän yhden torjunnan ansiosta Helsingissä 23.4.2016. Maalit finaalisarjassa Helsingissä oli 11-0 HIFKille ennen tätä. Ja oli tämän torjunnan jälkeenkin.

Tämä ryöstö käänsi finaalit. Miettikää sitä, jos eivät olisi.

19 tykkäystä

Toi on kyllä ikimuistoinen torjunta. Muistelen, että Domi heitti seuraavan kevään pleijjareissa hyvin samanlaisen…

Jaromir Sindel, joka pelasti Tapparan divari syöksyltä. Kaverin iso hanska oli oikeassa paikassa.

Mutta Jason Muzzatti jäi ikuisesti mieleen.

3 tykkäystä

Pidetään jo aika monessa viestissä muistettua Hannu Kamppuria edelleen pinnalla. Ihan aiheesta: jos kiekko ei ollut torjuttavissa, Kamppuri esti niistäkin muutaman menemästä maaliin.

4 tykkäystä

Karhunen oli kyllä mielenkiintoinen. Runkosarja aina meni vähän talviunilla, mutta keväällä mies poimi marjat talteen.

Metsola on korkealla tällä listalla kyllä sen vuoksi, että en muista kenenkään maalivahdin aiheuttaneen vastaavaa ketutusta vastustajissa, kun “mikään ei mene”.

Heljanko on pelannut ehkä vähän eri aikakaudella edellä mainittujen kanssa sikäli, että nykyään pelataan hyökkäysvoittoisempaa peliä. Enää ei esimerkiksi lähdetä kolmanteen erään tappamaan peliä ja pelaamaan nolla nollaa, jos ollaan johdossa, vaan 5-3 on hyvä tulos siinä missä 2-1 (runkosarjassa).

Nytkun mies lasketaan Ex-Tappaarat kategoriaan:

Vastaukseni: Christian Heljanko

11 tykkäystä

Kamppuria olen näihin päiviin asti pitänyt kaikkien aikojen parhaana Tappara-maalivahtina, mutta kyllä viimeistään tänä keväänä sen paikan otti Christian Heljanko. Näinkin pitkän aikavälin maalivahtien vertaaminen on toki vaikeaa. Molemmat aikakautensa ehdottomia ykkösiä.

3 tykkäystä

Oma ehdottoman subjektiivinen kantani on Hannu Kamppuri.

Joku täällä ihmetteli, miksi niin harva muistaa Kamppuria ja Markus Mattsonia. No ihan vain siksi että moni palstalainen oli vielä syntymätön silloin.

Mutta omat subjektiiviset perusteluni Kamppuriin ovat, että hän oli Tapparan luotettava ykkösveska silloin kun aloin kannattaa Tapparaa. Myös maajoukkuevahti. Ehkä hän oli suuri syykin siihen, että aloin kannattaa Tapparaa.

Vertailuun Kamppuri vs. Mattsson, molemmilla oli Amerikan ura takana ennen Tapparaan tuloa, Mattsonilla se ura oli pitempi ja ansiokkaampi, Kamppuri ehkä oli kuitenkin juuri Tapparan vuosinaan lähempänä uran huippua kuin Mattsson. Molemmilla Tapparan riveissä kaksi mestaruutta, mutta Kamppuri ehkä oli niihin mestaruuksiin suurempi palikka kuin Mattsson. Tapparassahan oli Mattssonin vuosina kenttäpelaajissa enemmän uransa huippuvaiheessa sellaisia legendoja kuin Susi, Lehtonen, Mikkolainen, Jutila, tekivätkö myös Ojanen ja Numminen liigadebyyttinsä jo Mattssonin aikana, en ole varma, mutta jotenkin on aina ollut sellainen kutina, että Mattsson oli Tapparassa jo vähän veteranisoituvassa vaiheessa, sinänsä hyvä, mutta ei niin keskeinen osa joukkuetta kuin Kamppuri.